Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Ymmärrän kyllä kätilöjäkin, ei kenenkään pitäisi joutua työkseen kuuntelemaan aikuisten ihmisten huutoa.

No siihenhän on ratkaisu se puudutus!.

Mutta tokihan kätilö on synnytyksessä tärkeämpi kuin se synnyttävä nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Niinpä. Mutta sen sijaan että aivan turhaan karmean kivun kourissa kärsivälle synnyttäjälle annettaisiin kivut poistava puudutus tämä vuoden kätilönä ollut hoitaja surkuttelee sitä että kätilö joutuu kuuntelemaan huutamista. Eikö kätilö tiennyt ennen kuin opiskeli kätilöksi että karmeissa kivuissa synnyttäjä huutaa?

Ps. Kätilö saa kyllä kirjaimellisesti syyttää itseään jos kuulo menee.

Kätilö ei anna puudutusta vaan lääkäri. Ei se kätilö voi lääkäriksi muuttua. Suurin osa synnyttäjistä haluaa ja saa puudutuksen.

Ei kyllä saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytin kätilöopistolla -17. Kaverini oli synnyttänyt edellisenä vuonna, hän kertoi kokemuksistaan, joten olin osannut varautua mitä tuleman pitää.

Synnytys meni sinänsä ihan hyvin, kätilöt olivat asiallisia ja ystävällisiä. En vaan saanut mitään kipulääkettä tai puudutetta repeämien ompeluun, en tiedä miksi enkä osannut siinä tilanteessa kysyä, olin niin väsynyt pitkästä synnytyksestä, verenhukkaakin oli.

Osastolle pääsyä piti odottaa 1,5 h, hoitajilla oli siellä kuulemma niin kiire, minkä ymmärrän kyllä. Lopulta kun osastolle pääsimme illalla, näytti hoitaja minulle petini ja lähti. Huoneessa oli toinen jo 5 päivää sairaalassa ollut nainen vauvoineen kaverinani, ja onneksi olikin, sillä hän ystävällisesti neuvoi missä on suihku ja vessa, mistä saa puhdasta vaatetta jne. Ruoka kuulemma oli ollut jo, mutta minulla oli onneksi hyvät eväät ja omat särkylääkkeet mukana. Imetyksen suhteen olin onnekas, sillä se sujui vaivattomasti. Olin pakannut mukaani korviketta mutta sitä en tarvinnut. Nukkuminen oli vaikeaa, kun jommankumman vauva itkeskeli, vaihdoin vaipan yöllä ensimmäistä kertaa. Aamulla söin eväitäni, sillä halusin mieluummin levätä ja nukkua, kuin nousta aikaisin aamulla vauvan kanssa tarjotinta hakemaan. Suihkuun pääsin kun mies tuli käymään, haki minulle samalla päivällistarjottimen. Hoitajia en nähnyt parin päivän aikana kuin pari kertaa, eivät todellakaan käyneet huoneessa yöaikaan, eivät päivisinkään. Ihan mukavia ja asiallisia olivat.

Osastolla olo oli ihan ok, aika itsekseen siellä sai pärjätä. Ehkä kokemus olisi ollut erilainen jos olisin tarvinnut enemmän apuja. Olin iloinen kun pääsin kotiin omaan rauhaan jossa mies oli tukena ja turvana.

Täysin samanlainen kokemus naistenklinikan osastolta pari vuotta sitten. Sai miettiä moneen kertaan, onko meidät unohdettu, kun kukaan ei käynyt eikä mm. Ruoka aikoja ja vaatteiden sijaintia kerrottu. Hoksasin tokkuran takia kysyä ruokaa vasta, kun olin ollut n. Aamu 8:sta klo 17 asti syömättä tultuamme osastolle. Vähän "heitteillejätetty" olo, kun en ensisynnyttäjänä tiennyt osaston käytäntöjä enkä osannut kysyäkään. Hoitajat olivat ystävällisiä, mutta jatkuvan kiireen vuoksi kysyminen tuntui hoitajien häiritsemiseltä. Muuten ei negatiivista sanottavaa. Synnytys itsessään oli ihana kokemus ja erittäin ammattitaitoinen kätilö, joka osasi luoda ensisynnyttäjälle turvallisuuden tunteen pienestä vauvan vointiin liittyvästä vaarasta huolimatta. Eppariin ja repeämiin sain myös puudutuksen.

