Tulossa isäksi
Hei
Oon 21 vuotias nuorimies ja sain kuulla puolisoltani , että hän on raskaana . Olemme olleet neljävuotta yhdessä ja ensimmäistä kertaa meillä on molemmilla täyspäivänen työ . Eli elämä on sen puolesta raiteilla.
kun kuulin tästä uutisesta menin ihan shokkiin .. en osannu ottaa sitä ollenkaa..
olen vähän vilpertti ja muutenkaan koe olevani kauhean kypsä ja tasapainoinen ihminen.
Abortti ei tule kyseenseekään ja olemme keskusteleey asiasta paljon ja puoliso on innoissaan . Kyllä minäkin olen , mutta pelkään tulla isäksi.
En tiedä osaanko olla roolimallina .. että osaanko olla hyvä perheenisä .
olen ehjästä perheestä äiti ja isä on yhdessä ollu jp 25 vuotta . isäni ei ollut kotona paljoa kun olin lapsi , hän piti perheestä huolta tekemällä kovasti työtä, mutta kotona häntä ei sen takia välttämäträ näkynyt sen takia. Minusta tuntuu että en ole saanut roolimallia itselleni . Haluaisin tehdä monta asiaa erinlailla kuin oma isäni , mutta pelkään että olen kuin isäni loppu peleissä sitten. Isä oli sillonkun olin lapsi todella kunnioitettava ja jokseekin pahapäinen ja pelkoaherättävä , mutta ei paha meitä lapsia kohtaan. Hän oli siihen aikaa kova stressaamaan ja äkkipikainen . Huomaan itsessäni samanlaisia piirteitä , mutta en halua lapselleni olla sellanen . Pelkään vaan että minusta tulee vain sellanen isä.. en todellakaan koe olevani kypsä isäksi . En osaa käyttää alkoholia .. jos juon juon itseni aivan pensselit seis . En tiedä uskallanko juoda enää , pystynkö olemaan juomatta kun tulee stressaavia aikoja . En koe olevani alkoholisti tai tuskin sitä myöntäisinkään . Juon suurin piirtein joka 4 kertaa kuukaudessa . Eli viikonloppuisin. Mutta viimesen puolen vuoden aikana olen saattanut juoda useamöana päivänä stressin takia. Pakenen sillä asioita. Haluan olla sillon kun lapsi syntyy vastuuntuntoinen ja "aikuinen" oppia suhtautumaan asioihin ja pettymyksiin. Olen ollut kuukauden tipattomalla ja eilen join enkä muista eilisestä yhtään mitään . Mietin koko ajan tätä vauva juttua ja en osaa suhtautua siihen . Anteeksi kirjoitus virheet en jaksa juuri nyt .
Kommentit (29)
On hyvä varautua siihen, että imetys ei välttämättä onnistu tai lapsi voi tarvita erityiskorvikkeita. Erityiskorvikkeet tulee kalliiksi. Mutta tavallinen tutteli on halpaa. Jos imetys onnistuu niin vaippoihin menee noin 30 € kuussa. Vauva kasvaa koko ajan ja sanotaanko, että ekat kolme vuotta on lähes ilmaista ylläpitoa. Lapsilisä riittää. Jos vauva on terve (ei esim allergioita tai refluksia tai muuta erityisruokavaliotta tai lääkityksiä). Kulut kasvaa räjähdysmäisesti sen jälkeen. Varsinkin, jos poika. Poikien vaatteita ei juuri kirppareilta enää kolmen vuoden jälkeen saa, pojat käyttää loppuun vaatteensa. Tytöt voi vaatettaa aikuiseksi asti pelkällä kirpparikamalla, on hyväkuntoisia.
Kyselit vauvan kustannuksia, yhdellä perheellä on mennyt ensimmäisen vuoden aikana 5100 €. Voi olla että menee enemmän tai vähemmän, mutta tuollaisesta saa jotain kuvaa siitä, mitä kaikkia asioita vauvan tulon myötä pitää ajatella.
Tässä oli vähän ympäripyöreämmin lueteltu, myös tuista.
http://www.yhteishyva.fi/koti-ja-puutarha/kodin-talous-ja-vakuutukset/elaman-menot-lapsen-saaminen/0218010-71603
Kiitos linkeistä .
Onko hyvä varautua esimerkiksi jollain säästötilillä lapsea varten esimerkiski siirtää lapsilisät jos suinkin mahollista lapselle säästöön , että saa ne sit kun rupee opiskelee ? Hölmöjä mietin , mutta minkäs teet . Onko hyvä mennä puolison mukana noihin neuvola juttuihin ? Kuinka voin olla puolisolle parhaiten tueksi raskausaikana ? Saako hän siivota ? Ap
En todellisuudessa tiedä mitään mistään, enkä kehtaa kysellä vaimolta ja tehdä itsestäni tyhmää hänen silmissä. AP
[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 12:29"]Kiitos linkeistä .
