Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat jotka antavat lahjaksi roskaa?
27.12.2021 |
Edellinen aloitukseni poistettiin ennen kuin olin ehtinyt lukea vastauksia.
Kyselin että onko muita kenen isovanhemmat antavat lapsenlapsille pelkkää roskaa lahjaksi, eikä kyse ole siitä olisivat jotenkin vähävaraisia tms vaan aivan päinvastoin. Rahaa ja omaisuutta on, mutta lahjaksi annetaan arvitonta roinaa jolla ei tee yhtään mitään. Koskaan ei kysytä lasten lahjatoiveita. Ja sitten odotetaan että ollaan kiitollisia näistä ”lahjoista”.
Kommentit (1535)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se ristipistokirja oli annettu urheilulliselle teinipojalle.
Minä teen teinien kanssa töitä, ja tiedän oikein hyvin, että nykyajan urheilullisille teinipojalle voisi antaa aivan hyvin tuon linkissä mainitun ristipistokirjan.
Eli sinusta on yks hailee mitä se lahjan saaja haluaa tai mistä on kiinnostunut. Hänelle voi antaa tämän koska kuuluu tiettyyn väestöryhmään, häneltä itseltään ei kysytä!
Voi kysyä häneltä itseltään, mutta äidiltä ei tarvitse. Eikä ole pakko kysyä edes häneltä. Lahja on lahja. Jos se menee pieleen, sen voi antaa eteenpäin, eikä tehdä asiasta ongelmaa.
Mikä siinä äidiltä kysymisessä on niin tavattoman saatanallista?
Ja jos osaisit lukea, täällä on tuohon typerään "antakaa kierrätykseen/myykää tms." -länkyrtykseen vastattu jo miljoona kertaa.
MIKÄ JÄRKI on pohauttaa ei-toivottuja lahjoja joita kukaan ei halua ja jotka teettää sitten vielä ylimääräistä työtä?
Vain jotta ei missään tapauksessa kysyisi vanhemmalta, antaisi toivottua lahjaa ja myös se saaja vanhempineen tulisi iloiseksi, eikä vain se rajaton öykkäri.
No tässähän moni pitää sen oman äitinsä mielipidettä lahjoista saatanallisena, miksi ihmeessä se oma lapsi ajattelusi toisin kuin sinä? Eli jos lahja tulee lapselle, kysykää lapselta, mitä lapsi haluaa. Jos äiti haluaa itselleen lahjan, hän voi toki kertoa, mitä hän toivoo. Äidin toivoma vaate on harvoin lapsen oma lahjatoive, vaan oikeasti äidin, joka välttyisi ostamasta tarvittavaa vaatetta itse. Mikä on tietysti ihan ok, mutta ei se silti muutu lapsen lahjaksi. Ellei kyseessä ole joku muotivaate, jota vanhemmat eivät ostaisi. Sellaisen mummo voi kyllä antaa, koska sehän on oikesti lahja lapselle.
Voi hyvä luoja, olet päästäsi sekaisin.
Se ongelma on se mummo joka on ylikävellyt jo lapsensa ja nyt ylikävelee lapsenlapsensa. Ei se äiti.
Kuvitelma siitä että mummolla on jokin erityinen side ja yhteys lapsenlapseen äidin ohi on sairas.
Aika monella mummolla on erityinen side lapsenlapsiin ohi vanhempien, ja sääli kaikkia niitä lapsia ja mummoja joilla ei näin ole. Mikähän siinä ajatuksessa sinusta on sairasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se ristipistokirja oli annettu urheilulliselle teinipojalle.
Minä teen teinien kanssa töitä, ja tiedän oikein hyvin, että nykyajan urheilullisille teinipojalle voisi antaa aivan hyvin tuon linkissä mainitun ristipistokirjan.
Eli sinusta on yks hailee mitä se lahjan saaja haluaa tai mistä on kiinnostunut. Hänelle voi antaa tämän koska kuuluu tiettyyn väestöryhmään, häneltä itseltään ei kysytä!
Voi kysyä häneltä itseltään, mutta äidiltä ei tarvitse. Eikä ole pakko kysyä edes häneltä. Lahja on lahja. Jos se menee pieleen, sen voi antaa eteenpäin, eikä tehdä asiasta ongelmaa.
Mikä siinä äidiltä kysymisessä on niin tavattoman saatanallista?
Ja jos osaisit lukea, täällä on tuohon typerään "antakaa kierrätykseen/myykää tms." -länkyrtykseen vastattu jo miljoona kertaa.
MIKÄ JÄRKI on pohauttaa ei-toivottuja lahjoja joita kukaan ei halua ja jotka teettää sitten vielä ylimääräistä työtä?
Vain jotta ei missään tapauksessa kysyisi vanhemmalta, antaisi toivottua lahjaa ja myös se saaja vanhempineen tulisi iloiseksi, eikä vain se rajaton öykkäri.
No tässähän moni pitää sen oman äitinsä mielipidettä lahjoista saatanallisena, miksi ihmeessä se oma lapsi ajattelusi toisin kuin sinä? Eli jos lahja tulee lapselle, kysykää lapselta, mitä lapsi haluaa. Jos äiti haluaa itselleen lahjan, hän voi toki kertoa, mitä hän toivoo. Äidin toivoma vaate on harvoin lapsen oma lahjatoive, vaan oikeasti äidin, joka välttyisi ostamasta tarvittavaa vaatetta itse. Mikä on tietysti ihan ok, mutta ei se silti muutu lapsen lahjaksi. Ellei kyseessä ole joku muotivaate, jota vanhemmat eivät ostaisi. Sellaisen mummo voi kyllä antaa, koska sehän on oikesti lahja lapselle.
Voi hyvä luoja, olet päästäsi sekaisin.
Se ongelma on se mummo joka on ylikävellyt jo lapsensa ja nyt ylikävelee lapsenlapsensa. Ei se äiti.
Kuvitelma siitä että mummolla on jokin erityinen side ja yhteys lapsenlapseen äidin ohi on sairas.
