Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen tehneeni oikein viisaan päätöksen, kun päätin etten tee koskaan lapsia. Kamalaa luettavaa/katsottavaa synnytyskokemukset ovat sellaisenaankin, kaikki se mitä keholle tapahtuu mutta että lisäksi on tuollaista kohtelua ja alapäätä leikellään ilman puudutuksia ja mitä kaikkea, ihan sairasta, tuo on pahoinpitelyä eikä hoitoa!!

Samaa mieltä, että hoidon pitää olla asiallista. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että kyllä lapsia silti kannattaa tehdä. Mulla on huonon kohtelun lisäksi myös hyvä synnytyskokemus takana ja tiedän, että synnytyksestä voidaan tehdä myös lähes kivuton kokemus, jos vain halua löytyy. Sitä ihmettelen, miksi näin ei tehdä? Ja tästä pitää voida puhua avoimesti vähättelemättä naisten kokemuksia. Esim. kivunlievityksen pitäisi olla itsestäänselvyys.

Miksi koet että lapsia kannattaa tehdä? Oletko ihan kujalla maailman menosta nykyään..? Minä rakastan syntymättömiä lapsiani niin paljon etten tee heitä kärsimään. Idiootit lisääntyy.

Olen samaa mieltä tuosta, että lapsia ei kannata tehdä. Maailma on täynnä lapsia, joista ei huolehdi kukaan ja jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Adoptoidaan heitä ja pidetään heistä huolta, jos siis ne lapset pitää olla.

Meidän naisten kannattaisi täällä nauttia ettei meidän tarvitse synnyttää ollenkaan ja että saamme päättää lapsilukumme. Saamme päättää vartalostamme ja vaikka olla harrastamatta seksiä koskaan. On todellinen lottovoitto syntyä naiseksi juuri Suomeen.

Joo, nautitaan me naiset elämästä eikä synnytetä lapsia. Ja ne jotka haluaa lapsen voi adoptoida. Ai niin mutta adoptiolapsen saaminen on todella vaikeaa, kaikki halukkaat eivät koskaan saa adoptiolasta. Ja joo, kun uutta sukupolvea ei tule niin kuka pyörittää yhteiskuntaa tulevaisuudessa, hoitaa vanhukset ja maksaa eläkkeet?

Tajuatko että kommenttisi oli täysin typerä?

Maailma on jo niin liikakansoittunut, että väkeä on kyllä ihan riittämiin huoltosuhteen ylläpitämiseksi. Lisääntyminen on muutenkin itsekästä. Luonnon kantokyky ei muutenkaan riitä pitkään tähän väkimäärään ja kulutukseen. Jos ei tätä ymmärrä, niin ei ymmärrä paljon muutakaan.

Jos haluaa tehdä kuten muutkin ja kun aina ennenkin on näin tehty, primitiivisen vaiston ohjaamana, niin siitä vaan synnärille kärvistelemään. Ne jotka valitsevat lapsettomuuden, voivat sitten keskittyä muihin asioihin ja toivottavasti saavat olla valintansa kanssa synnärikärvistelijöiltä rauhassa.

Kokemuksenne kuulostavat järkyttäviltä. Asun itse Etelä-Euroopassa ja kokemus synnytyksestä täällä on vain positiivinen. Kätilöt olivat todella ihania ihan jokainen ja pidettiin huoli että heidän kutsumiseen varten oleva hälytysnappi oli aina lähellä. Joku tuli aina alle minuutissa paikalle, ja alleviivaasivat että mikään asia ei ole liian pieni ettei saisi soittaa (soittelinkin kelloa ihan kiitettävästi vaikka ja millä asialla). Kun kivulias avautuminen alkoi oli koko ajan joku tarjoamassa vaihtoehtoja suihkusta ammeeseeen tai mieheni lisäksi ihan vain tsemppamassa ja silittelemässä. Miehelle annettiin ohjeita miten hänen kannattaisi auttaa ja hänkin koki ettei vaan palloillut paikalla vaan oli oikeasti avuksi. En ymmärrä miten he jaksoivat esimerkiksi oman yli 10h avautumisen ennen epiduraalin laittoa olla niin ihania vaikka itseltä saattoi suusta kuulua vaikka mitä :D koskaan ei jätetty yksin. Pääsin altaaseen aina kun halusin ennen epiä ja sinnekin tuotiin syötävää ja juotavaa. Kaikki oli kerrassaan niin ammattitaitoisia ja empaattisia että vieläkin melkein herkistyy. Itse synnytyksestä vastaava kätilö onnistui hoitamaan koko homman kanssani ilman yhtäkään repeämää.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuvaa vinkumista puoluejohtajia myöten synnytystalkoista ja juttuja että jos naiset ei ala heti synnyttää niin hyvinvointivaltio kaatuu, tehkää veronmaksajia, veronmaksajat loppuu, naiset on itsekkäitä, mukavuudenhaluisia, ennen naiset halusi lapsia (ei muuten halunneet silloinkaan), naisen pitää synnyttää, väärät synnyttää..

