Epäonnistunut äitinä
Ahdistaa. Monta asiaa varmaan olen väärin tehnyt mutta silti yrittänyt parhaani ja ylikin, oman jaksamiseni äärirajoilla tukenut lastani. Mutta sitä ei kiinnosta koulutus, ei työ eikä mikään muu kuin kaverit, bilettäminen ja loikoilu. Kävin tässä pyhien aikana hänen luonaan kylässä ja asuntokin sikinsokin. Puhdasta kyllä mutta ihan sekaista kaikki. Tuntuu ettei edes yritä! Nuorempi kun oli niin haettiin apua nuorisopsykiatrilta kun elämänhallintaa ei ole. Nyt kun on päälle 20v ei tietenkään oikein voida mihinkään pakottaa :( miten tukea oikein?! Hän odottaa meiltä rahaa ja ruokaa, muuten ei yhteydessä juurikaan ole. Rahaa ei anneta kun se menee bilettämiseen. Ruokaa vien kyllä. Tuntuu vaan niin pahalle! :(
Kommentit (5)
Kuulostaa ihan omalta nuorelta aikuiselta. Ei voi mitään. Kaikkemme olemme mekin tehneet ja luulimme olevamme hyviä vanhempia. Emme sitten näköjään olleetkaan. Ainakaan tämän yhden kohdalla. Vaikka niinä hetkinä kun pystyy ajattelemaan kenen tahansa muun avoilla kuin omilla niin hetken tajuaa että kyllä me olemme ihan hyvät vanhemmat ja että kaikki paha tulee päihteistä. Mutta raskasta tämä on. Sen näkeminen ettei oma lapsi hallitsemaan omaa elämäänsä. Tuo rahan pyytäminen on niin tuttua. Vanhempana kärsii ajatuksesta että lapsi on rahattomana vaikka toisaalta tietää mihin annettu raha aina menee vaikka mitä lapsi sanoo eli valehtelee.
Voimia sinulle. Hyvä, että käyt.
voi tulla sekin vaihe..irtioton. Ettei sinua oteta vastaan, mutta sitten se usein palautuu.
välittäminen on se tärkeä
[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 23:06"]Voi kurjuus. Tuli paha mieli puolestasi. toivon että lapsellasi on vain vaihe, villi nuoruus, ja saa jostain intoa jaksaa yrittää.
[/quote]
Kiitos.
Olen antanut tilaa ettö saa katkasta napanuoran ja etsiä omaa suuntaa elämään. Mikään "järkevä" ei kiinnosta. Pelkään että on masentunut, toisaalta kuitenkin on hyvin liikkuvainen tapaus.
Kuulostaa ihan minulta. Jotkut vaan kypsyvät vähän myöhemmin. Mua kiinnosti bilettäminen, dokaaminen ja erinäiset vuokratyöt 23-vuotiaaksi asti, kunnes tajusin haluavani opiskella.
Voi kurjuus. Tuli paha mieli puolestasi. toivon että lapsellasi on vain vaihe, villi nuoruus, ja saa jostain intoa jaksaa yrittää.