Aika monella mummolla on erityinen side lapsenlapsiin ohi vanhempien, ja sääli kaikkia niitä lapsia ja mummoja joilla ei näin ole. Mikähän siinä ajatuksessa sinusta on sairasta?
Ei ole. Mummo joka ei kykene asioimaan lapsen vanhempien kanssa vaan ohittaa nämä ja kilpailee näiden kanssa ei ole koskaan lapsen edun mukainen ihminen. Tuollainen on vain ja ainoastaan vahingollista lapsen kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se ristipistokirja oli annettu urheilulliselle teinipojalle.
Minä teen teinien kanssa töitä, ja tiedän oikein hyvin, että nykyajan urheilullisille teinipojalle voisi antaa aivan hyvin tuon linkissä mainitun ristipistokirjan.
Eli sinusta on yks hailee mitä se lahjan saaja haluaa tai mistä on kiinnostunut. Hänelle voi antaa tämän koska kuuluu tiettyyn väestöryhmään, häneltä itseltään ei kysytä!
Voi kysyä häneltä itseltään, mutta äidiltä ei tarvitse. Eikä ole pakko kysyä edes häneltä. Lahja on lahja. Jos se menee pieleen, sen voi antaa eteenpäin, eikä tehdä asiasta ongelmaa.
Mikä siinä äidiltä kysymisessä on niin tavattoman saatanallista?
Ja jos osaisit lukea, täällä on tuohon typerään "antakaa kierrätykseen/myykää tms." -länkyrtykseen vastattu jo miljoona kertaa.
MIKÄ JÄRKI on pohauttaa ei-toivottuja lahjoja joita kukaan ei halua ja jotka teettää sitten vielä ylimääräistä työtä?
Vain jotta ei missään tapauksessa kysyisi vanhemmalta, antaisi toivottua lahjaa ja myös se saaja vanhempineen tulisi iloiseksi, eikä vain se rajaton öykkäri.
No tässähän moni pitää sen oman äitinsä mielipidettä lahjoista saatanallisena, miksi ihmeessä se oma lapsi ajattelusi toisin kuin sinä? Eli jos lahja tulee lapselle, kysykää lapselta, mitä lapsi haluaa. Jos äiti haluaa itselleen lahjan, hän voi toki kertoa, mitä hän toivoo. Äidin toivoma vaate on harvoin lapsen oma lahjatoive, vaan oikeasti äidin, joka välttyisi ostamasta tarvittavaa vaatetta itse. Mikä on tietysti ihan ok, mutta ei se silti muutu lapsen lahjaksi. Ellei kyseessä ole joku muotivaate, jota vanhemmat eivät ostaisi. Sellaisen mummo voi kyllä antaa, koska sehän on oikesti lahja lapselle.
Voi hyvä luoja, olet päästäsi sekaisin.
Se ongelma on se mummo joka on ylikävellyt jo lapsensa ja nyt ylikävelee lapsenlapsensa. Ei se äiti.
Kuvitelma siitä että mummolla on jokin erityinen side ja yhteys lapsenlapseen äidin ohi on sairas.
Aika monella mummolla on erityinen side lapsenlapsiin ohi vanhempien, ja sääli kaikkia niitä lapsia ja mummoja joilla ei näin ole. Mikähän siinä ajatuksessa sinusta on sairasta?
Ei ole. Mummo joka ei kykene asioimaan lapsen vanhempien kanssa vaan ohittaa nämä ja kilpailee näiden kanssa ei ole koskaan lapsen edun mukainen ihminen. Tuollainen on vain ja ainoastaan vahingollista lapsen kehitykselle.
Oletko tosissasi? Meillä isovanhemmat ovat kysyneet lapsilta lahjatoiveita suoraan. Minä siihen olen kannustanut, koska mitä ne minulle kuuluvat. Enkä ole koskaan edes ajatellut, että isovanhemmat voisivat kilpailla minun kanssani. Minä olen äiti, ja se on ainutlaatuinen rooli. Se, että isovanhemmilla on oma tärkeä roolinsa, ei ole minulta millään tavalla pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se ristipistokirja oli annettu urheilulliselle teinipojalle.
Minä teen teinien kanssa töitä, ja tiedän oikein hyvin, että nykyajan urheilullisille teinipojalle voisi antaa aivan hyvin tuon linkissä mainitun ristipistokirjan.
Eli sinusta on yks hailee mitä se lahjan saaja haluaa tai mistä on kiinnostunut. Hänelle voi antaa tämän koska kuuluu tiettyyn väestöryhmään, häneltä itseltään ei kysytä!
Voi kysyä häneltä itseltään, mutta äidiltä ei tarvitse. Eikä ole pakko kysyä edes häneltä. Lahja on lahja. Jos se menee pieleen, sen voi antaa eteenpäin, eikä tehdä asiasta ongelmaa.
Mikä siinä äidiltä kysymisessä on niin tavattoman saatanallista?
Ja jos osaisit lukea, täällä on tuohon typerään "antakaa kierrätykseen/myykää tms." -länkyrtykseen vastattu jo miljoona kertaa.
MIKÄ JÄRKI on pohauttaa ei-toivottuja lahjoja joita kukaan ei halua ja jotka teettää sitten vielä ylimääräistä työtä?
Vain jotta ei missään tapauksessa kysyisi vanhemmalta, antaisi toivottua lahjaa ja myös se saaja vanhempineen tulisi iloiseksi, eikä vain se rajaton öykkäri.
No tässähän moni pitää sen oman äitinsä mielipidettä lahjoista saatanallisena, miksi ihmeessä se oma lapsi ajattelusi toisin kuin sinä? Eli jos lahja tulee lapselle, kysykää lapselta, mitä lapsi haluaa. Jos äiti haluaa itselleen lahjan, hän voi toki kertoa, mitä hän toivoo. Äidin toivoma vaate on harvoin lapsen oma lahjatoive, vaan oikeasti äidin, joka välttyisi ostamasta tarvittavaa vaatetta itse. Mikä on tietysti ihan ok, mutta ei se silti muutu lapsen lahjaksi. Ellei kyseessä ole joku muotivaate, jota vanhemmat eivät ostaisi. Sellaisen mummo voi kyllä antaa, koska sehän on oikesti lahja lapselle.
