Koronatauti pilasi elämäni
Sairastin koronan ensimmäisen aallon aikana huhtikuussa 2020, eli rokottamattomana. Olen hoikka, urheilullinen ja minulla ei ole perussairauksia. Sairastinkin koronan suht. lievänä, enkä joutunut missään vaiheessa sairaalaan.
Minulle jäi siitä kuitenkin merkittäviä neurologisia ongelmia. Saatan nukahtaa missä tahansa yhtäkkiä, ja unohdan monesti missä olen. Olen menettänyt mahdollisuuden tehdä töitä, ajaa autoa tai olla ulkona pidempään, yli puolta tuntia ilman apulaista.
Olen siunattu kun minulla on työkyvyttömyysvakuutus, ymmärtäväisiä ja tukevia läheisiä sekä hyvät lääkärit. Silti, tämän kanssa eläminen on erittäin vaikeaa. Yritän olla kiitollinen siitä mitä minulla on, mutta säälini menetetystä elämästä on todella suuri.
N34
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Maailmalla on saatu hyviä tuloksia Long Covidin hoidossa ihan antihistamiineilla. Kannattaa ap kokeilla. Pieni sijoitus tuollainen allergialääke jos auttaa. Long covid on ilmeisesti päälle jäänyt allerginen reaktio.
Kyse on edelleen immuniteettivasteesta.
Allergialääkkeet itse asiassa vaimentavat immuniteettivastetta ja siksi voi auttaa oireisiin osalla. Noissa on tarkemmin selitetty soluvasteita.
Mitään näyttöä ei taida olla, että veisi oireet pysyvästi pois eli siis kyseessä ei taida olla lääkekuuri, joka parantaisi.
https://www.news-medical.net/news/20210608/Antihistamines-might-be-effe…
https://jim.bmj.com/content/70/1/61
Eri asia sitten on puhtaasti allergiset reaktiot esim.allerginen ihottuma, joita joillekin tullut.
Vierailija kirjoitti:
Maailmalla on saatu hyviä tuloksia Long Covidin hoidossa ihan antihistamiineilla. Kannattaa ap kokeilla. Pieni sijoitus tuollainen allergialääke jos auttaa. Long covid on ilmeisesti päälle jäänyt allerginen reaktio.
Mielenkiintoista. Auttaisiko se kadonneiden haju -ja makuaistien palautumiseen? Olleet poissa nyt viikon vaikka muut Koronan oireet helpottaneet.

Itselläni meni kuukausi ennen kuin alkoi vähän palautumaan nuo aistit. Vielä parin kuukauden jälkeenkään eivät ole täysin palautuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja että korona on muka joku poikkeus tässä virusten kohdalla? :D
-
-Kyllä se on, onkos asia ja mm. Long Covid lukemattomine oireineen sinulle ihan uutta?
-
Puhut varmaan CFS:stä? Itsekin sairastuin aikanaan long common coldiin tai long influenzaan. Ei sille voi minkään, osalla ihmisistä on alttius geeneissä tälle ”jälkitaudille”. Itse asiassa joissain tutkimuksissa on todettu, että yliliikkuvat nivelet ja urheilullisuus viittavat suurempaan riskiin, varsinkin lapsilla ja nuorilla ihmisillä. Ei se koronan tai muunkaan virustaudin syy silti ole, vaan geenien.
No ei. Normaaleissa virustaudeissa ei tule puolille ihmisistä pitkäaikaista oireyhtymää, jonka kestoa ei tunneta.
https://www.washingtonpost.com/health/long-covid-50-percent-lingering-s…
On se jännä että jokainen pikku oire koronan jälkeen on long covidia, mutta rokotteen jälkeiset sydärit ja muut, niillä ei ole MITÄÄN tekemistä rokotteen kanssa. Samaa, pitävää logiikkaa koko tarina täynnä.
Ei, kyse ei ole mistä tahansa pikkuoireesta. Olet hyvin väärässä eikä lääkäri kovin herkästi kirjoita long covid -epäilyä.
Fakta on, että 20-50% sairastaneista raportoi oireita 2-4kk sairastamisesta ja niissä on samankaltaisuuksia.
Tästä on kuitenkin vielä matkaa long covid -diagnoosiin.
