Lue keskustelun säännöt.
Mitä nappeja te kotiäidit vedätte
01.04.2015 |
...Että pystytte olemaan kotona päivästä toiseen vuositolkulla? Kaksi päivää ollut yksin 2- ja 4veen kanssa himassa ja tulen ihan just hulluksi. Miten ihmeessä kestätte? Eikä nyt kaivata mitään "ei pitäs hankkii lapsii jos ei haluu olla niide kans" vaan oikeasti. Päivästä toiseen pelkkiä kotitöitä ja elämä pyörii pääosin neljän seinän sisällä. Eihän tätä kukaan selvinpäin kestä.
Kommentit (41)
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:50"]Joo olen siis tosiaan yh, osallistuvaa isää ei ole. Kaksi uhmista talossa niin ei tässä kyllä paljoa kitaraa soitella. Töihin pääseminen tuntuu lähinnä lomalta tähän verrattuna. Olisihan sitä toivonut perhe-elämää, yhteistä tekemistä ja omaakin, vastuunjakoa ja mahista ylläpitää omaakin elämää tämän ohessa, mutta ei ei sitten mennytkään niin. Kakka-pissa-ruoanlaitto-siivous-pyykkäys-tiskausrumba on kyllä musertava. Välillä miettii että onko sitten vaan niin paska mutsi kun ei jaksais, kun jotkut suorastaan nauttii tästä.
[/quote]
Anteeksi, siis tämä oli ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:50"]
20/20 oli siis ap.
[/quote]
Ei ollut vaan minä..
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:52"]Olen opettaja, ja kotona on tarkoitus olla kaksi vuotta. Elokuussa palaan siis töihin. Kun lapsi oli pienempi, tein pitkiä lenkkejä vaunuilla ja rattailla, mutta nyt kun lapsi on oppinut kävelemään, hän ei malta istua rattaissa pitkään. Ulkoilemme omassa pihassa ja läheisessä leikkipuistossa. Kotitöitä teemme yhdessä ja leikimme lapsen leluilla. Ruokailuihin kuluu aina paljon aikaa. Kun mies tulee kotiin, lykkään vastuun lapsesta hänelle, jotta saan hiukan hengähtää ja lähteä harrastamaan omia juttua.
Olen koko tämän ajan tehnyt myös koulutöitä. Opetussuunnitelmahan uudistuu ensi vuonna ja kirjasarjammekin muuttuu, joten olen täällä kotosalla suunnitellut opetukseni uusiksi ja tutustunut jo hyvissä ajoin uuteen kirjasarjaan. En ole kovin hyvä nettiasioissa, joten olen nyt sitten ajan kanssa koettanut harjoitella kaikkia nettitehtäviä ym. Mielessä pyörii koko ajan ideoita, joita palan halusta päästä toteuttamaan.
Kotona saisin vielä olla kolmannenkin vuoden, mutta pää ei kestä. Pakko päästä takaisin työelämään ja tapaamaan samanhenkisiä kollegoja, vaikka se arki onkin usein raskasta pään hakkaamista seinään. Mies jää kolmanneksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa. Se on meille taloudellisesti parempikin, sillä hän tienaa vähemmän kuin minä.
[/quote]
Tekstistä päätellen tällä äidillä on lääkitys kohdillaan. Tulee mieleen Stepfordin vaimot.
Ei olla neljän seinän sisällä. Pari päivää kotona niin minäkin tulen hulluksi ja lapsi hyppii seinille. Tehdään kaikenlaista, käydään avoimessa päiväkodissa, perhekahviloissa, kaupungilla, kavereiden luona jne.
Olutta. Hienommat rouvat votkoo, väittäävät että sitä ei haista. Itse en tykkää sen mausta, niin oluella mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 23:13"]
Olutta. Hienommat rouvat votkoo, väittäävät että sitä ei haista. Itse en tykkää sen mausta, niin oluella mennään.