Ihmeen tiukassa tuo ajatus tosiaan edelleen, että ennen muka niitä lapsia halusi kaikki. Ei todellakaan halunnut, mutta oli tehtävä jotta joku pitää huolta itsestä kun on vanha ja kodista. Ehkäisystä hädintuskin tietoakaan ja abortteja tehtiin oman hengen uhalla.

Ihan kauheita juttuja on tullut kuultua vanhoilta ja jo tänäpäivänä poisnukkuneilta ihmisiltä minkälaista se elämä on ollut ja nyt vaan paasataan miten silloin sitä haluttiin ja vika on nyt meissä jotka ei niitä lapsia halua. Meillä on vapaus valita ja sitä vapautta pitää saada käyttää ilman syyllistämistä.

Turhaa syyllistämistä. Jokainen tekee nykyään kuten parhaaksi näkee, koska naisilla on viimein vapaus valita mitä elämällään tekevät.

Ennen naisen oli pakko olla parisuhteessa/naimisissa ja pahimmillaan miehen tarpeiden tahtiin elettiin, joka tarkoitti sitä, että niitä lapsia pakostakin vain tuli. Ei naiselta tähän mitään välttämättä kyselty. Meillä on vapaus valita, mutta suurin osa naisista ympäri maailmaa edelleen tänä päivänä lisääntyy vastentahtoisesti. Jotkut jo lapsina.

Nykypäivänä, lomautusten ja pätkätöiden aikana, on ihan viisasta miettiä, haluaako ylipäätään tehdä lapsia. Päättäjien on turha syyllistää naisia, jos tarjolla on vain huonosti palkattua työtä tai silpputyötä. Kaikki kun eivät voi sossusta rahaa hakea, jos siis halutaan että maa pysyy pitkällä tähtäimellä pystyssä.

Jokainen toki valitsee itse, mutta olen onnellinen, etten tehnyt lapsia, ihan viimeisiä hedelmällisyysvuosia tässä viedään. Kohta voin lopullisesti huokaista helpotuksesta.

Voimia kaikille tässä syyllistämisen kulttuurissa, niin lapsettomille kuin äideille. Ja toivon todella, että ketjussa kuvatut synnytyskauhutarinat ovat jonain päivänä yhtä kaukaista historiaa, kuin entisaikain pakkoraskaudet ja pakkosynnyttämiset.

Mulla positiivinen kokemus tyksistä 2019. Maito ei lähtenyt heti nousemaan ja lisämaitoa annettiin pieniä annoksia kerrallaan ”että jaksaa sitten imeä rintaa”. Niitä mun lypsämiä säälittäviä tippoja lisättiin siihen lisämaitoon ja kehuttiin joka hiton tipasta jonka sain lypsettyä. Saatiin perhehuone ja puoliso oli tukena koko ajan. Aamiasta sai hakea itse huoneeseen ja yöllä kävivät lapsen keltaisuutta mittaamassa niin, etten ollut edes herännyt. Osa hoitajista oli vähän hönelöitä ja laukoi jotain ajattelematonta , mutta meidän oma hoitaja oli aivan ihana. Viereisen huoneen perhe puhui yötä päivää isoon ääneen ja niiden vauva itki koko ajan ja oma puolisoni piti koko ajan televisiota päällä. Nämä seikat ärsytti mutta ei juurikaan mikään muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Tämä ei ole ihan tieteellinen käsitys kivunlievityksestä synnytyksessä. 

