olen 24-vuotias ja odotan neljättä lasta, kysyttävää?!
Kommentit (64)
Ihan ilman kynsiä ja hampaita, mitä voit tehdä (oletan että ehkäisy ei oikein tule kyseeseen?) kun sektioita on ollut itsellesi täysi määrä eikä keho enää selviäisi uudesta?
takana. Muakin kiinnostaa tietää, mitä sitten kun lääkäri kieltää raskautumisen (ehkä jo tämän raskauden jälkeen). Elättekö seksittä koko seuraavat 25 vuotta?
Sinähän tulet saamaan lapsia sekä nuorena, että vanhana. Otan osaa.
kuinka suomalaiset vouhkaavat maapallon liikakansoittumisesta. Suomihan on suht iso, harvaanasuttu maa. Ruokaa riittää ja kaupan hyllyt ovat täynnä. Ymmärtääkseni myös yhteiskunta toimii hyvin ja kansalaisilla on suurin piirtein tarvitsemansa, suurta puutetta ja köyhyyttä ei tarvitse kenenkään kohdata.
Ymmärtäisin paremmin, jos arvostelijoina olisi köyhän, tiheästi asutun maan kansalaiset, jotka ovat huolissaan syntyvien lasten hyvinvoinnista.
T. Etelä-Amerikassa asuva
ja viimeisessä menetti kohtunsa.
Ihme että jäi henkiin.
Miten usein lapsesi saavat sinulta huomiota tai kahdenkeskistä aikaa?
niitä lapsia saa vielä vuosia.:(
Minä haluaisin kovastikin vielä lapsia mutta en voi saada. Vaikka ihan nuori olenkin.
ja mitä tulee tuohon sektio juttuun. Kyllä uskovaisilta äideiltä kohtuja poistetaan ja piuhoja katkastaan jos tilanne sen vaatii.
t.vl
Muuten tulis mailmaanloppu aika pian. Kaneista mallia ottaneet lestaadiolaiset. Villikanejakin vähennetään jo nykyisin ampumalla.
Olin juuri täyttänyt 23v kun sain neljännen lapseni. Olen jo päälle 40v ja lapset täysi-ikäisiä, kouluttautumassa tai töissä. Vaikka olin nuori niin onnistuin kasvattamaan rehellisiä ja kunnollisia veronmaksajia :)
Ihana, että voit elää unelmaasi!
Ei kaikkien tarvitse tehdä uraa, 2 lasta 38-vuotiaana, huonossa parisuhteessa. Niin täynnä itseään, että ei osaa nauttia lapsistaa, vaan kiukkuaa täällä voisin valinneille.
Älä ota itseesi ihmisten tökeröistä kommenteista!
Olet selvästi paljon fiksumpi ja kypsempi äiti/ihminen kuin suurin osa näistä 3-4 -kymppisistä palstamammoista!
Minäkin synnytin 20-vuotiaana esikoiseni ja peppu/lantio oli tosi kaponen, mutta ei niillä ulkomitoilla ollut väliä vaan 4kg vauva mahtui hyvin!
pikkusiskoni entinen luokkakaveri odottaa nyt 5. lastaan. On syntynyt vuonna 1984.
3-4-kymppisiä itsekkäitä palstamammoja? Usein, kun täällä kysellään palstailijoiden ikää, on suurinosa vastaajista vähän yli kaksikymppisiä. Yksi vastaaja (joka taisi kirjoittaa ihan asiallisesti) sanoi olevansa 38.
Samaa iänikuista yleistystä aina. Teidän mielestä kaikki lestat on samanlaisia ja kaikki 1-2 lapsen perheet on samanlaisia.
Tai voikai se isäkin siinä sivussa kellahtaa leikkurin pöydälle ja kutsutaan urologi apaikalle...