Voi hyvä luoja, olet päästäsi sekaisin.
Se ongelma on se mummo joka on ylikävellyt jo lapsensa ja nyt ylikävelee lapsenlapsensa. Ei se äiti.
Kuvitelma siitä että mummolla on jokin erityinen side ja yhteys lapsenlapseen äidin ohi on sairas.
Aika monella mummolla on erityinen side lapsenlapsiin ohi vanhempien, ja sääli kaikkia niitä lapsia ja mummoja joilla ei näin ole. Mikähän siinä ajatuksessa sinusta on sairasta?
Ei ole. Mummo joka ei kykene asioimaan lapsen vanhempien kanssa vaan ohittaa nämä ja kilpailee näiden kanssa ei ole koskaan lapsen edun mukainen ihminen. Tuollainen on vain ja ainoastaan vahingollista lapsen kehitykselle.
Oletko tosissasi? Meillä isovanhemmat ovat kysyneet lapsilta lahjatoiveita suoraan. Minä siihen olen kannustanut, koska mitä ne minulle kuuluvat. Enkä ole koskaan edes ajatellut, että isovanhemmat voisivat kilpailla minun kanssani. Minä olen äiti, ja se on ainutlaatuinen rooli. Se, että isovanhemmilla on oma tärkeä roolinsa, ei ole minulta millään tavalla pois.
Ja siinäpä taas yksi lukutaidoton. Lue tämä ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se ristipistokirja oli annettu urheilulliselle teinipojalle.
Minä teen teinien kanssa töitä, ja tiedän oikein hyvin, että nykyajan urheilullisille teinipojalle voisi antaa aivan hyvin tuon linkissä mainitun ristipistokirjan.
Eli sinusta on yks hailee mitä se lahjan saaja haluaa tai mistä on kiinnostunut. Hänelle voi antaa tämän koska kuuluu tiettyyn väestöryhmään, häneltä itseltään ei kysytä!
Voi kysyä häneltä itseltään, mutta äidiltä ei tarvitse. Eikä ole pakko kysyä edes häneltä. Lahja on lahja. Jos se menee pieleen, sen voi antaa eteenpäin, eikä tehdä asiasta ongelmaa.
Mikä siinä äidiltä kysymisessä on niin tavattoman saatanallista?
Ja jos osaisit lukea, täällä on tuohon typerään "antakaa kierrätykseen/myykää tms." -länkyrtykseen vastattu jo miljoona kertaa.
MIKÄ JÄRKI on pohauttaa ei-toivottuja lahjoja joita kukaan ei halua ja jotka teettää sitten vielä ylimääräistä työtä?
Vain jotta ei missään tapauksessa kysyisi vanhemmalta, antaisi toivottua lahjaa ja myös se saaja vanhempineen tulisi iloiseksi, eikä vain se rajaton öykkäri.
No tässähän moni pitää sen oman äitinsä mielipidettä lahjoista saatanallisena, miksi ihmeessä se oma lapsi ajattelusi toisin kuin sinä? Eli jos lahja tulee lapselle, kysykää lapselta, mitä lapsi haluaa. Jos äiti haluaa itselleen lahjan, hän voi toki kertoa, mitä hän toivoo. Äidin toivoma vaate on harvoin lapsen oma lahjatoive, vaan oikeasti äidin, joka välttyisi ostamasta tarvittavaa vaatetta itse. Mikä on tietysti ihan ok, mutta ei se silti muutu lapsen lahjaksi. Ellei kyseessä ole joku muotivaate, jota vanhemmat eivät ostaisi. Sellaisen mummo voi kyllä antaa, koska sehän on oikesti lahja lapselle.
Voi hyvä luoja, olet päästäsi sekaisin.
Se ongelma on se mummo joka on ylikävellyt jo lapsensa ja nyt ylikävelee lapsenlapsensa. Ei se äiti.
Kuvitelma siitä että mummolla on jokin erityinen side ja yhteys lapsenlapseen äidin ohi on sairas.
Aika monella mummolla on erityinen side lapsenlapsiin ohi vanhempien, ja sääli kaikkia niitä lapsia ja mummoja joilla ei näin ole. Mikähän siinä ajatuksessa sinusta on sairasta?
Ei ole. Mummo joka ei kykene asioimaan lapsen vanhempien kanssa vaan ohittaa nämä ja kilpailee näiden kanssa ei ole koskaan lapsen edun mukainen ihminen. Tuollainen on vain ja ainoastaan vahingollista lapsen kehitykselle.
Oletko tosissasi? Meillä isovanhemmat ovat kysyneet lapsilta lahjatoiveita suoraan. Minä siihen olen kannustanut, koska mitä ne minulle kuuluvat. Enkä ole koskaan edes ajatellut, että isovanhemmat voisivat kilpailla minun kanssani. Minä olen äiti, ja se on ainutlaatuinen rooli. Se, että isovanhemmilla on oma tärkeä roolinsa, ei ole minulta millään tavalla pois.
Voi kun kiva kuulla, olette oikea malliperhe! Ja kaikki mahtaa olla ihan omaa ansioitasi, kun olet niin fiksu ja tasapainoinen ihminen. Kyse ei ole ainakaan siitä, että olet vain onnekas, ja sieltä omasta kuplastasi käsin on niin mukavaa tulla pätemään ihmisille, joiden ongelmaa et pysty käsittämään etkä suostu käsittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
No mulla on vaan kolme ja olen aika kartalla siitä haluaako mun lapset minkä tyylistä tavaraa. Mä tiedän jo valmiiksi etteivät mitenkään innostu autoista mutta sen sijaan kaikenlainen tutkimus- ja vakoilujuttu on kovaa kamaa. Myös meidän tytölle joka taas ei niin tykkää nukeista. Mutta pukeutuu pinkkiin ja kimaltavaan mielellään ja saattaisi jostain kampauspäästä innostua.
