Kertoisitko lapsellesi, että hän on koeputkilapsi

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 18:12"]

Kannatta kertoa jossain 16vuoden paikkeilla ainakin tytöille, niin eivät sitten tee aborttia, jos sattuu huonolla tuurilla tärppäämään. Joos ois nuorena päätynyt keskeytykseen, ja sitten vanhempana ei enää onnistukaan tulemaan raskaaksi, olisihan se kamala tilanne.

[/quote]

Mun äiti on ainakin E-pillereitä maksamaan tarjoutuessaan sanonut mulle suoraan että jos vahinko käy, me autetaan. Mites olis sellainen lähestymistapa sen sijaan että käydään kaikki omat ongelmat lapsen kanssa läpi jotka vielä koskettaa sitä henkilökohtaisesti.

Olen kertonut. Kerroin myös, että he ovat todella odotettuja ja toivottuja. En ymmärrä miksi olisimme salanneet asian.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 17:26"]

En, koska en itse haluaisi kuulla että olen olemassa siksi että tohtori päätti niin. Haluan olla olemassa siksi, että vanhempani seurasivat sitä mitä luonto on päättänyt sillä luonto - näki sen takana jumalan tai ei - on luonut ihmislajin ja pitänyt sen hengissä niin monta tuhatta vuotta että päätä huimaa. Haluan olla seuras vuosituhansien voimasta, en yhden miehen päähänpistosta.

Jos vanhempani olisivat tarvinneet koeputkea minun aikaansaamisekseni, näkisin sen niin että luonto teki heissä ja siten myös minussa virheen. En vihaisi itseäni sen takia tai ajattelisi että minut olisi pitänyt jättää tekemättä, mutta kokisin oloni paljon heikommaksi ja virheellisemmäksi. Ottaisin mieluummin vanhemmat jotka tekivät minut vahingossa koska se ainakin todistaisi että heidän vehkeensä sentään toimivat tarkoitetulla tavalla.

Ps. En vastusta hedelmöityshoitoja ja minusta jo lasten haluaminen on osoitus vuosituhansien voimasta mutta en silti haluaisi kuulla moista missään nimessä. Mieluummin en tietäisi asiasta.

[/quote]

Just...eli luontoaan seuraava raiskaaja raiskaa naisen tai pari juoppoa ja narkkaria lisääntyvät eivätkä kykene lastaan hoitamaan....mutta hei, se on ihan jees ja vuosituhansien tarkoitus...

Lasta oikeasti tahtova pari onkin sitten jotenkin luonnonoikku...

Kunhan muistat periaatteesi lääketieteen suhteen myös muissa asioissa, et esimerkiksi rokotuta itseäsi tai lapsiasi ettekä muutenkaan käy lääkärissä... Saati sitten turvaudu mahdollisiin syöpähoitoihin tai tapaturman sattuessa ja lapsesi jalan murtuessa et hoidata häntä kuntoon....katsos yhden miehen päähänpistoshan se jalan kipsaus, rokote tai syöpähoitokin on.

Minä olen koeputkilapsi, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Äiti kertoi, kun rupesin kyselemään miten minä olen tähän maailmaan tullut, eli joskus tarhaikäisenä. Eikä siinä ollut silloinkaan mitään ihmeellistä, lapsen ymmärrys riitti oikein hyvin.

Miksi tällaista asiaa pitäisi hävetä?

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 18:01"]

Kyllä oli huijattu olo jos vanhempani ei olisikaan biologisia vanhempiani!!!

[/quote]

Koeputkihedelmöitys ei tarkoita sitä, ettei lapsi olisi biologinen lapsi! Ainoastaan silloin ei ole, jos on käytetty lahjoitettuja munasoluja tai siittiöitä. 

Meille tulossa viides hoidoilla alkunsa saanut lapsi ja ihan biologisia ovat, minun munasoluni ja mieheni siittiöt.

Ottakaa nyt hyvät ihmiset vähän paremmin selvää asioista.

Olen kertonut siinä vaiheessa, kun asia on lapsia kiinnostanut eli joskus ennen kouluikää eri tavalla kuin teinille. Pienelle lapselle oli helppo kertoa niin, että hän ja sisaruksensa ovat erityisen toivottuja ja rakkaita lapsia, jotka saivat alkunsa siksi, että isä ja äiti olivat valmiita tekemään mitä tahansa, että he olisivat tähän maailmaan ja meidän perheeseen päätyneet. Teineille saattoi selittää realistisemmin eli lapsettomuus ei meillä ole perinnöllistä vaan johtui lääkärin mokasta: puhjennut umpisuoli tukki munajohtimet.

