Opiskelija: tukeeko vanhempasi sinua taloudellisesti?

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 10:52"]

Hävettää aina kertoa, mutta vanhemmat tukevat 350e/kk kevät lukukauden ajan + liput ympärivuoden jos haluan tulla käymään kotona. Asumiseen menee n. 550 /kk, eli itse elämiseen jää se 300 e/kk.
Opiskelen ulkomailla ja omistan koiran, joten töihin meneminen ei oikein luonnistu. Olen sanonut vanhemmilleni että hävettää kun he tukevat minua noin isolla rahasummalla että voin kyllä nostaa lainaa tai säästää kaikki kesätyörahat, mutta he eivät halua sitä. Rakastan matkustelua, joten heidän mielestä mun pitäisi saada matkustaa sen kerran vuodessa omilla kesätyörahoilla koska olenhan nuori., Päädyimmme sitten ''kompromissiin'' että syyslukukuden saan elää omilla kesätyörahoilla ja kevään kustantavat he. 

Olen todella kiitollinen totta kai tästä avusta, koska heidän kukkarossaan se ei juurikaan tunnu että antavat sen 350e/kk. Ja olen aina kumminkin itse käynyt töissä ja aina kustantanut omat turhuudet. Ja he ovat ylpeitä että ensinnäkin opiskelen yliopistossa ja että pärjään hyvin siellä.

[/quote]

Mun mielestä tuossa ei ole mitään häpeämistä. Mun mielestä nolompaa olisi ottaa asenne, ettet todellakaan mitään vanhempien rahoja tarvitse, kun joku toinen olisi niistä ikionnellinen. Mä olen ainakin itse ajatellut niin, omat vanhempani ovat tukeneet minua opiskeluissani, ja minä tulen tukemaan heitä sitten kykyni mukaan, kun he tarvitsevat apua vanhuudessaan. 

Minä pidin itsestäänselvänä, että opiskelija maksaa omat kulunsa. Hämmennyin vähän, kun kämppiksen äiti alkoi käydä kerran kuussa täyttämässä jääkaapin ja maksaa matkat + puhelinlaskut + vakuutukset. Koskas hän ajatteli itsenäistyä? Todellisuus iskee kivasti vastaan valmistumisen jälkeen. Tämä kämppikseni myös huutelee ahkerasti miten "opintotuella elää tosi hyvin ja voi jopa matkustaa"

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 10:52"]

Hävettää aina kertoa, mutta vanhemmat tukevat 350e/kk kevät lukukauden ajan + liput ympärivuoden jos haluan tulla käymään kotona. Asumiseen menee n. 550 /kk, eli itse elämiseen jää se 300 e/kk.
Opiskelen ulkomailla ja omistan koiran, joten töihin meneminen ei oikein luonnistu. Olen sanonut vanhemmilleni että hävettää kun he tukevat minua noin isolla rahasummalla että voin kyllä nostaa lainaa tai säästää kaikki kesätyörahat, mutta he eivät halua sitä. Rakastan matkustelua, joten heidän mielestä mun pitäisi saada matkustaa sen kerran vuodessa omilla kesätyörahoilla koska olenhan nuori., Päädyimmme sitten ''kompromissiin'' että syyslukukuden saan elää omilla kesätyörahoilla ja kevään kustantavat he. 

Olen todella kiitollinen totta kai tästä avusta, koska heidän kukkarossaan se ei juurikaan tunnu että antavat sen 350e/kk. Ja olen aina kumminkin itse käynyt töissä ja aina kustantanut omat turhuudet. Ja he ovat ylpeitä että ensinnäkin opiskelen yliopistossa ja että pärjään hyvin siellä.

[/quote]

Mun mielestä tuossa ei ole mitään häpeämistä. Mun mielestä nolompaa olisi ottaa asenne, ettet todellakaan mitään vanhempien rahoja tarvitse, kun joku toinen olisi niistä ikionnellinen. Mä olen ainakin itse ajatellut niin, omat vanhempani ovat tukeneet minua opiskeluissani, ja minä tulen tukemaan heitä sitten kykyni mukaan, kun he tarvitsevat apua vanhuudessaan. 

