Narsistin keskustelutyyli

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli just sukujuhlat, jonne tuli yllättäen narsistisukulainen. Meidänkin perhe on katkaissut välit häneen 10 vuotta sitten, kun pelkäsimme jo lastemmekin puolesta.

Mitä tekee tämä narsisti, no kävelee hellä hymy kasvoillaan meitä kohti, kädet levällään, "ihana nähdä pitkästä aikaa", - ja kaappaa hämmentyneet lapsemme halaukseen. Lapset siis todella ymmällään, että tämäkö on se arvaamaton ihminen, jota meidän piti varoa, tämähän on tosi lämmin ihana sukulaismies.

Juhla-aterialla narsisti istui viereisessä pöydässä. Kuulosteli koko ajan valppaana. Kun lapseni pudotti haarukan ja sitä etsiessään vahingossa astui sen päälle, narsisti oli jo pompannut seisaalleen, "mä haen sulle uuden". Juoksi pyytämään catering-ihmisiltä uuden haarukan. Samoin hääräsi koko ajan kaatamassa kaikille lisää juotavaa ja heitteli kivoja kommentteja eri keskusteluihin, mitä pöydissä käytiin.

Narsisti oli tullut juhliin yksin, kaikki me tiedettiin että puolisonsa jäi kotiin luultavasti mustan silmän takia tai autosta ulos heitettynä. Kaikki me oltiin ihan jäykkinä ja varautuneita koko juhlien ajan. Miksi se tuli tänne ja esittää suvun nuorelle väelle jotain unelmien sukulaissetää?

Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut, että narsistin olisi voinut heittää pihalle. Me kaikki vain kestettiin häntä. Ja kuten aina, me vaikutettiin ihan hulluilta. Narsisti vaikutti oikein salonkikelpoiselta. Juhlien päätteeksi hän pyöri juhlapaikan parkkipaikalla autolta autolla ja taksilta taksille hyvästelemässä ihmisiä, kuin oltaisiin läheisiäkin ja olisi haikeaa erota.

ERITTÄIN hyvä kuvaus itseään täynnä olevasta narsistimiehestä. Ja vielä sen verran hölmöstä, että tosissaan luulee antaneensa itsestään loistavan kuvan ja olevansa ihastuttava ja pidetty ihminen.

Kotona vaimolleen esittää maailmanmiestä, jonka erinomaisuutta vaimo tyhmänä ei ymmärrä.

Mun miehessä oli hiukan tuota vikaa, esiintyi kuin olisi hirveän suosittu seuramies, vaikka kaikki näki miten epäluontevaa ja yliesittämistä se oli. Hirveän vaivaannuttavaa. Ja uskoi itse olevansa kaikkien suuresti toivoma vieras, vaikka lähinnä toivottiin, että se ei tulisi. Nolasi vain itsensä ja aiheutti myötähäpeää muissa.

Mikä näitä tämmöisiä tyyppejä vaivaa? Narsistisen esiintymishalun lisäksi? Eikö minkäänlaista itsekritiikkiä ole?

Huh, kuusi kamalaa vuotta kestin.

aloitan lauseen

"niin kauan kuin absoluuttista totuutta ei ole keksitty, tarvitaan mielestäni järjenkäyttöä jota ei voi teoretisoida kaavamaisesti"

"Miks sä aattelet että on absoluuttinen totuus?"

"En sanonut niin, vaan totesin, että koska absoluuttista totuutta ei ole keksitty eikä mielestäni todennäköisesti keksitäkään, silloin vastaus moneen asiaan on se että täytyy vain käyttää ns. arkijärkeä"

"Kuolettava hiljaisuus ja naama n. v. lla"

Mitään syvällistä keskustelua ei saa aikaan. Ei voi olla terveellä tavalla eri mieltä asioista mikä taas on se mistä itse sytyn kun saa keskustella erilaisten ihmisten kanssa oluen äärellä ja haastaa kunnioittavasti erilaisia näkemyksiä.

"Me puhuttiin tää jo"

"Tämä ei oo mielipidekysymys"

"Sun pitää ymmärtää kehittää itseäsi, sun pitää hakea tuohon apuja"

Ei pysty hengittämään vapaasti kotona. On kuin olisi henkisessä vankilassa koko ajan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta, ja koko sen ajan isäni on alistanut äitini täydellisesti, eri väkivallan lajeja käytellen. Äiti RAKASTAA kuvailla kaikkia isän vuosien varrella tekemiä kauheuksia, taivastella, päivitellä, paheksua, itkeä, sanoa minulle harkitsevansa eroa, haukkua isää minulle. Voin rehellisesti sanoa, että äidin koko elämän sisältö on masokistinen isälle alistuminen. Kun äiti sanoo, ettei jaksa isän väkivaltaisuutta enää, hän samalla tuntuu sanovan: on minulla tulinen mies, erilainen kuin muut miehet, kuuntelepa nyt kun kerron miten hurja mies minulla on! Äiti oikein nautinnolla painaa päänsä ja lähtee viipymättä suorittamaan isän määräämiä tehtäviä. Kaikki omat menonsa peruu, kuin se olisi kunniakysymys. En ihmettelisi, jos kahden ollessaan äiti polvirukoilisi isää lattialla tämän edessä. Sen verran kulttimeininkiä se alistuminen on.

