Lue keskustelun säännöt.
Miksi on niin vaikea vaan ottaa ero? :(
02.04.2015 |
Mitä ihmettä minä odotan? Että meidän suhteen perusilmapiiri muuttuisi ikinä paremmaksi? Välillä "parempia" päiviä... parempi tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä neutraalia vitutusta. Mietin koko ajan että mikä on se asia mitä ilman en muka voisi elää. Yöunta takana 4 tuntia ja taas yksi orjuuttava päivä edessä töissä ja sen jälkeen kotona. Minulla paloi illalla päreet ja mätkäisin miestä sängyssä ja potkin sitä pois, käskin mennä nukkumaan muualle. Kaikki sen takia, että mies ei tee kotona juuri mitään vaikka olisi itsellään vapaapäivä ja lapsen nukutus on minun harteilla... tunnin tai kaksi joka helvetin ilta kun ukko kotona. Silloin kun ei ole niin ei suurempia ongelmia. Ukkohan sitten vastasi siihen minun räyhäämiseen ja uhkaili nahkavyöllä. Tätäkö minä siedän. Pelkään että joku päivä minulla palaa päreet lapsenkin kanssa. En minä halua joka ilta uhkailla lastakin väsyneenä että saa selkäänsä jos juoksee vielä kerran ja vielä kerran... ja minä nukun vain muutaman tunnin.
Kommentit (23)
Missä asutte? Voisin hakea lapsen meille joskus leikkimään vaikka viikonloppuisin. Itsellä samanikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä ihminen. Nyt haet sitä eroa. Jo lapsenkin takia,mutta ennenkaikkea itsesi takia. Jaksat paljon paremmin kun mies ei ole ärsyttämässä. Muistan kun itsellä oli lähes sama tilanne,mutta meillä 3 lasta. Sitten mies lähti matkatöihin ja oli vaan viikonloput kotona. Viikot oli tosi ihanaa aikaa. Ei ollut vaikeuksia pärjätä 3 lapsen kanssa. Viikonloput yhtä piinaa ja tunnelma kamala. Kaikki ihmetteli miten pärjäsin viikot omakotitalossa 3 pienen lapsen kanssa. Kenellekkään en voinut sanoa,että paremmin pärjään ilman miestä.Onneksi ynnärsin sitten erota. Paremmin pärjäät ilman miestä kuin huonon miehen kanssa. Mars matkaan , hae ero.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 07:00"]
Mitä ihmettä minä odotan? Että meidän suhteen perusilmapiiri muuttuisi ikinä paremmaksi? Välillä "parempia" päiviä... parempi tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä neutraalia vitutusta. Mietin koko ajan että mikä on se asia mitä ilman en muka voisi elää. Yöunta takana 4 tuntia ja taas yksi orjuuttava päivä edessä töissä ja sen jälkeen kotona. Minulla paloi illalla päreet ja mätkäisin miestä sängyssä ja potkin sitä pois, käskin mennä nukkumaan muualle. Kaikki sen takia, että mies ei tee kotona juuri mitään vaikka olisi itsellään vapaapäivä ja lapsen nukutus on minun harteilla... tunnin tai kaksi joka helvetin ilta kun ukko kotona. Silloin kun ei ole niin ei suurempia ongelmia. Ukkohan sitten vastasi siihen minun räyhäämiseen ja uhkaili nahkavyöllä. Tätäkö minä siedän. Pelkään että joku päivä minulla palaa päreet lapsenkin kanssa. En minä halua joka ilta uhkailla lastakin väsyneenä että saa selkäänsä jos juoksee vielä kerran ja vielä kerran... ja minä nukun vain muutaman tunnin.
