Apua, mikä JÄRKYTTÄVÄ tauti minuun iski kolme viikkoa sitten? Kuumetta 40,7 ja koronatestit negoja.
Koronarokotteet otettu. Alkoi joulukuun alussa kurkkukivulla ja sitten yhtäkkiä tuli outo olo - ja sitten mentiin yhdellä jysäyksellä yli 40 asteen kuumeeseen. Palelin ihan jörkyttävän paljon. Olo oli niin huono, että en voinut edes ajatella koronatestiin menemistä. En nimittäin päässyt sängystä ylös. Avokki käytti mua testissä.ja se oli nega. En ikinä ollut ollut läheskään niin sairas kuin mitä olin nuo viikot. Edes nukkuminen ei ollut mahdollista.
Menin reilussa viikossa tosi huonoksi ja avokki jäi etätöihin ja kantoi mua vessaan ja vielä toiseen koronatestiin. Yhden kerran pyörryin lattialle. Olo oli huono, todella huono, ihan kuin oksennus tulossa. Olisin varmasti kuollut nestehukkaan ja rakas avokkini ei olisi pakottanut minut juomaan.
Kahden viikon jälkeen kuume hellitti mutta yskä ei. Sain jälkitaudiksi keuhkoputkentulehduksen ja sitä parantelen edelleen jo toisen antibioottikuurin voimalla. Veto edelleen täysin pois ja painoa lähtenyt melkein 10 kiloa. Jos nousen ylös, meinaan pyörtyä ja tulee huono olo. Pää ihan usvassa. En pysty edes ajattelemaan töihin palaamista - pitää ensin kyetä istumaan yli 10 minuuttia.
Lääkäri sanoi että olisi ollut ihan selvä influenssa, mutta ei siis testattu.
Mitä veikkaatte? Joka tapauksessa aivan karmea tauti!! Jos oli influenssa, niin todella rajua tavaraa!!
Kommentit (89)
Ihmiset on tyhmiä, kokeellinen geenimanipuloitu myrkkypiikki joka tappaa terveitä soluja ja tappaa immuunijärjestelmää jonka ansiosta jopa tavallinen flunssa on hengenvaarallinen,mutta ehei,influenssaa tuo:D kohta varmaan sanotaan koomassa oleville rokotetuilla et influenssaa tuo!
No jos et ole ottanut ihan normia kausi-influenssarokotetta, niin sinuun iski nyt sellainen. Siitähän on ollut uutisointia, että myös tuota kausi-influenssaa olisi enemmän tänä vuonna liikkeellä. Influenssa on kova tauti. Siksihän tämän koronan kanssa ollaan näin varpaillaan, kun on eräänlainen megainfluenssa, koska se on uusi virus, maailma on kohdannut sen ensimmäistä kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista ettei influenssatestiä tehty. Enpä usko tähän aloitukseen siis ollenkaan. Se on pyrkimys kertoa, että influenssa on paha tauti, korona pikkunuha siihen verrattuna, ei mitään muuta.
Minä sairastin influenssan kahden päivän kuumeella. Ja ihan ensimmäisenä se testattiin lääkärille mennessä, koska influenssapotilaan tulee eristäytyä ja jos joutuu myöhemmin sairaalaan, eristää.
Keksi parempi
Influenssaa/rsv:tä ei ole ainakaan aiempina vuosina testattu tk:ssa edes kaikilta riskiryhmiin kuuluvilta, joilla on noihin viittaavia oireita. Toki eivät kaikki riskiryhmäläisetkään ole soittaneet tk:seen heti influenssaoireiden alettua, vaan vasta myöhemmässä vaiheessa oireiden ollessa vaikeita tai vasta jälkitaudit aikana. Olisiko paikkakunta tai terveyskeskus kohtaista vaihtelua, miten testaavat nyt koronatestin lisäksi influenssan/rsv:n koronatestauksen yhteydessä?
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista ettei influenssatestiä tehty. Enpä usko tähän aloitukseen siis ollenkaan. Se on pyrkimys kertoa, että influenssa on paha tauti, korona pikkunuha siihen verrattuna, ei mitään muuta.
