Lue keskustelun säännöt.
Millaisia jälkiä lapsena nähty perheväkivalta on jättänyt sinuun?
17.11.2009 |
Löytyykö täältä ketään lapsena äidin ja isän välistä väkivaltaista riitelyä nähneitä? Miten se on muovannut elämäänne?
Minun pitäisi varmaan jättää mieheni. Vajaan vuoden vanha lapseni joutui tänään todistamaan isin räjähdyksen. Ei lyönyt, mutta tarttui kiinni, paiskoi tavaroita ja huusi. Lapsi säikähti kamalasti. :(
En välttämättä kaipaa kommentteja tyyliin että ymmärräthän että tuo vain toistuu ja jätä se heti, sillä tiedän kyllä valitettavasti tuon kaiken. Nyt kiinnostaa siis lähinnä lapsen näkökulma.
Kommentit (111)
Toivon teille jokaiselle eheytymistä ja hyvää elämää nyt aikuisena. Tosi kypsästi käsittelette noita kauheita muistoja. Pidetään huolta etteivät lapsemme joudu kirjoittamaan koskaan mitään vastaavaa omassa aikuisuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli nyrkkien lisäksi aseet mitä sai pelätä.
Ensimmaisena kun isani alkoi nayttaa hermostumisen merkkeja, kiikutin halikot ja kivaarit sankyni alle piiloon, tai valilla vaihdoin piilopaikaksi komeron ettei isa niita loyda. Muistan ensimmaiset riehumiset noin 5-vuotiaasta alkaen. Aitini ei koskaan provosoinut isaani, eika koskaan lyonyt tata eika kayttanyt alkoholiakaan koskaan. Kaikki oli siis vain isan paassa, mielipuolisesti mustasukkainen. Katkera olen heille molemmille.
23
Meillä oli nyrkkien lisäksi aseet mitä sai pelätä.
Ensimmaisena kun isani alkoi nayttaa hermostumisen merkkeja, kiikutin halikot ja kivaarit sankyni alle piiloon, tai valilla vaihdoin piilopaikaksi komeron ettei isa niita loyda. Muistan ensimmaiset riehumiset noin 5-vuotiaasta alkaen. Aitini ei koskaan provosoinut isaani, eika koskaan lyonyt tata eika kayttanyt alkoholiakaan koskaan. Kaikki oli siis vain isan paassa, mielipuolisesti mustasukkainen. Katkera olen heille molemmille. 23
Milloin minnekin piiloteltiin. Kesti vain aikansa alkuun löytää kaikki. Oli piilotellut isämme vähän minne sattuu niitä. Yksi löytyi meidän lasten huoneesta.
Meillä oli muuten sama, kaikki oli isän päässä. Joskus saimme ihan tosissaan tilailla puheluerittelyitäkin toisten miesten takia.
Jännä miten kekseliäs sitä pienenä osasi olla kun tarve vaati. Ja vielä aseiden kanssa. Niiden kanssa kun ei siinä iässä pitäisi edes olla tekemisissä :/
20
Meillä oli nyrkkien lisäksi aseet mitä sai pelätä.
Ensimmaisena kun isani alkoi nayttaa hermostumisen merkkeja, kiikutin halikot ja kivaarit sankyni alle piiloon, tai valilla vaihdoin piilopaikaksi komeron ettei isa niita loyda. Muistan ensimmaiset riehumiset noin 5-vuotiaasta alkaen. Aitini ei koskaan provosoinut isaani, eika koskaan lyonyt tata eika kayttanyt alkoholiakaan koskaan. Kaikki oli siis vain isan paassa, mielipuolisesti mustasukkainen. Katkera olen heille molemmille. 23
Milloin minnekin piiloteltiin. Kesti vain aikansa alkuun löytää kaikki. Oli piilotellut isämme vähän minne sattuu niitä. Yksi löytyi meidän lasten huoneesta. Meillä oli muuten sama, kaikki oli isän päässä. Joskus saimme ihan tosissaan tilailla puheluerittelyitäkin toisten miesten takia. Jännä miten kekseliäs sitä pienenä osasi olla kun tarve vaati. Ja vielä aseiden kanssa. Niiden kanssa kun ei siinä iässä pitäisi edes olla tekemisissä :/ 20
on voinut varmasti olla vain meilla! Tsemppia!
23
Meillä oli nyrkkien lisäksi aseet mitä sai pelätä.