Väestöstä yli 12v n.87-88% saanut vähintään yhden rokotteen. Rokotetuilla jopa aiempia vuosia vähemmän sydänkohtauksia eli puhuu kyllä sen puolesta, ettei ole rokotehaitta kuin jossakin yksittäistapauksessa.
Ja silloinkin, jos sepelvaltimotautia, huonossa hoidossa olevaa diabetesta, ylipainoa tms, niin luultavimmin sydänkohtauksen syy niissä eikä rokotteessa.
Niin mikä tuossa long covidissa on muka niin ihmeellistä? Ihmisillä on ollut vastaavaa jo ties kuinka kauan erilaisten virusinfektioiden jälkeen. Mutta nyt se onkin sitten niin kauheaa, koska johtuu nimenomaan koronasta? Aiemmin sai vain luulotautisen leiman, tai jos joutui pyörätuoliin niin silloin ehkä CFS-diagnoosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja että korona on muka joku poikkeus tässä virusten kohdalla? :D
-
-Kyllä se on, onkos asia ja mm. Long Covid lukemattomine oireineen sinulle ihan uutta?
-
Puhut varmaan CFS:stä? Itsekin sairastuin aikanaan long common coldiin tai long influenzaan. Ei sille voi minkään, osalla ihmisistä on alttius geeneissä tälle ”jälkitaudille”. Itse asiassa joissain tutkimuksissa on todettu, että yliliikkuvat nivelet ja urheilullisuus viittavat suurempaan riskiin, varsinkin lapsilla ja nuorilla ihmisillä. Ei se koronan tai muunkaan virustaudin syy silti ole, vaan geenien.
No ei. Normaaleissa virustaudeissa ei tule puolille ihmisistä pitkäaikaista oireyhtymää, jonka kestoa ei tunneta.
https://www.washingtonpost.com/health/long-covid-50-percent-lingering-s…
On se jännä että jokainen pikku oire koronan jälkeen on long covidia, mutta rokotteen jälkeiset sydärit ja muut, niillä ei ole MITÄÄN tekemistä rokotteen kanssa. Samaa, pitävää logiikkaa koko tarina täynnä.
Ei, kyse ei ole mistä tahansa pikkuoireesta. Olet hyvin väärässä eikä lääkäri kovin herkästi kirjoita long covid -epäilyä.
Fakta on, että 20-50% sairastaneista raportoi oireita 2-4kk sairastamisesta ja niissä on samankaltaisuuksia.
Tästä on kuitenkin vielä matkaa long covid -diagnoosiin.Väestöstä yli 12v n.87-88% saanut vähintään yhden rokotteen. Rokotetuilla jopa aiempia vuosia vähemmän sydänkohtauksia eli puhuu kyllä sen puolesta, ettei ole rokotehaitta kuin jossakin yksittäistapauksessa.

Tämäkin keskustelu alkoi yksittäistapauksesta jonka perusteella kaikkien pitäisi pelätä koronaa. Omassa lähipiirissäni nämä yksittäistapausket ovat olleet rokotehaittoja (mkl. yksi kuolema). Joten ei, en ota rokotetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotteista ja taudista voi olla montaa mieltä, kun kaikilla näistä oma yksilöllinen kokemuksensa on.
Joku sairasti lievänä eikä saanut mitään jälkioireita eikä nyt sitten hyödy rokotteesta/ halua sitä ottaa. Toinen sairasti rajuna, silti toipui ja kolmas kuoli tehohoidon kautta.
Joku otti rokotteen ja silti sairastui pahasti, ehkä jopa kuoli. Toinen otti rokotteen ja sai oireettoman taudin. Joku otti rokotteen ja sai siitä ikäviä, ehkä jopa pitkäaikaisia tai loppuelämän oireita. Tilanteita ja tapauksia on niin monta kun on ihmisiäkin.
Tässäkään tapauksessa ei voida tietää miten samalla henkilöllä olisi käynyt rokotteen kanssa. Olisiko saanut taudin lievänä ja samat pitkäaikaisvaikutukset silti? Olisiko saanut tautia ollenkaan? Olisiko saanut jonkun rokotehaitan?