[/quote]
ÖÖ... jos parisuhteessa turhautuu niin että pitää mätkiä, potkia ja uhkailla, niin ensisijainen ongelma ei ole parisuhde. Vaan oman mielenterveyden hoitaminen kuntoon. Ero ei poista ongelmia jotka ovat sussa itsessäsi. Lapselle on helvettiä elää perheessä missä vanhemmat kohtelee toisiaan noin. Äläkä luule etteikö hän vaistoaisi. Lisäksi vaikutat todella uupuneelta. Mätkimällä ja uhkailemalla ei MIKÄÄN asia ratkea, luuletko että miehesi uhkailun avulla alkaa tehdä kotitöitä ja perhe-elämä siitä sitten kukoistaa? Ikävä kyllä toista ihmistä ei voi muuttaa. Voit ainoastaan kertoa toiveen. JOtta mitään muutosta voisi tapahtua, sen pitää tapahtua niin että ihminen itse sen valitsee ja siitä seuraa jotain myönteistä. Tolta pohjalta ukollas on ihan yhtä paljon kestämistä sussa, ennen pitkää alkaa valheet ja kodin ulkopuolisen lohdun hakeminen. Jos miehes ei halua kasvaa, niin sitten pitää vaan valita että kestää tuon tai eroaa.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 07:50"]
Minulla sama olo. 5 vuotta olen miettinyt eroa. En vaan osaa jotenkin ja sitten kun on vielä lapset. halutaan täysin eri asioita elämältä, En pysty olemaan suhteessa oma itseni ja en pysty kehittymään, junnaan paikallani. Kurjaa.
[/quote]
Koska ajattelit ottaa vastuun omasta elämästäsi sen sijaan että syytät miestäsi elämäsi pilaamisesta? Oma hyvinvointi ja sen hyväksi tehdyt ratkaisut ovat OMALLA vastuulla. Jos vuodesta toiseen vaan valittaa, se on OMA VIKA.
Niinpä. Ei tuo mies ole yleensä ollut kuin sen pari tuntia päivässä kotona mutta se painostava hiljaisuus on jotain tappavaa kun olen luonteeltani puhelias. Siitäkin mies naljailee että olen "nainen"... välillä aika sovinistisia ajatuksia. Vähän sama tilanne edessä että ehkä pian ei nähtäisi sitäkään vertaa töiden takia, ehkä kerran viikossa se olisi samaan aikaan kotona ja sitten vain nukkuisi. Sitä katsonut ihan tarpeeksi. Mies muutenkin sitä mieltä että tekee mieluummin iltatöitä ja "minkä takia hän nyt aamulla nousisi ylös"... ei ainakaan perheen takia. Lapsikin oppinut tuon saman jo että isän pitääantaa nukkua rauhassa. Minulla ei ole samaa oikeutta. Lapsi vaikka tunkee sormet silmäluomieni alle ja pakottaa väkisin nauraen hereille. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkeroitumalla pilaa oman elämänsä. (Ja osittain lastenkin) Pitkässä juoksussa viha ja tyytymättömyys toista kohtaan on aika laihan elämänsisältö. Toista ei voi muuttaa. Miksi (naisten, useimmiten) on niin vaikeaa tajuta sitä. Täälläkin todella monen naisen elämän punainen lanka ja onnen ydin on tasan se, että mies muuttuisi toisenlaiseksi, sellaiseksi kuin heidän mielestään miehen pitäisi olla. Ja sitten olis kaikki hyvin. Eikä ne miehet muutu. No, sitten on kaikki huonosti. Ja elämänsisältönä tyytymättömyys miestä kohtaan. Mä olen seurannut tuon elämäntavan loppunäytöksen todella läheltä; pikkuhiljaa elinpiiri kapenee, ei jaksa enää raivota, surua on liikaa, että sitä voisi kohdata mitenkään, koska silloin tajuaisi että elämä on menny ohi, elämättä. Ja pikkuhiljaa viha liukenee, terveys pettää eikä ole enää voimia lähteä. Yhdessä nitkutetaan loppuun. Elämä jäi elämättä. Ja jälkikasvu selviää toisen paremmin, toiset aika huonosti.
Joskus pariterapia voi auttaa. Myös eron läpikäymisessä. Ainakin kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen terapeutit voivat toimia myös erosovittelijoina.
Teillä lienee riski väkivaltaan siellä kotona. Voisi olla hyvä idea pyytää ulkopuolista apua tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt oikein ymmärrä miten olosi paranisi erotessanne. Silloinhan miehesi ei olisi minuuttiakaan tekemässä mitään, vaan sinä tekisit joka ikisen jutun yksin kun lapsi on sinulla. Ja miksi teet asiat niin hankalasti? Rauhoitu vähän ja ota hankalina päivinä rennommin kotona. Yhden lapsen kanssa ei tarvitse niin stressata, ei lapsi siitä rikki mene jos joskus kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, mutta siitä lapsi kyllä menee rikki jos hänelle kiljut, riehut ja syyllistät. Et varmasti itsekään haluaisi joka päivä kuunnella toisen ihmisen räkyttämistä ja tuskinpa olet sellaista joutunut itse lapsena kuuntelemaan - vai oletko?
