Yritys päällä 2015 (II)

Ihana Legolatar! <3 Mä yritän aina silloin tällöin käydä kurkkimassa josko joku teistä ns. vanhoista olisi oman plussansa saanut. Tuli teistä sen verran tärkeitä ja rakkaita. Varsinkin mietin juurikin sun, Orchidin, Ceciljan ja Illusian kuulumisia.

Ja kiitos kysymästä. Kaikki on mennyt hyvin. Mahan on jo ihan selvä ja vanhat housut sullottu kaapin perälle liian pieninä. Tyyppi potkii jo kovin, muttei vielä kipeästi. Eilen oli raskauden puoliväli eli nyt on 20+1. Kamalan nopeasti mennyt aika, koska ensi maanantaina saadaan ehkä, toivottavasti tietää kumpi sieltä olisi tulossa.

Mulla on monta kertaa käynyt mielessä, mutten ole uskaltanut kirjoittaa tästä, koska en halua astua niin sanotusti kenenkään varpaille. Mutta siis, nyt kun somessa on monen lokakuun odottajan kanssa puhuttu yritysajan pituudesta on noussut yksi asia vahvasti esiin. Eli ensimmäisten kuukausien plussat on ehdottomasti niitä kaikkein harvinaisimpia. Meitä on odottajien ryhmässä noin kolmekymmentä ja huvikseen laskettiin yritykseen kulunut aika, joka oli keskiarvoltaan yli vuoden. Vaikka meidän plussa tuli siis yk12, oli se alle keskiarvon. En halua missään nimessä ketään ensimmäisiä kuukausia yrittävää masentaa vaan ennemmin antaa niille toivoa, jotka jo pitempään yrittäneet ja tilanne tuntuu tuskallisen epätoivoiselta. Muistan ne tunteet vielä aivan kristallinkirkkaasti. Toki tästä täällä palstallakin aina joku muistuttaa, että vuosi on tavallinen aika, mutta itse ainakaan en uskonut tai sisäistänyt sitä keskellä turhautumista ja jopa surua. Nyt vasta, kun kuullut muidenkin tarinoita, tajusin oikeasti, että meidän tärppi tuli jos ei aikaisin niin täysin normaaliin aikaan ja aiemminkin. Yk12 kuullosti vaan niin järjettömän suurelta. Taas varmasti ihan itsestäänselvyyksiä, mutta raskautuminen voi olla niin pienestä kiinni. Yksi pieni muutos, vaikka joku lääke, voi ratkaista koko ongelman. Vuosi ei siis ole ikään kuin lapsettomuustuomio vaan ennemmin alku sille, että kauan toivottu ja odotettu pieni ihminen saadaan maailmaan. Nyt kun on pohdittu yhdessä miehen kanssa yritykseen kulunutta aikaa, on se osoittautunut ainoastaan kasvattavaksi ajanjaksoksi. Meille molemmille se oli sopeutumista ja kasvamista raskauteen sekä tulevaan vanhemmuuteen, ilman sitä aikaa me ei oltaisi oltu näin valmiita. Aika teki meistä siis vahvempia niin yhdessä kuin erikseen. Yrittäessä en olisi osannut tällaista odottaa. Kuullostaa varmasti teidän korvaan kornilta, mutta jollain äärimmäisen kierolla tavalla olen iloinen siitä, että plussa ei tullut heti. Me ehdittiin yhdessä kasvaa lapseen sekä kokea monia asioita, jotka olisi aikasen plussan takia jäänyt. Kuluneelle ajalle oli siis tarkoituksensa.

Mä niin toivon ja itse asiassa uskon sen myös, että teille kaikille tulee se oma plussa. Ei epäilystäkään tästä. Onnea ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä teille ihan jokaiselle, olette sen nurkan takana odottavan iloisen uutisen ansainneet. 

Lefemme 20+1 ya3/2014, yk12

Kiitos Lefemme ihanasta kirjoituksesta. Oikein tuli kyyneleet silmiin, ja lämmin olo :) Ihanaa odotusta sinulle, ja kiitos kun tulit vierailemaan :) !

Pikaisesti omia kuulumisia vielä; eilen tein ekan ovulaatiotestin, ja tuloksena semi-hailakka viiva. Ovulaatio on luultavasti joskus loppuviikon aikoihin, sitä tässä nyt jännityksellä odotellaan. 