Meille kaikille on nyt infottu taudin riskeistä. Ja kaikki tiedetään nyt, että rokote ei estä leviämistä, sairastumista tai edes kuolemaa. Se ainoastaan vähentää vaikean tautimuodon riskiä ja suoja kestää vain kuukausia. Uusia variantteja tulee väistämättä tulevaisuudessa jatkuvasti, joten uusia tehosteitakin on tulossa. Rokote on vielä uusi, eikä pitkäaikaisvaikutuksista ole mitään tietoa. Kukaan ei korvaa haittoja joten niiden kanssa saa sitten loppuelämänsä pärjäillä yksikseen.
Nyt olisi oleellista, että keskitytään siihen, että säilytetään meillä se aito valinnan vapaus omissa terveysasioissa. Kaikki arvioivat itse tai lääkärinsä kanssa oman riski/hyötysuhteensa oman historiansa ja terveytensä valossa. Sellaista tulevaisuutta kohti, jossa kaikki saavat itse päättää sen tehoste nro kahdeksankin kohdalla, että mitä haluaa tehdä.Kuinka moni rokotevastainen oikeasti pohtii lääkärin kanssa omalta kohdaltaan hyöty-haitta -suhdetta?
Enemmistöhän hankkii tietonsa netin uumenista esim.Bitchute, koronarealistit, eri ryhmät somessa jne.
Samoin on hyvin mielenkiintoista, ettei yhdestäkään rokotteesta tunneta mitään vuosia myöhemmin puhjenneita haittoja, mutta silti näiden mahdollisuudella pelotellaan, vaikka 'ei tiedetä'.
Yhdestäkään rokotteesta? Kuinka säkissä oikein elät? Miten esim kaikkien tietämä sikapiikin narkolepsia keissit?
Valinnan vapauden puolesta on eri asia kuin ”rokotevastaisuus”. Tunnen rokottamattomia, mutten yhtään rokotevastaista ja jaksan uskoa että suurin osa tästä nykyisestä 20% osuudesta on kyllä ihan tavallisia ihmisiä. Kohta niitä rokottamattomia on yhä enemmän, kun kaikki ei halua lähteä mukaan kolmannelle tai neljännelle tai tehoste nro x kierrokselle ja tuskin ovat mitään vastaisia hekään.
Pohtinaa itseksenne tai lääkärin kanssa, oma tahto ja valinta kuitenkin on nyt se juttu.
Ja haitoista puhuttaess ei puhuta vaan niistä pitkäaikaisvaikutuksista vaan myös niistä joita on jo tullur ilmi ja joiden takia ei kaikki uskalla tai voi niitä uusia tehosteita ihan ymmärrettävästi ottaa. Tai niistä ihan ensimmäisistä vaikeistakin tapauksista jotka lakaistiin maton alle ja jätettiin asiallisesti tutkimatta, esim tämä tapaus:Lääkärit alkoivat epäillä yhteyttä narkolepsian 3-4kk rokotusten alkamisesta.
Ei ollut mikään uusi haitta vasta vuosia rokotuksesta.Yli 12v n.12% ei ole ottanut ensimmäistäkään annosta, eli mistä repäisit 20%?
Onko joku kyseenalaistanut lääketieteelliset syyt olla ottamatta? Näitä on lääkärien arvioiden mukaan 1-2%, ei enempää ja heistä osa haluaisi ottaa rokotteen kyllä.
Kyllähän nytkin näistä rokotteista on tullut vaikka mitä oireita ilmi. Ja edelleen tämä rokote on vielä tutkimusvaiheessa. Haittoja on ilmennyt jo nyt ja tulevaisuudesta ei tietoa. Pointti nyt kuitenkin on, että kaikilla tulee säilyä aito valinnan vapaus nykyisistä ja tulevista tehosteista.
Niin minullakin on CFS, onneksi suhteellisen lievä. Johtuu luultavammin traumoista. Sen kanssa oppii elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja että korona on muka joku poikkeus tässä virusten kohdalla? :D
-
-Kyllä se on, onkos asia ja mm. Long Covid lukemattomine oireineen sinulle ihan uutta?