Nyt tässä on hyvä pieni tauko ehkä sinullakin töistä. Mieti miehesi kanssa asiat selviksi mm. lasten hoitamisen ja sääntöjen kanssa. Sinä voit vain tämän asian ja kireytesi muuttaa, mies ja lapsi eivät voi. Sinä säätelet ihan itse miten käyttäydyt.
Musta on ihanaa kun mies välillä läpsii mua nahkavyöllä perseelle :). Aiaiii :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me molemmat tehdään töitä surkealla tuntipalkalla eikä ole varaa ottaa töistä yhtään turhaa vapaapäivää yhtään minkään asian takia. Mies on koko ajan työvalmiudessa. Jos tulee työhön kutsu niin se menee eikä välitä paskaakaan miten vaikuttaa minuun tai lapseen. Saan vain jämät kaikesta. Ja puhuminen on semmoinen asia mitä se ei ikinä tee. Sekin yksi asia minkä takia miettinyt mikä järki kun kaikki päätökset pitää itse tehdä ikäänkuin miestä ei olisikaan. Ei sitä kiinnosta. Se on sanonut monta kertaa suoraan että ei sitä kiinnosta pätkääkään mitä lapsi tekee, juokseeko vielä klo 22-22 tai sotkeeko paikat. Ei sillä ole kuulemma aikaa semmoiseen. Ikinä ei ohjaa lasta tai opeta sille mitään tapoja. Jos lapsi haluaa istua pöydällä ja syödä kuin sika niin ihan vapaasti (evvk). Eilenkin mies heitti lapsen eteen yhden paahtoleivän ilmanmitään lisukkeita. Siis kun ei viitsi mihinkään panostaa. Lojuu vapaapäivinä sängyssä puolet vuorokaudesta ja valittaa unettomuutta. Minä joka nukun 4-6 tuntia yössä hoidan ensin 8 tunnin työpäivän ja päälle toiset 8 tuntia työmatkoja, lapsen hoitoa, kotitöitä... ja mies vaan luuhaa missä lystää eikä sille saa soitella eikä aina vastaakaan ja murahtelee vastaukseksi... esittää mykkää. Siitä ei saa mitään irti. Eilen osti leipää kun anelin.
Lapsuudestani muistan vain epämääräisen tunteen etten saa kysellä mitään tietyistä asioista. Olen tottunut tukahduttamaan tarpeeni jo yli 30 v. Tuntuu että raja alkaa tulla vastaan. On niin paljon tukahdettua vihaa monessa asiassa ja lapseni ei ansaitsisi sitä. Halusin lapsen ja kohtelen sitäkin kuin paskaa. Olen lyönytkin liian monta kertaa. :(
No teillä on oikeasti asiat ihan täysin solmussa. Tarvitsette pikaista apua varsinkin lapsen takia, joka joutuu kokemaan väkivaltaa. Perheneuvola voisi olla sopiva paikka. Tunnustakaa siellä lapsen lyöminen myös. Saatte apua. Lastensuojelun piiriin tietenkin joudutte/pääsette. Soita jo nyt aamulla kuntanne perheneuvolaan ja kerro tilanne. Tässä voi olla mukana teidän molempien vanhempien uupumusta/masennusta/traumoja lapsuudesta. Kaikkein tärkein on nyt kuitenkin lapsen hyvinvointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama olo. 5 vuotta olen miettinyt eroa. En vaan osaa jotenkin ja sitten kun on vielä lapset. halutaan täysin eri asioita elämältä, En pysty olemaan suhteessa oma itseni ja en pysty kehittymään, junnaan paikallani. Kurjaa.