Jos mummo raahaa tytölle nuken, niin sillä leikitään kerran ja sitten se menee jonnekin unohdettujen lelujen joukkoon. Kyllä jokaisen äidin pitää sen verran lastaan tuntea että osaa sanoa mistä lapsi tykkää ja mistä ei.
Ja varmasti tiedät että halpalelu viittaa niihin kovamuovisiin mitkä hajoaa katseesta. Niitä myydään tokmannilla ja joka kirpputorilla. Ne on niitä mitkä hajoaa pelkästä katseesta, ei varsinaisesti sitä hinnaltaan halpaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se äiti (tai isä) luultavasti ihan oikeasti tietää, mitä lapsi toivoo, millä leluilla tulee leikkimään ja mitä pukee päälleen. Katsos kun lapsen joulupukille kirjoittama kirje yleensä päätyy vanhempien haltuun JA vanhempi tietää millaisista leluista lapsi tykkää jo ennestään. Miksi se on niin kova paikka myöntää, että normaali vanhempi tuntee oman lapsensa?
Mitä niihin halpisleluihin tulee, kävin taannoin läpi omia 90-luvun alun lelujani. Aidot My Little Ponyt olivat edelleen priimakuntoisia, pari halpisponia oli muuttunut pinnaltaan sellaisiksi inhottavan tahmaisiksi ja harjat ja hännät olivat yhtä hamppua. Tätä aito vs. halpakopio -kysymystä käsiteltiin jossain lapsuuden lahjapettymyskeskustelussa joku aika sitten. Vaikka asiaa ymmärtämättömän silmiin Steffi tai Petra on ihan sama kuin Barbie, lapselle se ei vaan ole sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se ristipistokirja oli annettu urheilulliselle teinipojalle.
Minä teen teinien kanssa töitä, ja tiedän oikein hyvin, että nykyajan urheilullisille teinipojalle voisi antaa aivan hyvin tuon linkissä mainitun ristipistokirjan.
Eli sinusta on yks hailee mitä se lahjan saaja haluaa tai mistä on kiinnostunut. Hänelle voi antaa tämän koska kuuluu tiettyyn väestöryhmään, häneltä itseltään ei kysytä!
Voi kysyä häneltä itseltään, mutta äidiltä ei tarvitse. Eikä ole pakko kysyä edes häneltä. Lahja on lahja. Jos se menee pieleen, sen voi antaa eteenpäin, eikä tehdä asiasta ongelmaa.
Mikä siinä äidiltä kysymisessä on niin tavattoman saatanallista?
Ja jos osaisit lukea, täällä on tuohon typerään "antakaa kierrätykseen/myykää tms." -länkyrtykseen vastattu jo miljoona kertaa.
MIKÄ JÄRKI on pohauttaa ei-toivottuja lahjoja joita kukaan ei halua ja jotka teettää sitten vielä ylimääräistä työtä?
Vain jotta ei missään tapauksessa kysyisi vanhemmalta, antaisi toivottua lahjaa ja myös se saaja vanhempineen tulisi iloiseksi, eikä vain se rajaton öykkäri.
No tässähän moni pitää sen oman äitinsä mielipidettä lahjoista saatanallisena, miksi ihmeessä se oma lapsi ajattelusi toisin kuin sinä? Eli jos lahja tulee lapselle, kysykää lapselta, mitä lapsi haluaa. Jos äiti haluaa itselleen lahjan, hän voi toki kertoa, mitä hän toivoo. Äidin toivoma vaate on harvoin lapsen oma lahjatoive, vaan oikeasti äidin, joka välttyisi ostamasta tarvittavaa vaatetta itse. Mikä on tietysti ihan ok, mutta ei se silti muutu lapsen lahjaksi. Ellei kyseessä ole joku muotivaate, jota vanhemmat eivät ostaisi. Sellaisen mummo voi kyllä antaa, koska sehän on oikesti lahja lapselle.
Voi hyvä luoja, olet päästäsi sekaisin.
Se ongelma on se mummo joka on ylikävellyt jo lapsensa ja nyt ylikävelee lapsenlapsensa. Ei se äiti.
Kuvitelma siitä että mummolla on jokin erityinen side ja yhteys lapsenlapseen äidin ohi on sairas.
Aika monella mummolla on erityinen side lapsenlapsiin ohi vanhempien, ja sääli kaikkia niitä lapsia ja mummoja joilla ei näin ole. Mikähän siinä ajatuksessa sinusta on sairasta?
Ei ole. Mummo joka ei kykene asioimaan lapsen vanhempien kanssa vaan ohittaa nämä ja kilpailee näiden kanssa ei ole koskaan lapsen edun mukainen ihminen. Tuollainen on vain ja ainoastaan vahingollista lapsen kehitykselle.
Oletko tosissasi? Meillä isovanhemmat ovat kysyneet lapsilta lahjatoiveita suoraan. Minä siihen olen kannustanut, koska mitä ne minulle kuuluvat. Enkä ole koskaan edes ajatellut, että isovanhemmat voisivat kilpailla minun kanssani. Minä olen äiti, ja se on ainutlaatuinen rooli. Se, että isovanhemmilla on oma tärkeä roolinsa, ei ole minulta millään tavalla pois.
Tässä puhutaan nyt mummosta joka päättää sen lapsen puolesta asioita ohi vanhemman. Ylikävelee siis sen vanhemman roolin, kuvittelee itsensä siihen ja sen jälkeen ylikävelee sen lapsen päättäen lapsen puolesta mitä tämä haluaa ja mistä tämä pitää.
Ei normaalista ihmisestä joka kykenee kommunikoimaan äidin kanssa ja sen jälkeen lapsen kanssa.
