Miten te entiset masentuneet olette parantuneet masennuksesta?

Up.

Masentuneita näyttää yhdistävän sellainen tekijä kuin täydellisyyden tavoittelu. Kun todetaan, ettei pysty täydelliseen suoritukseen, niin masennutaan ja aletaan vihaamaan itseä ja pitämään täysin kelvottomana. Eikä enää edes yritetä, koska ei se kumminkaan kannata. Ja sitten ajatukset lähtevät junnaamaan tätä samaa rataa yhä pahentuen. Ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei kukaan ole täydellinen eikä tarvitse olla. Elämä ei ole suorittamista, vaan elämistä. Olkaa armollisia itsellenne ja toisille. Se voi olla vaikeaa, jos on lapsesta saakka opetettu, ettet ole yhtään mitään ja sinun pitää aina suorittaa ja olla kiltti, että sinut hyväksyttäisiin. Mutta yrittäkää edes, toistakaa tätä vaikka ääneen ja kirjoitelkaa lappuja, jotka liimaatte ympäri asuntoa: minä kelpaan, olen arvokas, jne.

Aivokemialla on oma osuutensa tietysti, ja siihen voi vaikuttaa lääkkeillä ja/tai ruokavaliolla. Mutta ihminen on sellainen psykofyysinen kokonaisuus, että siinä kuin kemia vaikuttaa mielialaan, vaikuttaa mielialakin kemiaan. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, on tieteellisesti tutkittu, että tekohymy nostaa oikeasti mielialaa, koska se viestii aivoille, että nyt on asiat hyvin. Sama ajatus on nauruterapialla. Aloitetaan tekonaurulla ja kohta nauretaan ihan oikeasti, ja tämä laukaisee kehossa valtavat määrät endorfiineja.

Tässä siis muutama käytännön vinkki. Toistelkaa noita lauseita, vaikka ette (aluksi) uskoisi niihin. Ja kokeikaa sitä tekohymyä ja -naurua. Masennuksesta voi parantua.

Yksi pikku kikka: menkää peilin eteen ja katsokaa, miten kauniilta näytätte hymyn kanssa ja miten rumilta murjottaessanne. Ei ehkä toimi kaikilla, mutta minuun tuo tehosi, hullua mutta totta.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 13:01"]

Yksi pikku kikka: menkää peilin eteen ja katsokaa, miten kauniilta näytätte hymyn kanssa ja miten rumilta murjottaessanne. Ei ehkä toimi kaikilla, mutta minuun tuo tehosi, hullua mutta totta.

[/quote]

Ei toimi enää kroonisella masentuneella jonka kaikki tietää masentuneeksi ja on useita sairaslomia töistä saman asian takia. Yritä siinä sitten enää hymyillä ja päästä normaalien kerhoon. ap

Minulla todettiin vakava työuupumus ja keskivaikea masennus reilu vuosi sitten. Vähän sen jälkeen minut irtisanottiin. En halunnut syödä lääkkeitä, vaikka tiedän, että joitakuita se on auttanut (ei kuitenkaan kaikkia). Olen oikeastaan keskittynyt parantamaan itseäni. Syön terveellisesti ja aloin harrastaa liikuntaa taas. Olen kävellyt pitkiä lenkkejä ja kuunnellut musiikkia. Olen levännyt, en ole tehnyt juuri mitään. Olen tehnyt vain niitä asioita, joita olen jaksanut. Tein myös tietoisen päätöksen olla aktiivisempi ystävä. Nyt otan ihmisiin myös itse yhteyttä. Tehtyäni näin n. n. 10 kuukautta aloin huomata, että voimat ovat pikkuhiljaa alkaneet palautua. En pohdi enää esim. itsemurhaa niin usein epätoivossani.
Eli omat keinoni ovat olleet nämä >
Ravinto: hyvää kalaöljyä 2000 mg päivässä, maitohappobakteereja monipuolisesti, marjoja, erilaisia superfoodeja vaihdellen, muuten hyvää tavallista ruokaa, jätin gluteiinin pois, yritän välttää liikaa sokerin saamista (tässä tulee välillä lipsumista)
Liikunta: pääasiassa aluksi päivittäin 1-2 tunnin kävelylenkkejä usein musiikkia kuunnellen, jumppaan välillä myös kotona
Ystävät: olin kauan passiivinen, päätin, että haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä
Mielikuvaharjoittelu: olen tehnyt myös mm. 10 min päivässä meditaatioharjoituksia (ihan vain niin, istun hiljaa silmät kiinni ja keskityn hengitykseeni. Ajatukset karkaavat välillä, mutta se ei haittaa). Se rauhoittaa aivoja. Olen vähintään kerran viikossa kirjoittanut paperille 3-5 asiaa, joista olen kiitollinen elämässä.
Nyt jo välillä tulee tunne taas, että haluaisi tehdä eri asioita. Vielä, kuitenkin asioihin tarttumisessa on haastetta. Parempaan suuntaan kuitenkin koko ajan mennään hitaasti. Tsemppiä!

