Lue keskustelun säännöt.
Oletteko joutuneet luopumaan lemmikistänne kumppaninne vuoksi?
10.04.2015 |
Olen jo pidemmän aikaa tapaillut erästä miestä, ja ainesta olisi johonkin vakavampaankin, mutts minun puolelta suhdetta jarruttelee tieto siitä että mies on allerginen kissoille. Hän on todella eläinrakas ja viihtyy kissani kanssa, mutta allergiaoireet alkavat parin tunnin päästä siitä kun hän on tullut luokseni. Viimeiset kahdeksan vuotta kissani on ollut minulle kaikki kaikessa. Sen ansiosta jaksoin pahimmillaki masennuksen ja ahdistuksen keskellä nousta sängystä aamuisin, ja pitää kotini kunnossa. Nukkuminenkaan ei ollut niin hankalaa kun tuo pieni nukkuu joka yö vieressäni. Kissa tuntee minut nykyään läpikotaisin, ja sen käyttäytymisestä näkee, että se huomaa heti jos minulla ei ole kaikki hyvin. Sydämessäni tiedän, etten ole valmis luopumaan kissastani miehen takia, mutta samalla pelkään, että mitä jos tämä mies olisikin se oikea.
Kommentit (76)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 08:51"]
Luovuin lemmikeistäni miehen takia. Mies allergisoitui niille kun jo asuimme yhdessä eli ei ollut tiedossa allergioita suhteen alussa. Olen erittäin eläinrakas mutta kyllä se ihmissuhde on tärkeämpi kuin eläimet. Nyt ollaan oltu yhdessä 30vuotta. Olisin toivonut että meillä olisi koira mutta se nyt vaan on mahdotonta ja ihan kaikkea elämässä ei voi saada. Ihanan miehen ja lapset kuitenkin sain
[/quote]
Tämä on juuri oikein! Ihmisen pitäisi mennä aina eläimen edelle. Olen sitämieltä että ihmisillä jotka asettavat eläimen tärkeämmäksi on jonkunlaisia ongelmia ihmissuhteissaan ja oman itsensä kanssa. Suhde eläimeen on esim. itsekyyden vaivaamalle ihmiselle paljon helpompi kuin suhde toiseen ihmiseen. Suhde eläimeen on aina kuitenkin tietyllätapaa yksipuoleinen ja kaikki "langat" ja hallinta on ihmisellä.
Suhde ihmiseen vaatii paljon enemmän ja mikäli vuorovaikutustaitoja ei ole tai ne ovat puutteellisia niin tälläinen henkilö hankkii "kumppanikseen" mieluummin eläimen. Asiat ovat mielestäni vääristyneet jos koira tai kissa menee ihmisen ja puolison edelle...
Mies 77
[/quote]
Tämä on sellainen mielipide, että olisin hyvin mielelläni eri mieltä ja olisin kiva ihminen. Rehellisen pohtimisen tuloksena en kuitenkaan voi muuta kuin myöntää, että näinhän se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:33"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 08:51"]
Luovuin lemmikeistäni miehen takia. Mies allergisoitui niille kun jo asuimme yhdessä eli ei ollut tiedossa allergioita suhteen alussa. Olen erittäin eläinrakas mutta kyllä se ihmissuhde on tärkeämpi kuin eläimet. Nyt ollaan oltu yhdessä 30vuotta. Olisin toivonut että meillä olisi koira mutta se nyt vaan on mahdotonta ja ihan kaikkea elämässä ei voi saada. Ihanan miehen ja lapset kuitenkin sain
[/quote]
Tämä on juuri oikein! Ihmisen pitäisi mennä aina eläimen edelle. Olen sitämieltä että ihmisillä jotka asettavat eläimen tärkeämmäksi on jonkunlaisia ongelmia ihmissuhteissaan ja oman itsensä kanssa. Suhde eläimeen on esim. itsekyyden vaivaamalle ihmiselle paljon helpompi kuin suhde toiseen ihmiseen. Suhde eläimeen on aina kuitenkin tietyllätapaa yksipuoleinen ja kaikki "langat" ja hallinta on ihmisellä.