[/quote]
Tuo hoitotuki on niin pieni, että meillä tehdään kotikaljaa. Kun se on muutaman päivän käynyt jääkaapissa ja avatessa sihahtaa kunnolla, tietää, että hyvä ilta on edessä.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 23:01"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:52"]Olen opettaja, ja kotona on tarkoitus olla kaksi vuotta. Elokuussa palaan siis töihin. Kun lapsi oli pienempi, tein pitkiä lenkkejä vaunuilla ja rattailla, mutta nyt kun lapsi on oppinut kävelemään, hän ei malta istua rattaissa pitkään. Ulkoilemme omassa pihassa ja läheisessä leikkipuistossa. Kotitöitä teemme yhdessä ja leikimme lapsen leluilla. Ruokailuihin kuluu aina paljon aikaa. Kun mies tulee kotiin, lykkään vastuun lapsesta hänelle, jotta saan hiukan hengähtää ja lähteä harrastamaan omia juttua. Olen koko tämän ajan tehnyt myös koulutöitä. Opetussuunnitelmahan uudistuu ensi vuonna ja kirjasarjammekin muuttuu, joten olen täällä kotosalla suunnitellut opetukseni uusiksi ja tutustunut jo hyvissä ajoin uuteen kirjasarjaan. En ole kovin hyvä nettiasioissa, joten olen nyt sitten ajan kanssa koettanut harjoitella kaikkia nettitehtäviä ym. Mielessä pyörii koko ajan ideoita, joita palan halusta päästä toteuttamaan. Kotona saisin vielä olla kolmannenkin vuoden, mutta pää ei kestä. Pakko päästä takaisin työelämään ja tapaamaan samanhenkisiä kollegoja, vaikka se arki onkin usein raskasta pään hakkaamista seinään. Mies jää kolmanneksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa. Se on meille taloudellisesti parempikin, sillä hän tienaa vähemmän kuin minä. [/quote] Tekstistä päätellen tällä äidillä on lääkitys kohdillaan. Tulee mieleen Stepfordin vaimot.
[/quote]
Kiitos :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:50"]
Joo olen siis tosiaan yh, osallistuvaa isää ei ole. Kaksi uhmista talossa niin ei tässä kyllä paljoa kitaraa soitella. Töihin pääseminen tuntuu lähinnä lomalta tähän verrattuna. Olisihan sitä toivonut perhe-elämää, yhteistä tekemistä ja omaakin, vastuunjakoa ja mahista ylläpitää omaakin elämää tämän ohessa, mutta ei ei sitten mennytkään niin. Kakka-pissa-ruoanlaitto-siivous-pyykkäys-tiskausrumba on kyllä musertava. Välillä miettii että onko sitten vaan niin paska mutsi kun ei jaksais, kun jotkut suorastaan nauttii tästä.
[/quote]
Tsemppiä! täällä toinen pienen lapsen yhäri ja sehän on nyt tässä elämänvaiheessa ja -tilanteessa ihan utopiaa tuollaiset kitaransoittelut jne. Mä laitoin lapsen vuoden iässä hoitoon ja lähdin takas töihin. Kyllä tasaista kivitystä saa kokoea siitä mutta tiedän, että se oli ainut vaihtoehto mun mielenterveyden kannalta. Ja oikeasti sitä kautta lapsenkin. Nyt olen tyytyväinen kaikin puolin meidän elämään.
Välillä ihan ihmettelen, kuinka kurjaa ihmisillä töissä on, kun puhuvat ja karttelevat kaikin tavoin. Totta kai töissä on kiirettä, deadlineja ja huonojakin päiviä mutta myös onnistumisen elämyksiä, kehittymistä, tyytyväisyyttä itseeni ja koen olevani suureksi hyödyksi. Kaikki tuo puuttui kotielämässä. Enkä kyllä lopulta kokenut olevani edes lapselleni parasta seuraa, koska olin aina kiukkuinen.
Mulla on 1- ja 2-vuotiaat ja voi kun vois pukkaa näitä vaan lisää ja jäädä kotiin pidemmäksi aikaa :D Me käydään kyllä leikkipuistojen ja seurakuntien erilaisissa perhekerhoissa, ystävieni ja sukulaisteni luona, kaupoilla ja kirppareilla, eläintiloilla ja -tarhoissa, lenkkeillään... Mitä nyt milloinkin. Välillä löysäillään vaan kotona. Onhan elämä vähän syötöstä syöttöön -meininkiä mutta aikataulujen suhteen(kin) vapaampaa kuin työelämässä. Vaikka ollaankin ihan ydinperhe niin "lapsivapaata" kaipaan erittäin harvoin, mulla on sitä iltaisin 20-21 jälkeen kun lapset on nukkumassa. Tykkään työstäni mutta kotiäitiydestä tykkään kyllä vielä enemmän, on ylittänyt kaikki (korkeat) odotukseni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 23:51"]Mulla on 1- ja 2-vuotiaat ja voi kun vois pukkaa näitä vaan lisää ja jäädä kotiin pidemmäksi aikaa :D Me käydään kyllä leikkipuistojen ja seurakuntien erilaisissa perhekerhoissa, ystävieni ja sukulaisteni luona, kaupoilla ja kirppareilla, eläintiloilla ja -tarhoissa, lenkkeillään... Mitä nyt milloinkin. Välillä löysäillään vaan kotona. Onhan elämä vähän syötöstä syöttöön -meininkiä mutta aikataulujen suhteen(kin) vapaampaa kuin työelämässä. Vaikka ollaankin ihan ydinperhe niin "lapsivapaata" kaipaan erittäin harvoin, mulla on sitä iltaisin 20-21 jälkeen kun lapset on nukkumassa. Tykkään työstäni mutta kotiäitiydestä tykkään kyllä vielä enemmän, on ylittänyt kaikki (korkeat) odotukseni :)
[/quote]
Ja tarkoitin siis että lapset on mun vastuulla 99% ajasta vaikka ollaankin ydinperhe.
