Mistä jatkaa, kun on menettänyt lähes kaiken?

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 16:06"]

Tuosta yhdestä epäempaattisesta jankkaajasta tulee ihan mieleen yksi työntekijä työpaikallani. Isäni kuoli äkillisesti iltayöstä ja olin loppuviikon (to-pe) pois koska lähdin aamulla kotipaikkakunnalleni ensinnäkin läheisten tueksi ja hautajaisia järjestelemään. Sain sairauslomaa nämä päivät. Tämä työntekijä oli niin empaattinen, että sanoi minulle, että minä en ollut päivääkään pois töistä kun äitini ja isäni kuoli, ei se mitään auta. Kyllä työnteko on parasta lääkettä, turha siinä on jäädä murehtimaan. Niinpä niin. Hän itse jää pian eläkkeelle, en viitsinyt edes kysyä, minkä ikäisenä on menettänyt vanhempansa. Voi olla, että isäni oli kuollessaan nuorempi kuin tämä nainen. On ihan eri asia, jos iäkkäät vanhemmat ovat vaikka hoitokodissa/sairaalassa ja tietää lopun tulevan, kuin yhtäkkinen kuolema kun elinvuosia vielä pitäisi olla edessä.

[/quote]

Taidan olla tuo jankkaaja, ja isäni kuoli auto-onnettomuudessa kohtalaisen nuorella iällä, mutta eipä tuolle mitään voinut. Jos tuollaisesta masentuu, voisi yhtä hyvin masentua siksi, että joka ilta aurinko laskee. Ei sille mitään voi. Surra pitääkin, mutta ei sen pidä antaa hallita elämäänsä!

No onhan sulla ne lapset niin et voi sanoa menettäneesi lähes kaikkea.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:19"]

Äiti, isä ja puoliso: kaikki kuolleet. Sisaruksia ei ole. Muita sukulaisia ei kiinnosta. Ystäviä, muutama kaukana asuva. Lapsia kaksi, toinen vielä kovin pieni ja toinen koululainen.

Lasten takia pitäisi jaksaa, mutta olen niin yksin! Tekisi mieli vain nukkua pois, puolisoni luokse. 

Miksi sitä ei silloin vielä jokin aika sitten ymmärtänyt, kuinka onnellinen olinkaan, kun kaikki oli vielä hyvin. Nyt olen saanut opetuksen, mutta en todellakaan tiedä, mitä tällä opilla teen.

[/quote]

Et ole yksin. Sinulla on lapset.

Itselle kävi noin ja ei ollut edes lapsia. Monta vuotta minulla meni selviytymiseen. Nyt autan muita.

Jos ei olisi lapsia, olisin menettänyt kaiken. Lapset saivat minut lisäämään sanan "lähes".

AP

Ota vastaan kaikki apu, mitä tarjotaan. Ja etsi apua ja keskustelukumppania aktiivisesti itsekin. Muista, että olet tärkeä ja korvaamaton: lapsillesi olet maailman tärkein ihminen, jota ei kukaan voi ikinä korvata.

Mistä päin olet? Hakeudu vaikka netin kautta muiden seuraan. Kyllä yksinäisiä ihmisiä on paljon. Halaus sinulle.

Opettele hyväksymään ne asiat, joita et voi muuttaa. Et ole menettänyt "lähes kaikkea", ja vaikka olisitkin, et voi sille mitään. Älä elä menneisyydessä, älä katso liian pitkälle tulevaan. Elä nyt, tässä, tätä hetkeä, tee tästä hetkestä just niin hyvä kuin vain voit. Opettele sulkemaan ajatuksesi liialta mässäilyltä surussa ja menetyksessä, keskity vain siihen mitä sinulla on. Lue mindfulnessista ja opettele sen ajatuksia ja perustekniikoita.

