Heidin tuska: Mushu-koiranpentu kuoli hissin ovien väliin Vantaalla, stop-nappia ei ollut – ”Pari viikkoa sen jälkeen sain Lumolta 989,60 euron laskun hissin korjauksesta”
Vantaalla sijaitsevassa kerrostalossa asuva Heidi koki järkyttävän onnettomuuden joulukuun alussa, kun hän oli menossa lenkille 11 viikon ikäisen Mushu-koiransa kanssa.
– Menin koiran kanssa hissiin. Se livahti pois hissistä juuri kun liukuovi oli sulkeutumassa. Yritin turhaan pysäyttää hissin laittamalla jalkani oviskannerin eteen, Heidi kertoo.
Hän koetti toimia järjestelmällisesti ja yritti pysäyttää hissin kerrosnappuloita painamalla.
– Hissi ei pysähtynyt ja talutushihna oli oven välissä. Sitten vasta iski pakokauhu, kun kuulin Mushun vinkunan. Menetin rakkaan perheenjäsenen. En voi trauman jälkeen jäädä asumaan vuokra-asuntooni, Heidi sanoo edelleen järkyttyneenä.
Sekarotuinen koiranpentu oli puoliksi berninpaimenkoira ja puoliksi kultainennoutaja.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
Vuonna 1973 valmistuneessa Lumon talon hississä ei ole erillistä Stop-pysäytysnappulaa.
– Olin hississä jumissa puoli tuntia, kunnes palokunta pelasti minut. Valitin hissistä isännöitsijälle, että sitä ei saa pysäytettyä.
Heidin mukaan hissihuoltoliike kävi tarkistamassa Koneen valmistaman hissin onnettomuuden jälkeen.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
– Pari viikkoa sen jälkeen sain Lumolta 989,60 euron laskun hissin korjauksesta. Laskun eräpäivä on 24. joulukuuta. Miksi lasku lähetettiin minulle? En minä ole rikkonut hissiä. Mielestäni Lumo kohtelee kylmästi asukastaan ja kehtaa lähettää vielä laskun uhrin perään, Heidi arvostelee.
Heidin isännöitsijältä saaman sähköpostin mukaan talon hissien automaattiovet on tarkastettu ja ne toimivat hyvin. Viimeisin määräaikaistarkastus on tehty 2017.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
Isännöitsijä selvitti Heidille, että hissin korinoven turvalaitteena oleva valokenno sijaitsee oven alareunassa noin 30 sentin korkeudella.
Valokenno toimii isännöitsijän mukaan normaalisti, mutta sen on kuitenkin hankala tunnistaa esimerkiksi hihna, koska tunnistuskohta sijaitsee vain automaattioven alareunassa.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
Lisäksi hississä ei ole Stop-nappulaa vaan ainoastaan ovenavaus nappi, joka toimii samalla periaatteella.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli Tukesin mukaan Suomen hisseissä tapahtuu vuosittain vähintään kymmenen koiran kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Lisäksi läheltä piti-tilanteita on noin 30.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
– Onnettomuuksia tapahtuu tyypillisesti automaattiovella varustetuissa hisseissä. Uudempienkin hissien valoverho havaitsee esteen vain viiden sentin välein, joten se ei välttämättä tunnista talutushihnaa, kertoo hissiturvallisuuden johtava asiantuntija Antti Savola Tukesista.
Savola on tietoinen Heidin koiran kohtalosta.
– Siinä ei ole enää kovin paljon tehtävissä, jos hissi on lähtenyt liikkeelle ja hihna on jäänyt oven väliin. Kerrosnäppäimet eivät reagoi, jos niitä painetaan liian lähellä seuraavaa kerrosta.
Mushu oli hyväntahtoinen ja halusi vain hymyillä kaikille. Siitä oli tarkoitus kouluttaa terapiakoira, Heidi kertoo.
– Talutin pitää päästää nopeasti kädestä irti, jottei käsi joudu puristuksiin. Voi vain toivoa, että taluttimen pää pääsee menemään läpi hissin oven välistä, Savola sanoo.
Savolan mukaan Lumo aikoo tehdä kyseisen talon hisseissä määräaikaistarkastuksen ensi vuoden alussa ja suunnitelmissa on myös hissien modernisointi.