Ensimmaisena kun isani alkoi nayttaa hermostumisen merkkeja, kiikutin halikot ja kivaarit sankyni alle piiloon, tai valilla vaihdoin piilopaikaksi komeron ettei isa niita loyda. Muistan ensimmaiset riehumiset noin 5-vuotiaasta alkaen. Aitini ei koskaan provosoinut isaani, eika koskaan lyonyt tata eika kayttanyt alkoholiakaan koskaan. Kaikki oli siis vain isan paassa, mielipuolisesti mustasukkainen. Katkera olen heille molemmille. 23
Milloin minnekin piiloteltiin. Kesti vain aikansa alkuun löytää kaikki. Oli piilotellut isämme vähän minne sattuu niitä. Yksi löytyi meidän lasten huoneesta. Meillä oli muuten sama, kaikki oli isän päässä. Joskus saimme ihan tosissaan tilailla puheluerittelyitäkin toisten miesten takia. Jännä miten kekseliäs sitä pienenä osasi olla kun tarve vaati. Ja vielä aseiden kanssa. Niiden kanssa kun ei siinä iässä pitäisi edes olla tekemisissä :/ 20
on voinut varmasti olla vain meilla! Tsemppia! 23
Jaksamisia myös sulle! Selvittiin kuitenkin lapsuudesta niin eiköhän me nyt tästä aikuisuudestakin :)
20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta asiantuntijoiden (lasten psykologit, psykiatrit) mukaan jos lapsi näkee perheväkivaltaa on vaikutus sama kuin jos itse lasta lyötäisiin/käytäisiin käsiksi/ hyökättäisiin.
Eli kohdistui hyökkäys (fyysinen tai verbaalinen) lapseen itseensä tai lapsen vanhempaan, sillä ei lapselle ole merkitystä - vaikutus on yhtä paha =(
mutta asiantuntijoiden (lasten psykologit, psykiatrit) mukaan jos lapsi näkee perheväkivaltaa on vaikutus sama kuin jos itse lasta lyötäisiin/käytäisiin käsiksi/ hyökättäisiin. Eli kohdistui hyökkäys (fyysinen tai verbaalinen) lapseen itseensä tai lapsen vanhempaan, sillä ei lapselle ole merkitystä - vaikutus on yhtä paha =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainoastaan isäni henkisestä väkivallasta äitiäni ja meitä lapsia kohtaan. Sekin tuntui jo tarpeeksi kamalalta ja on tod.näk. aiheuttanut oman ehdottomuuteni ja tietynlaisen mustavalkoisen katsantokannan omissa parisuhteissani. Lisäksi äitini on nykyisin henkiseltä tasoltaan suurinpiirtein vihannes.
Itse onnistuin ensimmäiseksi miehekseni löytämään väkivaltaisen narsistin. Pakenin turvakotiin viimein kun esikoinen oli jo 3-vuotias ja odotin toista lastani.
Esikoisella oli vakavia tunne-elämän häiriöitä, edelleen monen vuoden jälkeen hän on varuillaan tuttujenkin miesten seurassa. Hänellä on lisäksi diagnosoitu adhd, jonka syntyyn vaikuttavaksi yhdeksi mahdolliseksi syyksi arvellaan nykyisin myös psykososiaalisia tekijöitä, kuten varhaislapsuuden tunneperäisistä kokemuksista johtuvia tekijöitä.
Ja ap, miehesi käytös saattaa toistua, mutta tod.näköisemmin se vain pahenee ja jossain vaiheessa väkivalta saattaa kohdistua myös lapseen/lapsiin.
Ainoastaan siinä tapauksessa kannattaa jatkaa, jos mies itse tajuaa tekonsa ja hakeutuu jonnekin saamaan apua ongelmaansa.
Ketään lasta ei kannata miehen vuoksi uhrata!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli menen puihin sen edessä ihan täysin. Onneksi mies ei ole väkivaltainen, saattaa sekin räjähtää, mutta vaan verbaalisesti. ja siihen pystyn kyllä itsekin.
Kiitos vastauksista kaikille. Kauheita tarinoita teillä. Voimia elämäänne.
Meille taitaa tulla ero. Pyysin tänään, että mies hakisi apua itselleen raivokohtauksiin ja että me menisimme yhdessä pariterapiaan. Hän ei ole suostuvainen, ainakaan nyt. Sanoo, ettei halua mennä nolattavaksi. Mitä tuohon sitten sanoisi.