Mummosta joka ei usko edes eitä vaan piilottaa ne krääsänsä väkisin, kyttää niiden käyttöä ja parhaassa tapauksessa vielä sitten kieltää luopumasta niistä mutta itse katsoo itsellään olevan omistusoikeuden niihin vielä 20 vuoden päästäkin.
Käsitätkö? Tätä on kuitenkin täällä jankattu nyt jo sivutolkulla.
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Niin. Täällä on mummoja jotka ovat suoraan sanoneet ettei heitä kiinnosta tai että haluavat antaa lapsenlapsille opetuksia. Ostavat esim tahallaan jotain ei-mieleistä, jotta lapsi oppii ettei aina saa mitä haluaa. Notta mitä helvetea.
Tai tahallaan tukkivat lastensa koteja ostamalla mahdollisimman jättimäistä tavaraa. Neljän lapsen äitinä varmasti osaat kuvitella miltä kämppä näyttää kun kaikki saa jättileluja jouluisin ja synttäreinä VAIKKA ERIKSEEN ON KIELLETTY. Siis jos lapsi haluaa pandapehmon niin mummon on pakko ostaa se 1m kokoinen panda. Yhtään pienempi ei käy, vaikka on pyydetty pienempiä. Ei tuollaista yli kävelyä ole mikään pakko sietää. Se on kiusaamista
Ohiksena: mahtava toi kirjontakirja. Menee hankintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se äiti (tai isä) luultavasti ihan oikeasti tietää, mitä lapsi toivoo, millä leluilla tulee leikkimään ja mitä pukee päälleen. Katsos kun lapsen joulupukille kirjoittama kirje yleensä päätyy vanhempien haltuun JA vanhempi tietää millaisista leluista lapsi tykkää jo ennestään. Miksi se on niin kova paikka myöntää, että normaali vanhempi tuntee oman lapsensa?
Mitä niihin halpisleluihin tulee, kävin taannoin läpi omia 90-luvun alun lelujani. Aidot My Little Ponyt olivat edelleen priimakuntoisia, pari halpisponia oli muuttunut pinnaltaan sellaisiksi inhottavan tahmaisiksi ja harjat ja hännät olivat yhtä hamppua. Tätä aito vs. halpakopio -kysymystä käsiteltiin jossain lapsuuden lahjapettymyskeskustelussa joku aika sitten. Vaikka asiaa ymmärtämättömän silmiin Steffi tai Petra on ihan sama kuin Barbie, lapselle se ei vaan ole sama asia.
Vähän ohiksena, täällä mummolassa on omien lasten vanhat lelut löydettäviksi (ja saisivat toki poiskin viedä). Mikä minut on yllättänyt on kyllä se, miten moni ihan "lastilelu" ei ole kestänyt aikaa. Meillä on mennyt tosi nopeasti leikeissä rikki mm brio-Junaradan hahmoja (murtunut joku liikkuva osa), Lego-palikoista (niitä kaikenmaailman monstereita) on joku ohuempi palanen pätkähtänyr poikki, ihan aito Barbie on liikkuvasta nivelestä myös risahtanut poikki. (Yksi lapsi leikkinyt ja paljon rauhallisemmin kuin omat aikanaan). Puhumattakaan "aidoista" Baby born nukenvarusteista, mitkä on hapertuneet eivätkä enää kestä pukemista ja riisumista.
Semisti ärsyttävää - olisi ehkä vaan pitänyt aikanaan myydä, mutta tuolloin ei ollut samanlaista kirppistarjontaa kuin nykyään, eikä online laisinkaan.
Mites muuten pappat - käveleekö ne sitten perheen isien yli?
Vai miten ihmeessä tämä ketju antaa niin vanhakantaisen kuvan nykyperheidenkin dynamiikasta??
Meillä pappa on paljon enemmän "tämä (halvempi versio) on ihan yhtä hyvä, olis kelvannut mullekin aikanaan", kuin mamma, joka kyllä uskoo, ja tunnollisesti pyrkii ostamaan sen mitä lapset toivoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä he siis antoivat?
Rumia, huonolaatuisia, vääränkokoisia vaatteita. Jotain vasemmalla kädellä itsetehtyä ”taidetta” tai käsityötä, vaikka taitoja ei ole. Alekorista löytyneitä kirjoja jotka kiinnostavat lahjan antajaa, ei saajaa jne. T. Ap
Ah, kiitos, tuli näköjään vastauskin siitä, mitä isovanhemmat ovat antaneet.
Joo, en kyllä itsekään arvostaisi huonosti tehtyä "taidetta" tai jotain epäkiinnostavia kirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Mites muuten pappat - käveleekö ne sitten perheen isien yli?
Vai miten ihmeessä tämä ketju antaa niin vanhakantaisen kuvan nykyperheidenkin dynamiikasta??
Meillä pappa on paljon enemmän "tämä (halvempi versio) on ihan yhtä hyvä, olis kelvannut mullekin aikanaan", kuin mamma, joka kyllä uskoo, ja tunnollisesti pyrkii ostamaan sen mitä lapset toivoo.
Appiukkoni kävelee kaikkien yli, poikansa, tyttäriensä, miniänsä, vävyjensä, vaimonsa, lastenlastensa.
Hän tietää kaikesta kaiken, eikä peittele tietämystään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se äiti (tai isä) luultavasti ihan oikeasti tietää, mitä lapsi toivoo, millä leluilla tulee leikkimään ja mitä pukee päälleen. Katsos kun lapsen joulupukille kirjoittama kirje yleensä päätyy vanhempien haltuun JA vanhempi tietää millaisista leluista lapsi tykkää jo ennestään. Miksi se on niin kova paikka myöntää, että normaali vanhempi tuntee oman lapsensa?