Ylös.

Söin n.5 vuotta masennuslääkkeitä. Otin loparit paskasta duunista ja jäin kotiin pariksi vuodeksi. Lääkkeissä on se huono puoli että monen se saa vihaiseksi. Itsekin ryyppäsin ja tappelin kännipäissäni sekä huutelin hirveitä asioita joita en ikinä muuten ole sanonut enkä ole edes niiden asioiden puolella.
Lopetin lääkkeet viime vuoden toukokuussa ja nyt vasta olen jotenkin tolkuissani. Uusi työ, tipaton alkuvuosi ja positiivinen asenne auttoi. Olisi vain pitänyt lopettaa lääkkeet aikaisemmin, ehkä olisi vielä pari ihmissuhdetta jäljellä. Minulla siis auttoi masennukseen juurikin se lääkkeiden lopetus. Kiitollisuus on yksi tunne jonka olen löytänyt. Kiitollisuus perheestä ja terveydestä. Raha-asiat meni masennuksen aikana päin helvettiä, samoin painoa tuli 30 kiloa lisää. Silti olen onnellinen että tunnen jotain muuta kuin vihaa. Joinakin päivinä en tuntenut edes sitä. Millään ei ollut merkitystä. Nyt:elämälle kiitos!

En ole parantunut, mutta päivä kerrallaan menen eteenpäin. Joskus jaksan enemmän joskus vähemmän, mutta se pitää vaan hyväksyä ja olla itselleen armollinen.

Mä sairastuin masennukseen kun mut raiskattiin. Olin noin 2v sairaslomalla, eikä mitään toivoa, että olisin kyennyt työelämään. En muista edes noista ajoista paljoakaan, elin niin sumussa. Nappeja vetelin naamaan, mutta eihän ne täydellistä pelastusta tuo, mutta auttavat jonkin verran ahdistukseen.

En kyennyt kunnolla huolehtimaan itsestäni, ei edes kiinnostanut. Mieystävä hoiti esim. kauppareissut ja huolehti että käyn suihkussa ja syön.

Pikkuhiljaa sitten aloin yrittämään pientä opiskelun tynkää ja pääsin siihen hommaan käsiksi ja kohta valmistun ammattiin ja työpaikkakin tiedossa. Lääkitystäkään mulla ei ole nyt ollut pitkään aikaan enään.

Alkaa elämä vihdoinkin voittamaan!

Hyvä terapia. Ja lääkitys, jota söin vielä 3 vuotta masennuksesta paranemisen jälkeen. Rutiinien rikkominen (minun keskivaikea masennua oli epätyypillinen), puhuminen traumaattisista asioista, pienten ilojen löytäminen, musiikin kuuntelu, alkon käytön lopettaminen ja rakastuminen.

