Mammat väittävät, että lapsetonta odottaa yksinäinen vanhuus

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 17:31"]Mikä siinä yksinäisyydessä on niin kamalaa? Mulla on kyllä lapsia, mutta molemmat muuttaneet ulkomaille. Puolisoni kuoli 6 vuotta sitten. Mulla on paljon ystäviä ympäri maailmaa, joihin pidän yhteyttä tekniikan mahdollistamin keinoin. On paljon harrastuksia, joissa käyn yksin. Kun kaipaan ihmisiä ympärilleni, menen jonnekin kivaan ravintolaan viinilasilliselle. Kesäisin käyn terasseilla katselemassa maailmanmenoa. Käyn elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Eli olenhan mä nytkin yksin suurimman osan ajastani, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi. Niin kauan kuin älypuhelin tai tabletti pysyy käsissä, voin sekä pitää yhteyttä että tutustua ihmisiin netin välityksellä. Sitten, kun ei enää pysy, en kaipaa ihmisiä ympärilleni yhtään sen enempää kuin nytkään. Onhan siellä laitoksessa kuitenkin henkilökunta ja muita asukkaita. Toki on mukavaa, jos lapset vaikka kerran viidessä vuodessa pääsisivät käymään, mutta en pidätä hengitystäni odottaessani.
[/quote]

Eihän se olekaan kamalaa jos siitä nauttii. Useimmat eivät vaan ehkä nauti vaan haluavat seuraa.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 17:31"]Mikä siinä yksinäisyydessä on niin kamalaa? Mulla on kyllä lapsia, mutta molemmat muuttaneet ulkomaille. Puolisoni kuoli 6 vuotta sitten. Mulla on paljon ystäviä ympäri maailmaa, joihin pidän yhteyttä tekniikan mahdollistamin keinoin. On paljon harrastuksia, joissa käyn yksin. Kun kaipaan ihmisiä ympärilleni, menen jonnekin kivaan ravintolaan viinilasilliselle. Kesäisin käyn terasseilla katselemassa maailmanmenoa. Käyn elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Eli olenhan mä nytkin yksin suurimman osan ajastani, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi. Niin kauan kuin älypuhelin tai tabletti pysyy käsissä, voin sekä pitää yhteyttä että tutustua ihmisiin netin välityksellä. Sitten, kun ei enää pysy, en kaipaa ihmisiä ympärilleni yhtään sen enempää kuin nytkään. Onhan siellä laitoksessa kuitenkin henkilökunta ja muita asukkaita. Toki on mukavaa, jos lapset vaikka kerran viidessä vuodessa pääsisivät käymään, mutta en pidätä hengitystäni odottaessani. [/quote] Eihän se olekaan kamalaa jos siitä nauttii. Useimmat eivät vaan ehkä nauti vaan haluavat seuraa.

[/quote]

Hirveä taakka niille lapsille. Entä, jos lapset muuttavatkin pois Suomesta? Tuntevat lopun ikäänsä syyllisyyttä, kun ei pääse katsomaan seurankipeää mummoa joka viikko ?

"Kun kaipaan ihmisiä ympärilleni, menen jonnekin kivaan ravintolaan viinilasilliselle. Kesäisin käyn terasseilla katselemassa maailmanmenoa. Käyn elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Eli olenhan mä nytkin yksin suurimman osan ajastani, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi."

Kun olet huonostiliikkuva, näet huonosti ja kuulet myös niin olet yksinäinen siksi, että et pääse noihin huvituksiin, joista NYT nautit. Olet kotona 24/7, vuoden ympäri. Huonoimmassa tapauksessa. Eläkkeellä ihmiset pyrkii matkustamaan, mutta tietyssä iässä muisti- ja liikkumisongelmien vuoksi se jää. Älypuhelin ja tabletti ei välttämättä pysy käsissä, jos reuma tms. Laitokse ei pääse kuin kaikkein heikoimmat, nykyäänhän kotona asumista pyritään tukemaan. Onhan nykyisetkin vanhukset matkanneet maailmalla kymmenissä maissa, töiden takia tai puolison kanssa mutta nyt kotona yksinäisinä kun puoliso kuollut ja työura historiaa. Tämmöinen kokemus nimulla kotihoidossa, meille ei tietenkään ne hyväkuntoisimmat tule asiakkaiksi.

Vanhukset kokevat itsensä myös yksinäisiksi tilanteissa, joissa tällaista  yksinäisyyttä ei oikeasti ole. Mummollani oli neljä lasta, viisi lastenlasta ja paljon hyviä ystäviä. Lapsista yksi asui lähellä ja kävi katsomassa viikottain, kaksi kaksi kertaa kuussa ja yksi muutaman kerran vuodessa. Lastenlapset kävivät 2-6 kertaa vuodessa. Ystävät kävivät useamman kerran viikossa. Paljon myös soiteltiin, vähintään kerran viikossa mutta usein useammin.

Joka kerta kun kävin, mummo puhui siitä, miten ei mitään ole tapahtunut eikä kukaan ole käynyt. Kun tiesin, että vnhempani olivat käyneet ja muistutin siitä niin olivat ainoita kävijöitä. Kuitenkin on kukkia pöydällä (ai niin, se ystävä piipahti eilen), puolikas täytekakkua (naapurin kanssa herkuteltiin), toinen lapsilapsi perheineen vienyt viikonloppuna ulos syömään jne. Viikossa ei ollut montaa päivää, jolloin joku sukulainen tai ystävä ei olisi ollut käymässä, muina päivinä sitten oli seurakunnan lauluiltaa tai eläkeläisliiton ohjelmaa, fysioterapiaa tms.

Vanhemmiten se yksinäisyyden kokemus tuntuu pahemmalta. Päivät ovat pitkiä eikä yksinäisyydestä enää nautita, kun ei ole kiire minnekään ja yksin saa olla aina, kun haluaa.

Vanhainkodissa töissä ollessani olin järkyttynnyt. Vain kourallisella kävi omaisia kylässä. Muutamalla viikottain. Harvat hakivat edes Joulukahville vanhuksia kotiinsa. Tarkoitan vanhuksia jotka kävelevät tai istuvat pyörätuolissa. Ihan hyvin olisivat voineet  järjestää taximatkan muutaman tunnin vierailua varten. Se olisi piristänyt yksinäisiä. Ja edelleen tarkoitan käveleviä mummoja, en vuodepotilaita. Lapset näyttää unohtavan vanhempansa kun ikää tulee. Ystävät säilyy ellei ole kuolema lähellä, että lapset kiinnostuu perinnöstä. 

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 14:31"][quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 13:38"] Et ole yhtään sen parempi kun auttaminen kerran on omasta halustasi kiinni. [/quote] Minusta on tosiaan parempi auttaa vanhempiaan omasta halustaan kuin sillä ehdolla, että saa siitä jotakin hyötyä. Voit toki olla asiasta eri mieltä. -ap [/quote] Että parempi jos vanhus jää ilman apua kuin että häntä autetaan velvollisuudesta? Ja tottakai voin olla eri mieltä, miksi sitä erikseen mainitsemaan.

[/quote]

En sanonut noin. -ap