Missä iässä kannattaa myöntää että jää yksin

Jos en 30v mennessä oo saanu naista nii sit mä tapan itteni. Tik, tok, tik, tok....kello tikittää jo!

M27

Ootko yrittänyt etsiä ketään vai ootko vaan haaveillut? Tiiän liian monta 25-30v miestä ja naista, jotka kyllä haaveilevat (salaa) parisuhteesta, mutta eivät sitten kuitenkaan tee asialle mitään. Ja aina vedotaan tekosyynä kiireisiin vaikka oikeasti kyseessä on pakkien pelko.

Olen vähän nuorempi kuin aloittaja ja kyllä pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, ettei ketään tule koskaan löytymään. Takana vain yksi epäonninen tapailu eikä montaa vuotta enää että on kolmekymppiä mittarissa.

Onneksi elämässä on muita kivoja asioita joihin keskittyä. Ei se kumppani mikään elinehto ole.

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän nuorempi kuin aloittaja ja kyllä pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, ettei ketään tule koskaan löytymään. Takana vain yksi epäonninen tapailu eikä montaa vuotta enää että on kolmekymppiä mittarissa.

Onneksi elämässä on muita kivoja asioita joihin keskittyä. Ei se kumppani mikään elinehto ole.

Mikä ihmeen järki luovuttaa noin nuorena? Erikoisia ihmisiä tällä palstalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän nuorempi kuin aloittaja ja kyllä pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, ettei ketään tule koskaan löytymään. Takana vain yksi epäonninen tapailu eikä montaa vuotta enää että on kolmekymppiä mittarissa.

Onneksi elämässä on muita kivoja asioita joihin keskittyä. Ei se kumppani mikään elinehto ole.

Mikä ihmeen järki luovuttaa noin nuorena? Erikoisia ihmisiä tällä palstalla

Realistisia ihmisiä ehkä ennemmin. On ihmisiä joille ei suuria yllätyksiä koskaan tapahdu, ainakaan positiivisia sellaisia.

Se kannattaa tehdä mahdollisimman nuorena, mutta niin, että tulee jos on tullakseen. Jos tekee elämänvalintoja niin, että jättää asioita tekemättä, koska ei ehkä löydä kumppania, niin tuhlaa kallisarvoista aikaansa.

Ei siitä ole kuin 2v, kun mietin samaa samassa iässä. Nyt 30v, mutta koskaan ei ole tuntunut yhtä hyvältä olla sinkku. Monesta suhteesta on pelkkää harmia.

Muakin pelottaa....

ikisinkku m27

Nyt 47v. Nainen ja aika yksinäistä on. Koronan myötä taidan luovuttaa. Olen nyt vaan etätöissä ja odotan kuolemaa. Senkun haukutte, kyllä kuollutta kalaa voi kepillä hakata, ei se siitä virkoa.

Luovuta jo

Mä olin 29 kun totesin, että ryhdyn itse yksinäni tavoittelemaan niitä asioita joita haluan elämässäni. Olin saanut tarpeekseni tietyn tyyppisistä suhteista joissa sama kehä tuntui toistuvan. Hiukan vielä muokkasin omia haavekuvia niin, ettei siihen kumppania tarvittaisi. Ryhdyin toteuttamaan tätä agendaa. Tässä varmaan muuttui oma asenne sellaiseksi enemmän oman arvon tuntevaksi ja sellaiseksi, ettei ihan kuka tahansa voi tulla mun suunnitelmaa sotkemaan. Mulla oman ensiasunnon ostaminen, auton ostaminen, valmistuminen ikuisuusopinnoista ja omat haaveet ja tavoitteet muuttivat sekä asennetta, että markkina-arvoa parisuhdemarkkinoilla. En siis päässyt paljon edes etenemään omissa hankkeissani, kun niitä jo touhuttiinkin pariskuntana.  Itse olin tuntenut puolisoksi valikoituneen miehen jo useamman vuoden, ennen kun asiat vaan loksahtivat kohdilleen. Muutimme yhteen kun olin 30+, menimme naimisiin 4 vuotta myöhemmin, ja meillä on kaksi lasta. Ehdimme myös seurustella kunnolla ennen kun säntäsimme asioiden edelle. Lapsetkin syntyivät vasta häiden jälkeen. Ehkä olemme hiukan tavallista vanhempina saaneet lapsia ja sitoutuneet. Mutta tosi paljon on samanlaisia perheitä. 

Eli mun vinkki olis, ettei kannata toivoaan menettää, mutta kannattaa pitää huoli, ettei kaikki haaveet mene pilalle sen vuoksi, ettei parisuhdehaave koskaan toteutuisikaan. Itse muokkaisin sinkkuhaaveen niin, että siinä oli oma rivarinpätkä, auto ja jos onni olisi suonut, olisin halunnut myös lapsen, vaikka sitä kumppania ei olisi löytynytkään.  

Vierailija kirjoitti:

45 vuotta tuli mulla mieleen.

Miksi? Toivon löytäväni kumppanin.

N45

Oon M25 ja alkaahan tässä jo tuntua vahvasti siltä ettei kumppania ole elämään tulossa. Noh, vaikka jään ilman kumppania niin onneksi elämässä voi olla muutakin kivaa kuten harrastukset

Vierailija kirjoitti:

Tuttava löysi puolison 40-vuotiaana ja uudemman kerran 70-vuotiaana.

Mihin se puoliso katosi siinä välissä?

Ei koskaan ellei ole itse liian kranttu. Monet muuttaa vaikka eläkkeelle jäätyään Espanjaan hummaamaan ja bongaavat viimeistään sieltä toisen nuorekkaan eläkeläisen.

Ikinä en parisuhteesta haaveillut tai sitä tavoitellut, mutta sattuma toi kumppanin rinnalleni, kun olin 36.