Mitä oikeuksia naisilta puuttuu vuonna 2015?
Mitä oikeuksia naisilta puuttuu vuonna 2015? Itselleni ei tule mieleen yhtään, naisilla ja miehillä on samat oikeudet, mutta velvollisuuksia on vain miehillä. Synnyttäminen on vapaaehtoista, mutta asevelvollisuuteen pakotetaan vankeuden uhalla.
Kommentit (138)
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 18:09"]
25% miehistä ei käy armeijaa eikä he myöskään istu vankilassa sen sijaan.
[/quote]
Saisko lähdettä tuohon 25% lukuun? Toki osa miehistä saa vapautuksen palveluksesta terveydellisistä syistä, ja osa käy siviilipalveluksen, mutta ovat kuitenkin asevelvollisia jollain tapaan. Totaalikieltäytyjiä taitaa olla vain parin prosentin luokassa, ja heillehän tulee rangaistukseksi nilkkapanta.
Otetaan uudestaan, kun näemmä näin tärkeä aihe on jäänyt kadoksiin. Mitä lainsäädännöllä vahvistettuja oikeuksia naisella ei ole Suomessa vuonna 2015, mutta miehillä on? Ja tämä oikeudettomuus johtuu nimenomaan naisen sukupuolesta eikä esimerkiksi naisen omista valinnoista, perinteistä tai sosiaalisesta paineesta?
Ei naisilta puutu yhtään mitään oikeuksia, se 80centtiä höpinäkin on todettu jo moneen kertaan höpö höpö jutuksi. Mitä jos pyritte elämään hyvää ja onnellista elämää, Suomessa on mahdollisuuksien tasa-arvo ja jos kyvyt riittävät vain taivas on rajana.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 15:16"]

Voinemme siis todeta, että jos feministien tavoitteena oli tasa-arvo niin se on saavutettu?
Suomen lainsäädäntö on erittäin tasa-arvoinen. Ilmeisesti ainoa poikkeus on asevelvollisuuslaki. Perustuslaki sentään määrää maanpuolustusvelvollisuuden myös naisille.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 15:50"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 15:16"]
Ei naisilta puutu yhtään mitään oikeuksia, se 80centtiä höpinäkin on todettu jo moneen kertaan höpö höpö jutuksi. Mitä jos pyritte elämään hyvää ja onnellista elämää, Suomessa on mahdollisuuksien tasa-arvo ja jos kyvyt riittävät vain taivas on rajana.
[/quote]
Voinemme siis todeta, että jos feministien tavoitteena oli tasa-arvo niin se on saavutettu?
[/quote]
Valitettavasti vain merkittävä osa feministeistä on sellaisia, joiden tavoitteena on naisten johtama marxilainen diktatuuri.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 15:50"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 15:16"]
Ei naisilta puutu yhtään mitään oikeuksia, se 80centtiä höpinäkin on todettu jo moneen kertaan höpö höpö jutuksi. Mitä jos pyritte elämään hyvää ja onnellista elämää, Suomessa on mahdollisuuksien tasa-arvo ja jos kyvyt riittävät vain taivas on rajana.
[/quote]
Voinemme siis todeta, että jos feministien tavoitteena oli tasa-arvo niin se on saavutettu?
[/quote]Näin voidaan todeta.
Naisilla ei ole oikeutta mennä naimisiin keskenään (ei tietysti miehilläkään).
Mutta kohta on! :)
Oikeus pieksää huono mies veriseksi mytyksi.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 15:59"]
Oikeus pieksää huono mies veriseksi mytyksi.
[/quote]
Olet siis sitä mieltä, että miehellä on lainsäädännön vahvistama oikeus piestä huono nainen veriseksi mytyksi?
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 16:02"]

En. Oletko vähän tyhmä? Kysyttiin mitä oikeuksia NAISILTA puuttuu.
moniakin oikeuksia. 1. Oikeus käydä asevelvollisuus. olin n. 35 vuotias ja mietin elämänmuutosta. Sain ajatuksen mennä armeijaan, ja aloin kyselemään, ei päästetty, koska olin yli 30 vuotias. Uskomatonta! Sukupuolirasismia. Eli, jokainen mies kyllä saa asekoulutuksen ja ilmaisen ylöspidon armeijassa, mutta naiset ei!
2. Itsepuolustautuminen suurempaa voimaa käyttäviä vastaan. Itsepuolustautumista käytännössä pienemmille naisille ei sallita, koska ainoa keino olisi aseenkantolupa, tai veitsen-/pippurisumutteen kantolupa, ja nämä on laittomia suomessa. Miehiä ei raiskata, ja 50% kadulla vastaatulevista on heikompia. Naisilla päinvastoin, eli oikeuttamme tasaveroiseen itsepuolustukseen ei sallita!