Kommentit (222)
Ehkä koiranomistajista tulisi hieman huolellisempia kun säädettäisiin laki että koiran talutushihna on kiinnitettävä toisesta päästään omistajan omaan kaulaan siten ettei sitä voi avata ennen kuin koiran puoleinen pää on avattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala tapahtuma. Jonkun on kuitenkin lasku maksettava ja en keksi muita vaihtoehtoja kuin koirasta vastuussa olleen henkilön.
Yleensä onnettomuudet korvataan vakuutuksesta.
Sitten hän voi laittaa sen laskun sinne vakuutukseen. Vähän epäilen, ettei ollut eläinvastuuvakuutusta tälle koiralle, tai kotivakuutuksen yhteyteen otettua vastuuvakuutusta. Ja siltikin voitaisiin vaan sanoa, että omistajan huolimattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Jos koiran sijasta olisi kuollut lapsi, niin Heidille olisi ollut luvassa pahempaakin kuin tonnin lasku jouluaattona... sanonpahan vain.
Kuljetatko useinkin lapsia hihnassa vai miten tuo olisi mahdollista?
Et yhtään vanhempaa uutista löytänyt? Tämähän tapahtui ties kuinka kauan sitten. Vai taasko siitä on tehty uusi uutinen? Taitaa Heidi pitää saamastaan huomiosta.
Olisikohan lasku lähetetty jos koiran sijaan olisikin ollut lapsi joka olisi kuristunut kaulaliinaansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala tapahtuma. Jonkun on kuitenkin lasku maksettava ja en keksi muita vaihtoehtoja kuin koirasta vastuussa olleen henkilön.
Yleensä onnettomuudet korvataan vakuutuksesta.
Sitten hän voi laittaa sen laskun sinne vakuutukseen. Vähän epäilen, ettei ollut eläinvastuuvakuutusta tälle koiralle, tai kotivakuutuksen yhteyteen otettua vastuuvakuutusta. Ja siltikin voitaisiin vaan sanoa, että omistajan huolimattomuutta.
Taloyhtiöllä on vakuutus joka kattaa hissin tahattoman rikkoutumisen aivan varmasti. Todennäköisesti luikuri Lumo hakee korvauksia sekä vakuutuksesta että asiakkaalta.
"mitä vi**ua mä taas muka tein väärin?", ajatteli Mushu koira kun omistaja hirt ti sen hissillä.
kirjoituksesta kävi ilmi, että hississä ei ollut erillistä pysäytysnappulaa, mutta oliko siellä ovien avausnappula? Meillä vuonna 1979 valmistuneessa hississä sellainen on ja sitä painamalla ei tarvitse leikkiä minkään sensorin kanssa, vaan ovi avautuu.
Näitä kommentteja kun lukee niin suurin osa kirjoittajista vois mennä ihan peilin eteen kehumaan itseään kun itselle ei koskaan satu vahinkoja.
Sen jälkeen vois vaikka googlettaa sanan myötätunto ja miettiä mitä se tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala tapahtuma. Jonkun on kuitenkin lasku maksettava ja en keksi muita vaihtoehtoja kuin koirasta vastuussa olleen henkilön.
Yleensä onnettomuudet korvataan vakuutuksesta.
Sitten hän voi laittaa sen laskun sinne vakuutukseen. Vähän epäilen, ettei ollut eläinvastuuvakuutusta tälle koiralle, tai kotivakuutuksen yhteyteen otettua vastuuvakuutusta. Ja siltikin voitaisiin vaan sanoa, että omistajan huolimattomuutta.
Taloyhtiöllä on vakuutus joka kattaa hissin tahattoman rikkoutumisen aivan varmasti. Todennäköisesti luikuri Lumo hakee korvauksia sekä vakuutuksesta että asiakkaalta.
vakuutus ei korvaa, jos asiakas rikkoo. Silloin korvauksen maksaa asiakas ja kaikilla tietenkin on vastuuvakuutus. Sellaisesta minäkin korvasin kerrostalomme alaoven lasin uusimisen, kun lapsi vanhingossa osui siihen mailalla. (eihän se tlaoyhtiön vika ollut, attä lapsen teon vuoksi lasi meni rikki, samalla lailla ei ole taloyhtiön vika, jos koiran poukkoilun johdosta hissi särkyi)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on liikkuessaan missä vaan, itse vastuussa omasta koirastaan ja muistakin lemmikeistään.
Heidi olisi voinut olla huolellisempi. Päästää koiran ensin hissiin, katsoa että se on turvallisesti kaukana ovesta.