[/quote]

Siis joo en haluaisi hävetä, mutta tuntuu että Suomessa on se kulttuuri että kun kotoa lähtee niin pitää elättää itsensä tai muuten saa pappa betalar leiman otsaan. Mutta olen kyllä todella kiitollinen. Ja tuollainen tietty summa kuukaudessa on hyvä, koska pitää itse osata elää sen mukaan että se riittää. Eri asia olisi jos ne syynäisi sitä mukaan rahaa kuin menee, silloin ei ikinä edes oppisi rahan käyttöä.

Aikaisemmissa opinnoissa sain 100€ silloin tällöin. Nykyään tukee 200€ kuussa, mutta oikeastaan vain siksi kun siskoni tarvitsee paljon tukea ja saa asua ilmaiseksi äidin omistamassa asunnossa, niin kompensoi vähän tätä eroa.

Opiskelen kolmatta vuotta yliopistossa, enkä ole saanut senttiäkään vanhemmiltani kuusitoistavuotispäiväni jälkeen.

roskasakki itkee äidiltä rahaa. Kasvakaa aikuisiksi! Arvaan, että lisäksi vielä olette sitä mieltä, että opiskelijoille maksetaan liikaa valtion rahaa: helppohan se on naureskella kun mamma syöttää ja tilille ilmaantuu tuen lisäksi satoja euroja kuussa. On varmaan kiva naureskella niille, jotka joutuvat selviämään tuella. Kaikilla ei ole hyvätuloisia isejä tai edes vanhempia.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 10:41"]

eivät tue. Jos haluan mennä käymään kotiseudulla, maksan itse matkat. Äitini periaate on, että 18-vuotias tai vanhempi elättää itsensä ellei ole vaikka vakavasti sairas.

[/quote]

Kova periaate äidilläsi. 

Eivät tukeneet, kävin töissä koko opiskeluajan. Paljon olisi auttanut esim. se "ruokakassi", mutta itse maksoin kaiken. Kyläillessäkin ostin pääasiassa omat ruoat vanhempien luokse. Ja jos ei ollut rahaa junalippuun käydä vanhempien luona (matkaa oli ~90km) niin sitten en mennyt. 

Saa tökätä tikulla silmään, mutta kyllä se vieläkin vuosien päästä vetää katkeraksi lukea miten helpolla monet on päässeet. Tuntuu että itsellä meni nuoruudesta 5 vuotta hukkaan, kun ikinä en päässyt esim. mihinkään opiskelijabileisiin - olinhan kaikki illat ja viikonloput töissä. Kaikenlainen opiskelijaelämä jäi kokematta, kun elämä oli sitä "päivät koulussa, illat ja viikonloput ja loma-ajat töissä". Pahimmillaan ei ollut yhden yhtä vapaapäivää kuukausiin. Ja sitten toiset saa rauhassa keskittyä opiskeluun, juosta bileissä ja vielä matkustella loma-ajat... Toivottavasti edes osaavat arvostaa sitä.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 11:15"]

Opiskelen kolmatta vuotta yliopistossa, enkä ole saanut senttiäkään vanhemmiltani kuusitoistavuotispäiväni jälkeen.

[/quote]

Sama. Mutta olenkin kasvanut rahan arvon ymmärtäväksi, ahkeraksi työntekijäksi ja tunnolliseksi veronmaksajaksi. Harvinaista nykyään...

En saanut vanhemmiltani mitään mutta tein periaatepäätöksen, että aion selvitä tuella ja opintolainalla. Aikamoista oli välillä, varsinkin loppukeväästä mutta olen tyytyväinen siihen, että saatoin keskittyä opiskeluun enkä joutunut olemaan iltoja töissä. En siis ostellut vaatteita, matkustellut, käyttänyt juurikaan alkoholia jne. joten rahani riittivät juuri ja juuri. Omia lapsiani aion kyllä tukea ostamalla heille esimerkiksi astiat, sängyt jne ettei heidän ensimmäiset rahat mene niihin.