Kyllä se ihan tieteellinen fakta on, että epiduraali saattaa (huom. saattaa, ei siis aina) pidentää synnytystä.

Itselle ekassa synnytyksessä kieltäydyin epiduraalista juuri siitä syystä, että olin lukenut, että haittavaikutuksena saattaa olla synnytyksen pidentyminen ja muullakin tavoin saattoi olla haitaksi synnytyksen etenemisessä. Sukulaisellani oli myös huono kokemus epiduraalista. Ja lisäksi inhotti ajatus saada iso piikki selkään, olin lukenut, että jos epiduraalipiikki menee vahingossa väärään paikkaan ,seurauksena voi olla hermovaurio tai halvaantuminen. Kaikki tehköön oman valintansa, itselleni oli helpompi sietää synnytyskipu kuin ottaa pieni riski siitä, että epiduraali ei sovikaan tai sattuu jokin hoitovirhe.

Epiduraali synnytyksessä on maailman paras keksimtö ja sen pitää olla automaatio jokaiselle synnyttäjälle siitä hetkestä kun astuu sairaalaan ja koko synnytyksen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Ymmärrän kyllä kätilöjäkin, ei kenenkään pitäisi joutua työkseen kuuntelemaan aikuisten ihmisten huutoa.

No siihenhän on ratkaisu se puudutus!.

Mutta tokihan kätilö on synnytyksessä tärkeämpi kuin se synnyttävä nainen.

Edelleenkään se kätilö ei anna puudutuksia vaan lääkäri. Miten tämä ei mene jakeluun?

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Pakko huomauttaa, että puudutus voi myös nopeuttaa synnytystä, kun äiti saa rentouduttua. Esim. itselläni kävi niin, että monta päivää kestänyt avautuminen eteni tunnissa 6cm:stä 10:een, kun sain epiduraalin. Ponnistusvaihe oli nopea ja kivuton, kaikki meni hyvin.

Itse ihmettelin synnyttäessä, miksei minulta mitattu kertaakaan verensokeria. Minulla oli raskausdiabetes, enkä ollut syönyt mitään moneen tuntiin. Sain vain suolaliuosta. Pyysin mittauttamaan, mutta ei. Vauvan verensokerin mittaamisessa myös hankaluuksia, kesti useita tunteja ennen kuin mittasivat ja sokeri olikin matala.

Iv-reittini meni myös tukkoon, vaikka sanoin nesteen loppuneen pussista. No, oli nuori hoitaja, ei tajunnut...

Pahinta kokemuksessa oli kuitenkin Hussin perhehotelli.

Vierailija kirjoitti:

Mulla positiivinen kokemus tyksistä 2019. Maito ei lähtenyt heti nousemaan ja lisämaitoa annettiin pieniä annoksia kerrallaan ”että jaksaa sitten imeä rintaa”. Niitä mun lypsämiä säälittäviä tippoja lisättiin siihen lisämaitoon ja kehuttiin joka hiton tipasta jonka sain lypsettyä. Saatiin perhehuone ja puoliso oli tukena koko ajan. Aamiasta sai hakea itse huoneeseen ja yöllä kävivät lapsen keltaisuutta mittaamassa niin, etten ollut edes herännyt. Osa hoitajista oli vähän hönelöitä ja laukoi jotain ajattelematonta , mutta meidän oma hoitaja oli aivan ihana. Viereisen huoneen perhe puhui yötä päivää isoon ääneen ja niiden vauva itki koko ajan ja oma puolisoni piti koko ajan televisiota päällä. Nämä seikat ärsytti mutta ei juurikaan mikään muu.

Toimisipa asiat noin Helsingissäkin.