Giniä ei haista.
Mutta asiaan, Efexor ja diapam, sekä e-pillereitä. Alkoholia vain viinin muodossa sunnuntaiaterialla. 2v kotona, syksyllä takaisin töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin elän omaa unelmaani. Ei todellakaan vietetä aikaa vain neljän seinän sisällä, tavataan hyvin usein ystäväperheitä, käydään kahviloissa, luontoretkillä lasten kanssa, museoissa, tapahtumissa jne. Käydään kauppahallissa ja kesällä torilla ostamassa tuoreita kasviksia ja marjoja. Teen jonkin verran töitä (väitöskirjaa loppuun) kotona, ja hoidan jotain juoksevia projekteja. Eli "älyllistäkin" haastetta on elämässä.
Minun lapset on juuri 2 ja 4v, ja nyt elämä tuntuu todella helpolta. Nautin kun voin aamulla lukea rauhassa päivän lehden samalla kun syödään aamupalaa lasten kanssa. Lapset on ihan mielettömän ihanassa iässä, leikkivät kovasti jo kahdestaan ja minä voin puuhailla omiani tai siinä mukana. Omienkin lasten kanssa löytyy paljon mukavaa tekemistä, kunhan itse jaksaa heittäytyä ja innostua niistä asioista.
Koen usein jopa huonoa omaatuntoa siitä, miten huoletonta ja antoisaa elämäni on. Tarkoitus on kuitenkin palata työelämään täysipainoisesti 1-2 vuoden päästä. Mieheni on myös ollut iloinen, että olen ollut lasten kanssa aika pitkään kotona. Itse koen todella tärkeäksi sen, että olen voinut viettää nämä kallisarvoiset vuodet pienten lasteni kanssa.
Onhan tämä tämmöistä aika ankeaa välillä, vaikka lapset suloisia ja ihania ovatkin. Aikuisen puute on kova ja kaipais länkytystä samanhenkisten kanssa. Puistoissa tapaa vaan äitiyteen höyrähtäneitä ja olen outolintu. Nappeja otan illalla nukkumiseen, koska krooninen unettomuus tappaa muuten. Päivällä syön suklaakääretorttuja, keksejä ja kahvia sammioittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:52"]
Kotona saisin vielä olla kolmannenkin vuoden, mutta pää ei kestä. Pakko päästä takaisin työelämään ja tapaamaan samanhenkisiä kollegoja, vaikka se arki onkin usein raskasta pään hakkaamista seinään. Mies jää kolmanneksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa. Se on meille taloudellisesti parempikin, sillä hän tienaa vähemmän kuin minä.
[/quote]
Tuo on ihan valtavan hienoa, että teillä on tuohon mahdollisuus ja miehellä on myös halua jäädä kotiin vuodeksi. Uskon, että tuo tekee erinomaisen hyvää sekä miehen ja lapsen väliselle suhteelle että myös teidän perheen dynamiikalle.
Minä olin lapsen kanssa kotona viisi vuotta ja ne ensimmäiset kaksi vuotta mies oli melkein kuin ulkopuolinen meidän kuvioissa. Taisin tuon kahden vuoden aikana päästä kerran tai kaksi kauppaan vaateostoksille ilman lasta ja silloinkin jouduin vääntämään miehelle rautalangasta, että en voi sovittaa rintaliivejä kun lapsi on kantoliinassa. Enkä voi myöskään päästää häntä irralleen juoksemaan ympäri kauppaa. Olihan se varmaan miehellekin kova paikka jäädä kahdestaan lapsen kanssa ensimmäistä kertaa, kun ei ollut siihen tottunut eikä harjoitellut, mutta silti tuntui ihan järkyttävältä miten kovan vääntämisen takana se oli.
Kun lapsi kasvoi, mieskin pääsi paremmin kuvioihin mukaan ja myöhemmin hänellä on ollut omat kahdenkeskiset juttunsa mitä hän tekee lapsen kanssa. Että sen puolesta ei harmita, että olin ne ensimmäiset vuodet kiinni. Mutta olihan se omalla tavallaan sitovaa ja rankkaa olla yksin se, joka nukuttaa lapsen ensimmäiset neljä vuotta.
Olen ollut nyt työttömänä kotosalla jo pari vuotta ja tämä on paljon helpompaa kuin pienen lapsen kanssa. Teini ei paljon perään katsomista vaadi ja kulkee itsekseen harrastuksissaan. Hänestä on myös seuraa ihan eri tavalla kuin pienestä lapsesta, jonka kanssa ei voi oikein keskustella. Että aika helposti tämä kotona olo nyt sujuu, ei tunnu ollenkaan että seinät kaatuisi päälle.