Suhde ihmiseen vaatii paljon enemmän ja mikäli vuorovaikutustaitoja ei ole tai ne ovat puutteellisia niin tälläinen henkilö hankkii "kumppanikseen" mieluummin eläimen. Asiat ovat mielestäni vääristyneet jos koira tai kissa menee ihmisen ja puolison edelle...
Mies 77
[/quote]
Tuohan on ihan henkilökohtainen valinta. Sitäpaitsi miksi juuri SINÄ olisit jollekin ihmiselle yhtäkkiä tärkeämpi kuin tämän lemmikki, joka on ollut perheenjäsen jo vuosikausia? Mitä olet tehnyt, jotta asemasi olisi automaattisesti korkeammalla hetken tuttavuuden jälkeen? Se, että olet olemassa ja nasta tyyppi ei riitä, eikä tarvitsekaan.
[/quote]
Olet oikeassa että se on henkilökohtainen valinta. Ne ongelmat ovat myös henkilökohtaisia. Minä en kirjoittanut itsestäni mitään vaan yleisesti ihmisistä joiden pitäisi mennä eläinten edelle.
Eläin ei mielestäni koskaan saisi olla perheenjäsen! Ihmiset muodostavat perheen ja ihmiset ovat perheenjäseniä. Eläimet muodostavat lauman ja ovat laumanjäseniä. Eläintä vaikka se kuinka mukava ja kiva olisikin ei saisi koskaan inhimillistää. Eläimen asettaminen ihmisen edelle, rinnalle ja se että eläin on kaikki kaikessa on hyvin vääristynyttä. Mikäli ihmiselle eläin on kaikki kaikessa niin se kertoo että ihmissuhdeasioissa on jotain heikkoa ja ongelmaa.
Mies 77
Olen luopunut kissastani miehen vuoksi. Miehellä alkoi niin kurjat allergiaoireet alettua käymään luonani etten voinut ottaa tunnolleni terveytensä menetystä kun kuitenkin olin miehestä todella kiinnostunut. Harkitsin päätöstäni tarkkaan enkä ole katunut vaikka olemme nyt myöhemmin eronneet. Ehdin kuitenkin miehen kanssa olemaan toistakymmentä vuotta ja saamaan suhteesta lapsen.
Eron jälkeen olen ottanut koiran. Olen päättänyt että siitä en luovu vaan etsin lemmikkini hyväksyvän uuden kumppanin. Kerta lemmikistä luopumista riittää omalle kohdalleni.
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote]
Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan.
Mies 77
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote]
Kommenteistasi paistaa kovasti, että pientä poikaa on joskus sattunut todella kipeästi, kun jollekin tytölle ovatkin lemmikit olleet tärkeämpiä. Palikat eivät oikein riittäneet käsittelemään asiaa, joten nyt syydetään keskustelupalstoille omaa, perustelematonta mielipitettä mustavalkoisena totuutena.
Taidat muutenkin olla niitä, joille kaikenlaiset nyanssit ovat vaikeita hahmottaa ja kaikkeen maan ja taivaan välillä on yksi ainoa oikea vastaus?
Relaa vähän, niin maailma on huomattavasti mukavampi paikka. Myös sinulle. :)
t: sivusta seurannut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote] Kyllä. Olin n. 5-vuotias, kun sattui ekaa kertaa. Sitä 'sattumista' jatkui jokusen vuoden, kunnes tämä äijänkutale jäi kiinni itseteosta, ei tosin minun kimpustani vaan serkkuni. Eli on kyllä sattunut.