Mä en ymmärrä, miksei jokaisen potilashuoneen seinällä ole sellaista "osaston päivärytmi -taulua", jossa olisi ruoka-ajat, lääkärin kiertoajat, vuoronvaihdon raporetteineen jne. Lisäksi voisi olla ohjeita esim. asiakkaille/potilaille tarkoitetuista rutiineista ja "itsepalvelusta". Tässäkin ketjussa on moneen kertaan kerrottu, kuinka on odotettu potilaan sisäsyntyisesti tietävän jotain osaston arkeen kuuluvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Ymmärrän kyllä kätilöjäkin, ei kenenkään pitäisi joutua työkseen kuuntelemaan aikuisten ihmisten huutoa.

No siihenhän on ratkaisu se puudutus!.

Mutta tokihan kätilö on synnytyksessä tärkeämpi kuin se synnyttävä nainen.

Entäs sitten kun sattuu synnyttäjä, joka ei halua kivunlievitystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te ajattelette, että rahat otetaan tähän 24/7 synnyttäjien paapomiseen? Jokaisen vauvaa erillinen hoitaja vahtimaan, ettei vain käy liian rankaksi. Ravintolatason ruokaa ja erillinen palvelija tuomaan se ruoka nenän eteen. 

Edelleenkään kukaan ei ole pyytänyt ravintolaa, hotellia ja palvelijaa, vaan normaalia perushoitoa ja ystävällistä kohtelua. Sinäkin olet saanut suolistovaivoissasi hoitajilta lohdutusta ja empatiaa keskellä yötä, mutta kipeille synnyttäneille äideille et sitä samaa lohtua soisi?

Missä kohtaa mitään mainittiin suolistosairaudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.

Alapeukuttajille tiedoksi, että mies oli mukana ja voi todistaa

Uskon. En minäkään ole synnytyksissäni huutanut. Mutta pointti oli, että jos ponnistusvaihe on kivuton, niin eihän sitä silloin huuda. Vai huudatteko vessassakin aina, kun iso hätä iskee? Ei kai, ellei se satu...

Yhtä paljon sitä kipua kaikilla on, mutta olin hiljaa ja rauhallinen koko synnytyksen ajan.

Joopa joo. Haluaisin todella nähdä, kun hiljaa ja tyynesti kärsit, kun hakataan puukolla vatsaan ja pesäpallomailalla perään. Juuri siltä nimittäin tuntui, ja hiljaa en olisi pystynyt olemaan mitenkään, tuska oli niin jäätävä. Ja siis itse en huutanut yhtään esim. kun nenä murtui, mikä myös sattui "aika" paljon.

Kaikilla ei todellakaan ole yhtä paljon kipua synnytyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Niinpä. Mutta sen sijaan että aivan turhaan karmean kivun kourissa kärsivälle synnyttäjälle annettaisiin kivut poistava puudutus tämä vuoden kätilönä ollut hoitaja surkuttelee sitä että kätilö joutuu kuuntelemaan huutamista. Eikö kätilö tiennyt ennen kuin opiskeli kätilöksi että karmeissa kivuissa synnyttäjä huutaa?

Ps. Kätilö saa kyllä kirjaimellisesti syyttää itseään jos kuulo menee.

Kätilö ei anna puudutusta vaan lääkäri. Ei se kätilö voi lääkäriksi muuttua. Suurin osa synnyttäjistä haluaa ja saa puudutuksen.

Ei kyllä saa.