Onko hyvä varautua esimerkiksi jollain säästötilillä lapsea varten esimerkiski siirtää lapsilisät jos suinkin mahollista lapselle säästöön , että saa ne sit kun rupee opiskelee ? Hölmöjä mietin , mutta minkäs teet . Onko hyvä mennä puolison mukana noihin neuvola juttuihin ? Kuinka voin olla puolisolle parhaiten tueksi raskausaikana ? Saako hän siivota ? Ap
[/quote]
Mene neuvolaan, saa siivota ja oman varallisuuden mukaan säästäminen. Itse en ole kenellekään lapsistani säästänyt vaikka varaa olisikin hyvinkin. Pitää oppia pärjäämään omillaan eikä saatu raha opeta vastuullista taloudenpitoa. Saavat itse rahoittaa opintonsa kuten minä ja isänsäkin olemme tehneet. Varmaan jotain jeesataan, kun ajankohtaista.
Tuntuu jotenki niin hölmöltä , todella hölmöltä tulla isäksi näin nuorena . Kyllä se arki varmaa rupee sujuu kun se syntyy mut jotenkin tää tuntuu niin hassulle . En ole valmis tähän mutta kaippa sitä sit oppii :/ AP
Teen tällä hetkellä kahta työtä et pysyy leivässä kiinni ja käyn soittokeikoilla muutaman kerran kuukaudessa josta saan jonkun verran lisätienistiä.
Aistiiko lapsi jo vauvana jos isä käy paljon töissä voiko hänen kiintymys side heiketä. En tiedä pelkään sitä samaa että lapsi ei kiinni minuun niinku itse en omaa isääni vasta täysikäsenä tutustunu kunnol ja ollaan nykyään läheisiä . Ap
[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 12:45"]
Tuntuu jotenki niin hölmöltä , todella hölmöltä tulla isäksi näin nuorena . Kyllä se arki varmaa rupee sujuu kun se syntyy mut jotenkin tää tuntuu niin hassulle . En ole valmis tähän mutta kaippa sitä sit oppii :/ AP
[/quote]
Ai että, sä oot kyllä ihana nuori mies ap. Osallistu, mene mukaan neuvolaan (ja siellä saa kysellä, ihmetellä, kysyä "tyhmiä" - vaikka tässä tapauksessa ei niitä tyhmiä kysymyksiä oikeasti ole. Ei kukaan voi tietää kaikkea. Kysymällä saat lisää tietoa, ja ihana että haluat oppia. Tyttöystävän raskauden aikana tulee tapahtumaan muutoksia jotka vaikuttavat hänen jaksamiseensa, joten on hyvä jos saat tietoa siitäkin miten normaali raskaus etenee). Teistä tulee perhe. Ja vanhemmaksi tuleminen on eräänlainen kasvun paikka sekä sulle ja tyttöystävällesi, tietysti kannattaa miettiä sitä millainen äiti/isä haluaisi lapselleen olla ja kuten olit tuolla aiemmin miettinytkin sitä millaisia omat vanhempasi olivat, kun olit lapsi. Kuitenkin loppupeleissä kaikki ei tule menemään ihan niinkuin suunnittelitte, ja tulette huomaamaan että lapsi tavallaan "kasvattaa" teitä (tai ainakin itse koen, että niin on, tulee ymmärrystä lisää siitä, mikä on oikeasti tärkeää), eikä vanhempana oikeastaan koskaan ole valmis.
Puhu, kysele ja ihmettele yhdessä tyttöystäväsi kanssa myös niitä mielestäsi noloja ja tyhmiä asioita. Luokaa yhdessä vielä parempi parisuhdeperusta joka kestää (ensimmäinen vauvavuosi voi olla rankka, mutta kyllä te selviätte). Uskon että teistä tulee hyviä vanhempia, sellaisia jotka antavat vauvalle turvallisuutta, läsnäoloa, välittämistä ja huolenpitoa. Onnea matkaan :)
[quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 11:24"][quote author="Vierailija" time="06.04.2015 klo 11:16"]Mulla on vinkki, jolla helpotusta lainakierteeseen. Vähennä ryyppäämästä, niin rahaa säästyy. Vaunut, pinnasängyn yms. jutut voi hankkia kirpparilta tai suvulta jos on jo vauvoja. Kierrätys kunniaan :)
Vaikutat fiksulta kaverilta ja uskon, että kaikki menee hyvin. Hyvä, että puhut täällä, älä välitä Lassukka-miekkosten kommenteista.
[/quote]
Joo ei se kyllä kukin saa oman mielipiteen sanoa , itseppä sitä kerjään kun täällä kirjoitan . Edelliselle joka kysy miks pikavippi juttua niin sillon ei saanu luottokorttia niin siksi :/ ei ollu fiksua mutta jollaki piti elää . Onneks ei menny luottotiedot. Tämä nyt on hölmö kysymys mutta paljonko vauva ns perus juttuhin vaipat jne menee rahaa kuussa ? Älkää käsittäkö väärin haluan vain tietää ja valmistautua. Onko jotain asioita mihin hyvä valmistua? Puoliso on viikolla 7 , ja toivon hartaasti että se ei mene kesken . Olen tienyt tän asian jo kaksviikkoa , mutta jännitän kovasti . Eka neuvola on 22 päivä tätä kuuta .AP
[/quote]
No kyllähän lapsi kalliiksi saattaa tulla. Sinuna lopettaisin sen juomisen ja muun tuhlailun ja keskittyisin siihen lapseen ja sen äitiin. Kannattaa varmaan puhua sille sun peloista,kyllä se ymmärtää eiköhän sitä itseäänkin vähän pelota.