Konttri kp 9/26-28, yk 14

Heipparallaa!

Täällä uusi kuumeilija mukaan ketjuun :) En ehtinyt kaikkien juttuja lukea, mutta huimasti onnea plussanneille ja iso voimahali kaikille erilaisten haasteiden kanssa painiville!

Omasta taustasta sen verran, että olen ikuinen vauvakuumeilija, ikää napsahti juuri 40v ja kolmas sekä samalla viimeinen lapsi olisi toiveissa. Kotona on siis jo kaksi ihanaa temmeltäjää; poika 4v ja tyttö 2v (ikäeroa 1v10kk). Miestä olen taivutellut hienovaraisesti kolmanteen tytön syntymästä asti, mutta juuriltaan hidas hämäläinen lämpesi idealle vasta nyt. Toivon vaan, että ei olisi ikä jo esteenä tärpille :) Molemmat lapset ovat saaneet alkunsa ekalla yrittämällä. Nyt olen varautunut kuitenkin jo pidempään yrittelyyn. Kävin reilu viikko sitten gyniksellä ja kaiken pitäisi olla kunnossa, kierto asettuu 30-34 päivän väliin. Alan tikuttelemaan ovulaatiota kesäkuun toisella viikolla, ihanaa ja samalla niin jännää!! IIIKS! Mitähän tästä tulee!?!

satu kp 2/30-34 yk 1 edessä

Vierailija, sanoisin ettei ole normaalia mutten voi. Mulla melkein aina nännit arat oviksen jälkeen, kemiallisessa raskaudessa ei ollut. Itse en uskalla luottaa siihen, ehkä vasta plussan jälkeen jos nännit on todella todella arat.

Kivaa kun sulla kaikki hyvin, Lefemme! Yrityksen alussa tuntui kuukausi hirveän pitkältä ajalta, nyt mietin että vuosi on lyhyt aika verrattuna esimerkiksi kuuteen vuoteen :D kyllä mä sen vuoden kestäisin, olenhan jo puolessa välissä, vähän ylikin. :) 

Tervetuloa, Satuse. Ikä ei ole esteenä tärpille ja se että tärppi kestää, sekin on niin yksilöllistä. Itseasiassa vanhin synnyttäjä on 69v :D 

Kiitos, että mä pääsin listoille! Se tekee jotenkin tästä paljon todellisemman tuntuista.

Mulla on vähän sellainen fiilis, että mihin tahansa mä katson, näkyy vain ja ainoastaan raskaana olevia naisia. FB on täynnä masu- ja vauvakuvia jotenkin tuntuu, että ympärillä on KAIKKI raskaana. Siis ihan KAIKKI. Töiden takia mä joudun myös seuraamaan kaikkia "miellyttäviä" lapsiin liittyviä oikeuskeissejä, ja välillä tuntuu vaan ihan super-epäreilulta, että kaikki maailman idiootit saa lapsia, mutta sitten ne hyvät ihmiset joutuu odottelemaan vuosikausia. Mä oon ehkä niin huono ihminen, etten edes koe huonoa omaatuntoa siitä, että en jaksa hyppiä riemusta kattoon kaikkien vauvauutisten kohdalla.

Mun kuukautiset ei sit näytä loppuvan lainkaan, "jee". Vuotaa edelleenkin, ei paljoa, mutta kuitenkin. Lisäksi oon maailman väsynein, nukuin eilen töiden jälkeen kevyet viiden tunnin päikkärit ja siitä sit suoraan yöunille. Kaikki maailman ruoka ällöttää, myös se, että mun mies on kehdannut syödä jotain ja sit hengitykseen jää ruuan tuoksu. Mä haluisin vaan jäistä vesimelonia. Jos ei ois just menkkoja, saattaisin vahingossa luulla olevani raskaana :D .

Pakko myöntää että itselläkin katse kiinnittyy yhä useammin vastaantuleviin vauvamasuihin. Sanoisin että ihan normaalia meille kaikille :)

Itse olen (vielä) 28, mies 29, molemmat työelämässä. Ollaan tavattu 3,5 v sitten ja puolen vuoden jälkeen muutettu yhteen. Naimisiin mentiin reilu vuosi sitten. Ja yhteinen asunto ostettiin 4 kk yhteenmuutosta :) Hirveellä tohinalla siis menty mutta tyyli näyttää sopivan kummallekin.