Minä sairastin influenssan kahden päivän kuumeella. Ja ihan ensimmäisenä se testattiin lääkärille mennessä, koska influenssapotilaan tulee eristäytyä ja jos joutuu myöhemmin sairaalaan, eristää.
Keksi parempi
Mä oon se kuuskymppinen, joka kirjoitin sairastaneeni influenssan kolmesti elämäni aikana. Jokaisen on lääkäri diagnosoinut oirekuvan perusteella ilman testiä. Mistään eristämisestä ei ole koskaan ollut puhetta.
Itselläni iski myös heti joulukuun alussa joku tauti, kotitesti oli nega, viralliseen testiin en yli 20 asteen pakkasella heikossa kunnossa autottomana lähtenyt kun lähimmälle testipaikalle ei kulje edes bussi tarpeeksi lähelle. Kova kuume oli yhtenä päivänä, muina venkslasi matalammalla, ääni lähti useaksi päiväksi. Kohta kuukausi mennyt ja edelleen nenä vuotaa, aivastelen, toisinaan yskin ja ääni käheentyy edelleen herkästi eli terve en ole vieläkään. Epäilen influenssaksi koska flunssa ei minulla ole näin raju ja hengitysvaikeksia tai makuaistin menetystä ei ole esiintynyt. Koronan epäilen sairastaneeni vähän ennen pandemian virallista alkua joka on ainoa kerta kun koin hengitysvaikeuksia mutta nekin kestivät vain yhden yön.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa influenssalta. Kerran sairastin, luulin kuolevani, sen jälkeen olen ottanut rokotukset.
Sama
Testaaminen ei tautia paranna ja influenssaan ei ole muuta lääkettä kuin sairastaa tai kuolla. Tamiflu pitäisi aloittaa heti taudin alussa ja on tehoton silloinkin. Sairaalassa kyllä mulle tehtiin influenssatesti joka oli positiivinen ja sain suonensisäisiä lääkkeitä. Jouduin kuitenkin teholle kun hapen tarve kasvoi ja en enää jaksanut hengittää.
Rokote pitäisi ottaa ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, influenssa. Ensin virus, jälkitautina bakteeri, keuhkoputkentulehdus. Hyvä, että säästyit keuhkokuumeelta.
Oudoimpia oireita on se, kun iho on niin kipeä, että vaatteet sattuvat.
Kovissa kuumetaudeissa tulee aina tuo että vaatteetkin alkaa tehdä kipeää, myös vesi.
Ok. Mulla on ollut vain yksi todella kova, influenssa A 1997. Kertoo jotain että muistan sen vieläkin. (Kuten myös ainokaisen noroni 2006, yay.)
Mutta ilmeisesti et ole kokenut enteroa? Se on maanpäällinen helvetti. Kuume 40 astetta pari viikkoa, kaikki voimat totaalisesti poissa ja rakkuloita joka paikassa. Lopulta lähtee kaikki kynnet ja nahka kämmenistä ja jaloista. Toipuminen kesti kuukausia. Bonuksena pieni lapsi hoidettavana. Edes influenssa, noro eikä edes tuhkarokko (jonka koin aikuisena) ole ollut niin karmea tauti. Kukaan ei siitä varoittanut 10 vuotta sitten kun se oli vain "lastentauti".
En rehellisesti sanottuna pelkää koronaa. Enteroa pelkään.
En, olen näemmä immuuni sille. Lapsi sai sen 5-vuotiaana ja puoliso samalla, 27-vuotiaana. Hoivasin molempia. Rakoilla noilla oli suu ja kämmenet ja dieetti kylmiä liemiä pillillä toista viikkoa, muttei ihan hirveää kuumetta kummallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tyhmiä, kokeellinen geenimanipuloitu myrkkypiikki joka tappaa terveitä soluja ja tappaa immuunijärjestelmää jonka ansiosta jopa tavallinen flunssa on hengenvaarallinen,mutta ehei,influenssaa tuo:D kohta varmaan sanotaan koomassa oleville rokotetuilla et influenssaa tuo!
Tai sitten sinä vaan olet tyhmä kun uskot kaiken mitä netistä luet.