Ensimmäisten kuukausien aikana puolison kuoleman jälkeen apua tuli ovista ja ikkunoista. Shokissa luulin pärjääväni ihan ok. Nyt kun aikaa on kulunut jo vähän enemmän, apu vähenee vähenemistään, shokkivaihe loppuu ja jää niin h:tin yksin. Lapset auttaa ja lasten takia on pakko jaksaa. Mutta esim. äsken kun luin erään tutun facebook-päivitystä, miten "kamalaa" on kun joutuu olemaan viikonlopun ilman miestä lasten kanssa keskenään, niin sitten taas tuska iski täysillä kanveesiin Minä olen yksin nyt ja aina, kukaan ei tule viikonlopun jälkeen eikä koskaan...

AP

Ota siltä kannalta, että moni olisi iloinen jos vanhemmat ja puoliso olisivat kuolleet. Itselläni käy usein mielessä ajatus, että kyllä olisi ihanaa elää lasten kanssa ilman puolihullua äitiä ja kontrolloivaa miestä. Ja et ilmeisesti ole menettänyt omaisuuttasikaan? Eli itse asiassa olet menettänyt vanhempasi ja puolisosi. Aikuisväestössä kaltaisiasi on vaikka kuinka paljon.

Joku tulee aina, jos vain annat ihmisten tulla elämääsi. Tulee uusia ihmisiä, ystäviä, ehkä jonain päivänä rakastettukin. Uskalla luottaa elämään! <3

Sinua tarvitaan, sinulla on kaksi lasta, jotka hekin ovat menettäneet isovanhempansa ja mikä pahinta, oman isänsä. Saat voimaa siitä, kun ajattelet, että sinun tulee suojella heitä, ja rakentaa heille hyvä arki, mistä ponnistaa.

Sinulle on mahdollista löytää vielä uusi onni. Onnea matkaan.

Niin, joku kysyi missä asun. Pääkaupunkiseudulla. Olen käynyt leskille suunnatussa ryhmässä ja se oli ihan ok. Mutta olen vain niin huono tutustumaan kunnolla uusiin ihmisiin. Vaikka olen ihan puhelias ja suht avoin, silti minun on hyvin vaikea päästää ketään lähelle. 

AP

Oletko tehnyt tarpeeksi surutyötä? Jos menetyksiä ei sure, ne tukahduttaa, eikä ilo tule enää elämään. On tosiaan järeää menettää noin monta läehistä. Ja olen kyllä eri mieltä tuosta yksinolemisesta monen kanssa. lapset eivät ole tasavertaisia ystäviä. Vaikka ovat kuinka rakkaita, lapsi-äitisuhde tarkoittaa hoivasuhdetta, eli äidin on jaksettava olla aikuinen ja vastuussa, jotta lapset voivat olla pieniä ja vastuuttomia, huolettomia. Ja jos äidillä on taakkana paitsi se että on sen tehtävän kanssa yksin, noin valtavasti menetyksiä ja niiden aiheuttamia tunteita- tehtävähän on lähes mahdoton. tarvitset ap tukea paitsi siihen, että jaksat yksin olla vanhempi, että siihen, että joku tukee ja kannattelee sua, jotta voit surra ja toipua. Se on valtava työ. Ja sen lisäksi ihmiselle on todella tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään, olla osa itseään suurempaa, jakaa asioita, olla tärkeä ja olemassa toisille jne. Ajatus siitä että lapset korvaavat äidin yksinäisyyden on oikeastaan hyvin sairas. Mutta siis ap. IHmisellä on valtavasti voimavaroja. Ainoa mitä vain sinä voit tehdä, on ottaa askel. Soittaa terveyskeskukseen, mielenterveystoimistoon, mannerheimin lastensuojeluliittoon, neuvolaan, psykologille- jonnekin. Kertoa tilanteesi ja uskaltaa pyytää apua. Itse olen kokenut elämässä muutaman ison kriisin ja aina hakenut heti apua. Välitön vaikutus on olo, että sä et ole yksin, vaan sua autetaan. Saat avun turvin olla heikko ja pulassa. Menetysten ja kriisien hälvetessä tajuaa että ne ovat lahja. ne altavat valtavasti voimavaroja ymmärtää, toimia ja laittaa asiat suhteellisuusjärjestykseen. Lisäksi löydät paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet samoja asioita kuin sä, ja sitä kautta oikeasti läheisiksi tulevia ihmissuhteita. Fakta on se että sä olet elossa ja kaikki ne ilot mitä ihmisellä maan päällä on, ovat sun ulottuvillasi edelleen. Kuin myös se huikea onni, että sulla on ne kaksi lasta ja heidän tulevaisuutensa. Eli, ÄLÄ JÄTÄ ITSEÄSI YKSIN. Raahaa itsesi avun piiriin vaikka väkisin. KUkaan ei voi sua auttaa jos itse valitset yksinäisyyden. Ja samalla tuhoutuvat myös lapsesi.