On täällä todella kapeakatseista, katkeraa ja itsekästä porukkaa. Vain oma malli elää on se ainoa ja oikea. Ura, raha jne. Jos oikeasti ajattelisitte maapallon tilaa, lähtisitte omaa elämäänne ja kulutustottumuksianne tarkkailemaan. En usko että kukaan oikeasti on luopunut lapsihaaveistaan epäitsekkyydestä, vaan kyllä se oma mukavuus on ollut etusijalla. Halutaan mennä ja käyttää rahaa surutta. Suurpeheessä lapsi ei sitä paitsi kuluta yhtä lailla kuin pienemmässä perheessä, sillä tavarat kierrätetään, ruokaa tehdään yhdellä kattilalla kuten muuallakin, asutaan ahtaammin jne. Se on uskomatonta, mikä määrä vaatetta ja leluja ja muuta roinaa on monilla pienten perheitten lapsilla. Nämä samat ainokaiset sitten käyvät suurissa perheissä jatkuvasti leikkimässä, kun ei lelut ja vanhempien seura korvaa leikkikavereitten puutetta,
Uskonpa että viimeistään keski-iässä moni katuu, ettei tullut tehtyä enempää lapsia. Kun huomaa, ettei elämä tuonutkaan mitään erityistä ekstraa, vaikka jätti lapset tekemättä siinä toiveessa, että on sitten valmis kohtaamaan elämän tuomat jännittävät tilaisuudet.. Työ ja terveys menee, lapset ja perhe on ne mitkä säilyvät ja tuovat sen onnen.
Säälitte suurperheen äitejä ja väitätte alistetuiksi. Toisaalla sitten he ovatkin itsekkäitä maapallon saastuttajia. Koittakaa jo päättää, mitä he ovat. Täytyy olla syvää tuon kateus. Ei baareista löytynytkään kuin viinanhuuruista tekoelämää. Mies pettää ja jättää. Rahat kuluu viinaan. Yksi ainokainen lapsi lentää pesästä kauas, kauas... Samaan aikaan toinen viettää elämänsä vaatimattomammin ja vähemmän kuluttaen, mutta henkisesti rikkaana perheensä kanssa.
ja yleistävää. Sitä onnea kuule voi olla tai olla olematta niin suurissa kuin pienissäkin perheissä. Ja yleensä kaikenlaisissa perheissä se "onni täällä vaihtelee". Minä tunnen kaksi vl-perhettä, joissa lasten teko on aloitettu 18-vuotiaana. Toinen perhe hajosi viiden lapsen jälkeen (tuli avioero) ja toiset kielsivät uskonsa kuuden lapsen jälkeen. Vl:t ovat itsekin usein sitä mieltä ettei naimisiin kannattaisi rynnätä 18-vuotiaana.
Suurissa perheissä on paljon iloja, mutta myös paljon suruja. Sen olen huomannut mieheni lapsuuden perheestä. (Mieheni on ex-vl).
Paljon tunnen perheitä, sekä vl että ei-vl. Ja näiden pohjalta voi jonkinlaista yleistystä jo tehdä. Kyllä sinun luulisi tietävän, että erittäin harvinaisia vl-avioerot ja pettämiset ovat, joskin toki mahdollisia. Sen sijaan ei-vl-perheistä eroaa nykyisin suurin osa, enemmän kuin joka toinen. Ja pettää varmasti vielä useampi puolisoaan.
Lapsilukumäärästähän nyt oli kysymys. Edelleen väitän, että loppujen lopuksi suuri perhe tuo elämään moninkertaisesti sisältöä verrattuna näihin yhden tai kahden lapsen perheisiin, joissa valinta on tehty tietoisesti mukavamman elämän toivossa.
72
Ap, jos kerran saa kysyä, niin haluaisin tietää
- onko sinulla ammattia, missä välissä olet ehtinyt opiskella?
- asutteko pk-seudulla vai pohjoisessa?
- miten teillä on varaa opiskelijatuloilla elättää noin suurta perhettä? Tätä ihmettelen aina kovasti.
- miksi toivot kaksosia? (Tätä mun on oikeasti vähän vaikea uskoa, että vl-äiti toivoisi...)
Olen onnelinen tämän äidin roolista. hieno asia, että hänellä on positiivinen ajattelutapa elämäntilanteestaan.. Sekä hienoa, hän rakastaa lapsiaan ja miestä. Mikä sen parempi. Mitä se olis jos lapsia ei tulisi. Sillä eihän sit riittäisi töitä opettajille ym. Jaksamista kaikille äideille ja koko perheelle joille syntyy useampia lapsia.