Lemmikkini ovat aina olleet mulle se henkireikä, ne eivät ole koskaan satuttaneet minua. Miehiä en osaa arvostaa pätkääkään, siihen ei Herlokki Solmusen päättelykykyä tarvita DDD. Äijät on kutaleita, pääosin täysin moraalitonta sakkia, heti kun silmä välttää, eikä sosiaalista painetta ole, niin nussiskellaan lasta, kehitysvammaista, tajutonta, sammunutta, lupaa kyselemäti jne jne. Ja sit kotiin leikkimään mallikansalaista. Hyi.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote] Kyllä. Olin n. 5-vuotias, kun sattui ekaa kertaa. Sitä 'sattumista' jatkui jokusen vuoden, kunnes tämä äijänkutale jäi kiinni itseteosta, ei tosin minun kimpustani vaan serkkuni. Eli on kyllä sattunut.
Lemmikkini ovat aina olleet mulle se henkireikä, ne eivät ole koskaan satuttaneet minua. Miehiä en osaa arvostaa pätkääkään, siihen ei Herlokki Solmusen päättelykykyä tarvita DDD. Äijät on kutaleita, pääosin täysin moraalitonta sakkia, heti kun silmä välttää, eikä sosiaalista painetta ole, niin nussiskellaan lasta, kehitysvammaista, tajutonta, sammunutta, lupaa kyselemäti jne jne. Ja sit kotiin leikkimään mallikansalaista. Hyi.
[/quote]
Kiitos kun jaoit tämän! Et varmasti ole ainoa noiden asioiden kanssa vaikka monesti niiden kanssa yksin jääkin. En kirjoittanut asiaani sattumisesta vähättely tai mollaamismielessä vaan siksi koska tunsin myötätuntoa sinua kohtaan. Olen elämässäni törmännyt useammastikin tähän että eläimet ovat ihmistä tärkeämpiä ja siittä on tullut vahva ajatus että taustalla on jotain mikä on tehnyt kipeää. Ensin vaikuttaa että kysymyksessä on rakkaus lemmikkeihin mutta kun pintaa raaputtaa niin taustalta löytyy yleensä jotain muutakin.
Ps. Kaikki miehet eivät ole kutaleita vaikka sinä et mahdollisesti sellaista "ei kutaletta" ole tavannutkaan.
Mies 77
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote] Kyllä. Olin n. 5-vuotias, kun sattui ekaa kertaa. Sitä 'sattumista' jatkui jokusen vuoden, kunnes tämä äijänkutale jäi kiinni itseteosta, ei tosin minun kimpustani vaan serkkuni. Eli on kyllä sattunut.
Lemmikkini ovat aina olleet mulle se henkireikä, ne eivät ole koskaan satuttaneet minua. Miehiä en osaa arvostaa pätkääkään, siihen ei Herlokki Solmusen päättelykykyä tarvita DDD. Äijät on kutaleita, pääosin täysin moraalitonta sakkia, heti kun silmä välttää, eikä sosiaalista painetta ole, niin nussiskellaan lasta, kehitysvammaista, tajutonta, sammunutta, lupaa kyselemäti jne jne. Ja sit kotiin leikkimään mallikansalaista. Hyi.
[/quote]
Olen pahoillani. Onneksi sinulla on ollut lemmikkisi =). Ja kenenkään on turha tulla väittämään, etteikö eläimet olisi parasta terapiaa.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:36"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote]
Kommenteistasi paistaa kovasti, että pientä poikaa on joskus sattunut todella kipeästi, kun jollekin tytölle ovatkin lemmikit olleet tärkeämpiä. Palikat eivät oikein riittäneet käsittelemään asiaa, joten nyt syydetään keskustelupalstoille omaa, perustelematonta mielipitettä mustavalkoisena totuutena.
Taidat muutenkin olla niitä, joille kaikenlaiset nyanssit ovat vaikeita hahmottaa ja kaikkeen maan ja taivaan välillä on yksi ainoa oikea vastaus?
Relaa vähän, niin maailma on huomattavasti mukavampi paikka. Myös sinulle. :)
t: sivusta seurannut
[/quote]
Heipparallaa sinulle!!! Olen huomattavan rento ja hyvinkin "relannut" eikä maailma siittä juuri mukavammaksi paikaksi ole muuttunut. Sitä se tuskin tekee vaikka minä tekisi mitä tahansa.
