Hyvästä miehestä eronneet, oletteko löytäneet paremman?

Te, jotka sanotte, että ette oppineet rakastamaan puolisoa taikka että ette koskaan olleet rakastuneetkaan, miksi ihmeessä ylipäänsä olette aloittaneet sellaisen parisuhteen? En vaan ymmärrä!

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 19:03"]Kyllä. 1 mieheni oli kiltti, komea ja kunnollinen kaikin puolin. Ei vain osannut rakastaa ja arvostaa minua. Erosimme 14 ok vuoden jälkeen ja vasta silloin ymmärsin miten paljon kaipasin rakkautta. 3v myöh tapasin nuoremman miehen joko kelpasin lasten kanssa. Sain ihanan miehen jonka kanssa olen ollut jo 20 v.
[/quote]

Hyvä mies, joka ei kunnioittanut sinua? Öööö....

Ei se pelkästään niin mene, että löytää paremman. Useimmin on niin, että itse kasvaa ja osaa olla olla parempi kumppani. Monet suhteet kariutuu, koska itse ei ole vielä valmis

[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 08:20"]

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 19:03"]Kyllä. 1 mieheni oli kiltti, komea ja kunnollinen kaikin puolin. Ei vain osannut rakastaa ja arvostaa minua. Erosimme 14 ok vuoden jälkeen ja vasta silloin ymmärsin miten paljon kaipasin rakkautta. 3v myöh tapasin nuoremman miehen joko kelpasin lasten kanssa. Sain ihanan miehen jonka kanssa olen ollut jo 20 v. [/quote] Hyvä mies, joka ei kunnioittanut sinua? Öööö....

[/quote]

Ehkä huonosti selitetty - jollain tavalla tunnekylmä, ei ollut saanut perheen tai parisuhteen mallia kotoa. Ei osannut osoittaa hellyyttä, rakkauttaan tai arvostusta vaikka varmasti sellaista tunsi. Kunnioitti kyllä vaimona ja äitinä mutta en koskaan kokenut olevani hänen "elämänsä nainen". Menimme yhteen kovin nuorina, olin epävarma itsestäni enkä uskonut että kukaan muukaan voisi mua huolia joten otin ensimmäisen kunnollisen ja turvallisen miehen joka huoli.

Kiltti hän oli aina mua kohtaan ja erinomainen rakastaja loppuun saakka. Mä vaan koin ansaitsevani jotain parempaa lopulta.

Tasapainoinen suhde, jossa on intohimoa himpun verran, rakkautta, kaveruutta ja osataan riidellä myös..
Se on ollut elämäni suhde!
Ollaan oltu vasta 2,5 vuotta yhdessä, mutta jokaista päivää odottaa edelleen yhtä innoissaan.

Minulla oli nuoruudessa monia miehiä, en seurustellut "lapsena" eli en ollut kenenkään kanssa "suhteessa" ollessani yläasteella!
Amiksessa oli jotain säätöä, just, säätöä. Oltiin yhdessä, mutta se oli hullua, levotonta ja puristavaa.
Ensirakkauteni ei rakastanut minua, vaan monia muita myös. Oli hiton hyvä sängyssä, yhtä hyvä kuin nykyinen.
Ihastuminen on erittäin intohimoista ja sen helposti joku sekoittaa rakkauteen.
Ennenkuin tapasin oman miehen, olin todella ihastunut, niin että silmissä välkkyi :D Mutta suhde ei ollut tasapainoinen, eikä hän ollut sellainen, jonka vierestä olisin halunnut herätä vielä 20 vuoden päästä. Hyvää seksiä, villejä aikoja.
Itseasiassa, ihastuminen on petollista ja vaarallista, koska siinä satuttaa itsensä yleensä aina ;/ Rakkauden tuntee ja tietää, että toinen myös välittää ja haluaa olla yhdessä myös vanhempana.