Samanlainen asetelma oli yhdellä opiskelukaverillani, jolla myös oli narsistimies. Tämä opiskelukaveri kertoili ihan avoimesti pahoinpitelyistä ja muista. Kovasti hän piti yhteiskunnan syynä sitä, ettei saanut terapiapalveluja eikä apua kotiin. Haukkuin YTHS:n psykologeja siitä, että itse oli tämän narsistin kanssa. Kuulemma narsistikin oli sanonut, että YTHS on ihan turha hoitotaho... Vaikka olen tottunut kuuntelemaan äitini tilitystä, oli silti raskasta kuunnella opiskelukaverin samanlaisia juttuja. Hän jossain vaiheessa jopa lakkasi viittaamasta mieheensä tämän nimellä. Käytti vain hellittelynimityksiä: narsku, narskuliini, narsisssi, kontrolleri, hullu. Siis käytti näitä sanoja, kuin tuo mies olisi joku jumala jonka nimeä ei saa lausua. Tai rakas helliteltävä, josta on kiva käyttää omia nimityksiä. Kun mies jätti opiskelukaverini toisen naisia takia, tämä romahti täysin ja hakeutui PTSD-terapioihin ja päätyi lopulta täysin työkyvyttömäksi. Vaikka hänellä on uusi mies, aina kun häneen törmää, jutut käsittelee tuota narsisiti-exää ihanine kamaluuksineen. Koko arki uuden miehen kanssa pyörii exän ympärillä: uusi mies joutuu tekemään kahta työtä, että elättäisi naisen, joka vain makaa kotona hekumoimassa entisiä kärsimyksen aikojaan narsistin armoilla ja laukkaa eri hoidoissa.

Tässä ketjussa näen välillä samanlaisia hahmoja kuin äitini ja opiskelukaverini. Naisia jotka tilittää netissä mielenvikaisesta miehestään kuin jostain pikkulapsesta. Helliä, suorastaan palvovia sanoja, vaikka asiat joita näistä miehistä kerrotaan on sairaita julmuuksia ja vain yksinkertaisesti täysin asosiaalisia, yhteiselämään ja etenkin perhe-elämään sopimattomia käyttäytymisen piirteitä. Ymmärrän, että anonyymi netissä tilittäminen on varaventtiili, jota kautta paineet saa pois. Sitten on taas voimia palata narsistin syliin, kun haettiin lohdutusta ja tsemppausta av:lta. Ymmärrän myös, että moni nainen koettaa defenssinä kääntää asian niin päin, että hän "osaa käsitellä" narsistia. Puhuu narsistista kuin pikkulapsesta, jonka tempaukset osaa ennakoida. Mutta mitä elämää se on, että on itse kasvanut hyppäämään täydellisesti jonkun kusipään narua? Omistanut elämänsä toisen oikuille?

Tämä ketju on paikoin kuin narsistin märkä uni. Lukuisat ihmiset kuvailevat narsistien älykkäänhäijyjä temppuja. Sanallistavat hienosti narsistien ylivertaisuuden. Ilmaisevat alistuvansa. Sitä juuri narsistit rakastavat lukea.

Vilpitön kunnioitukseni ja arvostukseni kaikille teille, jotka jätitte narsistin! Se ei ole pelkästään henkilökohtainen päätös vaan myös yhteiskunnallisesti merkittävä teko. Mitä vähemmän narsistien palvontaa, sitä pienempi painoarvo narsistisella käytöksellä laajemminkin. Se millaisia ihmisiä me suositaan, heijastuu vähitellen yhteiskunnan arvoihin, käsityksiin vanhemmuudesta ja parisuhteesta ja laajemminkin käyttäytymissäännöistä.

Tossa on se juttu, että kun narsisti on siellä kulissin sisällä lapsi niin se herättää monen naisen äidinvaistotm kun mielet tunnistavat alitajuisesti sen dynamiikan. Toinen on raukka repale ja toinen sitten vastaa kutsuun ja alkaa keinoemoksi.

Itse tajusin juosta siinä vaiheessa, kun tuli tunne, että mies haluaisi minusta äidin ja minun kehoni alkoi vastata siihen (rinnat muuttuivat painaviksi ja täysiksi ja sellainen hoivaava huoli narsistimiehestä). Youtuben jossain narsistivideossa oli siitä, että naisilta saattaa jopa erittyä maitoa siinä vaiheessa, kun ovat ylihuolissaan narsistimiehestään, esim. juuri erotilanne, kun narsisti uhriutuu ja uhkaa vievänsä henkensä.

Hormoneja ja kemiaa vastaan pitää taistella tietoisesti ja kuin päihdeaddiktiosta paranemisessa. 

Tuota en itsestäni tunnistanut. Ei ole alkaneet rinnat paisua, ihan absurdia.

Kyllä mullekin narsistimies yritti esittää raukkareppanaa, josta ei välitetä, nyyh. Sanoin, että olet aikuinen mies enkä ole mikään sun paapoja. Kummasti loppui nyyhkiminen sillä kertaa.

Tokihan se olisi toivonut, että kun se kännäysretkiltään palaili, niin minä olisin äidillisesti sitä siinä moittinut ja motkottanut ja samalla kantanut ruokaa eteen ja puhtaita vaatteita ja lopulta sitten silitellyt päätä, että voi tuota raasu reppanaa, syöppäs nyt ja mene nukkumaan krapulat pois, semmoisia ne on nämä äidin pikkupojat, ei ne näköjään isoksi kasva koskaan ja lässyn lääryn lää.

Juu ei. Siihen ansaan en mennyt. Eikä alkaneet tissit painaa. Päinvastoin kovasti oli kevyt olo, kun siitä lopulta sitten muualle suunnistin.

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein.

Narsistin kynsistä pääseminen on pitkä tie. Tiedän, koska olen ollut siinä paskassa kaulaani myöden. Vaikka olin koulutettu ja hyvätuloinen, minulle jäi muutama satanen käyttörahaa kuussa ja velkaa oli narsistin ansiosta niin, että suurin osa tuloista meni sen lyhentämiseen. Velka oli vielä sellainen, että en pystynyt realisoimaan sen pääomaa pitkiin aikoihin. Vaati aikamoista venymistä, että pystyin salaa hankkimaan purkuria ja vihdoin oman asunnon, salaa senkin. Siirsin sinne tärkeimpiä tavaroitani niin pikku hiljaa, ettei narsisti huomannut. Ja sitten erään tavallisen, ison riidan päätteeksi kun narsisti taas karjui että haluaa erota ja haluaa minun lähtevän, niin lähdin ja estin hänet joka tuutista.

Voitte uskoa että teki kaikkensa mustamaalatakseen minut ja selvittääkeen missä asun. Se kaikki oli todella raskasta. Puoli vuotta tein vain pakolliset, lopun aikaa nukuin ja yritin kerätä voimiani takaisin. Pikku hiljaa alkoi elämässä näkyä valonpilkahduksia, eikä ajatukseni pyörineet enää narskun ympärillä ja siinä mitä saan ja en saa tehdä. Ei siitä vapaudestakaan osannut oikein iloita, kun ei uskonut itsekään sen kestävän.