Itse olen sitä mieltä, että lapsemme ei enää koskaan saa joutua todistamaan mitään tuollaista, mitä eilen näki, joten jos terapiat on poissuljettuja, taitaa jäljelle jäädä vain yksi vaihtoehto. On niin kamalan voimaton ja pohjattoman surullinen olo. Itselleni ajattelin varata parisuhdeterapia-ajan. Sanoin miehelle, että varaan sen ja saa tulla mukaan jos haluaa, minä menen kuitenkin.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelottaa vain, että joudun tappelemaan lapsesta. Mies sanoi, ettei eron tullessa vain anna huoltajuutta minulle, vaan hän yrittää saada sen itselleen.
Hae eroa nyt. Se on varmasti raskasta sekä sun ja lapsen kannalta. Mutta paras ratkaisu. En osaa sanoa tuohon huoltajuusasiaan, luultavasti teille tulisi yhteishuoltajuus jos et pysty todistamaan, että miehesi on väkivaltainen.
Itselleni lapsena nähty henkinen ja fyysinen väkivalta on jättänyt pelon ihmisiä kohtaan. Ja myös katkeruuden äitiäni kohtaan joka ei eronnut isästäni. Lamaannun ihan täysin jos jonkun ääni nousee ja pelkään ylikaiken humalaisia ihmisiä. En koskaan huuda miehelleni tai omille lapsilleni. Lähden aina pois riita tilanteesta enkä osaa riidellä ollenkaan. Ja olen vähän turhan herkkä siitä jos mieheni korottaa ääntään lapsille tai vain koiralle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta se on kuitenkin pieni vaiva siihen nähden, että säästät lapsesi pahemmalta.
Minä lähdin turvakotiin 3-vuotiaani kanssa, kun olin raskaana. Minä lähdin, koska minuun sattui kaikkein eniten se, kun pieni lapseni yritti minua suojata isänsä väkivallalta. En ikinä, koskaan tule unohtamaan sitä sydäntäsärkevää poikani hätää: "Isä, älä lyö", pojan yrittäessä samalla työntää aikuista miestä kauemmaksi äidistään. Vieläkin, yli 10 v. tapahtuneesta, kyyneleet pursuaa silmistä tätä kirjoittaessa. Lähdin myös, koska en halunnut toisen lapseni joutuvan kokemaan sitä samaa.
Eikä minua koskaan hakattu henkihieveriin, eikä uhattu tappamisella. Silti väkivalta oli kaameaa ja lapselleni pelottavaa.
Minä olen virallisesti yh, lasten isä ei ole pitänyt lapsiinsa yhteyttä yli 3 vuoteen. Sitäkin ennen satunnaisesti. Ja hän vaati aikoinaan lapsia itselleen!
31
Meillä väkivalta oli suht lievää ja kohdistui fyysisenä vain lapsiin. Henkistä väkivaltaa isä käytti äitiin ja käyttää yhä. Jos henkisen väkivallan jatkuva läsnäolo oli pelottavaa ja on jättänyt jälkensä. Muistan lapsena toivoneeni, että isä kuolisi niin olisimme onnellisempia.
Vannoin etten IKINÄ ole väkivaltainen lapsilleni. Kuitenkin sorrun huutamaan ja retuttamaan arestiin raivon vallassa joskus. Koen siitä suunnatonta syyllisyyttä ja huono-äiti fiilistä. =(
Pyydän kyllä aina anteeksi ja yritän selittää tilannetta. Huomaan että lapset pelkäävät kun kunnolla suutun. Kuitenkin uskaltavat inttää vastaan ja olla tottelemattomia normi oloissa. Meillä isän toiminta oli niin pelottavaa ettei koskaan olisi tullut edes mieleen sanoa yhtään pikkipuolista sanaa. Juostiin sänkyjen alle piiloon kun isä suuttui ja toivottiin ettei satuttaisi äitiä. Surullista!
Miehen kanssa emme koskaan ole käyneet toisiimme käsiksi, emmekä ole tainneet huutakkaan toisillemme. Riitely on kiistelyä, eikä sitäkään kyllä usein.
Kotona oli alkoholiongelmaa ja henkistä väkivaltaa/sanallista ja tehostettua uhkailua (kirve kädessä tms). Monesti piiloutuneena komeroon tai muualle peläten. Erosivat kun olin 12 mutta äidin uusi suhde ei juuri parempi joten jäin alkoholisti isän kanssa. Isä räjähteli milloin mistäkin ja silloin sai pelätä, varsinkin jos juovuksissa...
Nykyään juomatta ja lääkityksellä isä on hieman parempi ja välit häneen jopa paremmat kuin äitiin jonka tunnekylmyys/välinpitämättömyys on ollut melkein pahempi.
