miten teidän 7 vuotias pärjää kesällä 9h
Yksin kotona?
Mä oon ihan kauhuissani vaikka fiksu ikäisekseen onkin. Päivä on pitkä.
Kommentit (88)
Meillä kumpikin vanhempi pitää neljän viikon loman, josta vain yksi on yhteistä. Näin mennään seitsemän viikkoa. Yhden viikon on partioleiri ja lopun aikaa hoitavat isovanhemmat.
Miksi ette tekisi ainakin osin samoin? Itse en jättäisi lapsia yksin kotiin moneksi tunniksi.
Ei 7 vuotiasta jätetä yksin. Onko mummuja ja pappoja olemassa?? Leirille, on olemassa erilaisia leirejä ja ehdottomasti sinne.
Olettehan limittäneet vanhempien lomat, niin että ne ovat mahdollisimman paljon eri aikaan?
Olettehan pyytäneet työnantajalta palkatonta virkavapaata? Kenenkään talous ei saa kaatua viikon virkavapaaseen oman lapsen hyväksi.
Olettehan kartoittaneet mummien ja muiden sukulaisten mahdollisuudet ja halukkuudet lomailla lapsen kanssa?
Olisiko naapuri halukas (korvusta vastaan) kuljettamaan lapsenne päiväleirille viikon ajan?
Palkatkaa opiskelija, lukiolainen tai vaikkapa teini lapsen seuraksi. Löytyisikö sellainen sukulaisista, työkavereiden lapsista tai laittakaa ilmoitus vaikkapa kaupan seinään.
Ottaisivatko lapsen kaverin vanhemmat lapsen viikoksi ja te sitten vuorostanne heidän lapsen?
Löytyiskö naapurustosta mummo tai kotiäiti, joka voisi olla tarvittaessa tukena ja turvana. Lapsi voisi vaikka käydä syömässä heillä. Toki korvausta vastaan.
Olisiko viikon yöleiri aivan mahdoton ajatus? Joskushan se on ensimmäisen kerran oltava yötä poissa kotoa, eikä 7v ole siihen ollenkaan huono ikä.
Onneks ei oo tota ongelmaa! Olen ihan vaan kotiäiti ja miehen tulot (n. 6000€/kk brutto) riittää elämiseemme joten saan olla lasten kanssa kotona. En kyllä ikinä haluaisi tohon tilanteeseen, joten tsemppistä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 18:39"]Onneks ei oo tota ongelmaa! Olen ihan vaan kotiäiti ja miehen tulot (n. 6000€/kk brutto) riittää elämiseemme joten saan olla lasten kanssa kotona. En kyllä ikinä haluaisi tohon tilanteeseen, joten tsemppistä.
[/quote] kotiaivotkin :) tsemppiä
Lapseni ei ollut vanhempanakaan yksin koska menimme maaseudulle n kuukaudeksi ja myöhemmin erottua niin lapsi vietti loput isän kanssa kesällä reissun päällä.
Vanhemmat on opettajia, joten ei tarvitse miettiä :)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 18:46"]Vanhemmat on opettajia, joten ei tarvitse miettiä :)
[/quote] ja lisäyksenä, että on ihanaa ettei tarvii toisten ongelmia pohtia
Olen opiskelija ja teen kesän kotoa käsin kursseja. Meille voisi hyvin tulla pieni koululainen pariksi tunniksi päivässä ja voisin olla "hätävarana" jos iskee hätä. Mutta enpä tiedä minne voisin itsestäni ilmoitella. HOPE-yhdistykselle olen ilmoittanut olevani käytettävissä hoitajana (ilman korvausta), jos joku vanhempi tarvitsee hengähdystaukoa, mutta eivät noteeranneet tätä mitenkään. Olen itse totaaliyh, joten taloudellista apua en pysty tarjoamaan, mutta olisin edes näin halunnut auttaa toisia vanhempia. Itse en aikoinaan apua saanut vaikka sitä olisin tarvinnut niin tiedän miten kauheaa se voi olla.