Aivan samahan se on lastenkin kanssa hississä.
Tuota tuota. Kyllä hissin ovessa pitää olla turvatoiminto, joka pitää huolen siitä, etä.hissin ovi ei mene kiinni jos jotain on välissä. Tuo voi sattua kenelle vaan, ei pelkästään laosille tsi koirille.
Niin pitäisi olla. Se ei poista sitä faktaa, että koiran trvallisuus on aina omistajansa vastuulla. Noita koirien hissikuolemia on oikeasti uutisoitu sen verran kahden viime vuoden aikana, että jos on yhden lukenut, niin sen jälkeen ei vie koiraa hissiin. Olipa hississä stop nappula tai ei.
Kyllä, ovat omistajien vastuulla, mutta kun kerta on näin yleistä, niin pitäiskö hissifirmojen tehdä asialle jotain? Kyllä pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
kirjoituksesta kävi ilmi, että hississä ei ollut erillistä pysäytysnappulaa, mutta oliko siellä ovien avausnappula? Meillä vuonna 1979 valmistuneessa hississä sellainen on ja sitä painamalla ei tarvitse leikkiä minkään sensorin kanssa, vaan ovi avautuu.
Ai liikkuessaan ja kerrosten välissä? Erikoinen hissi teillä. Luultavasti myös lain vastainen.
Ei vakuutus korvaa huolimattomuudesta aiheutuneita vahinkoja. Koiran omistaja on vastuussa koirastaan, ja vastaa sen aiheuttamista vahingoista.
Automaattiovet on kamalia. Ne pitäisi säätää niin, että eivät ala sulkeutua, jos mitä tahansa on välissä. Tarkempi tunnistus.
Äitini kulkee rollaattorilla ja hissien ovet pukkaavat monessa paikassa päälle todella voimakkaasti. Hän on hidas liikkumaan ja ei koskaan ehdi ajoissa alta pois. Hän horjahtaa aina ja voi joskus kaatua.

Uudemmissa onkin paljon tihemmät tunnistusvälit ja ylös asti
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja kun lukee niin suurin osa kirjoittajista vois mennä ihan peilin eteen kehumaan itseään kun itselle ei koskaan satu vahinkoja.
Sen jälkeen vois vaikka googlettaa sanan myötätunto ja miettiä mitä se tarkoittaa.
Juuri näin. Tällä palstalla on todella ilkeitä ihmisiä.
On näitä sattunut muitakin. Kauniaisissa kuoli nainen. Viime kesänä Otkes varoitti hisseistä ja vetosi taloyhtiöitä tarkastuttamaan hissien turvallisuuden.
"Otkes varoittaa: Suomessa vähintään satoja hengenvaarallisia hissejä
Otkesin johtajan mukaan ilmenneen vian vaara koskee erityisesti 1970–80-lukujen taitteessa valmistettuja hissejä."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f255709f-b7f2-490c-986f-d99822c42a89
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoituksesta kävi ilmi, että hississä ei ollut erillistä pysäytysnappulaa, mutta oliko siellä ovien avausnappula? Meillä vuonna 1979 valmistuneessa hississä sellainen on ja sitä painamalla ei tarvitse leikkiä minkään sensorin kanssa, vaan ovi avautuu.
Ai liikkuessaan ja kerrosten välissä? Erikoinen hissi teillä. Luultavasti myös lain vastainen.
miten se koira onnistui menemään hissin oven ulkopuolelle hissin liikkuessa? Koiran oli täytynyt mennä sinne hissin ovien ollessa edelleen auki ja koiran omistajalla olisi ollut silloin ihan hyvin aikaa painaa ovenavauspainiketta ja saada koira takaisin hissiin ja siirtyä itsekin hissin ulkopuolelle. tadaa! koira olisi säästänyt henkensä. Jos omistaja meni sinne hissiin niin huolimattomasti ettei varmistanut, että koirakin tuli, niin ihan oli oma vika. Meillä on oikukas koira, joka jonain päivänä menee hissiin ihan vapaaehtoisesti, toisinaan ei. Tästä syystä varmistan aina, että koira on lyhyellä hihnalla ja että koira menee hissiin sisään joko ensin tai sitten vierelläni - ettei käy mitään.
Mitkä jäljet? Sotkiko tai rikkoiko omistaja hissin?