Tilanne omien lasten kanssa nyt sama, räjähdän joskus silmittömästi ja saatan "vauhdilla retuuttaa" jäähylle, pari kertaa myös rikkonut jonkun lasten lelun:(
Heti huono omatunto ja pyydän lapsilta anteeksi ja selitän ettei niin saa käyttäytyä sekä kerron ettei syy ole lasten ja päätän parantaa tapana ja opetella suuttumaan oikein...kunnes räjähdän taas:(
Lapset silti tuntuvat pärjäävän hyvin, ovat iloisia ja pärjäävät toisten lasten kanssa. Uskaltavat kiukutella kotona (myös minulle) mutta huomaan että pelästyvät kun huomaavat minun suuttuvan kunnolla!
nim.surullinen
miehellesi tämä ketju, ja sano ettet halua teidän lasten joutuvan kärsimään samoista ongelmista. Jos sekään ei saa miestä terapiaan, niin sitten lähdet
Äidin uusi mies oli hullu. Hakkasi äitiä kännissä ja selvänä oli niin nöyrää miestä että. Kuvottava ukko! Elin jatkuvassa pelossa varsinkin viikonloppuisin ahdistus kasvoi kun tiesin että alkoholi astuu kuvioihin. Viikonloppuisin sain onneksi olla paljon mummolassa turvassa. Mutta ahdisti se kun ei tiennyt mitä äidille on käynyt.
Kun ukko kävi kerran minun kimppuun, taisin olla jo 13-14v, päätin ettei onnistu. Se oli äidillekin viimeinen niitti ja muutimme pois yhteisestä kodista. Äiti vihdoinkin erosi. Mutta olen käynyt vuosia terapiassa kun pelkotiloja ja ahdistusta. Diagnoosi on yleinen ahdistushäiriö. Terapeuttini sanonut että perusturvan järkkyminen traumatusoinut.
Nyt voin jo aika hyvin ja olen opiskellut ja elämönhallintani on hyvä. Mutta juoppojen lähellä ahdistus nousee pintaan herkästi.
Minulla on täysin nollatoleranssi perheväkivallan suhteen. Jos tulee ensimmäinen lyönti, tulee toinenkin. Ja kolma ja neljäs.... 😡
Vierailija kirjoitti:
Äidin uusi mies oli hullu. Hakkasi äitiä kännissä ja selvänä oli niin nöyrää miestä että. Kuvottava ukko! Elin jatkuvassa pelossa varsinkin viikonloppuisin ahdistus kasvoi kun tiesin että alkoholi astuu kuvioihin. Viikonloppuisin sain onneksi olla paljon mummolassa turvassa. Mutta ahdisti se kun ei tiennyt mitä äidille on käynyt.
Kun ukko kävi kerran minun kimppuun, taisin olla jo 13-14v, päätin ettei onnistu. Se oli äidillekin viimeinen niitti ja muutimme pois yhteisestä kodista. Äiti vihdoinkin erosi. Mutta olen käynyt vuosia terapiassa kun pelkotiloja ja ahdistusta. Diagnoosi on yleinen ahdistushäiriö. Terapeuttini sanonut että perusturvan järkkyminen traumatusoinut.
Nyt voin jo aika hyvin ja olen opiskellut ja elämönhallintani on hyvä. Mutta juoppojen lähellä ahdistus nousee pintaan herkästi.
Minulla on täysin nollatoleranssi perheväkivallan suhteen. Jos tulee ensimmäinen lyönti, tulee toinenkin. Ja k
Jatkan vielä. Minulla ei ole omia lapsia enkä aio hankkiakaan. Jotenkin pelkään liikaa miten tää maailma on nyt niin paha.
Tämä on tärkeä ketju, joka jokaisen pitäisi lukea. Kiitos, ap.
Ja tama niista ehka pelottavin seuraamus. Vannoin etten koskaan halua alsteni kokevan samaa kuin mita itse jouduin kokemaan. Mutta en voi estaa itseani. Pimahdan pikkujutuistakin. Ja saalin lapsiani.
Isani oli tayshullu, laskuhumalassa pahimmillaan. Ihan kauheita muistoja...
Minulla on ihana mies. Ei juo, polta eika sieda huutamista ja riitelya, koskaan ei ole nostanut sormeakaan minuun pain. Tasta olen eniten lasteni puolesta niin onnellinen, heilla on juuri sellainen isa minkalista itselleni rukoilin pienena. Harmi vain millainen aiti heilla on...
Mistakohan tahan voisi saada apua???