Vastaus kysymykseesi: Kyllä asioihin on olemassa useampi vastaus ja ratkaisu. Osa on vain huonompia kuin toiset. Jotkut aivan kelvottomia ja sitten on se paras tapa toimia. Voihan kysymykseen paljonko on 2+2 vastata vaikka että neljätoista. Vastaushan se on sekin. Minä elämässäni yritän etsiä tätä parasta tapaa toimia että ainakin suurimmat sudenkuopat välttäisin...
Mies 77
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote] Kyllä. Olin n. 5-vuotias, kun sattui ekaa kertaa. Sitä 'sattumista' jatkui jokusen vuoden, kunnes tämä äijänkutale jäi kiinni itseteosta, ei tosin minun kimpustani vaan serkkuni. Eli on kyllä sattunut.
Lemmikkini ovat aina olleet mulle se henkireikä, ne eivät ole koskaan satuttaneet minua. Miehiä en osaa arvostaa pätkääkään, siihen ei Herlokki Solmusen päättelykykyä tarvita DDD. Äijät on kutaleita, pääosin täysin moraalitonta sakkia, heti kun silmä välttää, eikä sosiaalista painetta ole, niin nussiskellaan lasta, kehitysvammaista, tajutonta, sammunutta, lupaa kyselemäti jne jne. Ja sit kotiin leikkimään mallikansalaista. Hyi.
[/quote]
Olen pahoillani. Onneksi sinulla on ollut lemmikkisi =). Ja kenenkään on turha tulla väittämään, etteikö eläimet olisi parasta terapiaa.
[/quote]
Sori. Kyllä sitä muuten on paljon parempaa terapiaa tarjolla kuin eläimet. Sitä vain pitää etsiä muualta kuin keltaisesta pörssistä tai löytöeläinkodista...
Mies 77
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote] Kyllä. Olin n. 5-vuotias, kun sattui ekaa kertaa. Sitä 'sattumista' jatkui jokusen vuoden, kunnes tämä äijänkutale jäi kiinni itseteosta, ei tosin minun kimpustani vaan serkkuni. Eli on kyllä sattunut.
Lemmikkini ovat aina olleet mulle se henkireikä, ne eivät ole koskaan satuttaneet minua. Miehiä en osaa arvostaa pätkääkään, siihen ei Herlokki Solmusen päättelykykyä tarvita DDD. Äijät on kutaleita, pääosin täysin moraalitonta sakkia, heti kun silmä välttää, eikä sosiaalista painetta ole, niin nussiskellaan lasta, kehitysvammaista, tajutonta, sammunutta, lupaa kyselemäti jne jne. Ja sit kotiin leikkimään mallikansalaista. Hyi.
[/quote]
Kiitos kun jaoit tämän! Et varmasti ole ainoa noiden asioiden kanssa vaikka monesti niiden kanssa yksin jääkin. En kirjoittanut asiaani sattumisesta vähättely tai mollaamismielessä vaan siksi koska tunsin myötätuntoa sinua kohtaan. Olen elämässäni törmännyt useammastikin tähän että eläimet ovat ihmistä tärkeämpiä ja siittä on tullut vahva ajatus että taustalla on jotain mikä on tehnyt kipeää. Ensin vaikuttaa että kysymyksessä on rakkaus lemmikkeihin mutta kun pintaa raaputtaa niin taustalta löytyy yleensä jotain muutakin.
Ps. Kaikki miehet eivät ole kutaleita vaikka sinä et mahdollisesti sellaista "ei kutaletta" ole tavannutkaan.
Mies 77
[/quote]Ei ole, elä sinä vain omassa vaaleanpunaisessa maailmassasi. Miehet ovat toisen luokan kansalaisia. Eikä tämä ole provo, vaan ajattelen näin oikeasti. Kaikki maailmassa tapahtuva pahuus on n. 85-90% miehien aikaansaannosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote] Kyllä. Olin n. 5-vuotias, kun sattui ekaa kertaa. Sitä 'sattumista' jatkui jokusen vuoden, kunnes tämä äijänkutale jäi kiinni itseteosta, ei tosin minun kimpustani vaan serkkuni. Eli on kyllä sattunut.