Miksi ap mietit mahdollista uutta miestä samalla kuin eroa nykyisestä?! Onko niin mahdoton ajatus olla yksinkin vähän aikaa? Tuossa käy helposti niin, että olet siinä suhteessa ihan varmuuden vuoksi, sittenpä kun löydät yhtäkkiä sen uuden, ei miehesi saa todellista syytä eroon koskaan tietääkään. "Mulla oli niin tylsää sun kanssa, olet kunnollinen mies, mutta en rakastanut sua... no, miksi olit mun kanssa?!"

Tätähän tämä on nykyaikana; kun jonkun vaan löytää niin yhteenkin muutetaan saman tien, tutustumatta ollenkaan ensin. Miksi on niin kamalaa olla hetki yksin?

Niin, olen myös ollut jonkun kuvailemassa suhteessa, jossa ei riidelty (muttei myöskään unelmoitu), seksi oli hyvää, oli naurua, intohimoa hiukan, mutta suhde oli vaan niin jämähtänyt ja tylsä että olisin varmaan kuollut pystyyn..
Suhteita on niiiiiin erilaisia, että kyllä kannattaa valita huolella kenet jättää ja kenet ottaa. "Maailmassa on paljon kaloja", kyllä, ja on myös paljon turhia suhteita......

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 18:57"]

Oletteko te hyvästä miehestä eronneet löytäneet vielä paremman? Kuinka vanhoja olette?

[/quote]

Erosin hyvästä miehestä 23-vuotiaana 6 vuoden suhteen jälkeen. Syynä oli se, että meillä ei ollut tarpeeksi yhteistä, ja opiskelun myötä olimme ajautumassa aina vain kauemmaksi toisistamme. Mitään vikaa miehessä ei ollut ja eroaminen tuntui todella pahalta, koska hän ei olisi halunnut erota ja minun mielestäni hän ei ansainnut tulla jätetyksi, koska oli tehnyt kaiken oikein. Edelleen minua harmittaa tämä asia välillä ja vihaan itseäni sen vuoksi.

Omalta kannaltani eroaminen kuitenkin kannatti, koska 25-vuotiaana löysin nykyisen mieheni. Sovimme hänen kanssaan yhteen, täydennämme toisiamme, mutta meissä on myös eroavaisuuksia ja siitä syystä uskon, että en koskaan kyllästy häneen tai saa hänestä tarpeekseni. Hän tuo suhteeseemme jatkuvasti sellaista, joka on minulle uutta, ja minä sellaista joka on hänelle uutta. Meillä ei ole jatkuvasti aivan helppoa olla yhdessä näiden eroavaisuuksiemme vuoksi, mutta koska hän on hyvä mies ja minä hyvä nainen, osaamme luovia yhdessäs karikoiden ylitse niin, että lopuksi olemme entistä onnellisempia yhdessäolostamme. Tällainen parisuhteen dynamiikka sopii ainakin itselleni parhaiten. Suhde ei jää junnaamaan paikalleen ja käy tylsäksi, mutta siinä ei myöskään ole sellaista järjetöntä, hajottavaa ja repivää draamaa jota en jaksaisi katsella kovin kauaa.

Valitettavasti tuo jättämäni mies ei ole löytänyt uutta pysyvää suhdetta eromme jälkeen. Hän seurusteli vuosia erään mielestäni aivan ihanan, kauniin, empaattisen ja kaikilla tavoilla hyvän naisen kanssa, mutta tämäkin nainen päätyi jättämään hänet. En tiedä tarkemmin syytä siihen. Surettaa tuon miehen puolesta ja edelleen inhottaa ajatella, että "tuhlasin" hänen elämästään useita vuosia roikkumalla suhteessa, joka ei kestänyt. Toisaalta roikuin niin pitkään juuri siksi, että mitään hyvää syytä erota ei ollut. Halusin antaa suhteelle mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä, mutta kun se ei kehittynyt mihinkään niin lopulta lähdin.

Kunpa joku täällä palstalla kirjoittavista hyvistä naisista löytäisi tämän ihanan miehen ja ottaisi omakseen!

En ole löytänyt, nyt ikää jo 40 enkä enää jaksa etsiäkään. Olen jo tottunut olemaan vanhapiika.