-
Puhut varmaan CFS:stä? Itsekin sairastuin aikanaan long common coldiin tai long influenzaan. Ei sille voi minkään, osalla ihmisistä on alttius geeneissä tälle ”jälkitaudille”. Itse asiassa joissain tutkimuksissa on todettu, että yliliikkuvat nivelet ja urheilullisuus viittavat suurempaan riskiin, varsinkin lapsilla ja nuorilla ihmisillä. Ei se koronan tai muunkaan virustaudin syy silti ole, vaan geenien.
No ei. Normaaleissa virustaudeissa ei tule puolille ihmisistä pitkäaikaista oireyhtymää, jonka kestoa ei tunneta.
https://www.washingtonpost.com/health/long-covid-50-percent-lingering-s…
On se jännä että jokainen pikku oire koronan jälkeen on long covidia, mutta rokotteen jälkeiset sydärit ja muut, niillä ei ole MITÄÄN tekemistä rokotteen kanssa. Samaa, pitävää logiikkaa koko tarina täynnä.
Ei, kyse ei ole mistä tahansa pikkuoireesta. Olet hyvin väärässä eikä lääkäri kovin herkästi kirjoita long covid -epäilyä.
Fakta on, että 20-50% sairastaneista raportoi oireita 2-4kk sairastamisesta ja niissä on samankaltaisuuksia.
Tästä on kuitenkin vielä matkaa long covid -diagnoosiin.Väestöstä yli 12v n.87-88% saanut vähintään yhden rokotteen. Rokotetuilla jopa aiempia vuosia vähemmän sydänkohtauksia eli puhuu kyllä sen puolesta, ettei ole rokotehaitta kuin jossakin yksittäistapauksessa.
Ja silloinkin, jos sepelvaltimotautia, huonossa hoidossa olevaa diabetesta, ylipainoa tms, niin luultavimmin sydänkohtauksen syy niissä eikä rokotteessa.Tämäkin keskustelu alkoi yksittäistapauksesta jonka perusteella kaikkien pitäisi pelätä koronaa. Omassa lähipiirissäni nämä yksittäistapausket ovat olleet rokotehaittoja (mkl. yksi kuolema). Joten ei, en ota rokotetta.
Todennettuja vai omaa päätelmää?
Suomessa on vahvistettuja rokotehaittakuolemia kaksi. Siis kaksi.
Rokotevastaiset tuntuvat tuntevan molemmat sekä kaikki kymmenkunta sinustromboosia saanutta jne jne.
Kyllähän rokitehaittoja saa aikaan, kun jokaisen oireet tai uuden diagnoosin laittaa omalla päättelyllä rokitehaitan alle.
Itse tunnen yhden rokotteesta anafylaktisen shokin saaneen, muilla kuumetta, päänsärkyä yms lievää.
Sen sijaan tunnen 8, joilla long covidin oireita. 5:llä lääkärin vahvistama ja heistä 3 itseni lisäksi erikoislääkärin asiakkaita nykyään.
Yksikään näistä ei ole mikään netin kautta tai someryhmästä poimitun tuttavuuden tarina, vaan kaikki olen tuntenut jo ennen kuin koronasta oli edes kuultu.
Joten kuinka moni rokotehaitta kertomistasi on lääkärin vahvistama ja kuinka moni ihmisellä, jonka olet tuntenut jo ennen koronaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotteista ja taudista voi olla montaa mieltä, kun kaikilla näistä oma yksilöllinen kokemuksensa on.
Joku sairasti lievänä eikä saanut mitään jälkioireita eikä nyt sitten hyödy rokotteesta/ halua sitä ottaa. Toinen sairasti rajuna, silti toipui ja kolmas kuoli tehohoidon kautta.
Joku otti rokotteen ja silti sairastui pahasti, ehkä jopa kuoli. Toinen otti rokotteen ja sai oireettoman taudin. Joku otti rokotteen ja sai siitä ikäviä, ehkä jopa pitkäaikaisia tai loppuelämän oireita. Tilanteita ja tapauksia on niin monta kun on ihmisiäkin.
Tässäkään tapauksessa ei voida tietää miten samalla henkilöllä olisi käynyt rokotteen kanssa. Olisiko saanut taudin lievänä ja samat pitkäaikaisvaikutukset silti? Olisiko saanut tautia ollenkaan? Olisiko saanut jonkun rokotehaitan?