Lemmikkini ovat aina olleet mulle se henkireikä, ne eivät ole koskaan satuttaneet minua. Miehiä en osaa arvostaa pätkääkään, siihen ei Herlokki Solmusen päättelykykyä tarvita DDD. Äijät on kutaleita, pääosin täysin moraalitonta sakkia, heti kun silmä välttää, eikä sosiaalista painetta ole, niin nussiskellaan lasta, kehitysvammaista, tajutonta, sammunutta, lupaa kyselemäti jne jne. Ja sit kotiin leikkimään mallikansalaista. Hyi.
[/quote]
Kiitos kun jaoit tämän! Et varmasti ole ainoa noiden asioiden kanssa vaikka monesti niiden kanssa yksin jääkin. En kirjoittanut asiaani sattumisesta vähättely tai mollaamismielessä vaan siksi koska tunsin myötätuntoa sinua kohtaan. Olen elämässäni törmännyt useammastikin tähän että eläimet ovat ihmistä tärkeämpiä ja siittä on tullut vahva ajatus että taustalla on jotain mikä on tehnyt kipeää. Ensin vaikuttaa että kysymyksessä on rakkaus lemmikkeihin mutta kun pintaa raaputtaa niin taustalta löytyy yleensä jotain muutakin.
Ps. Kaikki miehet eivät ole kutaleita vaikka sinä et mahdollisesti sellaista "ei kutaletta" ole tavannutkaan.
Mies 77
[/quote]Ei ole, elä sinä vain omassa vaaleanpunaisessa maailmassasi. Miehet ovat toisen luokan kansalaisia. Eikä tämä ole provo, vaan ajattelen näin oikeasti. Kaikki maailmassa tapahtuva pahuus on n. 85-90% miehien aikaansaannosta.
[/quote]
Kova tuntuu olevan viha ja katkeruus. Olet valinntu yhden rankimmista tavoista elää. Muuta tähän ei oikein pysty sanomaan.
Mies 77
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 08:38"]
Vanhahkohan se jo on, eli voihan se olla ettei edes elä enää kauaa[/quote]
Kissat elävät keskimäärin vanhemmiksi kuin koirat. Oma kissani ei 8-vuotiaana ollut vielä lähelläkään elämänsä puoliväliä.
Ymmärrän ap:ta. Itse en olisi missään tapauksessa luopunut kissastani, joka oli ollut pelastukseni sairastuttuani vakavasti, ja joka oli muutoinkin ollut ainut perheenjäseneni vuosikausia.
Siedätyshoidolla on saatu hyviä tuloksia. Kannattaa konsultoida allergialääkäriä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 12:42"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:33"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 08:51"]
Luovuin lemmikeistäni miehen takia. Mies allergisoitui niille kun jo asuimme yhdessä eli ei ollut tiedossa allergioita suhteen alussa. Olen erittäin eläinrakas mutta kyllä se ihmissuhde on tärkeämpi kuin eläimet. Nyt ollaan oltu yhdessä 30vuotta. Olisin toivonut että meillä olisi koira mutta se nyt vaan on mahdotonta ja ihan kaikkea elämässä ei voi saada. Ihanan miehen ja lapset kuitenkin sain
[/quote]
Tämä on juuri oikein! Ihmisen pitäisi mennä aina eläimen edelle. Olen sitämieltä että ihmisillä jotka asettavat eläimen tärkeämmäksi on jonkunlaisia ongelmia ihmissuhteissaan ja oman itsensä kanssa. Suhde eläimeen on esim. itsekyyden vaivaamalle ihmiselle paljon helpompi kuin suhde toiseen ihmiseen. Suhde eläimeen on aina kuitenkin tietyllätapaa yksipuoleinen ja kaikki "langat" ja hallinta on ihmisellä.