Mitä niihin halpisleluihin tulee, kävin taannoin läpi omia 90-luvun alun lelujani. Aidot My Little Ponyt olivat edelleen priimakuntoisia, pari halpisponia oli muuttunut pinnaltaan sellaisiksi inhottavan tahmaisiksi ja harjat ja hännät olivat yhtä hamppua. Tätä aito vs. halpakopio -kysymystä käsiteltiin jossain lapsuuden lahjapettymyskeskustelussa joku aika sitten. Vaikka asiaa ymmärtämättömän silmiin Steffi tai Petra on ihan sama kuin Barbie, lapselle se ei vaan ole sama asia.
Ja siis ei aikuinen voi kuvitella tietävänsä tuollaisia. Mäkin muistan että joko Petra tai steffi oli kivan näköinen, paitsi ne kamalat saumat minkä takia siitä ei ollut kiva pitää kiinni, eli sillä ei ollut kiva leikkiä.
Muistan myös miten kaikkien mielestä muotilelut oli turhaa röhnää. Mun mielestä esim popit on hölmö. Ostin pienet lapsille kuitenkin, jotta ovat porukoissa mukana. Se on hirveää kun ei saa sitä mikä oikeasti kaikilla on. Siinä jää auttamatta ulkopuolelle. Mun äiti ei olisi ikinä ostanut noita, koska pitää niitä humpuukina eikä ymmärrä että jotkut asiat on niitä mitä "kaikilla on" ja jotain on oikeasti kaikilla. Vanhemmat yleensä on kartalla näistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se äiti (tai isä) luultavasti ihan oikeasti tietää, mitä lapsi toivoo, millä leluilla tulee leikkimään ja mitä pukee päälleen. Katsos kun lapsen joulupukille kirjoittama kirje yleensä päätyy vanhempien haltuun JA vanhempi tietää millaisista leluista lapsi tykkää jo ennestään. Miksi se on niin kova paikka myöntää, että normaali vanhempi tuntee oman lapsensa?
Mitä niihin halpisleluihin tulee, kävin taannoin läpi omia 90-luvun alun lelujani. Aidot My Little Ponyt olivat edelleen priimakuntoisia, pari halpisponia oli muuttunut pinnaltaan sellaisiksi inhottavan tahmaisiksi ja harjat ja hännät olivat yhtä hamppua. Tätä aito vs. halpakopio -kysymystä käsiteltiin jossain lapsuuden lahjapettymyskeskustelussa joku aika sitten. Vaikka asiaa ymmärtämättömän silmiin Steffi tai Petra on ihan sama kuin Barbie, lapselle se ei vaan ole sama asia.
Vähän ohiksena, täällä mummolassa on omien lasten vanhat lelut löydettäviksi (ja saisivat toki poiskin viedä). Mikä minut on yllättänyt on kyllä se, miten moni ihan "lastilelu" ei ole kestänyt aikaa. Meillä on mennyt tosi nopeasti leikeissä rikki mm brio-Junaradan hahmoja (murtunut joku liikkuva osa), Lego-palikoista (niitä kaikenmaailman monstereita) on joku ohuempi palanen pätkähtänyr poikki, ihan aito Barbie on liikkuvasta nivelestä myös risahtanut poikki. (Yksi lapsi leikkinyt ja paljon rauhallisemmin kuin omat aikanaan). Puhumattakaan "aidoista" Baby born nukenvarusteista, mitkä on hapertuneet eivätkä enää kestä pukemista ja riisumista.
Semisti ärsyttävää - olisi ehkä vaan pitänyt aikanaan myydä, mutta tuolloin ei ollut samanlaista kirppistarjontaa kuin nykyään, eikä online laisinkaan.
Aika usein sellaiset lapset, jotka saavat liikaa leluja, ja/tai eivät saa sitä toivomaansa lelua, vaan jotakin vähän sinne päin, leikkivät kovakouraisesti ja kohtelevat muutenkin lelujaan välinpitämättömästi. Jolloin lujaa tekoakin oleva lelu hajoaa. Ennen myös lelujen tuotekehittely ja materiaalit eivät olleet niin hyviä kuin nykyään, koska ei vielä tiedetty enempää. Toki myös nykypäivänä tuo armoton hintakilpailu ajaa laatulelujenkin valmistajat siihen, että jostakin on pakko vähän tinkiä, että saisi edes jotakin myytyä, kun osa ihmisistä ostaa ensisijaisesti aina sitä halvinta. Kertakäyttö-halpis-kulttuurin ansiosta mm. elektroniikka ja vaatteet eivät nykyään ole niin kestävää laatua kuin vielä joitain vuosia sitten. Jos ihmiset sisäistäisivät sen, että ahneudella on pskanen loppu, niin kaikki hyötyisivät.
Vierailija kirjoitti:
Mites muuten pappat - käveleekö ne sitten perheen isien yli?
Vai miten ihmeessä tämä ketju antaa niin vanhakantaisen kuvan nykyperheidenkin dynamiikasta??
Meillä pappa on paljon enemmän "tämä (halvempi versio) on ihan yhtä hyvä, olis kelvannut mullekin aikanaan", kuin mamma, joka kyllä uskoo, ja tunnollisesti pyrkii ostamaan sen mitä lapset toivoo.
Meillä toista pappaa ei kiinnosta käydä kaupoissa, vaan antaa kaikki lahjat rahana. Toinen pappa taas menee mummon ja listan kanssa kauppaan ja ostaa mitä toivotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se äiti (tai isä) luultavasti ihan oikeasti tietää, mitä lapsi toivoo, millä leluilla tulee leikkimään ja mitä pukee päälleen. Katsos kun lapsen joulupukille kirjoittama kirje yleensä päätyy vanhempien haltuun JA vanhempi tietää millaisista leluista lapsi tykkää jo ennestään. Miksi se on niin kova paikka myöntää, että normaali vanhempi tuntee oman lapsensa?
Mitä niihin halpisleluihin tulee, kävin taannoin läpi omia 90-luvun alun lelujani. Aidot My Little Ponyt olivat edelleen priimakuntoisia, pari halpisponia oli muuttunut pinnaltaan sellaisiksi inhottavan tahmaisiksi ja harjat ja hännät olivat yhtä hamppua. Tätä aito vs. halpakopio -kysymystä käsiteltiin jossain lapsuuden lahjapettymyskeskustelussa joku aika sitten. Vaikka asiaa ymmärtämättömän silmiin Steffi tai Petra on ihan sama kuin Barbie, lapselle se ei vaan ole sama asia.