Olen yrittänyt kehittää mielenluujuutta näitä kaikkia mukaraskausoireita vastaan keksimällä jonkin realistisen syyn mikä oireen aiheuttaa. Esim kaikki vatsatuntemukset liittyy jollain tavalla suoliston vaihtelevaan toimintaan, nännit on varmasti olleet arat jokaisen ovulaatioon jälkeen enkä ole aiemmin sitä huomannut, vessassa pitää juosta kun on virtatientulehdus (johon ei antibiootti tunnu auttavan) :D :D :D Onhan tää ihan hullun hommaa mutta tällä keinolla tunnen pysyvän jotenkin järjissäni! Ainoa asia jolle en keksi selitystä on pähkinäsuklaan maistuminen raparperilta ja pastan keitiveden haisevat todella voimakkaasti pissalle. Ne saa luvan olla mun omia aivotuksia :D Onko kellään muilla vastaavia selviytymiskeinoja käytössä?

Ei perkele tämä teksti ehti jo väärällekkin sivulle, noh ei voi mitään, uusiksi siis XDD ohops.
LEFEMME, kiitos kauniista tsemppi viestistä<3 aivan ihana!
Tänään lääkärissä; Kohtu + muut ok, kohdun limakalvon paksuus erittäin hyvä raskautumisen kannalta, ovulaatiokin on tässä kuussa tapahtunut & lääkäri sanoikin ettei epäile mitään ongelmia sen kanssa!
Noh sitten yksi (vissiin ihan yleinen?) hidaste löytyi, eli minulla on sitä monirakkulaisuutta vai mikä onkaan (toivon että joku tajusi mitä meinaan :D)
Lääkäri sanoi, että ihan rauhassa yritätte vielä kesän yli & jos tärppi ei käy niin aloitetaan/tehdään syksyllä joku hoito jonka avulla minun pitäisi kuulemma varmasti raskautua :) Ihanaa ettei sen vakavampaa eikä pahempaa tälläkertaa!
Tottakai jäi vähän huolestuttamaan, että perkule niin. Oishan se kiva, että ihan luomusti saisi meidän pieni tässä kesällä alkunsa, mutta ei sitä itse voi päättää harmi.
Nyt on taas järjettömästi parempi olla & toivokin on palannut takaisin :)
Eli eikun nauttimaan kesästä, masis & epätoivo saa häippästä mun elämästä<3
Ihanaa kesäpäivää kaikille teille!
Kikiii kp 27/30-35 yk 5

KIKIII Ihanan positiivissävyinen viesti! Toivottavasti tärppää kesän aikana. Mä pidän peukkuja!

BELIME, Sama täällä! Jokaiseen "vaivaan" löytyy järkevä selitys, pissattaa enemmän = tulehdus, väsyttää paljon = huonot yöunet jnejne. :D Näitä löytyy! En päästä itseäni koskaan uskomaan, että mikään oire olisi mahdollisesti raskaudesta johtuvaa.

Olipas taas luettavaa :) Vitsit en nyt muista kellä (vai oliko teitä enemmänkin) on tälläviikolla lääkäri, mutta tsemppiä sinne! Toivottavasti saat/saatte nyt vastauksia edes johonkin kysymykseen vaikkei kaikki vielä selviäisikään :)