3. Raiskaustuomiot! Käytännössä ei ole. Jatain silmänlumetta että ämmät ois hiljaa ja tyytyväisiä, mutta käytännössä ei vankeutta ellei ole muuta pahoinpitelyä.Naiset saa vapaasti raiskata suomen rajojen sisäpuolella.
tuet naisurheiluun! Oletteko katsoneet minkä tahansa lehden urheilusivut? mInkä sukupuolen urheiluharrastuksia siellä uutisoidaan? Miesten. Vain ja ainoastaan .Ei naisten. Ei ollenkan. Samoin urheiluseurojen taloudellisissa tuissa aina ne poikaurheilut saavat isoimman osan tuista! Tasa-arvo ei toteudu.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 16:02"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 15:59"]
Oikeus pieksää huono mies veriseksi mytyksi.
[/quote]
Olet siis sitä mieltä, että miehellä on lainsäädännön vahvistama oikeus piestä huono nainen veriseksi mytyksi?
[/quote]
En. Oletko vähän tyhmä? Kysyttiin mitä oikeuksia NAISILTA puuttuu.
[/quote]
Kysyttiin mitä lainsäädännöllä vahvistettuja oikeuksia naisilta puuttuu, jotka miehillä kuitenkin ovat ja nimenomaan sukupuolensa vuoksi. Naisella ei mielestäsi ole oikeutta hakata huonoa miestä veriseksi mytyksi. Näin ollen väität tämän ketjun puitteissa, että miehellä on lainsäädännön vahvistama oikeus hakata huono nainen veriseksi mytyksi. Näin ei tietenkään ole, joten voimme unohtaa väitteesi ja jatkaa eteenpäin.
Feminismi on niin paljon muutakin kuin sukupuolten välistä tasa-arvoa lain edessä. Feminismi tutkii yhteiskunnan sukupuolittuneisuutta, sukupuolirooleja ja normeja, jotka ohjaavat meidän elämäämme.
Oikeus elää kuten mies ilman yhteiskunnan tuomitsemista.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 18:13"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 18:09"] 25% miehistä ei käy armeijaa eikä he myöskään istu vankilassa sen sijaan. [/quote] Saisko lähdettä tuohon 25% lukuun? Toki osa miehistä saa vapautuksen palveluksesta terveydellisistä syistä, ja osa käy siviilipalveluksen, mutta ovat kuitenkin asevelvollisia jollain tapaan. Totaalikieltäytyjiä taitaa olla vain parin prosentin luokassa, ja heillehän tulee rangaistukseksi nilkkapanta.
[/quote]
Ton sivun loppupäässä on hieno piirakka josta näkee mihin kukin menee tai pikemminkin jättää menemättä. 25% on hyvin tarkka arvio. Totaaleja on vain muutama. Kaikki tieto löytyy muutamassa sekunnissa netistä eri viranomaisten lähteistä. Siis jos tosiaan on niin pihalla että luulee että "kaikki miehet käyvät armeijan!".
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 16:07"]
1. Oikeus käydä asevelvollisuus. olin n. 35 vuotias ja mietin elämänmuutosta. Sain ajatuksen mennä armeijaan, ja aloin kyselemään, ei päästetty, koska olin yli 30 vuotias. ---
2. Itsepuolustautuminen suurempaa voimaa käyttäviä vastaan. --- Miehiä ei raiskata
3. Raiskaustuomiot! Käytännössä ei ole. Jatain silmänlumetta että ämmät ois hiljaa ja tyytyväisiä, mutta käytännössä ei vankeutta ellei ole muuta pahoinpitelyä.Naiset saa vapaasti raiskata suomen rajojen sisäpuolella.
[/quote]
1. Täsmälleen sama ikäjuttu asevelvollisuuden suorittamiseen on voimassa miehilläkin, joten kyse ei ole lainsäädönnöllä vahvistetusta erioikeudesta. Tai itse asiassa on, mutta se erioikeus on naisilla: naisilla on OIKEUS suorittaa asepalvelus, kun taas miehelle se on lainsäädännöllä vahvistettu VELVOLLISUUS.
2. Naisella on täsmälleen samat oikeudet puolustautua fyysisesti vahvempaa hyökkääjää vastaan kuin miehilläkin.
Raiskauskommenttisi ovat selvästi provoja, joten ne ohitan kommentoimatta.
Oikeus ottaa huivi pois ja pukeutua siten kuin itse haluaa sekä liikkua vapaasti.
25% miehistä ei käy armeijaa eikä he myöskään istu vankilassa sen sijaan.