Lue keskustelun säännöt.
Olenkohan masentunut vai miksi tuntuu ettei mikään kiinnosta?
25.12.2021 |
Olen kahden ihanan ala-asteikäisen lapsen äiti ja hyvän miehen vaimo. Löytyy vakityö ja elämä on kaiken puolin hyvin.
Silti tuntuu että olen nykyään kuin tyhjä kuori. En jaksaisi nähdä kavereita, en jaksa harrastaa mitään. En jaksa puhua mistään typerästä koronasta (josta kaikilla tuntuu olevan kovasti mielipiteitä ja asiaa) eikä minua kiinnosta päteä edes työssäni.
Eilen joulukin meni vain olemalla. Ajattelin vuosia sitten että kunhan vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissa keskenään, niin aion tehdä sitä ja tätä ja tuota. Mutta nyt kun sen aika ole, en jaksanut kehitellä mitään uusia hienoja perinteitä. Söimme, saunottiin ja ulkoiltiin.
Tuntuu että ajattelen muista ihmisistäkin nykyään vain "pahaa". Katson/kuuntelen ympärilläni olevia ihmisiä ja ajattelen että mitä h*ttoa?! Kyseenalaistan mielessäni kaikki. Viihdeohjelmatkin saavat minut vain pyörittelemään päätä ja koen myötähäpeää siinä esiintyviä kohtaan.
Olen ihan kauhea...
Kommentit (50)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa olla masennusta. Itse sairastuin masennukseen ja ahdistukseen yläasteella, ja siitä lähtien masennus on ollut elämässäni. Nyt olen 31-vuotias. Kykenen käymään töissä jotenkin, vaikka mielestäni suoriudun todella huonosti. Välillä yritän harrastaa jotain, mutta pitkiä taukoja tulee, koska en vain jaksa vaivautua. Harrastuksista ne, joissa käy muitakin ihmisiä, aiheuttavat myös jännitystä, ja koen itseni ulkopuoliseksi kuten koulussa aikoinaan.
Toki minulla on myös parempia kausia, jolloin en jatkuvasti ole ahdistunut, koe elämää täysin turhana ja toivo sen loppuvan. En kuitenkaan ole varsinaisesti onnellinen silloinkaan, ehkä kukaan ei ole? Nyt on taas huono jakso, on kovasti työstressiä ollut jo yli vuoden. Jokainen päivä tuntuu ponnistelulta, usein mietin mikä helpotus olisi päättää elämäni. En ole kuitenkaan vieläkään uskaltanut. Minulla on myös lapsi, siinä toinen elämääni pitkittävä syy.
Ole tavallaan hyväksynyt sen, että ehkä jatkuva ahdistus, toivottomuuden tunteet ja tulevaisuuden näkeminen täysin turhana ja mustana ovat vain osa minua. Elämäni jatkuu samanlaisena, kunnes se joskus päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla masennusta. Itse sairastuin masennukseen ja ahdistukseen yläasteella, ja siitä lähtien masennus on ollut elämässäni. Nyt olen 31-vuotias. Kykenen käymään töissä jotenkin, vaikka mielestäni suoriudun todella huonosti. Välillä yritän harrastaa jotain, mutta pitkiä taukoja tulee, koska en vain jaksa vaivautua. Harrastuksista ne, joissa käy muitakin ihmisiä, aiheuttavat myös jännitystä, ja koen itseni ulkopuoliseksi kuten koulussa aikoinaan.
Toki minulla on myös parempia kausia, jolloin en jatkuvasti ole ahdistunut, koe elämää täysin turhana ja toivo sen loppuvan. En kuitenkaan ole varsinaisesti onnellinen silloinkaan, ehkä kukaan ei ole? Nyt on taas huono jakso, on kovasti työstressiä ollut jo yli vuoden. Jokainen päivä tuntuu ponnistelulta, usein mietin mikä helpotus olisi päättää elämäni. En ole kuitenkaan vieläkään uskaltanut. Minulla on myös lapsi, siinä toinen elämääni pitkittävä syy.
Ole tavallaan hyväksynyt sen, että ehkä jatkuva ahdistus, toivottomuuden tunteet ja tulevaisuuden näkeminen täysin turhana ja mustana ovat vain osa minua. Elämäni jatkuu samanlaisena, kunnes se joskus päättyy.
Jatkan vielä sen verran, että olen myös huomannut olevani usein vihainen ja kyyninen. Kuulostan ikävältä ihmiseltä, ja olenkin varmaan. On minulla silti joitakin kavereita, ja töissä pystyn "vetämään roolia" ja tulen toimeen ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Et ole kauhea, olet ok sellaisena kuin olet mutta kuvailemasi vaikuttaa masennusoireilta, nimittäin oireet ovat yksilölliset ja moninaiset. Masennus ei tarkoita ainostaan, ettei pääsisi ylös sängystä, sillä moni masentunut tekee uraa ja elää ja tekee vaikka olo on iloton.
Voisiko sinulla olla joku jonka kanssa jutella asiasta? Ei tarvita aina terapeuttia. Lisäksi kaikki keholliset (embodiment) lajit, kuten hengiytysharjoitukset (breathwork) ja esim liikuntaperusteiset kehoterapiat (continuum, 5 Rhytms, tanssiterapia - niitä on monia) tuovat ilon takaisin jos on lievästi masentunut ja / tai ahdistunut.
Puhun omasta kokemuksestani.
Olen käynyt mainitsemissasi terapioissa kymmenen vuoden ajan kolmenkympin kriisistä lähtien, nyt kyseenalaistan nekin. Niihinkin "tottuu" eikä huomaa niin suurta apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole kauhea, olet ok sellaisena kuin olet mutta kuvailemasi vaikuttaa masennusoireilta, nimittäin oireet ovat yksilölliset ja moninaiset. Masennus ei tarkoita ainostaan, ettei pääsisi ylös sängystä, sillä moni masentunut tekee uraa ja elää ja tekee vaikka olo on iloton.
Voisiko sinulla olla joku jonka kanssa jutella asiasta? Ei tarvita aina terapeuttia. Lisäksi kaikki keholliset (embodiment) lajit, kuten hengiytysharjoitukset (breathwork) ja esim liikuntaperusteiset kehoterapiat (continuum, 5 Rhytms, tanssiterapia - niitä on monia) tuovat ilon takaisin jos on lievästi masentunut ja / tai ahdistunut.
Puhun omasta kokemuksestani.
Olen käynyt mainitsemissasi terapioissa kymmenen vuoden ajan kolmenkympin kriisistä lähtien, nyt kyseenalaistan nekin. Niihinkin "tottuu" eikä huomaa niin suurta apua.
Sitten pitää kokeilla jotain rajumpaa.
Ikäkriisi on aika raju kun lähipiirissäni useat ovat kuolleet nelikymppisinä. Ei se välttämättä ole puoliväli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä keski-iän kriisiin kuuluu?
Olen nainen 40, vuosi sitten lopetin kuin seinään työn ja kyseenalaistin koko alan. En ole keksinyt mitä uutta haluaisin tehdä, olen jossain välitilassa. Ei tunnu olevan mitään yhteiskunnallista asemaa. Lapsia en halua, parisuhde on. Viime vuonna aloin myös itsekkääksi ja lopetin kaverisuhteita, joissa jouduin määräillyksi. En vain näe enää, miksi juoksisin jonkun muun hyväksynnän perässä. Vapautuneella ajalla ja energialla kirjoitin romaanikäsikirjoituksen. Sitä olen aina halunnut mutta tilaisuutta ei ole ollut.