En toisaalta ymmärrä, miksi koko asia pitäisi erityisesti alleviivata. En usko, että muutkaan vanhemmat seikkaperäisesti kertovat lapsille, että "oli otettu punaviiniä ja siinä sitten isän käsi eksyi vähän äidin pimpin tienoille ja vähän hieroit sitä ja unohdettiin sitten kumi, vaikka ei me sinua oikeastaan niin kamalasti haluttu saada".

Koeputkilapset tietävät, että he ovat 100% toivottuja. Muut lapset joutuvat koko ikänsä miettimään, toivottiinko heitä sittenkään.

Meillä on koeputkilapsi, enkä usko, että kerrotaan.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 18:12"]Miksi myös lapseni pitäisi kasvaa sen häpeäntunteen yli? Että minulle tulisi parempi olo, niinkö? Taisi osua ja upota aika moneen vanhempaan joilla ei ole selkärankaa pitää tietoa itsellään.
[/quote]

Mutta sehän on hedelmöityshoitoklinikoiden psykologien suositus: täysi avoimuus. Ei siinä mitään häpeää sinänsä ole!

Kiitos tästä ketjusta, sain tästä loistavan aprillipila-idean. Tyttäremme vaikutti aivan järkyttyneeltä :)

Kai te lahjasolut salaavat tajuatte että geenitutkimus etenee niin vinhaa vauhtia, että lapsenne saa asian akuisena tietoonsa?

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 18:25"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 17:26"]

En, koska en itse haluaisi kuulla että olen olemassa siksi että tohtori päätti niin. Haluan olla olemassa siksi, että vanhempani seurasivat sitä mitä luonto on päättänyt sillä luonto - näki sen takana jumalan tai ei - on luonut ihmislajin ja pitänyt sen hengissä niin monta tuhatta vuotta että päätä huimaa. Haluan olla seuras vuosituhansien voimasta, en yhden miehen päähänpistosta.

Jos vanhempani olisivat tarvinneet koeputkea minun aikaansaamisekseni, näkisin sen niin että luonto teki heissä ja siten myös minussa virheen. En vihaisi itseäni sen takia tai ajattelisi että minut olisi pitänyt jättää tekemättä, mutta kokisin oloni paljon heikommaksi ja virheellisemmäksi. Ottaisin mieluummin vanhemmat jotka tekivät minut vahingossa koska se ainakin todistaisi että heidän vehkeensä sentään toimivat tarkoitetulla tavalla.

Ps. En vastusta hedelmöityshoitoja ja minusta jo lasten haluaminen on osoitus vuosituhansien voimasta mutta en silti haluaisi kuulla moista missään nimessä. Mieluummin en tietäisi asiasta.

[/quote]

Just...eli luontoaan seuraava raiskaaja raiskaa naisen tai pari juoppoa ja narkkaria lisääntyvät eivätkä kykene lastaan hoitamaan....mutta hei, se on ihan jees ja vuosituhansien tarkoitus...

Lasta oikeasti tahtova pari onkin sitten jotenkin luonnonoikku...

Kunhan muistat periaatteesi lääketieteen suhteen myös muissa asioissa, et esimerkiksi rokotuta itseäsi tai lapsiasi ettekä muutenkaan käy lääkärissä... Saati sitten turvaudu mahdollisiin syöpähoitoihin tai tapaturman sattuessa ja lapsesi jalan murtuessa et hoidata häntä kuntoon....katsos yhden miehen päähänpistoshan se jalan kipsaus, rokote tai syöpähoitokin on.

[/quote]

Enhän minä hedelmöityshoitojakaan vastusta. Tai tulonsiirtoja. Tai muutakaan vikojen korjaamista. Käyttäisin sekä syöpähoitoa että koeputkihedelmöitystä. Eri asia pitääkö siitä olla ylpeä että omat saavutukset on vahvasti avustettuja ja itse ei olisi siihen - edes perusasioihin - viallisena kyennyt. Syöpään kuoleminen tai siitä henkiinjääminen ei näihin perusasioihin edes kuulu koska ihmiskunta olisi selvinnyt vaikka puolet kuolisi syöpään. Sitä ei tarvitse hävetä eikä muutakaan fyysistä heikkoutta. Montako kertaa sanoin jo etten vastusta hedelmöityshoitoja? Sinä olet kyllä joku ihan muu luonnonoikku kun ei sisälukutaito toimi.