Voisinko joku ystävällisesti tehdä sen kansalaisaloitteen parempien synnytysolojen olojen saamiseksi? Joku joka osaa sen tehdä? Minulta irtoaisi heti yksi ääni. Kun 50 000 ääntä tulee, menee eduskunnan käsittelyyn.  Näistä kirjoituksista näkee että on kova  muutoksen tarve. Muuten kansalaiset jää vähiin tulevaisuudessa.

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Kuten huomaat, meillä molemmilla on yksi kokemus epiduraalista. En minun tarvitse selittää syitä miksi päädyin sen ottamaan eikä sinun tarvitse sitä ymmärtää.

En edes tiedä miksi vaivaudun vastaamaan, olet juuri niitä ihmisiä josta tässä ketjussa on puhuttu monesti.

Tähän ketjuun on kirjoitettu pääsääntöisesti niistä huonoista kokemuksista vuodeosastolla. En ole tarkoitus ruotia miksi joku ottaa kivunlievitystä synnytyssalissa.

Jouduin myös jakamaan huoneen toisen tuoreen äidin kanssa naisten klinikalla. Hänellä puoliso roikkui osastolla usean tunnin kun minun mieheni ajettiin samantien pois. Huone kaveri kutsui vähän väliä hoitajiakin joten käytäväpuolella en saanut mitään yksitysyyttä tai rauhaa. Minun kutsuihin taas, sen pari kertaa kun käytin, piti nappia painella parikin kertaa ennen kuin kukaan vaivautui paikalle. Huonetoverille kun tarjottiin samantien opastusta vaippojen yms hoidon kanssa, minä jouduin sitä pari kertaa erikseen pyytämään ennen kuin jollakin oli aikaa auttaa.

Tuntui ettei edes ennen synnytystä kenelläkään ollut aikaa sinulle.

Perhehotelliin päästiin vasta seuraavana päivänä kun vauvan pulssi oli turhan korkea synnytyksen jälkeen. Hotellissa sitten saikin viimein rauhaa ja syödä hyvää ruokaa lepäillä sen mitä pahasti repeytyneenä ja tikattuna vain pystyi. Sainpahan viimein olla rakkaani kanssa. Hotellin henkilö- ja hoitajakuntakin oli paljon sympaattisempas ja avuliaampaa kuin osastolla.

Päätettiin palata kotiin jo kolmantena päivänä kun vauvalla oli kaikki hyvin ja haluttiin vapauttaa huone niille jotka sitä tarvitsi enemmän.

Sisareni kehui epiduraalia, mutta mulle se ei valitettavasti sopinut.

Synnytys pitkittyi, eikä epiduraali vienyt multa pois supistuskipuja. Olin todella kivulias sen 20 h mitä synnytys kesti. Ponnistusvaiheessa en tuntenut ponnistamisen tarvetta. Alapää oli siis kyllä tunnoton, mutta supistukset sattui koko ajan.

Toisen lapsen synnytys oli paljon kivuttomampi. Sain kohdunkaulan pyydutteita ja ilokaasua. Ei sattunut juuri lainkaan ja lapsi syntyi 4 tunnissa.

Että epiduraali sopii joillekin, mutta ei kaikille.

Oli karmea kokemus, 5vrk käytännössä nukkumatta. Toisen lapsen kohdalla skippasin puudutteet ja lähdin kävelemään vauva kainalossa heti kun sain luvan seuraavana päivänä.

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Ok. Ite taas en tajua niitä, jotka haluaa ehdoin tahdoin olla käyttämättä hyödykseen kehittyneen länsimaisen lääketieteen keinoja synnytyksessä, myös kivunlievityksen suhteen, vaikka siihen on mahdollisuus. Omissa synnytyksissäni olen saanut itse valita kivunlievityksen, ensin lääkkeettömillä keinoilla niin kauan kuin se tuntui järkevältä, sitten järeämmät puudutukset käyttöön. Molemmat lapset syntyivät terveenä lyhyehkön ponnistusvaiheen jälkeen, pisteet toisella ysit ja toisella kympit. Toiset voimaantuu ilmeisesti kivun kestostaan, itse siitä että onnistuin itse valitsemaan hyvät ja toimivat kivunlievitykset ja ne saatiin onneksi myös toteutettua eikä tarvinnut kärvistellä tarpeettomasti. Synnytyksessä voi mennä jotain vikaan ihan siitä riippumatta, mitä kivunlievityksiä käyttää tai jättääkö käyttämättä. Siispä mieluummin olen itse kivuton kun kärsin ensin kauheat kivut ja siitä huolimatta matka saattaa päätyä hätäsektioon.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavan lapsen kohdalla mene Somaliaan tai Kongoon. Siellä varmasti saat synnytyssairaalassa luksusolot ja yksityisyyttä.