Täällä joku kyseli elämäntilanteesta. Minä olen 26 ja mies 38. Jonkun mielestä varmaan aika suuri ikäero, mutta ei ole meitä haitannut, ikä on vain numeroita! :) Yhdessä ollaan oltu n. 6 vuotta ja siitä kihloissa 3. Häistä puhuttiin samoihin aikoihin, kun annettiin esikoiselle lupa tulla. Eli siis todettiin, että häitä varten tod.näk. olisi pitänyt ottaa lainaa, mutta vauvaa varten ei tarvitse kertarysäyksellä niin paljoa rahaa varata, joten häitä lykättiin. Nyt ollaan sitten puhuttu, että jos tänäkesänä käytäisiin ihan vaan maistraatissa, nähtäväksi jää :) Asutaan n.60 vuotta vanhassa omakotitalossa, jota ollaan tässä pikkuhiljaa omin pikku kätösin remontoitu. Tällähetkellä alakerta on valmis ja yläkerran remontti vasta alkutekijöissä, hyvällä alulla kuitenkin. Tällä tahdilla siitä ei kuitenkaan vielä varmaan vuoteen tule asumiskelpoista.... :D Minä olen hoitovapaalla ja palailen pikkuhiljaa tässä kesän aikana töihin, eli siis n. kerran viikossa käyn tekemässä rästihommia, ettei lomalaisilla olisi niin kova taakka sitten kun palailevat töihin. Samassa työpaikassa ehdin olla melkein 5 vuotta ennenkuin jäin äitiyslomalle. Mies on töissä ja ollut yli 10 vuotta samalla työnantajalla. Ja siis, meillä on jo 1 lapsi joka on 1v 2kk vanha, ihana pieni ihminen. Viimeksi tänään meinasi pakahduttaa äidin sydämen kun vein mattoja ulos. Hän tuli eteisessä vastaan pienen maton kanssa kun oli sitten päättänyt auttaa äiskää <3

Lefemme kiva kun käyt täälä valamassa uskoa. Vaikka minä en sitä nyt vielä tarvitsekaan, ainakin vielä uskon raskautuvani kun se kerran jo aiemminkin on tapahtunut. Esikoista yrittäessä taisin jo tässä vaiheessa olla pikkuisen masiksissa, mutta vielä ainaki intoa puhkuen porskutetaan menemään! ;)

Täälä puhuttiin tuosta, että kaikkialla tuntuu olevan raskaana olevia. Hehheh, kuulostaa tutulta. Esikoista yrittäessä huomasin KAIKKI mahat ja JOKAISEN vauvan ja ensin ihastelin ja sitten myöhemmin vähän vihastelinkin ;) Nyt en oo vielä aloittanut sitä mahojen kyttäystä, sitä siis odotettavissa jossain vaiheessa :D

Minä näin viimeyönä unta, että sain ovistestiin plussan. Ei sit ollut enneuni, vieläkin tuli haalea viiva, mutta ihan kuin olisi ollut eilistä tummempi. Toiveajattelua? Voi vitsit sitä painontunnetta ei ole enää ollut, IHANAA! Nyt vasta kun on loppunut, olen huomannut että paljoko se mun mieltä painoikaan... Siihen pelkooni jonkun olevan pielessä varmasti vaikutti myös se, että yksi läheinen ihminen alkukuussa kertoi, että hänellä on ilmeisesti kasvain... Nyt sitten vain odotellaan leikkausta, toivotaan että on hyvänlaatuinen, koepalaa ei ole päästy ottamaan... Kyllähän se pysäyttää, kun tuollaisia uutisia kuulee... Muilta osin olen nyt kyllä niin positiivisin mielin! Tän yrittämisenkin osalta on kyllä niin hyvä mieli, on siis uskoa raskautumiseen :) Siis sellaista uskoa, että se todennäköisesti tulee tapahtumaan, mutta luulen että nyt menee kauemmin kuin esikoisen kanssa. Voisi luulla, että vetää mielen matalaksi, mutta jotenkin oon aatellut asian niin, että nyt mulla on aikaa tutustua tähän näemmä raskauden totaalisesti muuttamaan kehon toimintaan :D Täytyy toivoa, että en luo liikaa odotuksia sitten siihen mun kohdallani maagiseen yk6:een (esikoisen tärppikierto) ja putoa sitten kovaa ja korkealta jos silloinkaan ei tärppää ;) Tottakai olisi ollut kiva tulla raskaaksi jo heti ekassa yk:ssa, mutta on kyllä ihan mahtavaa, että mun iho voi olla näin sileä ilman e-pillereitä tai raskautta! Eilen suihkussa käydessäni huomasin, että mun maha on kiinteynyt. Vitsit kun ilahdutti sekin! On niin pitkään ollut sellainen samanlainen roikkuva löllö, että luulin sen jäävän sellaiseksi. Nyt onkin läskiä sulanut ja ihokin lähtenyt kiristymään, raskausarvetkin olivat kutistuneet ja ovat nyt huomattavasti pienemmällä alueella. :) KIITOS KEVÄT JA SEN TUOMAT PIHATYÖT!! Kuulin eilen yhdeltä työkaverilta, että firmalla menee huonosti. Toivottavasti se ei nyt sitten ala varjostamaan mun mieltä... Mä tahdon olla vähän sellainen, että otan stressiä tuollaisista asioista. Esikoista yrittäessä työpaikalla oli sellainen kiusaamis tapaus. Ei kohdistunut minuun, mutta kamalaa katseltavaa oli kuitenkin ja se otti mua päähän ihan hirveästi, kun siihen ei mun mielestä kunnolla puututtu. Työkaveri jota kiustattiin otti lopputilin. No sen takia ilmapiiri huonontui ihan totaalisesti ja sitten mun verenpaineetkin kohos niin kamalasti, että työterveyslääkäri pisti mut sairaslomalle. Sitten kun töissä vähän tilanne rauhoittui ja mulla alkoi kesäloma niin sitten paukahdinkin paksuksi. Uskon, että mulla ainakin auttoi tuo loma töistä raskautumiseen. Toivottavasti te kaikki nyt sitten tulette kesälomallanne raskaaksi ;) Vähän jänskättää, että millainen ilmapiiri työmaalla on. Toivottavasti ei kovin huono ettei taas nouse verenpaineet niin että joutuu saikulle :)