Vähän ohiksena, täällä mummolassa on omien lasten vanhat lelut löydettäviksi (ja saisivat toki poiskin viedä). Mikä minut on yllättänyt on kyllä se, miten moni ihan "lastilelu" ei ole kestänyt aikaa. Meillä on mennyt tosi nopeasti leikeissä rikki mm brio-Junaradan hahmoja (murtunut joku liikkuva osa), Lego-palikoista (niitä kaikenmaailman monstereita) on joku ohuempi palanen pätkähtänyr poikki, ihan aito Barbie on liikkuvasta nivelestä myös risahtanut poikki. (Yksi lapsi leikkinyt ja paljon rauhallisemmin kuin omat aikanaan). Puhumattakaan "aidoista" Baby born nukenvarusteista, mitkä on hapertuneet eivätkä enää kestä pukemista ja riisumista.
Semisti ärsyttävää - olisi ehkä vaan pitänyt aikanaan myydä, mutta tuolloin ei ollut samanlaista kirppistarjontaa kuin nykyään, eikä online laisinkaan.
Meidänkin äiti oli hillonnut meidän lelut. Kaiveltiin sieltä yksi päivä. Meillä oli briot, barbiet ja muut hyvässä kunnossa. Mutta jotain oli vuotanut varastossa laatikkoon niin paljon piti pistää pois, kun oli vesivahinkoa.
Jotkin lelut oli ihan tunnistamattomana säpäleenä. Todennäköisesti jotain halpista, tai ainakin muovi oli ohutta ja kovaa.
Niistä halpiksista on myös vaaraa. Meidän äiti osti 3v lahjaksi Elsakengät (kopiot). Siis ne muoviset pienellä korolla mistä tulee valo kun astuu.
Lapsi ei tietenkään ymmärtänyt eroa ja totesin että oikein kiva sitten. No lapsi pisti ne jalkaan ja muovi ei kestänyt vaan hajosi säpäleiksi. Piti viedä lapsi tikattavaksi. Lisäksi iso itku kun ne ihanat kengät oli rikki.
Ei ole mummu tuon jälkeen ostellut halpista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin huomaa hyvin sen, että ihanaksi lahjaksi koetaan itselle mieluinen. Esim noi kirjat. Ne on mieluisia, jos aihepiiri sopii itselle, tykkää niiden kuvista ja tarina on kiva. Itsekin olen kirjaihminen ja luin lapsille paljon mutta. .
Mutta jos kirja kertoo kuolleesta lemmikistä, eroperheen lapsen vaikeuksista, uskonnosta, on runokirja, tylsä, niin oikeasti kuinka monen 7-14 vuotias hihkuu innosta kun saa sen joululahjaksi. Etusivulla lukee vielä jonkun toisen nimi. Ei kiva.
Tuo on lahja joka kannattaa ehdottomasti tarkistaa vanhemmilta. Tai ylipäätään tarjota sitä heille niin, että he katsovat haluavatko kotiinsa.
Minulla on vuosikymmenten kokoelmat suvun lastenkirjoja. Ajattelin pitää ne täällä ja leikkiä täällä ”kirjastoa” niin että lastenlapset saa ”kirjastokortit”, joilla lainata täältä luettavaa.
Jotkut aikuiset karsastavat surullisista asioista kertovia lasten- ja nuortenkirjoja. Mutta niillä on se tarkoitus, että lukiessa voi tuntea surua ja myötätuntoa. Itse olin avioerolapsi aikana, jolloin ero oli häpeä ja asiasta ei todellakaan puhuttu. Itsemurhat ovat nykyaikana samanlainen tabu. Olisi ollut iso apu, jos joku olisi työntänyt käteeni kirjan, jossa kirjan päähenkilö kokee avioeron ja ikävöi toista vanhempaansa. Ikävästä aiheesta kertova tarina auttaa lasta puhumaan vaikeista asioista. Aika moni kokee sukulaisen kuoleman tai avioeron. Jos ei omassa perheessä, niin jonkun tutun lapsen kautta.
Kenties niitä ei kuitenkaan kannata antaa jos mitään surullista asiaa ei ole näköpiirissäkään, koska jos lapsi on yhtä neuroottinen kuin minä pienenä, se alkaa epäillä onko kaikki mitä näyttää olevan. Sain nimittäin kymmenvuotiaana joululahjaksi Veljeni leijonamieli -kirjan ja olin vuosia täysin vakuuttunut että se oli vanhempieni tapa kertoa että kuolen pian - olin myös taipuvainen luulosairauteen
Kun ei sitä aina ennalta tiedä, onko odotettavissa että joku tuttu kuolee. Toki pitää tuntea oma lapsi ja keskustella aiheesta, tuo on sellainen kirja että ihan pienelle ei sovi.
Enempi ajattelin tuota avioerokirjaa kyllä, ja voihan sen kirjan ostaa/lainata kun joku on jo kuollut. Lapset kuitenkin näkevät maailman pyörivän aika tarkkaan isensä ympärillä vielä hiukan vanhempinakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ristiriitainen olo tulee tästä keskustelusta. Toisaalta, jos joku oikeasti ostaa (???) viisi numeroa liian pieniä vaatteita, niin hukkaanhan ne menee. Mutta jotkut vastaukset ovat minusta hieman outoja. Niinkuin ajatus, että äiti väistämättä tietää, millä lelulla lapsi tulee leikkimään, ja millä ei. Tai että halpa lelu olisi laadultaan huonompi kuin merkkilelu.