Niin että verot kiitos kyllä Suomeen, mutta potks pois muualle synnyttämään, kiittämätön lurjus joka haluat inhimillistä kohtelua sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Pakko huomauttaa, että puudutus voi myös nopeuttaa synnytystä, kun äiti saa rentouduttua. Esim. itselläni kävi niin, että monta päivää kestänyt avautuminen eteni tunnissa 6cm:stä 10:een, kun sain epiduraalin. Ponnistusvaihe oli nopea ja kivuton, kaikki meni hyvin.

Niinpä, minullä kävi sama! Sain jopa torkuttua jokusen tunnin epiduraalin otettuani (olin valvonut pitkittyneen avautumisvaiheen ja jatkuvien supistusten takia jo 3 päivää, ennen kuin synnytys lähti edes kunnolla etenemään), mikä oli oikea pelastus. En tiedä miten olisin jaksanut hoitaa vauvaa synnytysvuodeosastolla muuten. Torkkujen jälkeen olinkin auki ja sitten nopeasti kivuton ponnistus ja vauva syliin. 

En ymmärrä näitä jalat vain auki ja lapsi ulos -kommentteja. Provoilua varmaan.

Raskaus ja synnytys ovat naiselle aina isoja henkilökohtaisia riskejä ja synnytys on valtava fyysinen ponnistus ja vaaratekijä. Ammattitaitoisille kätilöille kiitos, mutta äitihän sen suurimman työn omalla kropallaan tekee. Pieni hemmottelukaan ei olisi yhtään pahitteeksi tuollaisen urakan jälkeen. Uusi elämä on syntynyt! Suorastaan liikutuin, kun luin täältä kokemuksen Tammisaaren entisestä synnytyssairaalasta.

Kyllä me äidit ehditään kotona vaihtaa lakanoita ja siivota ihan riittämiin.

Sairaala on aina raskas paikka olla, on sitten kyse synnytyksestä tai sairaudesta.

Molemmista on kokemusta. On kuitenkin niin että siellä on joskus oltava, toivottava että hoitaminen onnistuu hyvin ja pääsee palamaan siihen arvokkaaseen omaan arkeensa.

Hyvin menee jos elämän suurin harmi ja raskain kokemus on muutaman päivän sairaalassa olo. Siitä pääsee onneksi yli ja kotiin, sen parhaan mahdollisen palkkion, oman lapsen kanssa.

Laittakaa asiat oikeaan perspektiiviin, positiivisella mielellä kaikki onnistuu paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Sairaala on aina raskas paikka olla, on sitten kyse synnytyksestä tai sairaudesta.

Molemmista on kokemusta. On kuitenkin niin että siellä on joskus oltava, toivottava että hoitaminen onnistuu hyvin ja pääsee palamaan siihen arvokkaaseen omaan arkeensa.

Hyvin menee jos elämän suurin harmi ja raskain kokemus on muutaman päivän sairaalassa olo. Siitä pääsee onneksi yli ja kotiin, sen parhaan mahdollisen palkkion, oman lapsen kanssa.

Laittakaa asiat oikeaan perspektiiviin, positiivisella mielellä kaikki onnistuu paremmin.

Se että menee sun mielestä hyvin ei tarkoita ettei paremminkin voisi mennä. Tuollainen tekopositiivinen hymistely ja kaiken paskan villasella painaminen tarkoittaa oikeasti sitä, että mikään ei koskaan muutu paremmaksi. Todellinen muutos vaatii ongelman myöntämistä eikä tyhjiä korulauseita.