Juuri näin, uhrin itsetunto ja voimavarat on käytetty. Kaverilla kävi juuri näin. Kuten kerroit. Piti varoa kaikkia entisiä läheisiä, ettei paljasta kenelläkään mihin koira on viety hoitoon, kun narsku uhkasi tappaa sen. Olen kuunnellut kaverin juttuja ja täytyy sanoa, että hänen tapauksessaan kyseessä taisi olla psykopaatti, koska käytti väkivaltaa ihan sattumanvaraisesti.

Uhri keräsi vuosia voimia päästääkseen pois.

Narsisti on aina oikeassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta, ja koko sen ajan isäni on alistanut äitini täydellisesti, eri väkivallan lajeja käytellen. Äiti RAKASTAA kuvailla kaikkia isän vuosien varrella tekemiä kauheuksia, taivastella, päivitellä, paheksua, itkeä, sanoa minulle harkitsevansa eroa, haukkua isää minulle. Voin rehellisesti sanoa, että äidin koko elämän sisältö on masokistinen isälle alistuminen. Kun äiti sanoo, ettei jaksa isän väkivaltaisuutta enää, hän samalla tuntuu sanovan: on minulla tulinen mies, erilainen kuin muut miehet, kuuntelepa nyt kun kerron miten hurja mies minulla on! Äiti oikein nautinnolla painaa päänsä ja lähtee viipymättä suorittamaan isän määräämiä tehtäviä. Kaikki omat menonsa peruu, kuin se olisi kunniakysymys. En ihmettelisi, jos kahden ollessaan äiti polvirukoilisi isää lattialla tämän edessä. Sen verran kulttimeininkiä se alistuminen on.

Samanlainen asetelma oli yhdellä opiskelukaverillani, jolla myös oli narsistimies. Tämä opiskelukaveri kertoili ihan avoimesti pahoinpitelyistä ja muista. Kovasti hän piti yhteiskunnan syynä sitä, ettei saanut terapiapalveluja eikä apua kotiin. Haukkuin YTHS:n psykologeja siitä, että itse oli tämän narsistin kanssa. Kuulemma narsistikin oli sanonut, että YTHS on ihan turha hoitotaho... Vaikka olen tottunut kuuntelemaan äitini tilitystä, oli silti raskasta kuunnella opiskelukaverin samanlaisia juttuja. Hän jossain vaiheessa jopa lakkasi viittaamasta mieheensä tämän nimellä. Käytti vain hellittelynimityksiä: narsku, narskuliini, narsisssi, kontrolleri, hullu. Siis käytti näitä sanoja, kuin tuo mies olisi joku jumala jonka nimeä ei saa lausua. Tai rakas helliteltävä, josta on kiva käyttää omia nimityksiä. Kun mies jätti opiskelukaverini toisen naisia takia, tämä romahti täysin ja hakeutui PTSD-terapioihin ja päätyi lopulta täysin työkyvyttömäksi. Vaikka hänellä on uusi mies, aina kun häneen törmää, jutut käsittelee tuota narsisiti-exää ihanine kamaluuksineen. Koko arki uuden miehen kanssa pyörii exän ympärillä: uusi mies joutuu tekemään kahta työtä, että elättäisi naisen, joka vain makaa kotona hekumoimassa entisiä kärsimyksen aikojaan narsistin armoilla ja laukkaa eri hoidoissa.

Tässä ketjussa näen välillä samanlaisia hahmoja kuin äitini ja opiskelukaverini. Naisia jotka tilittää netissä mielenvikaisesta miehestään kuin jostain pikkulapsesta. Helliä, suorastaan palvovia sanoja, vaikka asiat joita näistä miehistä kerrotaan on sairaita julmuuksia ja vain yksinkertaisesti täysin asosiaalisia, yhteiselämään ja etenkin perhe-elämään sopimattomia käyttäytymisen piirteitä. Ymmärrän, että anonyymi netissä tilittäminen on varaventtiili, jota kautta paineet saa pois. Sitten on taas voimia palata narsistin syliin, kun haettiin lohdutusta ja tsemppausta av:lta. Ymmärrän myös, että moni nainen koettaa defenssinä kääntää asian niin päin, että hän "osaa käsitellä" narsistia. Puhuu narsistista kuin pikkulapsesta, jonka tempaukset osaa ennakoida. Mutta mitä elämää se on, että on itse kasvanut hyppäämään täydellisesti jonkun kusipään narua? Omistanut elämänsä toisen oikuille?

Tämä ketju on paikoin kuin narsistin märkä uni. Lukuisat ihmiset kuvailevat narsistien älykkäänhäijyjä temppuja. Sanallistavat hienosti narsistien ylivertaisuuden. Ilmaisevat alistuvansa. Sitä juuri narsistit rakastavat lukea.

Vilpitön kunnioitukseni ja arvostukseni kaikille teille, jotka jätitte narsistin! Se ei ole pelkästään henkilökohtainen päätös vaan myös yhteiskunnallisesti merkittävä teko. Mitä vähemmän narsistien palvontaa, sitä pienempi painoarvo narsistisella käytöksellä laajemminkin. Se millaisia ihmisiä me suositaan, heijastuu vähitellen yhteiskunnan arvoihin, käsityksiin vanhemmuudesta ja parisuhteesta ja laajemminkin käyttäytymissäännöistä.

Tossa on se juttu, että kun narsisti on siellä kulissin sisällä lapsi niin se herättää monen naisen äidinvaistotm kun mielet tunnistavat alitajuisesti sen dynamiikan. Toinen on raukka repale ja toinen sitten vastaa kutsuun ja alkaa keinoemoksi.