Minä olen neljän lapsen äiti, enkä koskaan ole antanut mitään lahjapyyntöjä kenellekään, edes kysyttäessä. Korkeintaan olen välittänyt isommalle lapselle eteenpäin kysymyksen. Ja ikinä ei ole lahjat olleet ongelma. Vuosien varrella asioille yleensä tulee käyttöä, ja jos ei tule, tai jos ne hajoaa, niin pääseehän niistä eroon.
Joskus näkee kuvia lapsiperheiden sisustetuista kodeista, missä lastenhuoneissakin on vain muutama sisustukseen sopiva tavara. Näistä tulee hyvin surullinen oli, ja vaikutelma, että lapsetkin joutuvat elämään toteuttaen vanhemman käsitystä täydellisestä elämästä.
Se sama kuva tulee osasta tämän ketjun kommenteista. Ei se ole niin vakavaa, jos lapsi saa lelun, jota ei ole toivonut, ja vanhemmat, älkää toivoko kummeilta ja mummoilta lahjoja. Se on noloa ja huonoa käytöstä. Opettakaa lapsenne kiitollisiksi esim siitä, että heillä on välittäviä ihmisiä. Älkääkä tehkö tästä valtataistelua. Kyse on lapsesta, ei lapsen vanhemmasta.
Ja ristipistokirja kuulostaa tosi kivalta. Alkaa olla taas muotia. Todella mahtava näin juuri, ajattelin, että on kohta jo pakko tehdä käsitöitä. Ja todellakin voisin antaa sen lahjaksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kirjontaa-niille-joita-vtuttaa-978952…
Se ristipistokirja oli annettu urheilulliselle teinipojalle.
Minä teen teinien kanssa töitä, ja tiedän oikein hyvin, että nykyajan urheilullisille teinipojalle voisi antaa aivan hyvin tuon linkissä mainitun ristipistokirjan.
Eli sinusta on yks hailee mitä se lahjan saaja haluaa tai mistä on kiinnostunut. Hänelle voi antaa tämän koska kuuluu tiettyyn väestöryhmään, häneltä itseltään ei kysytä!
Voi kysyä häneltä itseltään, mutta äidiltä ei tarvitse. Eikä ole pakko kysyä edes häneltä. Lahja on lahja. Jos se menee pieleen, sen voi antaa eteenpäin, eikä tehdä asiasta ongelmaa.
Mikä siinä äidiltä kysymisessä on niin tavattoman saatanallista?
Ja jos osaisit lukea, täällä on tuohon typerään "antakaa kierrätykseen/myykää tms." -länkyrtykseen vastattu jo miljoona kertaa.
MIKÄ JÄRKI on pohauttaa ei-toivottuja lahjoja joita kukaan ei halua ja jotka teettää sitten vielä ylimääräistä työtä?
Vain jotta ei missään tapauksessa kysyisi vanhemmalta, antaisi toivottua lahjaa ja myös se saaja vanhempineen tulisi iloiseksi, eikä vain se rajaton öykkäri.
No tässähän moni pitää sen oman äitinsä mielipidettä lahjoista saatanallisena, miksi ihmeessä se oma lapsi ajattelusi toisin kuin sinä? Eli jos lahja tulee lapselle, kysykää lapselta, mitä lapsi haluaa. Jos äiti haluaa itselleen lahjan, hän voi toki kertoa, mitä hän toivoo. Äidin toivoma vaate on harvoin lapsen oma lahjatoive, vaan oikeasti äidin, joka välttyisi ostamasta tarvittavaa vaatetta itse. Mikä on tietysti ihan ok, mutta ei se silti muutu lapsen lahjaksi. Ellei kyseessä ole joku muotivaate, jota vanhemmat eivät ostaisi. Sellaisen mummo voi kyllä antaa, koska sehän on oikesti lahja lapselle.
Voi hyvä luoja, olet päästäsi sekaisin.
Se ongelma on se mummo joka on ylikävellyt jo lapsensa ja nyt ylikävelee lapsenlapsensa. Ei se äiti.
Kuvitelma siitä että mummolla on jokin erityinen side ja yhteys lapsenlapseen äidin ohi on sairas.
Aika monella mummolla on erityinen side lapsenlapsiin ohi vanhempien, ja sääli kaikkia niitä lapsia ja mummoja joilla ei näin ole. Mikähän siinä ajatuksessa sinusta on sairasta?
Ei ole. Mummo joka ei kykene asioimaan lapsen vanhempien kanssa vaan ohittaa nämä ja kilpailee näiden kanssa ei ole koskaan lapsen edun mukainen ihminen. Tuollainen on vain ja ainoastaan vahingollista lapsen kehitykselle.
Oletko tosissasi? Meillä isovanhemmat ovat kysyneet lapsilta lahjatoiveita suoraan. Minä siihen olen kannustanut, koska mitä ne minulle kuuluvat. Enkä ole koskaan edes ajatellut, että isovanhemmat voisivat kilpailla minun kanssani. Minä olen äiti, ja se on ainutlaatuinen rooli. Se, että isovanhemmilla on oma tärkeä roolinsa, ei ole minulta millään tavalla pois.
Meillä mummu on muun muassa kiilannut mun eteen kun vaihdoin lapselleni vaippaa, koska hän tietää paremmin miten homma hoituu. Mummu toi lapsille perunoita, että lapset saa kunnon ruokaa. Ensimmäisiä kiinteitä maisteli vauva tuolloin, ja aloitettiin heti erikoisruualla (kesäkurpitsa). Vauva itki, niin mummu väkisin yritti vauvaa syliin, kun mä en osaa hoitaa.
Teillä ei ollut tuollaista? Onnea. Tuo nimittäin on ihan helvetillistä.
Tuossa aiemmassa viestissä sanottiin, että muuten hyvä mummo. Ei ole hyvä mummo, joka lapselle puhuu sellaisia kuin sinulle tai edelliselle kirjoittajalle. En ymmärrä sitä, miksi halutaan eroon jostain tietystä käytöksestä, mutta ei olla valmiita näkemään kokonaisuutta (ja siis sinä nimenomaan olet, se, jolle vastasit, ei).