Jätin miehen jonka kanssa menin naimisiin 26-vuotiaana, kun olin 32. Mies oli ihan jees mutta sellainen aika sulkeutunut eikä yhtään romanttinen. Tuntui että vaikkei ole mitään riitoja ja arki sujuu, niin kaipaisin jotain tunnetta ja säpinää. Seksiä meillä oli, mutta sekin oli sellaista rutiininomaista ja kiihkotonta. Kuvittelin että jossain tuolla odottaisi minua todellinen elämäni mies, joten minun ei kannata tuhlata aikaa enempää tuollaiseen suhteeseen. Mutta eipä odottanut ei, muuta kuin yksinäisyys.

Kahden hyvän miehen olen jättänyt, ekan ollessani 26 ja toisen ollessani 30. Paras mies löytyi puoli vuotta tuon viimeisimmän eron jälkeen, hyvä mies hänkin kaikilla kriteereillä (luotettava, rehellinen, rakastava, kiltti).

20-vuotiaana erosin samassa tilanteessa. En kauaa harkinnut, koska ikääkin oli niin vähän. Pari vuotta on mennyt sinkkuna, mutta en ole etsinyt ketään, koska olen tyytyväinen tähän ja vieläkään ei ikä paina.

Mistä löysit hyvän miehesi?

En, huonompaan vaihdoin. Kaduttaa, täysin turha ero ikäkriisin vuoksi.

Kyllä. 1 mieheni oli kiltti, komea ja kunnollinen kaikin puolin. Ei vain osannut rakastaa ja arvostaa minua. Erosimme 14 ok vuoden jälkeen ja vasta silloin ymmärsin miten paljon kaipasin rakkautta. 3v myöh tapasin nuoremman miehen joko kelpasin lasten kanssa. Sain ihanan miehen jonka kanssa olen ollut jo 20 v.

Ei kai sitä miestä muuten vaihdeta kuin parempaan!

Mun ex kumppani ei näköjään ole löytänyt kun huonompia... kun on koko ajan pitänyt vaihtaa ja todistella (ilmeisesti) sillä(kin) jotain mulle.

Itse löysin hyvin pian täydellisen ja kauniin kumppanin, jonka kanssa antoisaa yhteiseloa kymmenisen vuotta jo takana ja matka jatkuu.

Että ilmiselvästi sitten hyvästä eros :) No tosin halusin sitä eroa ite vahvasti myös, kun homma ei vaan kertakaikkiaan toiminut tämän ihmisen kanssa.

Kyllä, mutta en heti. Minulla oli hyvä 3-4 vuoden suhde nuorena, sitten välissä seurustelin reilut puoli vuotta sellaisen henkilön kanssa, joka kauniisti ilmaistuna ei ole hyvä ihminen, ja sitten löysin elämänkumppanini. Viimeksi mainitun löytyessä olin jotain 27.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 19:00"]Mistä löysit hyvän miehesi?
[/quote]
Kakkonen vastaa: Kaksi löysin ystävien kautta eri illanistujaisista, yksi tuli vastaan baarissa. En etsimällä oo koskaan etsinyt, vaikka tuolloin hieman jännittikin kun 30v lapsettomana erosin. Parempi kuitenkin yksin kuin toimimattomassa parisuhteessa, erot tapahtui ihan vaan sen takia, että romanttiset tunteet loppuivat.

Erosin hyvästä (nuoresta) miehestä kun oli aika pitkä välimatka ja se muuttaminenkin pelotti. Ja oltiin välillä etäsuhteessa ja oli helppo ajautua erilleen ja erota. Valitettavasti seuraava mies ei ollut niin hyvä, alkoholia ja muuta. Että 20 vuotta meni löytää se seuraava hyvä mies. Kaduttaa että erosin nuorena liian helposti, kai kaikki tuntui jotenkin liiankin helpolta. No voin vakuuttaa että seuraavan kanssa ei ollut helppoa, ikinä. Sitä sain mitä tilasin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita :(

11 jatkaa, parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Mutta nyt en enää ajattele että "laimea" tai "intohimoton" tai "kesy" on huono, nyt ajattelen että "ahdistava avioliitto ilkeän alkoholistin kanssa" on huono.