Ulkomaille vai ei (luonteen puolesta)?

Ryhdyin miettimään tätä tuosta HS:n artikkelista, jossa puhuttiin Suomeen palaavista suomalaisista. Ehkä silmiini kuitenkin osui asia, jonka olen itsekin todennut täällä asuessa ja se on suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyys, melankolisuus, huono-itsetuntoisuus ja tuollaiset asiat. Minä olen reilu parikymppinen nuori, joka on vähän tyhjän päällä ja tuntuu että en oikein saa otetta täällä mistään. Tai en saa otetta muista ihmisistä. Myös ilmapiiri lisää bensaa liekkeihin ahdistukseni suhteen. Olin vielä elämäniloisempi kun asuin vanhempieni luona ja oikeastaan silloinkin mietin että haluan ulkomaalaisia ystäviä, koska rakastan erilaisia ihmisiä ja sosiaalistumista todella paljon. Täällä koen että joutuisin olemaan se voimavara ihmissuhteissa, koska monetkaan eivät ole yhtä oma-aloitteisia kuin minä. Olen myös ns. yrittäjäluonne ja olen varma että joskus tulevaisuudeessa omistan oman yrityksen tai olen vähintään oma työnantajani. Joskus myös mietin että suomalainen tukijärjestelmä ehkä liiaksikin passivoittaa minunlaista nuorta ihmistä, joka voisi saada enemmänkin aikaan. Nämä nyt ovat vähän tällaisia irrallisia pohdintoja, mutta noin kiteytettynä niin voisinko minä persoonani puolesta saada paremman elämän aikaiseksi jossain muualla(tarkemmin, parempia ihmissuhteita - ne ovat minulle elämän suola)? Varsinkin kun olen melko varma että en halua lapsia ja tässä kohtaa elämää(23) ihmiset alkavat pikkuhiljaa valitsemaan omaa polkuaan lapsien suhteen.