Itse tajusin juosta siinä vaiheessa, kun tuli tunne, että mies haluaisi minusta äidin ja minun kehoni alkoi vastata siihen (rinnat muuttuivat painaviksi ja täysiksi ja sellainen hoivaava huoli narsistimiehestä). Youtuben jossain narsistivideossa oli siitä, että naisilta saattaa jopa erittyä maitoa siinä vaiheessa, kun ovat ylihuolissaan narsistimiehestään, esim. juuri erotilanne, kun narsisti uhriutuu ja uhkaa vievänsä henkensä.

Hormoneja ja kemiaa vastaan pitää taistella tietoisesti ja kuin päihdeaddiktiosta paranemisessa. 

Kuulostaa kyllä enemmän epävakaalta persoonallisuudelta kuin narsistilta. Narsku ei tuollaista heikkoutta itsessään paljastaisi.

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein

En ymmärrä tätä viestiä. Kuka on syyttänyt rumasti narsistien uhreja? YTHS-viesti edeltävällä sivulla käsitteli kai masokistinaisia, jotka oikein mässäilevät sillä, miten ihanan hullu heidän narsistimiehensä on ja miten täydellisesti he osaavat alistua? Nämä naiset puhuvat koko ajan vain narsisteistaan, saastuttaen siten ympäristönsäkin, jopa uudet suhteensa ja välit lapsiinsa.

Eiköhän me kaikki narsistien uhrit tunneta tuollaisia naisia (ja miehiäkin) jotka oikein sähköistyvät, kun mainitaan narsismi. Heiltä ei saa mitään apua eikä tukea, ainoana poikkeuksena ehkä eräs entinen kaverini, joka kyllä halusi auttaa minua irti narsistimiehestäni - koska halusi itse tämän kanssa sänkyyn. Hänelle olisi kai ollut niin kiinnostavaa kokea tuo huikean jännittävä mies, joka on hakannut minua ja jonka luota ihan suoranaisesti pakenin.

Eli tässä oli kyse siitä, että jotkut narsistien kumppanit oikein palvovat heitä ja suorastaan leveilevät sillä, mitä kaikkea kamalaa pikku narsku heille teki ja miten he silti kestivät sen ja jatkavat suhdetta.

Jotkut toisen narsistien kumppanit taas ovat uhreja ja haluaisivat pelastautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsisti pitää raastavia monologeja, eli ei siis ole laisinkaan keskustelutaitoinen, aito keskustelu vaatii toisen tunnustamista itsestä eroavaksi, täysipainoiseksi ja järkeväksi ihmiseksi, eikä narsisti ole tähän kykenevä, sillä hän samaistaa kaiken itseensä eikä näe toisia erillisinä yksilöitä, joiden itsemääräämisoikeutta ja erillisyyttä tulee kunnioittaa. Narsistia kannattaa ajatella valtion tavoin, joka asettaa lakeja ja määräyksiä mielivaltaisesti kuitenkaan itse niitä noudattamatta, siis toisin, narsistilla on oikeuksia, muilla pelkkiä velvollisuuksia, ja velvollisuus nimenomaisesti- totella.

Tähän pitää vielä lisätä, että tässäkin tapauksessa kyse koulutetusta, ulospäin siististä isosta yrityspomosta, josta kukaan ei uskoisi näitä juttuja varmaan vaikka itse kuulisi tai näkisi. Ajattelisi, että minä olen turmellut parisuhteen ja ajanut hulluuden partaalle tms. Kun totuus on se, että olen vuosikaudet yrittänyt tehdä töitä parisuhteen eteen kun en ollut narsismia vielä hoksannut. Nyt onneksi ymmärrän, että ei tule muuttumaan kuin pahempaan suuntaan. Huolehdin itsestäni ja rakennan kaikessa hiljaisuudessa uutta, omaa elämää taustalla että pääsen lähtemään ja pysyn päätöksessäni.

Miksi ihmeessä et jo lähde?

Sinulla ei taida olla kokemusta pahasta narsistista. Niistä suhteista ei niin vain lähdetä, vaan ammattilaisetkin neuvovat valmistelemaan lähdön huolellisesti ja salaa narsistilta. Se on tärkeää paitsi turvallisuussyistä, myös sen varmistamiseksi että narsisti ei pysty imuroimaan uhria takaisin.

Minä lähdin noin, valmistelin salaa noin vuoden, säästin takuuvuokraa salaa, keräsin tavaroitani piiloon (jotka se piru löysi eikä antanut). Lähtö oli nopea, kuin jänes makuulta. Yritti imuroida pari vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein.

Narsistin kynsistä pääseminen on pitkä tie. Tiedän, koska olen ollut siinä paskassa kaulaani myöden. Vaikka olin koulutettu ja hyvätuloinen, minulle jäi muutama satanen käyttörahaa kuussa ja velkaa oli narsistin ansiosta niin, että suurin osa tuloista meni sen lyhentämiseen. Velka oli vielä sellainen, että en pystynyt realisoimaan sen pääomaa pitkiin aikoihin. Vaati aikamoista venymistä, että pystyin salaa hankkimaan purkuria ja vihdoin oman asunnon, salaa senkin. Siirsin sinne tärkeimpiä tavaroitani niin pikku hiljaa, ettei narsisti huomannut. Ja sitten erään tavallisen, ison riidan päätteeksi kun narsisti taas karjui että haluaa erota ja haluaa minun lähtevän, niin lähdin ja estin hänet joka tuutista.

Voitte uskoa että teki kaikkensa mustamaalatakseen minut ja selvittääkeen missä asun. Se kaikki oli todella raskasta. Puoli vuotta tein vain pakolliset, lopun aikaa nukuin ja yritin kerätä voimiani takaisin. Pikku hiljaa alkoi elämässä näkyä valonpilkahduksia, eikä ajatukseni pyörineet enää narskun ympärillä ja siinä mitä saan ja en saa tehdä. Ei siitä vapaudestakaan osannut oikein iloita, kun ei uskonut itsekään sen kestävän.

Juuri näin, uhrin itsetunto ja voimavarat on käytetty. Kaverilla kävi juuri näin. Kuten kerroit. Piti varoa kaikkia entisiä läheisiä, ettei paljasta kenelläkään mihin koira on viety hoitoon, kun narsku uhkasi tappaa sen. Olen kuunnellut kaverin juttuja ja täytyy sanoa, että hänen tapauksessaan kyseessä taisi olla psykopaatti, koska käytti väkivaltaa ihan sattumanvaraisesti.