Meille kaikille on nyt infottu taudin riskeistä. Ja kaikki tiedetään nyt, että rokote ei estä leviämistä, sairastumista tai edes kuolemaa. Se ainoastaan vähentää vaikean tautimuodon riskiä ja suoja kestää vain kuukausia. Uusia variantteja tulee väistämättä tulevaisuudessa jatkuvasti, joten uusia tehosteitakin on tulossa. Rokote on vielä uusi, eikä pitkäaikaisvaikutuksista ole mitään tietoa. Kukaan ei korvaa haittoja joten niiden kanssa saa sitten loppuelämänsä pärjäillä yksikseen.
Nyt olisi oleellista, että keskitytään siihen, että säilytetään meillä se aito valinnan vapaus omissa terveysasioissa. Kaikki arvioivat itse tai lääkärinsä kanssa oman riski/hyötysuhteensa oman historiansa ja terveytensä valossa. Sellaista tulevaisuutta kohti, jossa kaikki saavat itse päättää sen tehoste nro kahdeksankin kohdalla, että mitä haluaa tehdä.Kuinka moni rokotevastainen oikeasti pohtii lääkärin kanssa omalta kohdaltaan hyöty-haitta -suhdetta?
Enemmistöhän hankkii tietonsa netin uumenista esim.Bitchute, koronarealistit, eri ryhmät somessa jne.
Samoin on hyvin mielenkiintoista, ettei yhdestäkään rokotteesta tunneta mitään vuosia myöhemmin puhjenneita haittoja, mutta silti näiden mahdollisuudella pelotellaan, vaikka 'ei tiedetä'.
Yhdestäkään rokotteesta? Kuinka säkissä oikein elät? Miten esim kaikkien tietämä sikapiikin narkolepsia keissit?
Valinnan vapauden puolesta on eri asia kuin ”rokotevastaisuus”. Tunnen rokottamattomia, mutten yhtään rokotevastaista ja jaksan uskoa että suurin osa tästä nykyisestä 20% osuudesta on kyllä ihan tavallisia ihmisiä. Kohta niitä rokottamattomia on yhä enemmän, kun kaikki ei halua lähteä mukaan kolmannelle tai neljännelle tai tehoste nro x kierrokselle ja tuskin ovat mitään vastaisia hekään.
Pohtinaa itseksenne tai lääkärin kanssa, oma tahto ja valinta kuitenkin on nyt se juttu.
Ja haitoista puhuttaess ei puhuta vaan niistä pitkäaikaisvaikutuksista vaan myös niistä joita on jo tullur ilmi ja joiden takia ei kaikki uskalla tai voi niitä uusia tehosteita ihan ymmärrettävästi ottaa. Tai niistä ihan ensimmäisistä vaikeistakin tapauksista jotka lakaistiin maton alle ja jätettiin asiallisesti tutkimatta, esim tämä tapaus:Lääkärit alkoivat epäillä yhteyttä narkolepsian 3-4kk rokotusten alkamisesta.
Ei ollut mikään uusi haitta vasta vuosia rokotuksesta.Yli 12v n.12% ei ole ottanut ensimmäistäkään annosta, eli mistä repäisit 20%?
Onko joku kyseenalaistanut lääketieteelliset syyt olla ottamatta? Näitä on lääkärien arvioiden mukaan 1-2%, ei enempää ja heistä osa haluaisi ottaa rokotteen kyllä.
Kyllähän nytkin näistä rokotteista on tullut vaikka mitä oireita ilmi. Ja edelleen tämä rokote on vielä tutkimusvaiheessa. Haittoja on ilmennyt jo nyt ja tulevaisuudesta ei tietoa. Pointti nyt kuitenkin on, että kaikilla tulee säilyä aito valinnan vapaus nykyisistä ja tulevista tehosteista.
Mitä haittoja tullut esiin? Kuinka yleisiä? Mikä liittyy mihinkäkin rokotteeseen? Missä vaiheessa alettiin epäillä?
Osaatko vastata näihin kysymyksiin?
Nyt on väestötason rokotuksia pistetty globaalisti jo VUOSI ja eri rokotteita n.8 MILJARDIA.