Minua tuettiin jonkunverran. Puhelinlasku maksettiin, paluulippu opiskelupaikkakunnalle kun tulin käymään, käytiin joskus äidin kanssa viikonloppuisin vaateostoksilla ja äiti maksoi ostokset, isä maksoi takuuvuokran, joskus heittivät käydessäni muutaman kympin tai siirsivät hiukan rahaa tilille (pyytämättä), jos jouduin käymään yksityisellä lääkärissä niin vanhemmat halusivat maksaa, ennen opintojeni alkua kävin valmennuskurssin mikä maksettiin puolestani.. Nyt kun näitä alkaa miettimään, niin minua siis tuettiin taloudellisesti melko paljon. Kävin lisäksi osa-aikaisesti töissä välillä vähemmän ja välillä enemmän.

Minulle vanhemmat kustansivat opiskeluaikana asunnon, ruuan, auton ja bensan. Opintotuki jäikin sitten kokonaan ryyppyrahaksi. 

Eipä minua opiskeluaikana mitenkään tuettu, ja miten olisi voineetkaan tukea, kun isä meni korjaamaan varaston vuotavaa kattoa, tippui  ja joutui murtuneen jalan kanssa sairaspäivärahalle, sitten palasi töihin ja ehti olla pari kuukautta...firma teki konkurssin. Itse siinä elämiseni maksoin töitä tekemällä, ja kun rahat loppui, syötiin pelkkää makaronia ja margariinia, kaurapuuroa ja munakasta ja porkkanaa. Muuhun ei ollut varaa. Juhlapäivälliselle oli varaa ostaa banaani, lauantaimakkaraa ja vähän kinkkua makaronin sekaan. Siinä oppi kummasti arvostamaan vähääkin iloa.

Sen verran ehtivät tukea, että ostivat mulle huonekaluja kun muutin omilleni, mutta suurimman osan elämästäni olen kustantanut ihan itse.

Saan rahaa vanhemmiltani kun pyydän, välillä he kustantavat myös isompia ostoksiani (kuten huonekaluja tai silmälasit), lisäksi välillä äiti maksaa paluumatkoja ja AINA lähtiessäni törkätään ruokaa ja/tai rahaa mukaan 20-50e vaikken edes pyytäisi. Vuodessa saan siis vanhemmilta rahallisia avustuksia ehkä n. 400-1200e vuodessa.  Tänä vuonna oon esim saanut rahaa jonkun 300e. Pyydän yleensä esim. hammaslääkärimaksuun rahaa ja tänä vuonna pyysin rahaa uuteen tietokoneeseen, joka on välttämätön opiskelualallani.

Itse arvostan aivan älyttömästi että vanhemmat viitsivät (jos siis voivat, tietysti jos perheessä on esimerkiksi paljon teini-ikäisiä, niin rahanmeno on ihan eri luokkaa ja on ehkä mahdotontakin tukea sitä korkeakouluopiskelijaa vaikka haluaisi) tukea opiskeluja rahallisesti ja aion kyllä tehdä saman omille lapsilleni jos mahdollista. Mun vanhemmat eivät ole mitenkään varakkaita, isä oli tehtaassa ja nyt eläkkeellä, äiti taas hoivatyössä. Silti heillä on iso lainaton talo, varaa uuteen autoon ilman lainan ottamista, kesämökki ja mitä vielä.  En ymmärrä miten heillä riittää rahaa, mutta ei mua hävetä ottaa sitä rahaa vastaan kun heillä sitä selvästi on antaa. Lisäksi äiti on aina sanonut että tottakai hän lapsiaan tukee myös rahallisesti jos vaan on mahdollista, varsinkin opiskeluaikana.