Tosi hienoa lukea teidän tarinoita, jotka olette saaneet elämänne takaisin masennuksen jälkeen. Itse aloin masentumaan huonon ihmissuhteen jälkeen. En nukkunut, ahdistuin jatkuvasti asioista, en pystynyt olemaan töissä. Siitä minut auttoi ylös kuukausien jälkeen äitini ja kaverini. Kuitenkin suuri apu oli siitä, että vuorokausirytmi oli säännöllinen, söin vitamiineja, ulkoilin ja yritin tehdä kaikkea mukavaa, mutta kävin myös säännöllisesti puhumassa sairaanhoitajan kanssa. Huomaan myös että mielialat vaihtelee sen mukaan, onko kesä vai talvi. Talvella on selvästi apeampaa. 

Sillä hetkellä kun tajusin että olen täysin arvoton kaikki tunteet sisältäni kuoli, myös se masennus. Kun tajusin että mun ei tarvitse yrittääkään olla kenellekään mitään. Nykyään vaan tarkkailen maailmaa yrittämättä tunkea itseäni siihen mukaan. Kaikki on paljon helpompaa.

Tsemppia sulle 32. Sulla ollut vaikeaa. Mulla takana koulukiusaus, se aiheuttanut tämän ulkopuolisuuden, eristäytymisen ja masennuksen. Jaksan huolehtia jotenkuten itsestäni, meikkaan ja laitan hiukset ja käyn suihkussa. En jaksa lenkkeillä ja se näkyy. En myöskään jaksa huolehtia terveellisestä syömisestä. Jaksan olla päivisin tietokoneella tai katsoa tv:tä mutta en jaksaisi olla 8h töissä ja huolehtia muista. Olen hoitaja. Tunnen syyllisyyttä sairaslomastani. Koen että en ole hyödyllinen tai tee omaa osuuttani. Vaikea taas kuvitella miten tästä noustaan. Se masentaa entisestään kun luulet että menee jo paremmin ja sitten tulee se notkahdus. ap

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 15:09"]

Hyvä terapia. Ja lääkitys, jota söin vielä 3 vuotta masennuksesta paranemisen jälkeen. Rutiinien rikkominen (minun keskivaikea masennua oli epätyypillinen), puhuminen traumaattisista asioista, pienten ilojen löytäminen, musiikin kuuntelu, alkon käytön lopettaminen ja rakastuminen.

[/quote]

Itellä kans molemmat, hyvä terapia ja sopiva lääkitys, jouduttiin vähän vaihtamaan ennenkuin löytyi ok lääkitys. Kärsivällisyyttä tuntuu tarviivan, siis että ei luovuta vaikka tuntuu menevän niin tajuttoman hitaasti eteenpäin. Taaksepäin katsoessa huomaan että onhan sitä parantumista tapahtunut.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 12:07"][quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:52"]Päätin vaan tietoisesti vaihtaa suhtautumistapaa ja asennetta positiivisemmaksi ja rohkeammaksi sekä ruokavalion terveellisemmäksi. Vaikeaa oli ja jaksaminen ei meinannut riittää, mutta väkisin vaan. Jo parissa viikossa alkoi helpottaa.

Ei se ollut mikään onnekas taikasauvan isku, joka paransi minut, vaan vaikea, työläs, tietoinen päätös jossa on pitänyt pysyä. En tiedä miten pystyin siihen, päätin vaan, että en minä tälläkään tavalla halua loppuelämääni viettää ja maailmassa on paljon ihmisiä, joille tapahtuu ihan yhtä kurjia ja kurjempiakin asioita kuin minulle ja silti he jaksavat olla positiivisia, joten miksi minäkin en.

Minä itse tiedän, että olin masentunut enkä laiska, joten ei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat siitä.

Enkä usko, että masentuisin enää niin pahasti, koska olen ymmärtänyt, että kaikki on kiinni vaan siitä omasta ajatustavasta ja suhtautumisesta. Asioiden ei ole pakko antaa lannistaa.
[/quote]

Monelle tämä viesti on myrkkyä. Varsinkin niille, jotka haluavat sääliä ja huomiota masennusoireiden varjolla. Masennus lähtee, jos vain itse haluaa niin.

