37v. ja yhtäkkinen vauvakuume!

Tämä tuntuu aivan järjettömälle. Siksi, että en ole vielä koskaan tähän ikään mennessä tuntenut tällaista tunnetta, että haluaisin oman lapsen.

Vielä eilen olin sitä mieltä, että en missään nimessä halua lasta ja tänään yhtäkkiä, kun kevätmasennuksen kourissa makoilin tässä sängyllä niin yhtäkkiä kuin salamaniskusta mieleeni tuli, että haluan lapsen! Varmaan kuulostaa ihan sekolle ja itsekin olen vähän ihmeissäni, mutta samalla jotenkin onnellinen ajatuksesta.

Pelkään vain, ettei se ole minulle enää mahdollista ja onko siinä muutenkaan mitään järkeä. Haluaisin teidän mielipiteitä tilanteeseeni. Hävettää, että olen jo tämän ikäinen, enkä edes tajua mitään lapsi-asioista. Haluaisin myös saada asiallisia vastauksia, eikä mitään haukkumisia :)

Olen siis 37 juuri täyttänyt, eikä aikaisempia lapsia. Olen perheeni ainoa lapsi, joten kokemusta ei ole edes sisaruksista. Lähipiirissä ei ole pieniä lapsia. Minulla ei siis ole mitään kokemusta, tietoa tai kosketusta lasten maailmaan. Mieheni on 51-vuotias ja tiedän, että hän haluaisi lapsen kanssani ja on halunnut jo monta vuotta. Miehellä on kaksi jo aikuista lasta edellisestä liitostaan. Minä olen ollut se, joka ei ole lasta halunnut. Myös aikaisempi mieheni olisi halunnut lapsen, mutta minä en halunnut. En siis ole koskaan ollut lapsia vastaan, mutta oman lapsen saaminen on tuntunut lähinnä pelottavalle vastuulle ja olen ajatellut, ettei minusta olisi äidiksi. Minulla on ollut aika sekava elämä. En ole töissä ja minulla on lieviä mt-ongelmia (epävakaa persoonallisuushäiriö) luulen, että saisin eläkepaperit jos niitä esittäisin haluavani. Olen kuntoutustuella ollut jo monta vuotta. Suurin asia on kuitenkin se, että sairastuin vuonna 2012 syöpään ja sain rankat hoidot. Hoidoista on kaksi vuotta ja näyttää siltä, että olen selvinnyt. Pelottaa kuitenkin, että jos tulisin raskaaksi ja sairastuisin uudelleen.. ja pelottaa, että voinko enää edes ikäni puolesta tai hoitojen aiheuttamien hedelmällisyysongelmien vuoksi tulla edes raskaaksi.

Ja olisko minusta edes äidiksi, vaikea tietää. Kamalan paljon asioita syöksyy mieleeni. Mutta kamalan voimakas tunne, että haluaisin oman lapsen. Samalla ihmettelen tätä voimakasta tunnetta. Tästäkö se siis on johtunut, että olen viimeisen vuoden aikana suorastaan hyppinyt seinille kun olen nähnyt raskaana olevia naisia. Olen tuntenut todella suuria tunteita, en osaa selittää millaisia, mutta jotenkin olen tuntenut itseni huonoksi kun minulla ei ole lasta ja ajatellut, ettei minulle niitä koskaan tulekaan ja olen ehkä ollut hieman kateellinen. Mutta, kun itsekin luulin, etten halua lasta.. Oi, pääni on sekaisin.

Miten tällainen tunne voi iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta?! Olenkohan seonnut täysin :) No, takaisin asiaan. Tiedän, että miehestäni tulisi hyvä isä ja hän haluaisi lasta todellakin. Hänellä on joitain sairauksia ja on eläkkeellä niiden vuoksi. Rahatilanteemme on todella tiukka. Minimitulot, hänellä eläke ja minulla kuntoutustuki. Kaikki rahamme menevät asunnon vuokraan, ruokaan ja autoon. En tiedä ollenkaan mitä rahaa saisin jos odottaisin lasta. Voiko tällainen persaukinen, vanha ja mt-ongelmista (lähinnä taipumus masennukseen ja ailahteleva mieli) kärsivä tulla äidiksi? No, tosi asiassa elän säännöllistä, melko nuhteetonta, rauhallista elämää, joka vain tuntuu nyt siltä, että jotain tästä puuttuu ja se on oma lapsi. Mutta.. en tiedä miten osaisin edes hoitaa lasta tai riittääkö fyysinen kuntoni (en ole kovinkaan hyvä kuntoinen) olen 20kg ylipainoinen, enkä juuri harrasta liikuntaa. Olen ollut lievästi masentunut ja elämä on tuntunut tyhjälle ja olen sitä "hoitanut" herkkuja syömällä.

Miehellä on erektio-ongelmia ja meillä ei juuri ole seksiä. Mutta ei se nyt ongelma ole. Eiköhän se sen verran stondaa, että saa lapsen siitettyä. Joo, anteeksi vaan mutta olen jotenkin innoissani nyt. Ajattelen samalla koko ajan, että olenkohan tullut hulluksi, hah! Ajatella, tähän ikään mennessä en ole ikinä halunnut lasta, sitten sairastuin fyysisesti ja siinä meni monta (hedelmällistä) vuotta hukkaan ja välillä olin niin masentunut, että suunnittelin jopa itsemurhaa sen vuoksi, että tuntin epäonnistuneeni elämässäni ja naisena (nyt tajuan että tuo lapsi-asia on kummitellut taustalla jo pitkään).

Suurin pelko tietysti nyt se, että voinko edes yrittää raskautta kun on tuo syövän uusiutumisen pelko. Lääkärini sanoi kyllä, että kaksi vuotta kun on hoidoista kulunut niin sitten voi alkaa yrittämään. Ne hoidot läpikäyneistä melkein puolet menettävät hedelmällisyytensä, joten en tosiaankaan edes tiedä voisinko saada lasta. Ja se, kun en tiedä mitään lapsista tai miten heidän kanssa ollaan niin olisiko se hullua edes yrittää?

Huh, ajatukseni on jotenkin sekaisin. Tunnen yhtäkkiä valtavaa halua tulla raskaaksi, mutta samalla koko ajatus tuntuu hieman mahdottomalle, mutta samalla kuitenkin luonnolliselle.

Mitä mieltä olette? Mitä tekisitte minun sijassani?