Puhutko omasta kokemuksestasi, vai suurimmasta osasta synnyttäjiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En   tajua sitä lisämaidon panttausta! Totta hitossa vauva huutaa, kun sillä on nälkä eikä tisseistä heru.  Ensi kerralla otan oman korvikkeet  mukaan.

Perustuu siihen, että suurin osa ensipäivien lisämaidosta on vauvan kannalta turhaa. Etenkin jos lisämaitoa annetaan liikaa, se venyttää vauvan mahalaukkua ja hän alkaa vaatia enemmän kuin äidin oma maidontuotanto mahdollistaa.

Maito nousee hormonien vaikutuksesta rintoihin. Ensimaito on erittäin tuhtia tavaraa ja vastasyntyneen vatsalaukku on vain viinirypäleen kokoinen, joten pieni tilkka riittää. Pienillä vauvoilla vatsalaukku ei ole edes viinirypäleen kokoa. Se miksi vauva itkee, johtuu biologisesta seikasta, joka vauhdittaa maidonnousua ja erittymistä ja herkistää äitiä vastaamaan vauvan kutsuun. Lisämaito ei ole koskaan yhtä hyvä pienelle vauvalle kuin äidin ensimaito.

Tietenkin poikkeuksia on. Jos maitoa ei tule edes sitä pientä tippaa, voidaan lisämaitoa antaa. Yleensä seurataan, kuinka paljon paino laskee ja annos sen mukaan. Siinä lisämaidossa on aina riskinä, ettei vauva silloin ime riittävän usein, vaan pitää alkupäivinä imemisestä jopa 4-6 tunnin taukoja, mikä vaikuttaa siihen, ettei äidin maitomäärä lisäänny. Syntyy kierre, jonka seurauksena vauvaa ruokitaan yhä enemmän lisämaidolla ja äidin maidontuotanto jää heikoksi.

Kun olin sijaisena vuoden synnärin puolella, useimmat äidit ymmärsivät hyvin, kun selitin, miksei ensimmäisinä päivinä suositella lisämaitoa. Harmi, jos kaikille ei selitetä asian tieteellistä perustaa.

Mä ainakin tajuan tämän oikein hyvin, ja tajusin jo silloin, kun sairaalassa vauvani kanssa olin. Mutta kun se vatsalaukun venyttäminen ei ollut mikään ongelma silloin, kun lapselle kuului sairaalan mielestä antaa sitä lisämaitoa. Ja hyvä, että annettiin, pysyi lapsi kunnossa. Mutta kun sen lisämaidon tarpeen olisi pitänyt sairaalan mielestä loppua sillä sekunnilla, kun lisämaidolle ei ollut enää lääketieteellistä tarvetta. Ikään kuin minulla olisi maito mystisesti noussut riittämään tähän lisääntyneeseen tarpeeseen ilman, että lapsi oli minulla vierihoidossa, pesimättä ja imettämättä, täysin ilman imetysohjausta. Lopputulos oli se, että mulla oli nälkää huutava vauva, joka ei nähnyt mitään tarvetta tyhjän rinnan imemiselle, kun kumitutista maitoa olisi tullut niin mukavasti. Henkilökuntaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Mä vielä palaan tähän, kun alkoi niin menneet pöyristyttää. Minähän nimittäin halusin imettää, olin lukenut imettämisestä paljon etukäteen, tutustunut myös imetykseen liittyviin ongelmiin. Tämä on se ainoa syy, miksi mun lapseni koskaan sai oman äidin rintamaitoa. Mun mielestä olisi kaikkien kannalta sujunut helpommin, jos tuossa meidän tilanteessa (vastasyntyneestä asti pulloruokittu, alle viikon ikäinen vauva) meille olisi ollut imetyksen oheen säännöllisesti tarjolla lisämaitoa, jonka avulla houkutella lasta imemään rintaa nälkäisenä (ja toki ohjeistus siihen, kuinka tämä tapahtuu) sen sijaan, että jokaista pisaraa joutui anomaan. Silloin olisi voinut harjoitella imettämistä rauhallisessa tilanteessa sen sijaan, että vauva karjui naama punaisena selkä kaarella nälkäänsä ja äiti pidättele kyyneleitä epätoivoisena, kun ei edes lastaan saa ruokittua. Mut ei, ihan itse piti todeta, että homma ei toimi näin, tehdä suunnitelma imetyksen käynnistämiseksi ja myydä se osaston kätilöille, että sai tarpeet suunnitelman käytäntöönpanoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Niinpä. Mutta sen sijaan että aivan turhaan karmean kivun kourissa kärsivälle synnyttäjälle annettaisiin kivut poistava puudutus tämä vuoden kätilönä ollut hoitaja surkuttelee sitä että kätilö joutuu kuuntelemaan huutamista. Eikö kätilö tiennyt ennen kuin opiskeli kätilöksi että karmeissa kivuissa synnyttäjä huutaa?