Ollaan oltu lastensuojelussa aiemmin tuloksella että aina mies pääsee kuin koira veräjästä eikä sitä velvoiteta ikinä mihinkään ja asiakkuudetkin päättyneet. Se olen aina minä joka jauhaa paskaa ja kuuntelee kaiken paskapalautteen pk:sta ja mistä vaan. Joka päivä teen "töitä" jossain asiassa 14-18 tuntia kun laskee kaiken mitä teen. Kaikki sossut ihan hampaattomia ja jauhavat lapsen edusta. Mies nauraa partaansa ja nauttii vapaudestaan. Ikinä missään vaiheessa kukaan ei ole välittänyt minusta että mikä minun hyvinvoinnin taso on. Koko lapsen olemassaolon ajan (4 v) kukaan ei ole tarjonnut apua ja seuraansa. Kaikki ystävät hylänneet. Todellakin hoidan yksin lapsen tai sitten mies hoitaa. Ollaan kuin vuoropäivävanhempia. Ollaan kuin erossa mutta saman katon alla. Lapsikin näkee että hän on maailman napa ja minulla ei mitään arvoa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaankin ero olisi sitten hyvä idea. Sinun pitää miettiä mitä haluat mieheltä huoltajuuden suhteen. Hanki lakiapua.
Sitä on turha pelätä etteikö lapsen kanssa jaksaisi yksin. Ainakin minulla jaksaminen jopa parani kun ei tarvinnut enää huolehtia miehestä joka siihen asti oli tuntunut kolmannelta lapselta ja huollettavalta! Kyllähän se vaikuttaa hyvinkin positiivisesti kun ei ole enää sitä "neutraalinkaan vitutuksen" aiheuttajaa näkösällä.
No voihan nyt mieheltä tulla refleksinä tommoset uhkailut, ei ketään saa löydä et edes sinä!
Neuvolasta kuulin ohjeen, ettei kannata erota sen ensimmäisen vuoden aikana, sen jälkeen lähes 100% alkaa vaivan kanssa helpottamaan ja voi alkaa elvyttämään parisuhdetta.
Ollaan oltu naimisissa 5 vuotta ja mietin eron hakemista jo aika alussa. Eroa olenkin hakenut mutta se on vaiheessa 1. Olen odottanut ihmettä jo aika monta vuotta. Minulla oli toiveita mutta nykyään olen ihan kuollut. Tyhjä katse, ei mitään odotettavaa. Halusin pari lasta. Vaivalla sain yhden ja mies yksin päättänyt että siihen on tyydyttävä. Mieson pihtari ja pilkkaa hellyyden ja seksin tarvettani mutta olen joutunut tukahduttamaan ne tarpeet. Ei mies ikinä halaa tai tue. Jos olen sairas mies ei välitä. Edes leikkauksen jälkeen ei auttanut ylös vaan itse kivulla revin itseni eteenpäin. Eilenkin pilkkasi että kyllä hän tietää miten mä runkkaan aina suihkussa (en tee sitä). Tee tämmöisillä fiiliksillä tulosta töissä. Joka päivä pakko tukahduttaa kaikki negatiiviset tunteet että pysyn toimintakunnossa. Mitä mies tekee? Heti herättyä narisee että petaa sitten sänky. Itse lähtee myöhemmin eikä edes sänkyä petaa kuin puolittain jos sitäkään. Jättää ruoan jämät pöydälle minun löydettäväksi. En uskonut alistukseen mutta nyt uskon... se on hyvin pieniä tekoja, sellaisia mitä muut pitäisi pikkuasioina. :`( ap
Voi rakas ihminen, voimia sinulle! Kaikki kääntyy vielä elämässäsi parhain päin. Sinun täytyy tehdä ratkaisuja.
Ota vaan se ero. Heti kun pääset omilles, huomaat et niin on parempi! Sä hukkaat vaan aikaasi jos jo 5 vuotta on menny huonosti, ei oo normaalia parisuhteessa olla enemmä huonoja kuin hyviä hetkiä :/
Ansaitset kaiken mitä saat kun olet niin tyhmä ettet vain ota eroa ja ala elää hyvää elämää. Voisit löytää kunnollisen puolison tai elää lapsen kanssa tyytyväisenä, mutta ei kelpaa. Täytyy jostain syystä lusia ääliön kanssa koko elämä ja selitellä aina välillä asioitaan lastensuojelulle.