Joten mikä maailman n.25 eri koronarootteesta on vielä tutkimusvaiheessa?
Euroopassa ollaan hyväksymässä 5.eri rokote.
Mistä rokotteesta siis puhut?
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä tuossa long covidissa on muka niin ihmeellistä? Ihmisillä on ollut vastaavaa jo ties kuinka kauan erilaisten virusinfektioiden jälkeen. Mutta nyt se onkin sitten niin kauheaa, koska johtuu nimenomaan koronasta? Aiemmin sai vain luulotautisen leiman, tai jos joutui pyörätuoliin niin silloin ehkä CFS-diagnoosin.
No ongelma on se, että niin suuri osa saa tämän pitkän koronan, eikä tiedetä, meneekö se koskaan ohi. Mitenkäs sitten jos omikron aiheuttaa yhtä monelle tai vieläkin useammalle long covidin ja omikronin annetaan mennä koko väestön läpi?
Millä yhteiskunta pyörii jos puolet väestöstä makaa sängyssä 24/7?
Vierailija kirjoitti:
Niin minullakin on CFS, onneksi suhteellisen lievä. Johtuu luultavammin traumoista. Sen kanssa oppii elämään.
Eli long covidkin johtuu traumoista?
Mitä jos lopettaisit pas kanjauhamisen, CFS ei ole psyyken sairaus, miten joskus vielä luultiin.

Ei psyyken sairaus, mutta moni unohtaa tai ei tiedä, että stressi on aina kehossa, ei siis mikään pelkkä mielen tuotos.
Traumaattinen kokemus useimmiten laukaisee kehossa stressireaktion ja voi näin vaikuttaa kehon toimintaan esim.stressihormonien, välittäjäaineiden, autonomisen hermoston aktivoitumisen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin minullakin on CFS, onneksi suhteellisen lievä. Johtuu luultavammin traumoista. Sen kanssa oppii elämään.
Eli long covidkin johtuu traumoista?
Mitä jos lopettaisit pas kanjauhamisen, CFS ei ole psyyken sairaus, miten joskus vielä luultiin.Ei psyyken sairaus, mutta moni unohtaa tai ei tiedä, että stressi on aina kehossa, ei siis mikään pelkkä mielen tuotos.

Eli jos on traumoja, long covidkaan ei johdu koronasta? Jos se puhkeaakin sitten koronan pelosta ja siitä aiheutuvasta stressistä.
CFS ei ole kuitenkaan psyyken sairaus.
Jos noin ajatellaan, diabetes tai kilpirauhasen vajaatoimintakin voidaan selittää traumoilla tai stressillä. Kuten myös riippuvuussairaudetkin. Kätevää ja helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja että korona on muka joku poikkeus tässä virusten kohdalla? :D
-
-Kyllä se on, onkos asia ja mm. Long Covid lukemattomine oireineen sinulle ihan uutta?
-
Puhut varmaan CFS:stä? Itsekin sairastuin aikanaan long common coldiin tai long influenzaan. Ei sille voi minkään, osalla ihmisistä on alttius geeneissä tälle ”jälkitaudille”. Itse asiassa joissain tutkimuksissa on todettu, että yliliikkuvat nivelet ja urheilullisuus viittavat suurempaan riskiin, varsinkin lapsilla ja nuorilla ihmisillä. Ei se koronan tai muunkaan virustaudin syy silti ole, vaan geenien.
No ei. Normaaleissa virustaudeissa ei tule puolille ihmisistä pitkäaikaista oireyhtymää, jonka kestoa ei tunneta.
https://www.washingtonpost.com/health/long-covid-50-percent-lingering-s…
On se jännä että jokainen pikku oire koronan jälkeen on long covidia, mutta rokotteen jälkeiset sydärit ja muut, niillä ei ole MITÄÄN tekemistä rokotteen kanssa. Samaa, pitävää logiikkaa koko tarina täynnä.