Ps. Kätilö saa kyllä kirjaimellisesti syyttää itseään jos kuulo menee.

Kätilö ei anna puudutusta vaan lääkäri. Ei se kätilö voi lääkäriksi muuttua. Suurin osa synnyttäjistä haluaa ja saa puudutuksen.

Ei kyllä saa.

Epiduraalin saa 4/5 ensisynnyttäjistä HUSissa. Tämä on kuulemma kauheaa, kun noin paljon, kun eihän Ruotsissakaan hoideta kipuja näin. Pudendaalin voi antaa lääkäri tai kätilö, joka on saanut siihen opastuksen.

Vierailija kirjoitti:

”Lumihiutaleet” tuovat tähän tunnevammaiseen maahan positiivista muutosta koska eivät enää suostu ihan mihin tahansa huonoon kohteluun. Jos nainen hankkii elämänsä aikana 1-2 lasta luulisi jokaiselle äidille olevan mahdollista järjestää hyvinkin laadukas hoito, jossa oikeasti asiansa osaavat hoitajat auttaisivat ja tukisivat yksilöllisesti. Nyt synnyttäjien kohtelu on kuin jostain valtavasta nautakarjatilasta, jossa liukuhihnalta pukataan ”lihapalasia” joita ei juuri inhimillisin silmin katsota, vaan kohdellaan ala-arvoisesti. Keskitetään vaan kaikki Suomen synnyttäjät muutamaan supersairaalaan ja ihmetellään sitten kiirettä. Mitä järkeä??? Ollaanko jo näin vararikon partaalla täällä maailman onnellisimmassa maassa, että naisiin ja vauvoihin ei voi tämän paremmin panostaa??

Se ongelmahan tässä on ollut juuri se, että olette tyytyneet huonoon kohteluun ja se on ikävää. Moni kuvannut sitä itsensä puolustamattomuutta jaksamattomuudella tai sillä ettei ole uskaltanut sanoa mitään. Välillä pitää lyödä nyrkkiä pöytään että saa asiansa kuulluksi. Vaikenemalla ei mikään muutu. Vaatikaa oikeuksianne ja puhukaa niistä asioista silloin kun sen hetki on. Ei pelkästään siellä synnytyssairaalassa vaan elämässä yleensä.

Kiitos Naisteklinikalle, 2009 ja 2012 muksut synnytetty siellä. Koska synnytys meni hyvin, päästiin molemmilla kerroilla perhehuoneeseen. Kaikki opastettiin ja neuvottiin, ja pystyin toimimaan (vaihtamaan lakanat, menemään yhteisiin tiloihin syömään, ym). itse. Apua sai kysyttäessä, ainakin sanottiin että tullaan hetken kuluttua käymään huoneessa jos kiirettä oli.