Lapsettomuus sen sijaan ja myös se ettei tajua priorisoida asiaa kovinkaan korkealle, on floppi yksilössä, vakava sellainen. Voit korjata sen mutta ehkä ei kannata olla kovin ylpeä että olet se heikko lenkki jonka pää tai värkit eivät toimi enää millään lailla omillaan. Kestit sitä asiaa kohdata tai et. Parempi lapsellesi jos kestät etkä sitä hänen niskoilleen kaada koska hän ei välttämättä peri samoja vikoja eikä hänen tarvitse kärsiä sinun vioistasi etukäteen.

Enkä sanonut että lasta tahtova pari olisi luonnonoikku. Lapsen tahtominen ensinnäkään ei ole luonnonoiku, se ja kyky vanhemmuuteen ovat se toimiva ja arvostettava puoli koeputkihedelmöitystä. Toiseksi eivät kaikki lapsia tahtovat parit ole hedelmättömiä kuten mielellään yleistäisit joten olemassa on häpeätönkin tapa. Viat saa korjata mutta turha olla  niistä ylpeä vielä erikseen.

Ja kyllä, mieluummin juopot, syrjäytyneet ja teiniäidit jos heillä vielä toimii, kuin ne joilla vietti tai kyky ei toimi enää jos pitäisi valita joko tai. Heidänkin lapsensa voivat muut ehkä pelastaa ja säilyttää ihmiskunnalla jonkun lisääntymiskyvyn ilman sitä tohtoria. Kuka tahansa missä tahansa kykenee teoriassa auttamaan laiminlyötyä lasta tai ainakin mahdollisuudet siihen ovat olemassa, sen sijaan kuka tahansa missä tahansa ei kykene auttamaan hedelmätöntä aikuista vaan siihen tarvitaan jo aika edullinen tilanne.

Onneksi kuitenkaan ei tarvitse valita ääripäiden väliltä vaan lapsia voivat saada monella tavalla monet erilaiset vanhemmat.

Se ei silti tarkoita että kaikkein säälittävimmästä metodista pitäisi olla ylpeä.

Onpa ihmeellisiä vastauksia osa. Jollekin näköjään hedelmöityshoito on valtava häpeä ja yhden mielestä muut miettii ikänsä olivatko toivottuja. Huh. Minusta hedelmöityshoito on keisarinleikkaukseen verrattava apu, josta kerrotaan ihan kiihkottomasti ikätasoisesti. Tiedolla voi olla tai sitten ei ole merkitystä lapsen omalle lisääntymiselle, mutta vähintäänkin se vaikuttaa siihen millaisena maailman ja vanhempansa näkee, mitä esimerkiksi pitää normaalina. Minusta tärkeä tieto. Ihan kuten vaikka se tieto että isällä oli lapsena r-vika. Lahjasukusolut on isompi asia joka pitäisi olla lapsen tiedossa alusta asti, ettei tieto tule järkytyksenä.

Tiedän muuten omalta kohdaltani, että olen saanut alkuni vain muutama kuukausi sen jälkeen kun vanhempani tapasivat toisensa. Ikinä eläissäni en ole pitänyt sitä tärkeänä asiana onko minua suunniteltu ja toivottu vai ei, tärkeää on että minua on rakastettu ja pidetty ihanana lapsena synnyttyäni. Ehkä hedelmöityshoidot läpikäyneellä on tarve ihannoida sitä tapaa merkkinä erityisen kovasti toivotusta lapsesta, vastaavasti voisi myös romantisoida johdatuksena sitä jos se rakastettu lapsi on tullut omia aikojaan vanhempiensa suunnitelmia muuttaen. Minusta ihan sama, joka tapauksessa siinä vaiheessa kun lapsi saa alkunsa, lapsella itsellään ei ole asiaan osaa eikä arpaa eivätkä vabhemmat ole hankkimassa tiettyä lasta, vaan ihan itsenäisistä lähtökohdistaan lisääntyvät. Se alku ei mitenkään määritä ihmistä eikä vanhempien rakkauden määrää.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 19:07"]

Onpa ihmeellisiä vastauksia osa. Jollekin näköjään hedelmöityshoito on valtava häpeä ja yhden mielestä muut miettii ikänsä olivatko toivottuja. Huh. Minusta hedelmöityshoito on keisarinleikkaukseen verrattava apu, josta kerrotaan ihan kiihkottomasti ikätasoisesti. Tiedolla voi olla tai sitten ei ole merkitystä lapsen omalle lisääntymiselle, mutta vähintäänkin se vaikuttaa siihen millaisena maailman ja vanhempansa näkee, mitä esimerkiksi pitää normaalina. Minusta tärkeä tieto. Ihan kuten vaikka se tieto että isällä oli lapsena r-vika. Lahjasukusolut on isompi asia joka pitäisi olla lapsen tiedossa alusta asti, ettei tieto tule järkytyksenä.