Niin, siis tiedoksi että en ole tappamassa itseäni; sitä en lapsille tekisi vaikka kuinka on vaikeaa ja mieleni tekisi. Lapsille on ihan riittävän paha menettää hyvä ja läheinen isä, enempää menetyksiä ei tule, mikäli itse vain voin asiaan vaikuttaa. Mutta vaikeata tämä on, niin älyttömän vaikeaa. 

AP

Ja siis nyt vasta luinkin noi sun vastaukset, että oot jossain ollutkin jo. Mutta ilmeisesti kuitenkin surutyötä on tekemättä, vaikutat masentuneelta. Silloin ei jaksa tutustua ihmisiin. Mutta jos et päästä ketään lähellesi, olet yksin. ja asiahan on niin, että silloin valitset sen yksinäisyyden ihan itse. Ja silloin on vähän hölmöä valittaa että on yksin kun se itse valitsee.

Kiitos nro 15, sinä todella ymmärrät! Lapset eivät ole ystäviä, vaikka ovatkin niin ihania ja omalla tavallaan auttavatkin tässä kriisissä. Mutta oman surun ja menetyksen joutuu väkisinkin jättämään taka-alalle lasten kanssa. Pitää auttaa lapsia surussa niiden muiden peruskasvatustehtävien lisäksi. Tällaista osaa en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Mutta ehkä tosiaan on niin, että tämän pystyy ymmärtämään vain ihminen, joka itsekin kokenut muita kriisejä kuin normi "mies lähtee viikonlopuksi, jään lasten kanssa yksin siksi aikaa".

AP

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:37"]

Niin, siis tiedoksi että en ole tappamassa itseäni; sitä en lapsille tekisi vaikka kuinka on vaikeaa ja mieleni tekisi. Lapsille on ihan riittävän paha menettää hyvä ja läheinen isä, enempää menetyksiä ei tule, mikäli itse vain voin asiaan vaikuttaa. Mutta vaikeata tämä on, niin älyttömän vaikeaa. 

AP

Jos olisit uskonnollinen, kirkosta voisi olla hyötyä.

[/quote]

Vali vali. Aika harva nainen arvostaa miestään sen eläessä (ainakin av palstan kirjoitusten perusteella) joten ei se pitäisi olla kovin suuri menetys kun se kuolee pois. Useimmat varmasti kaipaisivat lähinnä sen miehen rahoja, mutta onhan sitä kaikkia henkivakuutuksia, leskeneläkkeitä, tukia, perintöjä ym.

Voimia sinulle!

LÄhde liikkeelle omasta jaksamisesta ja lasten tarpeista. Eli jaksatko pitää huolta siitä, mitä kaikkea lapset tarvitsee? Ei todellakaan ole häpeä pyytää apua! Eli soita vaikka lastensuojeluun ja kerro tilanteesi. Tai puhu neuvolassa. Perhetyöntekijät ja tukiperheet käyttöön nyt.

Päivä kerrallaan aluksi varmaankin.

Et ole yksin. Minä olen Sinun kanssasi. Tämä vuodenaika vaan on sellainen, ennenkuin kaikki alkaa taas uudestaan. Ymmärrätkö mitä tarkoitan. Tsemppiä!