Jep etenkin kun tavallisesti kun rokotteita tutkitaan se n. 5v niin lähtökohtaisesti KAIKKI oireet mitä tulee katsotaan rokotteista johtuviksi kunnes toisin todistetaan. Ja tällaisen tutkiminen kestää pitkään. Jos saat nyt esim sydänkohtauksen rokotteen jälkeen, kukaan ei voi varmuudella sanoa johtuuko rokotteesta vai ei. On törkeää kaikkia kohtaan vähätellä mitään rokotteen jälkeisiä oireita, luulis nyt että kaikki olis sitä mieltä että kiva jos otettais tosissaan kun tätä ollaan kaikkiin kuitenkin piikittämässä. Kyllä minua ainakin kiinnostaa ihan kaikki näkökulmat tässä asiassa etenkin nyt, kun näistä rokotteista ollaan tekemässä joku ainoa keino säilyä yhteiskunnan jäsenenä.

Väitinkö cfs:ää psyyken sairaudeksi?
Stressireaktio tunnetaan varsin hyvin eikä sen ole todettu aiheuttavan makuaistin muutoksia, hajuaistin muutoksia, keuhkovaurioita ja -arpeutumista jne.
Mutta traumaattiset kokemukset voivat jättää jälkensä kehon fysiologiseen stressijärjestelmään, mistä esimerkkinä ptsd.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja että korona on muka joku poikkeus tässä virusten kohdalla? :D
-
-Kyllä se on, onkos asia ja mm. Long Covid lukemattomine oireineen sinulle ihan uutta?
-
Puhut varmaan CFS:stä? Itsekin sairastuin aikanaan long common coldiin tai long influenzaan. Ei sille voi minkään, osalla ihmisistä on alttius geeneissä tälle ”jälkitaudille”. Itse asiassa joissain tutkimuksissa on todettu, että yliliikkuvat nivelet ja urheilullisuus viittavat suurempaan riskiin, varsinkin lapsilla ja nuorilla ihmisillä. Ei se koronan tai muunkaan virustaudin syy silti ole, vaan geenien.
No ei. Normaaleissa virustaudeissa ei tule puolille ihmisistä pitkäaikaista oireyhtymää, jonka kestoa ei tunneta.
https://www.washingtonpost.com/health/long-covid-50-percent-lingering-s…
On se jännä että jokainen pikku oire koronan jälkeen on long covidia, mutta rokotteen jälkeiset sydärit ja muut, niillä ei ole MITÄÄN tekemistä rokotteen kanssa. Samaa, pitävää logiikkaa koko tarina täynnä.
Jep etenkin kun tavallisesti kun rokotteita tutkitaan se n. 5v niin lähtökohtaisesti KAIKKI oireet mitä tulee katsotaan rokotteista johtuviksi kunnes toisin todistetaan. Ja tällaisen tutkiminen kestää pitkään. Jos saat nyt esim sydänkohtauksen rokotteen jälkeen, kukaan ei voi varmuudella sanoa johtuuko rokotteesta vai ei. On törkeää kaikkia kohtaan vähätellä mitään rokotteen jälkeisiä oireita, luulis nyt että kaikki olis sitä mieltä että kiva jos otettais tosissaan kun tätä ollaan kaikkiin kuitenkin piikittämässä. Kyllä minua ainakin kiinnostaa ihan kaikki näkökulmat tässä asiassa etenkin nyt, kun näistä rokotteista ollaan tekemässä joku ainoa keino säilyä yhteiskunnan jäsenenä.
Ne on kaikki vaan ajallisia yhteyksiä, vaikka haittoja tuhansia. Ja noin puolet rokotehaittailmoituksista on hoitohenkilökunnan tekemiä, joten turha taas tulla sössöttämään että ihmiset itse niitä huvikseen tehtailisivat. En ole jaksanut enää katsoa montako kuolemaa on ilmoitettu, viimeksi kun katsoin oli noin 120 ja vaikka kokonaan puhutaan että todettuja rokotekuolemia on kaksi, silloin tuosta kokonaismäärästä sanottiin, että kolmannes ei liity rokotteeseen ja kolmanneksesta rokotteen roolia ei voi poissulkea. Ja muista tarvitaan lisätietoa. Joten rokotekuolemia on ainakin kymmeniä. Sukulaiseni (vanha ja sairas kyllä) kunto romahti heti rokotteen jälkeen ja kuoli viikon päästä. Ei tutkittu, ei näy tilastoissa.