Vierailija kirjoitti:

Sairaalaan mennään synnyttämään lapsi joka on itse valittu tehdä, liikkuminen tekee hyvää synnytyksen jälkeen ja siksi siellä laitetaan tekemään itse asioita. Siten voidaan myös arvioida, pärjääkö vauvan kanssa kotona. Usein ajatellaan enemmän vauvan parasta, eikä sympatiaa heru äidille vaikkaolisi ollut keskivertoa rankempi synnytys.. On kuitenkin aivan eri asia olla sairaalassa sairauden takia hoidettavana, kuin mennä synnyttämään. Siitä se erilainen kohtelu johtuu.

Olet siis yksi täällä kuvailluista tahallaan ilkeistä, v.ttumaisista, halventavista, ylimielisistä kätilöistä? Sinulle palkanmaksu on verovarojen väärinkäyttöä.

Ilman äitiä ei ole lasta ja mitä huonommin äiti voi sitä huonommin voi lapsi ja päinvastoin ja sinä tiedät tämän.

Ja että ajatellaan vauvan parasta? Niinpä ja se miten se toteutuu lukee tuossa virkkeessä edellä. Ja että sympatiaa ei heru edes rankan synnytyksen kokeneelle? Sympatia, empatia, hyvä käytös eikä edes normaali käytös maksa mitään.

Aivan käsittämätöntä että näihin asioihin ei saada parannusta ei vaikka näistä on jo vuosia puhuttu. Mutta hei: totuus ei pala tulessakaan, muistakaa se.

Mielestäsi huumeilla itsensä koomaan vetänyt narkomaani tai 5-kertaisen ohitusleikkauksen läskin syömisellä hankkinut ansaitsee hyvän kohtelun ja sympatian sairaalassa mutta synnyttänyt ei? Tai nakkikioskijonossa isompaansa ärsyttänyt nenänsä nyrkkiin murtanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaalaan mennään synnyttämään lapsi joka on itse valittu tehdä, liikkuminen tekee hyvää synnytyksen jälkeen ja siksi siellä laitetaan tekemään itse asioita. Siten voidaan myös arvioida, pärjääkö vauvan kanssa kotona. Usein ajatellaan enemmän vauvan parasta, eikä sympatiaa heru äidille vaikkaolisi ollut keskivertoa rankempi synnytys.. On kuitenkin aivan eri asia olla sairaalassa sairauden takia hoidettavana, kuin mennä synnyttämään. Siitä se erilainen kohtelu johtuu.

Olet siis yksi täällä kuvailluista tahallaan ilkeistä, v.ttumaisista, halventavista, ylimielisistä kätilöistä? Sinulle palkanmaksu on verovarojen väärinkäyttöä.

Ilman äitiä ei ole lasta ja mitä huonommin äiti voi sitä huonommin voi lapsi ja päinvastoin ja sinä tiedät tämän.

Ja että ajatellaan vauvan parasta? Niinpä ja se miten se toteutuu lukee tuossa virkkeessä edellä. Ja että sympatiaa ei heru edes rankan synnytyksen kokeneelle? Sympatia, empatia, hyvä käytös eikä edes normaali käytös maksa mitään.

Aivan käsittämätöntä että näihin asioihin ei saada parannusta ei vaikka näistä on jo vuosia puhuttu. Mutta hei: totuus ei pala tulessakaan, muistakaa se.

Mielestäsi huumeilla itsensä koomaan vetänyt narkomaani tai 5-kertaisen ohitusleikkauksen läskin syömisellä hankkinut ansaitsee hyvän kohtelun ja sympatian sairaalassa mutta synnyttänyt ei? Tai nakkikioskijonossa isompaansa ärsyttänyt nenänsä nyrkkiin murtanut?

Ei ole tarkoitus tehdä mitään kisaa siitä, ansaitseeko jokin potilasryhmä hoitoa vai ei. Kaikki tarvitsevat hoitoa, jos heidät on sairaalaan otettu. 

