viiltely

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:32"]Ei se kannata, vituttaa vaan jälkeenpäin. Mulla on vanhin arpi n.11 vuotta vanha eikä lähde mihinkään siinä 11 vuodessa niitä on tullut satoja ja vituttaa, kun ihmiset näkee ne.
[/quote]

Tiedän.. myöhemmin syyttää itteään että miksi sortui. On vaan niin tyhjä ja syyllinen olo. Ap

Mikä siinä viiltelyssä helpottaa sitä ahdistusta? Ihan uteliaisuudesta kysyn. Lähipiirissä on nuori, joka viiltelee ja on ahdistunut. Käy kyllä terapiassa. Miten olisit halunnut, että läheisesi suhtautuvat? Huomioivat ja tarjoavat tukea, jättävät rauhaan vai mitä? Ja annoitko sen haluamisen näkyä ulospäin, vai yrititkö esittää muuta?

Mä olen "oppinut" viiltelemään vasta tuossa hiukan alta kolmekymppisenä. Teininä olin tosi huoleton, enkä yhtään kärsinyt mistään nuoruuden angsteista ja ahdistuksesta. Nyt vasta aikuisena noi ajatukset ovat hiippailleet mieleen. Häpeän sitä ihan kauheasti, enkä todellakaan halua että kukaan saa tietää. Eli mikään huomionkerjuu ei todellakaan ole tämän taustalla. Jotenkin siihen fyysiseen kipuun on helppo keskittää ajatukset päässä risteilevien juttujen sijaan. Muutenkin joskus olen sitä mieltä, että olen itse vaan pilannut elämäni ja haluan rankaista itseäni siitä.

Arvet ja jäljet harmittavat kyllä. Kesäisin on aika keljua keksiä niille jotain hienoja selityksiä kissasta psoriaasiin...

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:36"]Mikä siinä viiltelyssä helpottaa sitä ahdistusta? Ihan uteliaisuudesta kysyn. Lähipiirissä on nuori, joka viiltelee ja on ahdistunut. Käy kyllä terapiassa. Miten olisit halunnut, että läheisesi suhtautuvat? Huomioivat ja tarjoavat tukea, jättävät rauhaan vai mitä? Ja annoitko sen haluamisen näkyä ulospäin, vai yrititkö esittää muuta?
[/quote]

se on vähän niinkuin shokin tunne. Tai adrenaliini. En tiedä. Sydän kuin pysähtyy hetkeksi kun se viilto tulee ja ehtii hetken nähdä sen tyhjän haavan josta kohta tulee verta. En ole ikinä tehnyt hirveän syviä, koska on ollut tarkoitus saada vaan se tunne. Ap

Se viiltelyn kipu on myös jotenkin tosi todellista ja selkeää. Joskus ahdistuksessa ja masennuksessa ajatukset ovat jotenkin niin sekaisin, ettei oikein osaa itsekään pukea sitä miksikään järkeväksi tunteeksi. Itsensä satuttaminen on jotenkin niin selkeä kipu, että siihen keskittyminen tuntuu jotenkin oudolla tapaa rauhoittavalta.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:41"]Se viiltelyn kipu on myös jotenkin tosi todellista ja selkeää. Joskus ahdistuksessa ja masennuksessa ajatukset ovat jotenkin niin sekaisin, ettei oikein osaa itsekään pukea sitä miksikään järkeväksi tunteeksi. Itsensä satuttaminen on jotenkin niin selkeä kipu, että siihen keskittyminen tuntuu jotenkin oudolla tapaa rauhoittavalta.
[/quote]

juuri näin. Sen "shokin" tunteen ajan on niin selkeä ja tyyni olo päässä. Se tunne kestää kyllä vain sen erittäin pienen hetken. Ap

Miksi pitää viillellä? Eikö olisi aivan sama vaikka potkaista pikkuvarpaansa ovenkarmiin?
Kipu on erittäin selkeä ja jomottaa taatusti kauemmin kuin pieni haava käsivarressa.
M39

Soita kriisipuhelimeen, jos et keksi ystävää kenelle soittaa.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:56"]Miksi pitää viillellä? Eikö olisi aivan sama vaikka potkaista pikkuvarpaansa ovenkarmiin?
Kipu on erittäin selkeä ja jomottaa taatusti kauemmin kuin pieni haava käsivarressa.
M39
[/quote]Viiltämisessä on draamaa...

Hmm, pystyykö tunnistaa että mikä tunne laukasee sen tarpeen viillellä? tai mikä on nyt tätä tilannetta ja historiaa yhdistävä tekijä/tunne viiltelyn takana? Ja mitkä sun selviytymiskeinot oli aikaisemin?

Saako kysyä mikä ahdistaa?

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:22"]Saako kysyä mikä ahdistaa?
[/quote]

Mun elämässä yks henkilö on muodostunu mulle niin isoks tabuks että ahistun kun ees kuulen siitä puhuttavan. Tänään se henkilö oli taas suoraan meiän elämässä mukana ja mua alko ahistaa, mahaa kipristi, kädet tärisi, niskaa poltti ja sydän tykytti. En halunnut miesystävälle puhua sillä tämä ahdistus ei johdu hänestä vaan oon tehny tästä henkilöstä niin ison jutun mun omassa päässä, mulla on tää ongelma siis vaan itteni kanssa. Puhuin netissä tuntemattomalle jolla samanlaisesta ahdistuksesta kokemuksia. Miesystävä suuttui, loukkaantui kun en puhunut hänelle vaan tuntemattomalle netissä. En halunnut tyrehdyttää meidän välejä valittamalla hänelle vaan halusin purkaa mieleni jollekkin muulle sotkematta häntä asiaan. Nyt on tuon ahdistuksen lisäksi hirveä olo siitä että tein väärin vaikka yritin tehdä oikein.. hirveä olo.

Ei se kannata, vituttaa vaan jälkeenpäin. Mulla on vanhin arpi n.11 vuotta vanha eikä lähde mihinkään siinä 11 vuodessa niitä on tullut satoja ja vituttaa, kun ihmiset näkee ne.