Meillä ei olisi pärjännyt! Eikä pärjää kyllä koko päivää nyt 9-vuotiaana. Onneksi on päiväkeirit kävelymatkan päässä.
Meillä oli muutaman viikon yksin päivät. Olisi saanut mennä mummolle, joka asui lähellä, mutta ei suostunut. Halusi olla kotona, lukea ja katsoa piirrettyjä, piirrellä ja sellaista. Ruuat oli valmiina, lämmitti mikrossa. Ja otti jääkaapista välipalaa. Ei ollut ongelmia, mutta toisaalta oli tottunut koulun jälkeenkin olemaan yksin.
Riippuu lapsesta. Meillä lapsi jää muutenkin mielellään yksin kotiin. Alkoi eilen ihan itkemään, kun kerroin että "joutuu" kesällä 3 viikoksi seurakunnan päiväleirille. Miehen kanssa pidetään varmaan osa lomista eri aikaan, noin pari kolme viikkoa jää sellaista aikaa, kun ei ole mitään päivähoitoa. Uskon että lapsi on ihan mielellään kotona, tykkää puuhastella kaikenlaista ja lähellä on kavereita joiden kanssa voi viettää ainakin vähän aikaa päivästä. Ja jos näyttää siltä, että on ikävä olla yksin kotona, vien lapsen varmaan sitten yhdeksi viikoksi mummolaan 200 kilsan päähän. Ei mulla mitään stressiä asiasta ole, luotan lapseeni :)
Mä olen onneksi työtön, saan makailla koko kesän biitsillä ja lapset tekee hiekkakakkuja. Vanhimmaiseni on nyt 9v, ei pärjäisi yksin paria tuntia kauempaa.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 18:22"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 17:33"]
Eihän kukaan yöleiriä ehdottanutkaan, vaan päiväleiriä. Niitä järjestävät kuntien/kaupunkien nuorisopalvelut, seurakunnat, järjestöt esim. 4H, urheiluseurat. Oletko selvittänyt kotipaikkakuntasi tarjonnan?
[/quote]
Meillä päiväleirit on klo 9-15, vanhempien työaika työmatkoineen 7.30 - 16.30. Leirille lähtö on paikasta, jonne lapsen pitäisi osata mennä 2 bussilla ja lisäksi kävellä 700 m tuntemattomia katuja. Ei ihan helppo nakki 7v ikäiselle
[/quote]
Eihän se reitti sitten enää ole tuntematon, kun sitä on vanhempien kanssa harjoiteltu muutamaan otteeseen ennen tositilannetta, kuten yleensä näissä tilanteissa tehdään?
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 19:14"]
Mä olen onneksi työtön, saan makailla koko kesän biitsillä ja lapset tekee hiekkakakkuja. Vanhimmaiseni on nyt 9v, ei pärjäisi yksin paria tuntia kauempaa.
[/quote]
Mitä 9-vuotiaalle voi tapahtua, jos joutuu olemaan yksin kotona pari tuntia kauemmin? Kuolee nälkään, kun ei osaa ottaa jääkaapista ruokaa? Pissaa housuun, kun ei osaa käydä vessassa yksin? Sytyttää tulipalon, kun unohtaa kahdessa tunnissa, miksi tulitikkuihin ja hellan nappuloihin ei saa koskea?
Jeesus teitä nykyajan gurling-vanhempia.. Mitä teidän lapset osaa kun muuttavat 30-vuotiaina (kun vihdoin annatte) pois kotoa...?
Onneksi vaihdoin ammattia ja olen opettaja. Tosin työtön opettaja tulevana kesänä, mutta saanpa olla hyvillä mielin olla työtön, kun työt jatkuu 10.8. eli nostan ansiosidonnaista kesän. Tottakai ottaa päähän, mutta minkäs tekee ja parempi tämäkin kuin olla kesä töissä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 18:26"]Onneks oon opettaja...
[/quote] onneks mun äiti ei ollu, eikä isä. Oli ihanaa, kun sai olla omassa rauhassa kotona kesällä.