Kamala romaani taas...

Tiinu89 kp?/32 yk2

Belime; minulla on tätä nykyä selviytymiskeinona että pistän kaiken Clomien piikkiin ;) Se on kyllä ihme homma miten itselleen saa loihdittua vaikka mitä oireita, ja miten tarkkaan sitä tuntee kaikki mahdolliset juilaisut, yökötykset sun muut. Esikoista odottaessa tai kemiallisessa raskaudessa ei sitten muistaakseni ollut mitään oireita eli tuskin ainakaan oireista tulen raskautta tunnistamaan :D

Noniin, olihan sieltä tullut lääkärikuulumisiakin sillä välin kun raapustelin.... Hienoa Kikii, että paikat näytti hyvältä. Kesälomaa odotellessa ;)

Belime: Mulla on juurikin vastaavat selviytymiskeinot käytössä! :D Ja onneksi taustalla kierron seuraaminen vuoden ajalta ennen yritystä, joten todellakin tullut tutuksi että ne kierrot ja "oireet" vaihtelee ihan ilman raskauttakin!

Havaianas81: Vaikka aiemmin tässä ketjussa kritisoin sitä ajattelua, että on epäreilua kun toiset lisääntyy, niin ei se tarkoita ettenkö sitä myös ymmärtäisi. Mulla vaan on elämässäni tuollaiselle ihmiselle syntynyt lapsi, ja sitä kautta toive siitä, etten ikinä haluaisi tuon lapsen törmäävän sellaisiin asenteisiin. Silti hän tulee varmasti isompana törmäämään niihin. Ja sellaiset kommentit tulevat satuttamaan häntä. Tunnen tuon lapsen aivoitukset ja tiedän hänen ottavan tuollaiset kommentit itseensä, ymmärtävän sen niin ettei hän ole toivottu ja tärkeä lapsi, että hän olisi huonompi kuin ne hyville vanhemmille syntyneet lapset. Ja niinhän ei ole, ja itse aikuisena ymmärrän myös, ettei se epäreilu olo johdu siitä että ne lapset tulee maailmaan, vaan siitä miksi niitä syntyy sellaisille vanhemmille.

Oma äitinikin taitaa olla samalla alalla kuin sinä, ja päivittelee välillä ihan samaa. Miten kaiken maailman lähestymiskieltoja hakevilla ja päihdeongelmaisilla niitä lapsia riittää. Tämän meidänkin lapsen biologinen äiti sai juuri toisen lapsensa, vaikka päihteiden takia jätti tämän ensimmäisensäkin vuosiksi pitämättä juuri mitään yhteyttä, ja lastensuojelukin on seurannut tilannetta uuden lapsen kanssa raskaudesta saakka. Hassua ajatella, että miehelläni todella on lapsi narkkarin kanssa, koska miehelläni on ikäisekseen harvinaisenkin jyrkät asenteet päihteitä kohtaan.