Olen silti oppinut myös rahan ja työnteon arvon, enkä todellakaan aio lypsää vanhempiani köyhyyden partaalle. Mutta olen heille ikuisesti kiitollinen että heidän avustuksellaan olen saanut opiskella rauhassa, tutustua uusiin ihaniin ihmisiin enkä ole menettänyt esim. yöuniani rahaongelmien takia. Sillä itse en pystyisi tekemään osa-aikatöitä koulun ohella, käytän muutenkin päivässä useamman tunnin joko luentoihin, kotitehtäviin, demoihin, harjoituksiin, tentteihin lukuun sekä ryhmätöihin että saisin hyvin pian burn outin jos vielä vkloppuna esim. töissä pitäisi olla. Hatunnosto kaikille jotka pystyvät. Ehkä ensi vuonna kun kandi alkaa jo häämöttää ja kurssit vähentyä, niin osa-aikatyöt onnistuvat minultakin. Tälle kesälle on luvassa tosin myös vihdoinkin kesätöitä, joten tuskimpa tarvitsee loppuvuonna enää rahaa pyytää.  :)

Ja kun joku tuolla valitti että me rahaa saavat olemme tietysti niitä jotka nauravat kun opintotuki on muka liian iso. Ei todellakaan. Jos opintotuki olisi isompi, niin eihän minun silloin tarvitsisi pyytää vanhemmiltani rahaa.

N22, länsi-suomi, avoliitossa. Tukevat tarvittaessa, mutta pyrin pärjäämään mielummin itse. Käyn töissä opintojen ohella, mutta harrastus vie rahaa ja vanhemmat haluavat taata harrastusmahdollisuuden sekä auton käytön. Niissä kustannuksissa siis auttavat joskus.

Kartonkitehtaalla kesätöissä tienasin enemmän kuin koskaan tulen opiskelemaltani alalta tienaamaan, joten ei ole tarvinnut tukea :d

Olin opiskelija vuosina 2009-2012. Kerran äiti maksoi hammaslääkärimaksun, koska mulla ei ollut sitä varaa maksaa (n.50e). Ja pari kertaa muistan et käytiin yhessä kaupassa ja äiti maksoi ostokset. Siinäpä se, aikalailla itekseen sai pärjätä ja nälkää nähä välillä. Ihan ok mulle, ei vanhempien tehtävä oo elättää aikuista lastaan.

T:N25

Helsissä eli siis Helsingissä... Ap

Meillä on ollut periaatteena, että lapsia tuetaan siihen asti, että saavat ammatin. Kummallekin lapselle on vuosien varrella kerätty muutaman tonnin pesämuna opiskeluun ja hankittu tarpeellista tavaraa. Kotiin saa tulla käymään aina, kun haluaa, joten maksamme matkakulut. Synttäri- ja joululahjat annamme rahana, yleensä 100-200 euroa. Käymme lasten luona pari kertaa vuodessa ja silloin ostamme kaupasta ruokaa ja muuta tarpeellista kaapit täyteen. Viemme lapset myös ravintolaan syömään.

Mies jaksaa muistuttaa lapsille, että koskaan ei saa tulla niin tiukkaa, että näkee nälkää tai opiskelut kärsivät. Mies laittaakin lasten tilille silloin tällöin muutaman kympin. Viime syksynä miestä huoletti, että onkohan lapsilla talveksi vaatteita ja hän oli laittanut heille vaaterahaa.

Mies on pienipalkkainen ja itsekin olen osa-aikatöissä, mutta lasten muutettua pois kotoa ruoka- ja muut kulut pienenivät niin paljon, että rahaa liikenee lapsille. Eihän tuo loppujen lopuksi paljon ole, mutta mukavaa meistä.

Olen 24-vuotias, yliopistossa Helsingissä. Eivät todellakaan auta rahallisesti. Minulla on vapaa-aikaa vaikka kuinka, eli menen töihin sitten, jos alkaa tuntua tiukalta.