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Lumihiutaleet” tuovat tähän tunnevammaiseen maahan positiivista muutosta koska eivät enää suostu ihan mihin tahansa huonoon kohteluun. Jos nainen hankkii elämänsä aikana 1-2 lasta luulisi jokaiselle äidille olevan mahdollista järjestää hyvinkin laadukas hoito, jossa oikeasti asiansa osaavat hoitajat auttaisivat ja tukisivat yksilöllisesti. Nyt synnyttäjien kohtelu on kuin jostain valtavasta nautakarjatilasta, jossa liukuhihnalta pukataan ”lihapalasia” joita ei juuri inhimillisin silmin katsota, vaan kohdellaan ala-arvoisesti. Keskitetään vaan kaikki Suomen synnyttäjät muutamaan supersairaalaan ja ihmetellään sitten kiirettä. Mitä järkeä??? Ollaanko jo näin vararikon partaalla täällä maailman onnellisimmassa maassa, että naisiin ja vauvoihin ei voi tämän paremmin panostaa??

Se ongelmahan tässä on ollut juuri se, että olette tyytyneet huonoon kohteluun ja se on ikävää. Moni kuvannut sitä itsensä puolustamattomuutta jaksamattomuudella tai sillä ettei ole uskaltanut sanoa mitään. Välillä pitää lyödä nyrkkiä pöytään että saa asiansa kuulluksi. Vaikenemalla ei mikään muutu. Vaatikaa oikeuksianne ja puhukaa niistä asioista silloin kun sen hetki on. Ei pelkästään siellä synnytyssairaalassa vaan elämässä yleensä.

No tässähän niistä taas puhutaan ja on puhuttu jo ennenkin ja tässä parin vuoden sisällä on ollut kampanja tästä samasta aiheesta. Sekin yritettiin vaientaa ja vaiennettiin synnyttäneiden haukkumisella ja vähättelyllä, nuo ei pidå paikkaansa ja kätilöt esittivät marttyyriä ja itkivät kun HEISTÄ tuntuu pahalta että näistä lähtökohdista.

En ymmärrä miten kukaan kehtaa kertoa olevansa kätilö kun totuus on tämä.

Missä tahansa muussa tilanteessa olisi heitteillejättö, jos avuttoman vauvan jättäisi sellaisen henkilön hoiviin, joka ei pysy edes jalkeillaan, hyvä jos edes tajuissaan, mutta synnytyssairaalassa se on brändätty vauvamyönteiseksi vierihoidoksi. Olisi kiva nähdä, mikä helvetillinen haloo siitä syntyisi, jos vastasyntynyt dumpattaisiin joskus massiivisesta avoleikkauksesta juuri heräilevän isän syliin ja todettaisiin että pärjäile. Mutta eihän niin nyt voi tehdä, kun kyllä isän pitää ensin saada toipua ja levätä.

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Tämä ei ole ihan tieteellinen käsitys kivunlievityksestä synnytyksessä. 

Vierailija kirjoitti:

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Tämä ei ole ihan tieteellinen käsitys kivunlievityksestä synnytyksessä. 

Kyllä se ihan tieteellinen fakta on, että epiduraali saattaa (huom. saattaa, ei siis aina) pidentää synnytystä.

Itselle ekassa synnytyksessä kieltäydyin epiduraalista juuri siitä syystä, että olin lukenut, että haittavaikutuksena saattaa olla synnytyksen pidentyminen ja muullakin tavoin saattoi olla haitaksi synnytyksen etenemisessä. Sukulaisellani oli myös huono kokemus epiduraalista. Ja lisäksi inhotti ajatus saada iso piikki selkään, olin lukenut, että jos epiduraalipiikki menee vahingossa väärään paikkaan ,seurauksena voi olla hermovaurio tai halvaantuminen. Kaikki tehköön oman valintansa, itselleni oli helpompi sietää synnytyskipu kuin ottaa pieni riski siitä, että epiduraali ei sovikaan tai sattuu jokin hoitovirhe.

