En haluaisi sitoutua mihinkään työhön täysin. Tunnen painostusta.

Pitäisi tietenkin olla tyytyväinen, että töitä löytyy. En kuitenkaan halua olla osa mitään tiettyä organisaatiota vaan tehdä töitä sillon tällöin ja olla ns. sivustaseuraajana.

Olen kyllä tunnollinen ja teen annetut hommat. Tilanne pysyy mielenkiintoisena jos se ei ole pakkopullaa vaan olen keikkatyöntekijänä samoissa paikoissa.
Ahdistaa jos ja kun tulen olemaan listoilla, joissa valtava määrä töitä, vastuuta ja epäsäännölliset työajat. Kyllä tuota jaksaa esim. kesän tehdä mutta ei enempää täysmittaisena. En ainakaan tällä alalla vielä.
Olen vasta oppimassa uusia asioita, en halua jo heti tyytyä johonkin ja suorittaa listoja epävarmuudesta siitä, etten edes tiedä onko minusta koko hommaan ja mitä haluan.
Mielelläni olisin vain oppijan näkökulmassa kiinni ja pitää yllä motivaatiotani sen kautta.

Nyt on kuitenkin taas käynyt niin, että vaikka yritän ystävällisesti kieltäytyä joistakin työvuoroista ja jos en vastaa puhelimeen vapaa-ajallani syystä tai toisesta niin saan tästä pientä syyllistävää ärtymystä aikaiseksi.

Tahdon pitää työtilanteeni vielä pienimuotoisena kuten olen sopinut mutta tunnen syyllisyyttä jos en ota kaikki ehdotettuja vuoroja vastaan. Haluaisin tehdä töitä myös muualla, opiskella rauhassa ja myös antaa aikaa itselleni (käyn vaikeaa elämäntilannetta läpi ja tarkoituksena aloittaa myös terapia).

Ahdistaa hieman ja pelkään syyllistävä katseita kun tiedän, että kiirettä piisaa. En ole kuitenkaan valmis venymään liikoja ainakaan vielä.
Ymmärrän kuitenkin jokaista osapuolta mutta en nyt tiedä olenko valmis vielä kaikkeen täysmittaisesti ja samaan aikaan.
Tunnen sekä halua auttaa ja pelkoa samaan aikaan, että kuinka paljon venyisin. Nyt kun olen vielä täysin kesken ihan kaiken suhteen ja "väliajalla" tietyllä tavalla elämässäni.
Pelko tulee myös aikaisemmasta uupumuksesta.