Suhde ihmiseen vaatii paljon enemmän ja mikäli vuorovaikutustaitoja ei ole tai ne ovat puutteellisia niin tälläinen henkilö hankkii "kumppanikseen" mieluummin eläimen. Asiat ovat mielestäni vääristyneet jos koira tai kissa menee ihmisen ja puolison edelle...
Mies 77
[/quote]
Tuohan on ihan henkilökohtainen valinta. Sitäpaitsi miksi juuri SINÄ olisit jollekin ihmiselle yhtäkkiä tärkeämpi kuin tämän lemmikki, joka on ollut perheenjäsen jo vuosikausia? Mitä olet tehnyt, jotta asemasi olisi automaattisesti korkeammalla hetken tuttavuuden jälkeen? Se, että olet olemassa ja nasta tyyppi ei riitä, eikä tarvitsekaan.
[/quote] Olet oikeassa että se on henkilökohtainen valinta. Ne ongelmat ovat myös henkilökohtaisia. Minä en kirjoittanut itsestäni mitään vaan yleisesti ihmisistä joiden pitäisi mennä eläinten edelle. Eläin ei mielestäni koskaan saisi olla perheenjäsen! Ihmiset muodostavat perheen ja ihmiset ovat perheenjäseniä. Eläimet muodostavat lauman ja ovat laumanjäseniä. Eläintä vaikka se kuinka mukava ja kiva olisikin ei saisi koskaan inhimillistää. Eläimen asettaminen ihmisen edelle, rinnalle ja se että eläin on kaikki kaikessa on hyvin vääristynyttä. Mikäli ihmiselle eläin on kaikki kaikessa niin se kertoo että ihmissuhdeasioissa on jotain heikkoa ja ongelmaa. Mies 77 [/quote]
No niin tytöt, eiköhän kaikki pistetä porukalla lemmikkimme kiertoon, kun MIES kertoi meille, mikä on asian todellinen laita!
Eläintä ei SAA asettaa ihmisen rinnalle. Ei SAA, kuulitteko, tytöt? Kun MIES sanoo, että ei SAA, niin sitten ei SAA. PISTE. MIEHEN sana on laki, varsinkin silloin, kun kyseinen MIES on syntynyt vuonna -77. (Tai sitten on 77-vuotias. Tämä asia ei oikein käy ilmi. Mutta silti, hänhän on MIES, joten hän tietää varmasti paremmin, mikä on paras ikä.)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote] Kyllä. Olin n. 5-vuotias, kun sattui ekaa kertaa. Sitä 'sattumista' jatkui jokusen vuoden, kunnes tämä äijänkutale jäi kiinni itseteosta, ei tosin minun kimpustani vaan serkkuni. Eli on kyllä sattunut.
Lemmikkini ovat aina olleet mulle se henkireikä, ne eivät ole koskaan satuttaneet minua. Miehiä en osaa arvostaa pätkääkään, siihen ei Herlokki Solmusen päättelykykyä tarvita DDD. Äijät on kutaleita, pääosin täysin moraalitonta sakkia, heti kun silmä välttää, eikä sosiaalista painetta ole, niin nussiskellaan lasta, kehitysvammaista, tajutonta, sammunutta, lupaa kyselemäti jne jne. Ja sit kotiin leikkimään mallikansalaista. Hyi.
[/quote]
Kiitos kun jaoit tämän! Et varmasti ole ainoa noiden asioiden kanssa vaikka monesti niiden kanssa yksin jääkin. En kirjoittanut asiaani sattumisesta vähättely tai mollaamismielessä vaan siksi koska tunsin myötätuntoa sinua kohtaan. Olen elämässäni törmännyt useammastikin tähän että eläimet ovat ihmistä tärkeämpiä ja siittä on tullut vahva ajatus että taustalla on jotain mikä on tehnyt kipeää. Ensin vaikuttaa että kysymyksessä on rakkaus lemmikkeihin mutta kun pintaa raaputtaa niin taustalta löytyy yleensä jotain muutakin.