Nim. Merk. Kokemusta on!
[/quote]

"Masennus lähtee, jos vain itse haluaa niin." Ja, syövästä ja ykköstyypin diabeteksestä paranee tahdonvoimalla? Miten psykoottisesti masentunut, katatoninen ihminen edes tietää olevansa masentunut, saati haluavansa parantua? Silti hoito (ect, lääkitys) vaikuttaa ja paraneminen alkaa.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 15:17"]

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 15:09"]

Hyvä terapia. Ja lääkitys, jota söin vielä 3 vuotta masennuksesta paranemisen jälkeen. Rutiinien rikkominen (minun keskivaikea masennua oli epätyypillinen), puhuminen traumaattisista asioista, pienten ilojen löytäminen, musiikin kuuntelu, alkon käytön lopettaminen ja rakastuminen.

[/quote]

Itellä kans molemmat, hyvä terapia ja sopiva lääkitys, jouduttiin vähän vaihtamaan ennenkuin löytyi ok lääkitys. Kärsivällisyyttä tuntuu tarviivan, siis että ei luovuta vaikka tuntuu menevän niin tajuttoman hitaasti eteenpäin. Taaksepäin katsoessa huomaan että onhan sitä parantumista tapahtunut.

[/quote]

Siis lisään että todella paljon tapahtunut.

No heh heh.
Mä jouduin tekemään lapsena paljon kotitöitä ja silti minusta tuli masentunut.
Masentaa kun koko ajan täytyy tehdä jotain INHOTTAVAA; siivota, käydä töissä, rämpiä huonossa säässä jne. Täytyy nähdä hirvesti vaivaa ja siltikään elämä ei ole kivaa.

Mikään ei ole auttanut. 20 vuotta masennusta takana.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:52"]Päätin vaan tietoisesti vaihtaa suhtautumistapaa ja asennetta positiivisemmaksi ja rohkeammaksi sekä ruokavalion terveellisemmäksi. Vaikeaa oli ja jaksaminen ei meinannut riittää, mutta väkisin vaan. Jo parissa viikossa alkoi helpottaa. Ei se ollut mikään onnekas taikasauvan isku, joka paransi minut, vaan vaikea, työläs, tietoinen päätös jossa on pitänyt pysyä. En tiedä miten pystyin siihen, päätin vaan, että en minä tälläkään tavalla halua loppuelämääni viettää ja maailmassa on paljon ihmisiä, joille tapahtuu ihan yhtä kurjia ja kurjempiakin asioita kuin minulle ja silti he jaksavat olla positiivisia, joten miksi minäkin en. Minä itse tiedän, että olin masentunut enkä laiska, joten ei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat siitä. Enkä usko, että masentuisin enää niin pahasti, koska olen ymmärtänyt, että kaikki on kiinni vaan siitä omasta ajatustavasta ja suhtautumisesta. Asioiden ei ole pakko antaa lannistaa. [/quote] Monelle tämä viesti on myrkkyä. Varsinkin niille, jotka haluavat sääliä ja huomiota masennusoireiden varjolla. Masennus lähtee, jos vain itse haluaa niin. Nim. Merk. Kokemusta on!

[/quote]

Niin, tiedän kyllä että on myrkkyä monelle. Olen saanut tosi huonoa palautetta ja kommenttia tästä aiheesta muualla(kin) missä olen aiheesta puhunut. Siis nimenomaan muilta masentuneilta. Se on masentuneena oikeesti aika vaikea hyväksyä ja tajuta ja myöntää, että kaikki lähtee vaan itsestä ja omasta suhtautumisesta ja monia vituttaa se, kun heille tulee tuollaisen vaikean asian kertomaan. Kyllä minä ymmärrän, että tuollainen viesti ja ohje tuntuu vittuilulta, mutta valitettavasti se nyt kuitenkin on vaan se ainoa toimiva keino. 