Kyllähän se tavallaan tuntuisi epäreilulta, jos mulle ei nyt sitten sitä omaa lasta siunaantuisi - ja samalla olisin varmasti siinä tilanteessa vielä onnellisempi siitä, että sain tämän "ottolapsen", joka ei omalle äidilleen kelvannut, elämääni.

Lefemme, olen onnellinen puolestasi <3 Rv20 kuulostaa niin ihanalta :) kiitos ihanasta kirjoituksestasi. Ajatuksesi kuulostavat niin tutuilta etenkin tuon henkisen kasvamisen osalta. Haluaisin vain, että se päättyy. En jaksa enää kasvaa henkisesti mihinkään suuntaan. Olen saanut siitä ähkyn :D Kukaan meistä mainitsemistasi ei ole saanut plussaa. Se on surullista. Niin toivoisin onnellisia kohtaloita jokaiselle. Etenkin, kun olen oppinut tuntemaan heidät ja tiedän kuinka upeita aikuisia naisia he ovat. Heidän kuuluisi saada olla äitejä. Se ei vaan ole meistä itsestämme kiinni. Tuntuu kuin istuisimme pöydässä ja pian kaikki kortit olisi paljastettu. Eikä kukaan voita. Kuka on poistanut voittokortit pakasta? Sinä tiedät tämän epätoivon. Surun. Loppukierron toivon pilkahdukset. Tekstisi puhalsi uskoa tuleviin kuukausiin, tulevaisuuteen. Ja että tällaistahan se useilla on. Harvat pääsevät helpolla. Jospa jonain päivänä saan olla äiti. Ei se haittaa vaikka se ei olisi tämä, seuraava tai sitä seuraavakaan kuukausi. Ei tässä enää kiire ole, kun takana on jo kaikki kalenterin kuukaudet. Toivon vain, että edes jonain päivänä saisin olla äiti. Onko se liikaa toivottu? Raskausuutisen kertomismomenttia ei tarvitse enää miettiä, että milloin ja miten kertoisin. Se meni jo kun jouduin vaikeimpina hetkinäni jakamaan surun läheisteni kanssa jotta itse jaksan eteenpäin. Meillä ei hehkuteta vauvajuttuja vaan läheiset yrittävät nykyään olla niistä visusti hiljaa. Ja niin on helpompi olla. Kun kukaan ei vinkkaa silmää miten olisi jo aika. Tai miten ihania lapset ovat. Ovathan ne. Mutta omaa en onnistu saamaan. Tällä hetkellä olen vain todella väsynyt tähän kaikkeen. Loppukierto tuo toivoa, mutta välillä on näitä päiviä, jolloin miettii miten taas jaksaa jos menkat kuitenkin alkaa muutaman päivän päästä. Ei kai sitä jaksakaan. Ei kai sitä tarvitsekaan. Onneksi elämässä on muita upeita asioita. Vauvahaave on pakattuna vaatekomeroon muun elämän tieltä. Uskonnollinen en ole, mutta olen rukoillut enemmän kuin koskaan. Rikas en ole, mutta olen tehnyt kaiken minkä voin. Ja lopulta. Se ole minusta kiinni. Olen hyväksynyt sen. Otan vastaan sen mitä annetaan. Vaikeahan se tieto on niellä ja kulkea pää pystyssä pettymyksistä huolimatta. Mutta niin teen. Äityis ei ole ainoa asia maailmassa. Vaikka kaunis asia onkin. Ja vaikka omaan epävarmaan tilanteeseeni tänne jään, niin olen sydänjuuriani myöten onnellinen, että sinä saat kokea sen kaiken. Ja miljoonat muutkin naiset maailmassa. Toivottavasti he kaikki tajuavat miten onnekkaita ovat. Sinä ainakin tajuat, ystäväni <3 ps. Tuuhan sitten ultran jälkeen kertomaan kumpi meille on tulossa! ;)

Legolatar dpo9, yk12, ensimmäinen toiveissa

hönttentönttiäinen kp 9/28-29

Ihana lukea positiivisia uutisia ja ajatuksia teiltä.