Ps. Kaikki miehet eivät ole kutaleita vaikka sinä et mahdollisesti sellaista "ei kutaletta" ole tavannutkaan.
Mies 77
[/quote]
No aika kutaleelta sinäkin kuulostat, kun yrität itsellesi tuntemattomille ihmisille sanella, miten heidän tulisi suhtautua omiin lemmikkeihinsä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote]
Sinä annat kyllä niin ylimielisen ja rasittavan kuvan itsestäsi, että sun takia ei ainakaan kenenkään kannata lemmikkiään hylätä. Niiden hyviin puoliin kun kuuluu myös tuo puhumattomuus.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:28"] [quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:17"]
En elämän kuuna päivänä luopuisi katistani ja rakistani jonkun äijänkutaleen takia. Miehet menee ja tulee, ne on korvattavissa, mut mun lemmikkini ei.
[/quote]
Kunnes lemmikisi kuolevat niin huomaat että täysin korvattavissa olivat nekin eikä elämä ollutkaan millään tavalla niistä kiinni eivätkä ne niiiiin tärkeitä olleetkaan. Tosin on mahdollista että joskus alkaa harmittaa että jonkin karvakasan takia tuli hylättyä ihminen.
Mies 77
[/quote] Vielä lisään että kirjoituksestasi paistaa että kovasti on pientä tyttöä joskus sattunut. On tehnyt todella kipeätä eikä ole oikein ollut keinoja käsitellä asioita. Silloin astuu kuvioihin katkeruus miehenkutaleita kohtaan. Mies 77 [/quote]
Sinä annat kyllä niin ylimielisen ja rasittavan kuvan itsestäsi, että sun takia ei ainakaan kenenkään kannata lemmikkiään hylätä. Niiden hyviin puoliin kun kuuluu myös tuo puhumattomuus.
[/quote]
Kuvittelen mielessäni, että koirani oppisi puhumaan, ja sen sijaan että olisi se hurmaava pikku otus mikä se on ennen ollut, se kuulostaisikin Mies 77:ltä. Joka ikinen päivä. Pälä, pälä, pälä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 08:51"]
Luovuin lemmikeistäni miehen takia. Mies allergisoitui niille kun jo asuimme yhdessä eli ei ollut tiedossa allergioita suhteen alussa. Olen erittäin eläinrakas mutta kyllä se ihmissuhde on tärkeämpi kuin eläimet. Nyt ollaan oltu yhdessä 30vuotta. Olisin toivonut että meillä olisi koira mutta se nyt vaan on mahdotonta ja ihan kaikkea elämässä ei voi saada. Ihanan miehen ja lapset kuitenkin sain
[/quote]
Tämä on juuri oikein! Ihmisen pitäisi mennä aina eläimen edelle. Olen sitämieltä että ihmisillä jotka asettavat eläimen tärkeämmäksi on jonkunlaisia ongelmia ihmissuhteissaan ja oman itsensä kanssa. Suhde eläimeen on esim. itsekyyden vaivaamalle ihmiselle paljon helpompi kuin suhde toiseen ihmiseen. Suhde eläimeen on aina kuitenkin tietyllätapaa yksipuoleinen ja kaikki "langat" ja hallinta on ihmisellä.
Suhde ihmiseen vaatii paljon enemmän ja mikäli vuorovaikutustaitoja ei ole tai ne ovat puutteellisia niin tälläinen henkilö hankkii "kumppanikseen" mieluummin eläimen. Asiat ovat mielestäni vääristyneet jos koira tai kissa menee ihmisen ja puolison edelle...
Mies 77
[/quote]
Olen vahvasti eri mieltä kanssasi. Minulla ei ole muuta perhettä kuin jo 11-vuotias kissani. Vanhempani ovat kuolleet ja sisaruksia ei ole. Sukulaisiin en ole yhteyksissä. Kissa on ollut mukanani kaikki elämäni suurimmat muutokset, toisin kuin kukaan ihminen. Toki ihminen on mustavalkoisesti ajateltuna tärkeämpi kuin eläin, mutta itselleni kissani on perheeni.