Uhri keräsi vuosia voimia päästääkseen pois.

Viestittelin tuttavan kanssa n. 20 vuoden takaa. Hän parin kolmen viestin jälkeen kysyi suoraan, että mitä sulle on tapahtunut, sä et ole sama ihminen. Missä on se itsevarma anteeksipyytelemätön ja rohkea nainen. Musta tuli kyllä kynnysmatto. Kuitenkin tarinani on sikäli hyvä, että kyllä kynnysmattoudestakin eroon pääsee. Erosta muutama vuosi ja alan tunnistaa itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein.

Narsistin kynsistä pääseminen on pitkä tie. Tiedän, koska olen ollut siinä paskassa kaulaani myöden. Vaikka olin koulutettu ja hyvätuloinen, minulle jäi muutama satanen käyttörahaa kuussa ja velkaa oli narsistin ansiosta niin, että suurin osa tuloista meni sen lyhentämiseen. Velka oli vielä sellainen, että en pystynyt realisoimaan sen pääomaa pitkiin aikoihin. Vaati aikamoista venymistä, että pystyin salaa hankkimaan purkuria ja vihdoin oman asunnon, salaa senkin. Siirsin sinne tärkeimpiä tavaroitani niin pikku hiljaa, ettei narsisti huomannut. Ja sitten erään tavallisen, ison riidan päätteeksi kun narsisti taas karjui että haluaa erota ja haluaa minun lähtevän, niin lähdin ja estin hänet joka tuutista.

Voitte uskoa että teki kaikkensa mustamaalatakseen minut ja selvittääkeen missä asun. Se kaikki oli todella raskasta. Puoli vuotta tein vain pakolliset, lopun aikaa nukuin ja yritin kerätä voimiani takaisin. Pikku hiljaa alkoi elämässä näkyä valonpilkahduksia, eikä ajatukseni pyörineet enää narskun ympärillä ja siinä mitä saan ja en saa tehdä. Ei siitä vapaudestakaan osannut oikein iloita, kun ei uskonut itsekään sen kestävän.

Juuri näin, uhrin itsetunto ja voimavarat on käytetty. Kaverilla kävi juuri näin. Kuten kerroit. Piti varoa kaikkia entisiä läheisiä, ettei paljasta kenelläkään mihin koira on viety hoitoon, kun narsku uhkasi tappaa sen. Olen kuunnellut kaverin juttuja ja täytyy sanoa, että hänen tapauksessaan kyseessä taisi olla psykopaatti, koska käytti väkivaltaa ihan sattumanvaraisesti.

Uhri keräsi vuosia voimia päästääkseen pois.

Viestittelin tuttavan kanssa n. 20 vuoden takaa. Hän parin kolmen viestin jälkeen kysyi suoraan, että mitä sulle on tapahtunut, sä et ole sama ihminen. Missä on se itsevarma anteeksipyytelemätön ja rohkea nainen. Musta tuli kyllä kynnysmatto. Kuitenkin tarinani on sikäli hyvä, että kyllä kynnysmattoudestakin eroon pääsee. Erosta muutama vuosi ja alan tunnistaa itseni.

Mun ystävä kysyi samaa, kun olin ollut narsistin kanssa 2 kk enkä vielä tajunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein.

Narsistin kynsistä pääseminen on pitkä tie. Tiedän, koska olen ollut siinä paskassa kaulaani myöden. Vaikka olin koulutettu ja hyvätuloinen, minulle jäi muutama satanen käyttörahaa kuussa ja velkaa oli narsistin ansiosta niin, että suurin osa tuloista meni sen lyhentämiseen. Velka oli vielä sellainen, että en pystynyt realisoimaan sen pääomaa pitkiin aikoihin. Vaati aikamoista venymistä, että pystyin salaa hankkimaan purkuria ja vihdoin oman asunnon, salaa senkin. Siirsin sinne tärkeimpiä tavaroitani niin pikku hiljaa, ettei narsisti huomannut. Ja sitten erään tavallisen, ison riidan päätteeksi kun narsisti taas karjui että haluaa erota ja haluaa minun lähtevän, niin lähdin ja estin hänet joka tuutista.

Voitte uskoa että teki kaikkensa mustamaalatakseen minut ja selvittääkeen missä asun. Se kaikki oli todella raskasta. Puoli vuotta tein vain pakolliset, lopun aikaa nukuin ja yritin kerätä voimiani takaisin. Pikku hiljaa alkoi elämässä näkyä valonpilkahduksia, eikä ajatukseni pyörineet enää narskun ympärillä ja siinä mitä saan ja en saa tehdä. Ei siitä vapaudestakaan osannut oikein iloita, kun ei uskonut itsekään sen kestävän.

Juuri näin, uhrin itsetunto ja voimavarat on käytetty. Kaverilla kävi juuri näin. Kuten kerroit. Piti varoa kaikkia entisiä läheisiä, ettei paljasta kenelläkään mihin koira on viety hoitoon, kun narsku uhkasi tappaa sen. Olen kuunnellut kaverin juttuja ja täytyy sanoa, että hänen tapauksessaan kyseessä taisi olla psykopaatti, koska käytti väkivaltaa ihan sattumanvaraisesti.

Uhri keräsi vuosia voimia päästääkseen pois.

Viestittelin tuttavan kanssa n. 20 vuoden takaa. Hän parin kolmen viestin jälkeen kysyi suoraan, että mitä sulle on tapahtunut, sä et ole sama ihminen. Missä on se itsevarma anteeksipyytelemätön ja rohkea nainen. Musta tuli kyllä kynnysmatto. Kuitenkin tarinani on sikäli hyvä, että kyllä kynnysmattoudestakin eroon pääsee. Erosta muutama vuosi ja alan tunnistaa itseni.

Mun ystävä kysyi samaa, kun olin ollut narsistin kanssa 2 kk enkä vielä tajunnut.

Sulla oli hyvä ystävä. Sitä ei itse tajua, kun tilanteessa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein.