Nyt ne menkat sit alkoi normaalisti. Oli sit tosiaan aika isolla tod. näköisyydellä kemiallinen. No ens ovis osuukin sitten lomalle, joten stressi ei ainaskaan irrota sitä jos hedelmöitys sit tapahtuisi.

Vähän harmittaa, mutta saanpa juhlia tuttujen yo-juhlia viikonloppuna skumpan kera!

Eli dreamer kp 1/30-40 ja yk2.

Lefemme, ihanaa kuulla susta! Olen sua välillä itsekin pohtinut, että mitenköhän odotus menee. Ihanaa kuulla, että kaikki on mennyt hyvin. :) Ja tulethan sitten kertomaan kumpi on tulossa <3 Omia kuulumisia ei juurikaan ole. Ei plussan plussaa ja yk16 on jo ihan nurkan takana. En siis usko tästäkään kierrosta raskautuneeni. Täällä ketjussa en ole enää pyörinyt, vaan olen enemmänkin keskittynyt tuohon suljettuun ryhmään. Ihana kirjoitus sulta, että meillä pitkämatkalaisillakin on toivoa <3 Se ehkä muhunkin tuo pientä toivonkipinää tämän harmauden keskelle. Vaikka mulle on nyt viimeaikoina tullut sellainen olo että en halua enää tippaakaan odotella, haluan sen lapsen NYT, olen kärsinyt jo tarpeeksi. Olisi helpompaa odottaa, jos tietäisi tarkan ajan koska se tapahtuu. Herran haltuun vaan koko homma. :D

Orchid87 kp22/23 yk15

Oikein harmittaa etten pysy jutuissa perässä kun en työkiireiltä ja muilta hirveesti kerkee täällä kun kääntyillä nopeasti :/ mut oon niin iloinen miten noita plussiakin ollaan saatu ihan kivasti! :) ja uusia jännääjiä löytää aina mukaan!

on: täällä aletaan pian olemaan taas aika jännän äärellä! Loppukierto siis häämöttää ja toivotaan että tulis vielä toukokuun plussa tai sitten ainakin kesäkuun eka! ;) suht nopeasti on kierto onneks menny, oireita ei oikeestaan oo mitään ollu mitä ihmettelenkin! Myös viimekierron nännikipuilut ja valkovuodon runsaus on jäänyt ihan kokonaan! Voisikohan just tää oireettomuus olla "se oire"? Tiedä sitten... Pieniä ihme tuntemuksia oon mukamas alavatsaa seudulla tuntenut mut ne voi kyllä olla täysin ylianalysointia ja kuvitelmaa! :p

nyt vaan jaksamisia kaikille! :)

Hennas kp25/34 yk2

Oi kun on ollut mukavaa lukea teidän pitkiä tekstejä, kiitos kun jaatte kaikki hyvät ja huonot jutut! <3

Tosiaan kyselin näitä elämäntilanteita sen takia, että olen itse uusi täällä ketjussa enkä oikein "tunne" ketään. Tosi mukavaa kuulla teidän elämästänne, seurustelusta, avioliitosta, töistä yms. Tuntuu saavan paremman tunneyhteyden kaikkiin, ikään kuin saatte kasvot minun silmissäni. :)

LEFEMME: Kiitos hienosta kirjoituksesta, minullekin tuli ihan tippa linssiin :') Täälläkin on tosiaan kohta vuosi mittarissa yritystä, joten kirjoituksesi valoi minuun uskoa!

TIINU89: Meilläkin on työpaikalla kiusaamistapaus ja valitettavasti minä olen se kiusattava.. Koska lasta ei ole alkanut kuulumaan, päätin että kesän aikana haen uutta työpaikkaa. Olen myös opiskelemaan hakenut, saa nähdä miten käy :) Uskon, että niinkin paha stressi kun työuupumus kiusaamisesta vaikeuttaa raskaaksituloa. Onneksi on kesä tulossa ja lomat. Niin ja onnea laihtumisesta! Itsekin yritän laihduttaa ainakin yhden vaatekoon verran, jopa kilo on lähtenyt (huom: sarkasmi) :D

LEGOLATAR: Minäkin olen yrittänyt opettaa itseäni ajattelemaan, että äitiys ei ole kaikki kaikessa, en ole epäonnistunut ihmisenä jos en saa heti lapsia. Jokaisen ihmisen elämä on arvokas, myös minun! Voin käyttää tämän yrittämisajan itseni kehittämiseen ja asioihin, jotka tekevät minut onnelliseksi. Voin opiskella, matkustella, nähdä ystäviä, viettää laatuaikaa avomieheni kanssa, harrastaa yms. Asioita, joita on vaikeampi tehdä kun se rakas kullannuppu (ehkä) joskus syntyy. Jaksamisia sinulle ja iloista kesämieltä!