Kaikenlisäksi mulle kehdataan yleensä tämän sanomisen jälkeen vielä vittuilla siitä, etten tiedä mitä on olla masentunut ja hyvähän se on täältä normaalien ihmisten pallilta huudella. Vaikka eivät ne huutelijart tiedä ollenkaan, missä pohjamudissa olen itse ryöminyt ja miten pohjalta olen itse vaikealla työllä noussut. Se, että minä olen pystynyt siihen ja Sinä masentunut siellä et koe pystyväsi, ei oikeuta sinua mollaamaan ja haukkumaan minua.

Pointti on kuitenkin irtautua siitä masentuneen roolista ja päättää että ei ole yhtä kuin masennuksensa. Moni vaan haluaa olla ja sen takia ei pystykään parantumaan,

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 12:28"]

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 10:52"]Päätin vaan tietoisesti vaihtaa suhtautumistapaa ja asennetta positiivisemmaksi ja rohkeammaksi sekä ruokavalion terveellisemmäksi. Vaikeaa oli ja jaksaminen ei meinannut riittää, mutta väkisin vaan. Jo parissa viikossa alkoi helpottaa. Ei se ollut mikään onnekas taikasauvan isku, joka paransi minut, vaan vaikea, työläs, tietoinen päätös jossa on pitänyt pysyä. En tiedä miten pystyin siihen, päätin vaan, että en minä tälläkään tavalla halua loppuelämääni viettää ja maailmassa on paljon ihmisiä, joille tapahtuu ihan yhtä kurjia ja kurjempiakin asioita kuin minulle ja silti he jaksavat olla positiivisia, joten miksi minäkin en. Minä itse tiedän, että olin masentunut enkä laiska, joten ei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat siitä. Enkä usko, että masentuisin enää niin pahasti, koska olen ymmärtänyt, että kaikki on kiinni vaan siitä omasta ajatustavasta ja suhtautumisesta. Asioiden ei ole pakko antaa lannistaa. [/quote] Monelle tämä viesti on myrkkyä. Varsinkin niille, jotka haluavat sääliä ja huomiota masennusoireiden varjolla. Masennus lähtee, jos vain itse haluaa niin. Nim. Merk. Kokemusta on!

[/quote]

Niin, tiedän kyllä että on myrkkyä monelle. Olen saanut tosi huonoa palautetta ja kommenttia tästä aiheesta muualla(kin) missä olen aiheesta puhunut. Siis nimenomaan muilta masentuneilta. Se on masentuneena oikeesti aika vaikea hyväksyä ja tajuta ja myöntää, että kaikki lähtee vaan itsestä ja omasta suhtautumisesta ja monia vituttaa se, kun heille tulee tuollaisen vaikean asian kertomaan. Kyllä minä ymmärrän, että tuollainen viesti ja ohje tuntuu vittuilulta, mutta valitettavasti se nyt kuitenkin on vaan se ainoa toimiva keino. 

Kaikenlisäksi mulle kehdataan yleensä tämän sanomisen jälkeen vielä vittuilla siitä, etten tiedä mitä on olla masentunut ja hyvähän se on täältä normaalien ihmisten pallilta huudella. Vaikka eivät ne huutelijart tiedä ollenkaan, missä pohjamudissa olen itse ryöminyt ja miten pohjalta olen itse vaikealla työllä noussut. Se, että minä olen pystynyt siihen ja Sinä masentunut siellä et koe pystyväsi, ei oikeuta sinua mollaamaan ja haukkumaan minua.

Pointti on kuitenkin irtautua siitä masentuneen roolista ja päättää että ei ole yhtä kuin masennuksensa. Moni vaan haluaa olla ja sen takia ei pystykään parantumaan,

[/quote]

Kerro mitä sä konkreettisesti teit? Itse olen monta kertaa yrittänyt mutta vaivun aina masennukseen