Narsistin kynsistä pääseminen on pitkä tie. Tiedän, koska olen ollut siinä paskassa kaulaani myöden. Vaikka olin koulutettu ja hyvätuloinen, minulle jäi muutama satanen käyttörahaa kuussa ja velkaa oli narsistin ansiosta niin, että suurin osa tuloista meni sen lyhentämiseen. Velka oli vielä sellainen, että en pystynyt realisoimaan sen pääomaa pitkiin aikoihin. Vaati aikamoista venymistä, että pystyin salaa hankkimaan purkuria ja vihdoin oman asunnon, salaa senkin. Siirsin sinne tärkeimpiä tavaroitani niin pikku hiljaa, ettei narsisti huomannut. Ja sitten erään tavallisen, ison riidan päätteeksi kun narsisti taas karjui että haluaa erota ja haluaa minun lähtevän, niin lähdin ja estin hänet joka tuutista.

Voitte uskoa että teki kaikkensa mustamaalatakseen minut ja selvittääkeen missä asun. Se kaikki oli todella raskasta. Puoli vuotta tein vain pakolliset, lopun aikaa nukuin ja yritin kerätä voimiani takaisin. Pikku hiljaa alkoi elämässä näkyä valonpilkahduksia, eikä ajatukseni pyörineet enää narskun ympärillä ja siinä mitä saan ja en saa tehdä. Ei siitä vapaudestakaan osannut oikein iloita, kun ei uskonut itsekään sen kestävän.

Juuri näin, uhrin itsetunto ja voimavarat on käytetty. Kaverilla kävi juuri näin. Kuten kerroit. Piti varoa kaikkia entisiä läheisiä, ettei paljasta kenelläkään mihin koira on viety hoitoon, kun narsku uhkasi tappaa sen. Olen kuunnellut kaverin juttuja ja täytyy sanoa, että hänen tapauksessaan kyseessä taisi olla psykopaatti, koska käytti väkivaltaa ihan sattumanvaraisesti.

Uhri keräsi vuosia voimia päästääkseen pois.

Viestittelin tuttavan kanssa n. 20 vuoden takaa. Hän parin kolmen viestin jälkeen kysyi suoraan, että mitä sulle on tapahtunut, sä et ole sama ihminen. Missä on se itsevarma anteeksipyytelemätön ja rohkea nainen. Musta tuli kyllä kynnysmatto. Kuitenkin tarinani on sikäli hyvä, että kyllä kynnysmattoudestakin eroon pääsee. Erosta muutama vuosi ja alan tunnistaa itseni.

Mun ystävä kysyi samaa, kun olin ollut narsistin kanssa 2 kk enkä vielä tajunnut.

Sulla oli hyvä ystävä. Sitä ei itse tajua, kun tilanteessa on.

Joo, ja oli toinenkin hyvä ystävä. Hänelle kerroin kahdesta ensimmäisestä oudosta jutusta, jota tapahtui ja siitä, etten oikein tiedä, miten reagoida, koska ne oli kuitenkin toisaalta aika hienovaraisia ja voisi myös ajatella, että itse ylireagoin. Hän alkoi ensin puolustella, että ei se varmaan tarkoittanut ja ehkä se ei nyt vaan tajunnut jne. Sitten todettiin, että paskaa käytöstä ei puolustella vaan aletaan katsoa, onko tilanne tosiaan tämä ja että minä ansaitsen kunnollisen suhteen, jossa minua ei kohdella huonosti. Se on hänen asiansa, jos ei halua arvostaa minua, ei minun arvoni mittari. 

Vierailija kirjoitti:

Narsisti on aina oikeassa

Kuvittelee olevansa. Ja kertovan totuuksia, kun haukkuu ja ivaa muita.

Narsistituttava ei saanut minua 2 tunnin aikana puhelimella kiinni kun olin elokuvissa ja sekosi siitä täysin. Pommitti viestein kuinka on niin huolissaan missä olen, miksen vastaa. Soitti jopa teini-ikäiselle lapsilleni että miksen vastaa.

Siis mitä ihmettä, minä olen ihan normaali perheenäiti omine harrastuksineen ja tekemisineen eikä mikään minussa ole ikinä aiheuttanut sitä että juuri minusta pitäisi jotenkin huolestua jos en tunnissa vastaa puhelimeen. 

Mitä tällainen teatteri on?

Ihan kuin minulla ei saisi olla mitään omaa elämää, ei kulttuurimenoja, tapaamisia, treffejä, työväenopiston kursseja tai edes lenkille menemistä jos en ole hänelle tavoitettavissa 24/7.

Oli sen laatuinen ylilyönti kyseiseltä ihmiseltä ettei olla sen koommin oltu enää tekemisissä. En minä rupea kenenkään talutusnuorassa hyppäämään. Ennenkin hänellä ollut todella outoa käytöstä (tämän ketjun tempaukset käyvät hyvin esimerkeistä joten uskotteko etten jäänyt mitenkään ikävöimään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein.

Narsistin kynsistä pääseminen on pitkä tie. Tiedän, koska olen ollut siinä paskassa kaulaani myöden. Vaikka olin koulutettu ja hyvätuloinen, minulle jäi muutama satanen käyttörahaa kuussa ja velkaa oli narsistin ansiosta niin, että suurin osa tuloista meni sen lyhentämiseen. Velka oli vielä sellainen, että en pystynyt realisoimaan sen pääomaa pitkiin aikoihin. Vaati aikamoista venymistä, että pystyin salaa hankkimaan purkuria ja vihdoin oman asunnon, salaa senkin. Siirsin sinne tärkeimpiä tavaroitani niin pikku hiljaa, ettei narsisti huomannut. Ja sitten erään tavallisen, ison riidan päätteeksi kun narsisti taas karjui että haluaa erota ja haluaa minun lähtevän, niin lähdin ja estin hänet joka tuutista.

Voitte uskoa että teki kaikkensa mustamaalatakseen minut ja selvittääkeen missä asun. Se kaikki oli todella raskasta. Puoli vuotta tein vain pakolliset, lopun aikaa nukuin ja yritin kerätä voimiani takaisin. Pikku hiljaa alkoi elämässä näkyä valonpilkahduksia, eikä ajatukseni pyörineet enää narskun ympärillä ja siinä mitä saan ja en saa tehdä. Ei siitä vapaudestakaan osannut oikein iloita, kun ei uskonut itsekään sen kestävän.