Wisdom kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta mitattiin hemoglobiini synnytyksen jälkeen, se oli 72. 80 on jo lisäveren paikka mutta minä en saanut koska hoitaja ei yöllä sitä halunnut laittaa. Oli myös eppari, imukuppisynnytys, yli 4 tunnin ponnistusvaihe takana, sitä ennen 6 vrk käynnistystä salissa. Sekunnista oli kiinni ettei lähdetty hätäsektioon.

Ei minua autettu vauvan hoidossa, en pysynyt tajuissani ja olin heikko. Muuta en nyt tähän laita kun olen jo aiemmin tähän ketjuun kertonut.

Kiva lukea täältä näitä lannistavia kommentteja, en minä itse sille mitään voinut. Jos olisin voinut valita olenko tuossa kunnossa vai paremmassa kunnossa synnytyksen jälkeen niin mitäpä luulette?

Anteeksi mitä, ”yli neljän tunnin ponnistusvaihe”? Ponnistin tunnin ja käsitin, että se on maksimi, mitä yritetään. Imukupilla sitten irtosikin heti. Jäi vähän olo, että turhaan kidutettiin niin pitkään kun kroppa ei yhtään tuntunut saavan tatsia mitä siltä odotettiin.

4 h 35 min on papereissa. Käsitin että osittain venyi siksi kun odotettiin lääkäriä niin kauan. Epiduraali vei tunnon, oksitoonitippa irtosi eikä kukaan laittanut paikoilleen vaikka pyysin kun ihmettelivät kun supistuksia ei näy. En tuntenut ponnistamisen tarvetta eikä niitä ruudullakaan näkynyt. Käytännössä homma vain pysähtyi. Vauvan sydänäänet alkoi heittelemään, lääkäri juoksi paikalle vihdoin, otti imukupin ja sanoi että kertayrittämällä on lähdettävä. No viidesti piti kokeilla että onnistui.

Ei kai noissa ole maksimia. Muut synnytykset hoidin ilman epiduraalia niin ponnistusvaihe jäi n. 20 minuuttiin.

Mä en tajua niitä jotka haluaa sen turruttavan epäinhimillisen tunnon poiston jota "kivun lievitykseksi" synnytyksessä sanotaan. Kaveri pelkäsi synnytystä ja olin sille doulana ja itsekkin raskaana ja katoin sitä meininkiä, että ei jumala*ta! Menin paikalle klo 11 ja sain olla koko päivän ihan yöhön saakka. Sitä piikkiä annettiin yli 12h ajan siis koko päivän sitä laitettiin lisää ja lisää niin että synnytys venyi ja venyi koska supistukset lakkas aina ja tunto lähti raajoista, ja kun vauvan oli sitten pakko syntyä, koska meinasi kuolla kohtuun, ja tuli kiire saada se ulos. Poika syntyi kauttaaltaan sinisenä, siis vauva oli smurffin värinen! se vedettiin ulos ja kiireellä vietiin pois sanaakaan sanomatta. Jäätiin tuijottamaan uuden äipän kanssa toisiamme, että mitä nyt tapahtuu?! Jonkun ajan kuluttua lapsi tuotiin kyllä takaisin ja väri oli jo normaali. Kello oli jo 23 yöllä. Nyt sain lähteä kotiin, hyvä kun jaksoin katsoa sen näytelmän loppuun. Se oli pelkopolilla Taysissa vuonna 2014.

Ite kun synnytyin pari kuukautta myöhemmin Tayssissa, en todellakaan ottanu mitään perhana "lievitystä" ihan luomuna synnytin eikä sielä osastolla tarvinnu olla koko päivää. (Kun ei siihen kipuun kuole ainaskaan, mutta lapsi voi jos synnytys pitkittyy) 3h saapumisesta osastolle pääsin ensisynnyttäjänä potilashotelliin terveen 9 pisteen vauvan kanssa. Mulla kävi kyllä tuuri kun pääsin sinne hotelliin ja vauvan sai parkkiin kun haki syötävää ja lisämaitoa sai heti kun pyysi jne. kaikki sympatia kyllä niille äideille jotka on joutunu hoitajien/kätilöiden toimesta heitteille! Kyllä näistä tarinoista voi jotain oppia.