Nyt täytyy painua pehkuihin, että jaksaa taas aamulla mennä töihin ja aloittaa stressaaminen kaikesta! :D

Tervetuloa uudet ja paljon paljon onnitteluhaleja plussanneille !! :)

NILLIS // No teillä on sinänsä ihan hyvä tilanne, kun miestä ei erikoisemmin varmaan joudu tutkimaan. Toivottavasti sulla on kaikki kunnossa tai ns. Normaalisti :) vaikka itellä ainaki vaikea uskoa miksei sitte tärppää ko kaikki on ok :) sain epikriisin eilen ja hymy nousi korviin kun kaikki on hyvin ja hoitosuunnitelma tehty. Oon stressin siis asian kans nakannu nurkkaan ! :) nyt en edes kummemmin oo ajatellu asiaa, kunnes tosiaan mun äiti ilmoitti raskaudestaan, ja isäni lapseen olin ehtinyt jo tottua. Molemmilla on lasketut ajat pian , lokakuussa ja kesällä. Kyllä tuo tieto musersi vähän. En oo läheisille lapsettomuushoidoista kertonut, yrityksestä tietävät, oli pakko kertoa kun ihmetykset tupakoinnin lopetuksesta alkoi :D se on aina semmonen tosi vahva merkki että mitäs mitäs. MUTTA on tavallaan ihanaakin. Oon vaa tosi hämmentynyt, kun itse yrittänyt kohta 1v ja 3kk. Oon kumminkin perus positiivinen ihminen ja ystävät sanovatki aina että kuinka jaksat olla nii reipas aina ja väriltäsi keltainen :D varmaa oikeat lääkkeet jaettu mulle tähän elämään :D
ON : kp 16 menossa nyt. Tosi seesteinen ja hyvä fiilis. En tiiä oliko mitää ovisoireita, enkä tikuttanut ollenkaan. Mä oon lyöny katseeni sinne syksyyn jolloin inseminaatio tehdään ja toivottavasti onnistuu tai vaihtoehtoisesti ivfään jono ei ole pitkä :)
Oon itse 20vuotias. Mies 37vuotias. Tunnettu 3 vuotta ja 1.5v asuttu saman katon alla :) meidän suhde on edenny aika nopeaa ja no mä oon itte aika spontaani ihminen, omilla fiiliksillä toki. Naimisiinmeno on semmonen että ehkä sitte joskus ilman mitään juhlia vain rauhas maistraatissa, koska en halua mitään showta pystyyn. Opiskelen tällä hetkellä ja vuosi olisi jäljellä enään :) suunnitelmat jatkosta on jo selvillä ja nyt meillä on remonttijuttuja menossa, että saatais 2v sisällä isompi asunto ja vanhasta eroon :) tiiän että oon nuori ja mulla ois aikaa vielä katsella, elämäntilanne vakaa, tulot vakaat, parisuhde vakaa, molemmat haluaa lapsen ja ois valmis siihen. Nostan niin mun miehelle hattua kun on mukana tässä ja lapsettomuushoidoissa ihan 100prosenttisesti :) kyseessä siis aika "juntti" mies josta vois ajatella että asenne on " no en todellakaan mene runkkaamaan purkkiin " :D tämä on ollut meillä semmonen isoin asia joka mulle kertoo välittämisestä ja rakkaudesta. Tää meidän "projekti" on hitsauttanu meitä yhteen. Aina on riitoja mut meillä ne riidat koskee usein kotitöitä ja aikataulujen tiukkuutta nyt kun oon yrittäny tehdä paljon töitä ja olla koulussakin. Mutta se sopii mulle tosi hyvin tällänen :) en tykkää olla vaan :D

Supera 20v kp 16/27-29 ya 2/14