Juuri näin, uhrin itsetunto ja voimavarat on käytetty. Kaverilla kävi juuri näin. Kuten kerroit. Piti varoa kaikkia entisiä läheisiä, ettei paljasta kenelläkään mihin koira on viety hoitoon, kun narsku uhkasi tappaa sen. Olen kuunnellut kaverin juttuja ja täytyy sanoa, että hänen tapauksessaan kyseessä taisi olla psykopaatti, koska käytti väkivaltaa ihan sattumanvaraisesti.

Uhri keräsi vuosia voimia päästääkseen pois.

Viestittelin tuttavan kanssa n. 20 vuoden takaa. Hän parin kolmen viestin jälkeen kysyi suoraan, että mitä sulle on tapahtunut, sä et ole sama ihminen. Missä on se itsevarma anteeksipyytelemätön ja rohkea nainen. Musta tuli kyllä kynnysmatto. Kuitenkin tarinani on sikäli hyvä, että kyllä kynnysmattoudestakin eroon pääsee. Erosta muutama vuosi ja alan tunnistaa itseni.

Mun ystävä kysyi samaa, kun olin ollut narsistin kanssa 2 kk enkä vielä tajunnut.

Sulla oli hyvä ystävä. Sitä ei itse tajua, kun tilanteessa on.

Joo, ja oli toinenkin hyvä ystävä. Hänelle kerroin kahdesta ensimmäisestä oudosta jutusta, jota tapahtui ja siitä, etten oikein tiedä, miten reagoida, koska ne oli kuitenkin toisaalta aika hienovaraisia ja voisi myös ajatella, että itse ylireagoin. Hän alkoi ensin puolustella, että ei se varmaan tarkoittanut ja ehkä se ei nyt vaan tajunnut jne. Sitten todettiin, että paskaa käytöstä ei puolustella vaan aletaan katsoa, onko tilanne tosiaan tämä ja että minä ansaitsen kunnollisen suhteen, jossa minua ei kohdella huonosti. Se on hänen asiansa, jos ei halua arvostaa minua, ei minun arvoni mittari. 

Olen hyvilläni puolestasi. Säästyit monelta surulta ystäviesi ansiosta.

Oudot jutut kuvaa hyvin sitä, mitä tapahtuu. Jos olisin älynnyt luottaa vaistooni, olisin jättänyt suhteen sikseen. Vieläkin muistan ne pienet outoudet ja epäjohdonmukaisuudet useiden vuosien takaa. Ja myös tunteet, mitä ne herättivät. Ensimmäisenä tulee mieleen pari ravintolan illallispöydässä alkanutta riitaa. Ne alkoivat ihan tyhjästä. Hänen energiansa ja jopa asentonsa oli aivan erilainen, hyökkäävä. Ja niin kauan väänsi, että olinkin sitten jo pyåuolustuskannalla. Tai hänen työkavri, joka ei sanonut mulle sanaakaan, kun ekan kerran tavattiin. Oli kuitenkin firman markkinointihenkilö. Olivat juuri olleet työmatkalla ja nämä kaksi olivat jääneet vielä muutamaksi päiväksi työmatkan jälkeen lomailemaan kohteeseen. Syy, miksi en epäillyt suhdetta oli se, että tyyliltään tai olemukseltaan nainen ei ollut yhtään miehen makuun. Näitä on paljon ja olisi vain pitänyt kuunnella pientä ääntä, joka sanoi, että kaikki ei ole ok.

Seurustelin äskettäin miehen kanssa, joka oli naimisissa, mutta heillä oli avoin suhde vaimon ehdotuksesta. Kaikki oli hirveän vaikeaa, jos meillä meni hyvin, vaimo sai kohtauksia ja halusi sanella aikataulut ja kuinka usein tapasimme, mutta aina jos otin miehen kanssa puheeksi, että hän kohtelee minua aika huonosti vaimonsa takia, hän sanoi, että minäkin olen aggressiivinen häntä kohtaan, kun syytän häntä siitä, että hän kohtelee minua huonosti vaikka hän haluaa kaikille vain hyvää. Niinpä vähitellen lakkasin kritisoimasta häntä, koska en halunnut olla huono ihminen ja yritin vain ymmärtää miten vaikeassa tilanteessa hän on. Mies puhui välillä tunteja pahasta olostaan, kun vaimo ei haluaisi että hänellä on näin syvällinen suhde, mutta hän ei halua lopettaa. Mies ei myöskään missään nimessä halunnut että tapaisin ketään muita, vaikka tapasimme vain kerran puolessatoista viikossa eikä vaimollakaan ollut ketään muuta. Yritin ehdottaa, että lopettaisimme suhteen ja he keskittyisivät omaansa, mutta mies sanoi, että kaikki paranee vielä eikä heidän suhteessaan ole mitään vikaa. Viimeinen niitti oli kun vaimo oli kuulemma kieltänyt meitä tapaamasta samassa kaupungissa muutaman kilometrin päässä toisistamme ollessamme puolta tuntia, jos aioimme tavata myös seuraavalla viikolla useamman tunnin. Kun jätin hänet, pyysin häntä pyytämään anteeksi sitä, miten hän on kohdellut minua. Hän pyysi anteeksi ja sanoi miten on kokenut joutuneensa syyttömänä hyökkäysteni kohteeksi, ei koskaan ole saanut kertoa miten pahalta hänestä tuntuu enkä minä ole välittänyt siitä ja miten hän ajatteli, että varmaan olen ajatellut rakastavani häntä kun olen ollut niin inhottava häntä kohtaan. Tarinan opetus on varmaan, että jos joutuu narsistisen triangulaation keskelle, tulee olemaan todella vaikea tietää missä tilanteen alkuperäinen syy milloinkin on, sen ratkaiseminen on täysin mahdotonta, eikä oikeasti voi tehdä muuta kuin paeta.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin äskettäin miehen kanssa, joka oli naimisissa, mutta heillä oli avoin suhde vaimon ehdotuksesta. Kaikki oli hirveän vaikeaa, jos meillä meni hyvin, vaimo sai kohtauksia ja halusi sanella aikataulut ja kuinka usein tapasimme, mutta aina jos otin miehen kanssa puheeksi, että hän kohtelee minua aika huonosti vaimonsa takia, hän sanoi, että minäkin olen aggressiivinen häntä kohtaan, kun syytän häntä siitä, että hän kohtelee minua huonosti vaikka hän haluaa kaikille vain hyvää. Niinpä vähitellen lakkasin kritisoimasta häntä, koska en halunnut olla huono ihminen ja yritin vain ymmärtää miten vaikeassa tilanteessa hän on. Mies puhui välillä tunteja pahasta olostaan, kun vaimo ei haluaisi että hänellä on näin syvällinen suhde, mutta hän ei halua lopettaa. Mies ei myöskään missään nimessä halunnut että tapaisin ketään muita, vaikka tapasimme vain kerran puolessatoista viikossa eikä vaimollakaan ollut ketään muuta. Yritin ehdottaa, että lopettaisimme suhteen ja he keskittyisivät omaansa, mutta mies sanoi, että kaikki paranee vielä eikä heidän suhteessaan ole mitään vikaa. Viimeinen niitti oli kun vaimo oli kuulemma kieltänyt meitä tapaamasta samassa kaupungissa muutaman kilometrin päässä toisistamme ollessamme puolta tuntia, jos aioimme tavata myös seuraavalla viikolla useamman tunnin. Kun jätin hänet, pyysin häntä pyytämään anteeksi sitä, miten hän on kohdellut minua. Hän pyysi anteeksi ja sanoi miten on kokenut joutuneensa syyttömänä hyökkäysteni kohteeksi, ei koskaan ole saanut kertoa miten pahalta hänestä tuntuu enkä minä ole välittänyt siitä ja miten hän ajatteli, että varmaan olen ajatellut rakastavani häntä kun olen ollut niin inhottava häntä kohtaan. Tarinan opetus on varmaan, että jos joutuu narsistisen triangulaation keskelle, tulee olemaan todella vaikea tietää missä tilanteen alkuperäinen syy milloinkin on, sen ratkaiseminen on täysin mahdotonta, eikä oikeasti voi tehdä muuta kuin paeta.