Ihmiset tuntee kivun tunteen eri tavalla. Se mikä on toiselle siedettävää, on toiselle sietämätöntä. On hyvä, että on tapoja lievittää sitä kipua, jos äiti sitä tuntee tarvitsevansa.

Itse olen synnyttänyt kummatkin ilman kivunlievitystä. Ensimmäisen lapsen sen takia, että olin lukenut epidulaarin mahdollisesti pitkittävän synnytystä ja vaikeuttavan ponnistusta. En voi valehdella, etteikö olisi sattunut ja paljon. Jotenkin minulle se kipu kertoi, että jotain tapahtuu koko ajan. Ja nopeasti sitten tapahtuikin, sillä esikoinen syntyi kolmen ja puolen tunnin jälkeen synnytyksen käynnistymisestä.

Toisen kohdalla tiesin jo varmaksi, että pystyn synnyttämään ilman kivunlievitystä ja se on minulle oikea tapa. Tällä kertaa aikaa meni tosin tuplaten eli seitsemän tuntia, mutta kyllä sen kivun taas pystyin sietämään, koska hetki hetkeltä tiesin olevan sen kohta olevan ohi.

Tämä on silti vain minun kokemukseni ja jokaisen äidin on pähkäiltävä se itselleen paras synnytyskeino ja vaihtoehdot millä kipua haluaa lievittää.

29 sivua luin, nyt haluan avata omat kokemukseni. Kiireellinen sektio '12. Kaikki sujui mielestäni kelvollisesti, noin 12h leikkauksen jälkeen piti nousta ylös. Sain kyllä veritulppien ehkäisyyn napapiikkejä (niitä sai kotonakin pistää) mutta silti kehotettiin liikkumaan. Olen siitä kiitollinen. Joka kerta kävely reipastui, kyllä olisin huonossa kunnossa lähtenyt kotiin ellen olisi sairaalassa jo liikkunut ahkerasti. Tällä kerralla kaksi huonoa kohtaamista hoitohenkilökunnan kanssa. Ensimmäinen oli kun alkuun vauva käytiin nostamassa sänkyyn syömään. Sänky oli seinää vasten, minä seinän vierellä ja vauva minun ja vuoteen reunan välissä. Hoitaja vastasi kutsuun, ettekö itse saa vauvaa omaan sänkyyn. Ymmärsin sentään sanoa, että en saa. Tämän touhun aikana sainkin klassisen kommentin, ettei kotona kukaan näin sitten auta. Jälkikäteen mietittynä, en olisi yksin niin pahaan paikkaan itseäni saanutkaan. Toisella kertaa osastosihteeri katsoi leikkaushaavaa ja tuumasi, että tulee ruma arpi. Babybluesin vuoksi itkin seuraavat 20 min.

Toinen lapsi syntyi ilman ongelmia '18. Ei pahaa sanottavaa. Pyörryin ensikäynnillä vessassa, onneksi hoitaja oli mukana. Sen jälkeen palvelu pelasi kyllä hienosti. Perhehuonetta en pyytänyt kummallakaan kerralla, melko yksin sain silti olla, vieruskaverit olivat molemmilla kerroilla alle vuorokauden samaan aikaan huoneessa. Valoja ei sytytetty öisin, ja vaikka tuohon parjattuun omatoimisuuteen ohjattiin, kukaan ei ollut tyly asian kanssa. Yhtä olen ihmetellyt, miksi olette ottaneet vauvan mukaan ruoanhakuun? Kyllä se vauva sen aikaa pärjää, omani ainakin pärjäsivät. Hoidin vauvani hyvin, esikoisen aikaan kun kävin suihkussa, niin oli alkanut itkeä. Hoitaja oli rauhoitellut vauvaa ja totesi, että osaavan tämä itkeäkin.