Yksi juttu mikä auttaa on se, jos pääsee joskus lapsen kanssa mukaan miehen työmatkalle. Me tehtiin tällaisia reissuja silloin kun olin lapsen kanssa kotona. Se on aika halpaa matkustamista, kun firma maksaa miehen lennot ja yhden viikon hotellimajoituksen. Siihen tulee päälle toisen viikon majoitus ja äidin lentoliput, pieni lapsi matkustaa melkein ilmaiseksi. Me käytiin tällä systeemillä Briteissä, Japanissa ja USA:ssa. Se oli mukavaa vaihtelua siihen kotona käkkimiseen.
Keapamia ja dippanaa. Juuri oikeenlaista kemiaa.
Juu ja näitä "masennuslääkkeita" esim ssri/snri yms syömään vaan ja yhdessä vaiheessa napsahtaa vaan ja uutisissa lukee = äiti tappoi itsensä ja lapsensa JONKA tietysti psykiatrit laittavat sen "raskaan taakan tai mielihäiriön piikkiin" Vaikka todellisuus on että se on totta=Raskasta on! mutta tee lastesi vuoksi jotain joka auttaa heitä ja heistä kasvaa kirkkaita tunteellisia ja järkeviä ihmisiä ja tämän konstin nimi on...
ÄLÄ VEDÄ YHTÄÄN MITÄÄN KUIN kahvia enintään. ja tietty "ganja" on rentoa ja ei väkivaltasta, ei jää koukkuun, ei vaarallista mitenkään (paitsi auton ratissa jos olet vaikutuksen alaisena) ja lapset eivät koe että olet tuppisuuna ja tekohymyä esittämässä zompina =masennus"lääkkeet" takia. Vaan olet iloinen ja rentoutunut. ;) toiv auttaa ETKÄ KOSKE ALKOHOLIIN ETKÄ PSYKIATRIEN äärittömiiiin myrkkyihin mukaan lukien PseudoSairauden ADHDseen saatavia "päihteitä"
Tsemppiä :)
Minusta ihmisellä, jolla on ap.:n "ajatusmaailma" ja asenne lapsiin, ei ikinä pitäisi hankkia lapsia. Se on niin väärin heitä kohtaan, jos äiti on jääkylmä baarikärpänen, jolta puuttuu kyky tajuta, mikä elämässä on oikeasti arvokasta, kaunista, kehittävää, rakentavaa ja mukavaa!
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:31"]
Olen hoitovapaalla. Työni veti mut niin piippuun että "pelkkien" kotiasoiden hoito tuntuu vieläkin 1,5 vuoden jälkeen lomalta. Toki välillä pää leviää, no, päivittäin, mutta siihen auttaa hetki omaa rauhaa ja viinittely kerran kuussa tai kahdessa. Olen yh.
[/quote]
Suunnilleen sama, paitsi olen ollut kotona pidempään. Ei tarvitse vetää mitään nappeja vaan olen erittäin kiitollinen siitä, että saan olla vielä kotona noiden kanssa.
Olen opettaja, ja kotona on tarkoitus olla kaksi vuotta. Elokuussa palaan siis töihin. Kun lapsi oli pienempi, tein pitkiä lenkkejä vaunuilla ja rattailla, mutta nyt kun lapsi on oppinut kävelemään, hän ei malta istua rattaissa pitkään. Ulkoilemme omassa pihassa ja läheisessä leikkipuistossa. Kotitöitä teemme yhdessä ja leikimme lapsen leluilla. Ruokailuihin kuluu aina paljon aikaa. Kun mies tulee kotiin, lykkään vastuun lapsesta hänelle, jotta saan hiukan hengähtää ja lähteä harrastamaan omia juttua.
Olen koko tämän ajan tehnyt myös koulutöitä. Opetussuunnitelmahan uudistuu ensi vuonna ja kirjasarjammekin muuttuu, joten olen täällä kotosalla suunnitellut opetukseni uusiksi ja tutustunut jo hyvissä ajoin uuteen kirjasarjaan. En ole kovin hyvä nettiasioissa, joten olen nyt sitten ajan kanssa koettanut harjoitella kaikkia nettitehtäviä ym. Mielessä pyörii koko ajan ideoita, joita palan halusta päästä toteuttamaan.
Kotona saisin vielä olla kolmannenkin vuoden, mutta pää ei kestä. Pakko päästä takaisin työelämään ja tapaamaan samanhenkisiä kollegoja, vaikka se arki onkin usein raskasta pään hakkaamista seinään. Mies jää kolmanneksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa. Se on meille taloudellisesti parempikin, sillä hän tienaa vähemmän kuin minä.