Voi voi miespoloa. Oli hänellä vaikeaa. Onneksi erositte, niin hänen osaltaankin helpotti.

Oliko avioliitto avoin? Saitko sen varmasti selville vai pettikö vaimoaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rumaa syyllistää narsistien uhreja siitä, että avaavat tänne kokemuksiaan ja tuntojaan (tuolle YTHS tyypille tämä kommentti siis). Usein narsistit ovat kutoneet seittinsa todella tiukalle uhrin ympärille ja mitä enemmän hän yrittää pyristellä irti, sitä tiukemmalle seitti kiristyy. Kyseessä on totaalinen sosiaalinen, taloudellinen, emotionaalinen ja psykologinen kontrolli. Se, että uhrit kertovat siitä mitä heille tapahtuu, on ensimmäisiä askelia siihen, että tunnistaa ettei kaltoinkohtelu ole oikein. Mitäpä luulet, onko silloin sinun syyllistämisestäsi apua, vai ehkä siitä, että tukee uhrin ajatusta siitä, ettei kaltoinkohtelu ole oikein

En ymmärrä tätä viestiä. Kuka on syyttänyt rumasti narsistien uhreja? YTHS-viesti edeltävällä sivulla käsitteli kai masokistinaisia, jotka oikein mässäilevät sillä, miten ihanan hullu heidän narsistimiehensä on ja miten täydellisesti he osaavat alistua? Nämä naiset puhuvat koko ajan vain narsisteistaan, saastuttaen siten ympäristönsäkin, jopa uudet suhteensa ja välit lapsiinsa.

Eiköhän me kaikki narsistien uhrit tunneta tuollaisia naisia (ja miehiäkin) jotka oikein sähköistyvät, kun mainitaan narsismi. Heiltä ei saa mitään apua eikä tukea, ainoana poikkeuksena ehkä eräs entinen kaverini, joka kyllä halusi auttaa minua irti narsistimiehestäni - koska halusi itse tämän kanssa sänkyyn. Hänelle olisi kai ollut niin kiinnostavaa kokea tuo huikean jännittävä mies, joka on hakannut minua ja jonka luota ihan suoranaisesti pakenin.

Eli tässä oli kyse siitä, että jotkut narsistien kumppanit oikein palvovat heitä ja suorastaan leveilevät sillä, mitä kaikkea kamalaa pikku narsku heille teki ja miten he silti kestivät sen ja jatkavat suhdetta.

Jotkut toisen narsistien kumppanit taas ovat uhreja ja haluaisivat pelastautua.

  Tämä on sama ilmiö joka näkkyy hakkaajamiesten vaimoilla. Kaikki hakkaukset kuvataan pikkutarkasti , oikein mehustellaan. Kun joku uskaltaa vienosti ehdottaa että hakkaajan vois jättäää, alkaa kova ruikutus ja itku "uhria ei saa syyllistää". Kyllä uhria saa syyllistää senverran että älyäisi itsekin tehdä itsensä eteen jotain. Ja mulla on kokemusta diagnosoidusta naisnarsistista josta irrottauduin. Ei se ollut mikään maaginen ihmeolento vaan sysimusta p..ka joka piti hylätä! Ei sen kummempaa.

Vierailija kirjoitti:

Tykkää selittää kaiken omasta mielestään kiinnostavasta asiasta, muttei anna tilaa toiselle esittää asiasta kysymyksiä tahi muuten pysty vuorovaikutteiseen keskusteluun.

Höpöttää vain, eikä näe, kiinnostaako kyseinen asia millään tavoin ketään muuta kuin itse tätä narskua.

Puhuu koko ajan että kirjoittaa elämänkerran itsestään. Hehkuttaa "elänänkerrallaan"

Julkaisee omakustanteisia kirjoja.