Oon ollut monta kertaa influenssassa ja se tuntuu juuri tuolta. Parhaat influenssat olen saanut Kaakkois-Aasiasta. Siellä sitten yksin hotellissa miettii, että pääseekö koskaan kotiin. Aina kuitenkin mennyt ohi.
Mulla oli samanlainen tauti vuosi sitten ja epäilen myös influenssaa koska se ei ollut koronaa. Ripulilla vaan oli vatsa oksentelun sijaan. Oli hyvin raju kovine kuumeineen, mutta pahin meni ohi viidessä päivässä. Sitten tervehdyin aika nopeaa onneksi.
sitten vielä influenssan pitkäaikaisoireet päälle. ne on onneksi aika leikintekoa influenssaan verttattuna. kolmasosa influenssan sairastaneista joutuu hakeutumaan influenssan takia lääkäriin tai sairaalaan vielä 3-6 kuukautta influenssaan sairastumisen jälkeen. ai että flunssaako??
oliko yllätys, että influenssa tekee k-i-p-e-ä-k-si?? mietipä miksi siihen on rokotukset.
Mulle lääkäri sanoi sairaalassa että ihmisellä ei ole mitään luontaista immuniteettia influenssaa vastaan. Vain sairastamalla ja rokotuksella saa.
Luulin sairastaneeni influenssan jo useita kertoja, mutta sairastin sen vasta 28 v ikäisenä. Tuli heti selväksi, että influenssa onkin oikeasti täysin erilainen tauti kuin kuumeflunssat. Kahden viikon jälkeen sairaalaan puolitajuttomana ja siellä taistelin elämästä kaksi viikkoa. Sen jälkeen oli pitkä tie takaisin toimintakykyiseksi.
Joko ap uskoo että influenssa jysähti kohdallesi??? ikävä tauti joutua sairastamaan, mutta muutamassa kuukaudessa toipuu. ei aina.
Influenssa onkin todella raju tauti, toisin kuin korona.
Kaverilla oli samanlainen. Testattiin korona (kahdesti), rs ja influenssa, kaikki negaa. Ilmeisesti ihan tavallinen flunssapöpö se nyt vain oli. Jyllää tosi pahana nyt, kun ihmiset ovat jatkuvalla käsidesin lutraamisella ja maskeilla tuhonneet vastustuskykynsä. Ihmisen kuuluu normaalisti saada koko ajan hiukan viruksia nassuunsa, jotta elimistö pysyy vahvana ja muistaa taudinaiheuttajat. Mutta tästähän on varoiteltu jo vuoden päivät ja on ollut yleisesti tiedossa, että näin tulee käymään. Parempi niiskuttaa se vuotuinen pikkunuha kuin saada tuommoinen vaarallinen versio.
Saako A-influenssaan immuniteetin, jos on sairastanut B-influenssan ja toisinpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma immuniteetti on edelleenkin se paras, ei synteettinen tieteen tai minkään muunkaan kehittämä immuniteetti.
Jotenkin älytöntä mielestäni, kun ihmiset väittävät, että luonto ei parhaiten tietäisi millainen immuniteetti on paras ihmiselle. Tietenkin evoluution myötä kehittyy ylivoimaisesti paras tapa suojata ihmistä.
Ja kuitenkin ihmisen elinikä on pidentynyt huimasti niistä ajoista, kun elettiin luonnollisen immuniteetin kanssa. Sitä luonnollista immuniteettia hankittiin sairastamalla tauti ja joko selviämällä tai kuolemalla. No, siinä mielessä evoluutio ei enää toimi, että rokotteet ja lääkkeet pelastavat ihmisiä jotka ennen kuolivat erilaisiin tauteihin eli olivat heikompia. Ei se minusta kuitenkaan ole huono asia.
Vastustuskyvyn saa vain sairastamalla tai rokotuksella. Yleinen likaisuus ei lisää tauteja vastaan vastustuskykyä.
Käsidesin käyttö ei vähennä virustautien vastustuskykyä mitenkään.
Ap:n pitää nyt sitten olla todella varovainen. Koronaa ei passaa saada nyt perään, koska keho on sairastamisen jälkeen huonossa kunnossa.