Tiedän muuten omalta kohdaltani, että olen saanut alkuni vain muutama kuukausi sen jälkeen kun vanhempani tapasivat toisensa. Ikinä eläissäni en ole pitänyt sitä tärkeänä asiana onko minua suunniteltu ja toivottu vai ei, tärkeää on että minua on rakastettu ja pidetty ihanana lapsena synnyttyäni. Ehkä hedelmöityshoidot läpikäyneellä on tarve ihannoida sitä tapaa merkkinä erityisen kovasti toivotusta lapsesta, vastaavasti voisi myös romantisoida johdatuksena sitä jos se rakastettu lapsi on tullut omia aikojaan vanhempiensa suunnitelmia muuttaen. Minusta ihan sama, joka tapauksessa siinä vaiheessa kun lapsi saa alkunsa, lapsella itsellään ei ole asiaan osaa eikä arpaa eivätkä vabhemmat ole hankkimassa tiettyä lasta, vaan ihan itsenäisistä lähtökohdistaan lisääntyvät. Se alku ei mitenkään määritä ihmistä eikä vanhempien rakkauden määrää.

[/quote]

Miksi sitten koeputkilapset eivät mediassa avaudu siitä, miten heitä ei toivottu - kuten tekevät kymmenet perinteisin menetelmin maailmaan saatetut. Jostain syystä vahinkolapset näyttävät kokevan, että heitä ei rakastettu ja äitikin on joskus mennyt ihann ääneen sanomaan, että "voi kun et olisi koskaan syntynyt".

Esimerkiksi tv-sarja Adoptoidut on aika synkeää katsottavaa: siinä selkeästi adoptiosta traumatisoituneet yrittävät löytää ratkaisua sille, miksi heitä ei rakastettu. Ulkopuolisena voisi kysyä, että miten niin, hehän  saivat uudet rakastavat perheet niiden ihmisten tilalle, joiden elämään nämä lapset eivät sopineet.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 19:19"]

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 19:07"]

Onpa ihmeellisiä vastauksia osa. Jollekin näköjään hedelmöityshoito on valtava häpeä ja yhden mielestä muut miettii ikänsä olivatko toivottuja. Huh. Minusta hedelmöityshoito on keisarinleikkaukseen verrattava apu, josta kerrotaan ihan kiihkottomasti ikätasoisesti. Tiedolla voi olla tai sitten ei ole merkitystä lapsen omalle lisääntymiselle, mutta vähintäänkin se vaikuttaa siihen millaisena maailman ja vanhempansa näkee, mitä esimerkiksi pitää normaalina. Minusta tärkeä tieto. Ihan kuten vaikka se tieto että isällä oli lapsena r-vika. Lahjasukusolut on isompi asia joka pitäisi olla lapsen tiedossa alusta asti, ettei tieto tule järkytyksenä.

Tiedän muuten omalta kohdaltani, että olen saanut alkuni vain muutama kuukausi sen jälkeen kun vanhempani tapasivat toisensa. Ikinä eläissäni en ole pitänyt sitä tärkeänä asiana onko minua suunniteltu ja toivottu vai ei, tärkeää on että minua on rakastettu ja pidetty ihanana lapsena synnyttyäni. Ehkä hedelmöityshoidot läpikäyneellä on tarve ihannoida sitä tapaa merkkinä erityisen kovasti toivotusta lapsesta, vastaavasti voisi myös romantisoida johdatuksena sitä jos se rakastettu lapsi on tullut omia aikojaan vanhempiensa suunnitelmia muuttaen. Minusta ihan sama, joka tapauksessa siinä vaiheessa kun lapsi saa alkunsa, lapsella itsellään ei ole asiaan osaa eikä arpaa eivätkä vabhemmat ole hankkimassa tiettyä lasta, vaan ihan itsenäisistä lähtökohdistaan lisääntyvät. Se alku ei mitenkään määritä ihmistä eikä vanhempien rakkauden määrää.

[/quote]

Miksi sitten koeputkilapset eivät mediassa avaudu siitä, miten heitä ei toivottu - kuten tekevät kymmenet perinteisin menetelmin maailmaan saatetut. Jostain syystä vahinkolapset näyttävät kokevan, että heitä ei rakastettu ja äitikin on joskus mennyt ihann ääneen sanomaan, että "voi kun et olisi koskaan syntynyt".

Esimerkiksi tv-sarja Adoptoidut on aika synkeää katsottavaa: siinä selkeästi adoptiosta traumatisoituneet yrittävät löytää ratkaisua sille, miksi heitä ei rakastettu. Ulkopuolisena voisi kysyä, että miten niin, hehän  saivat uudet rakastavat perheet niiden ihmisten tilalle, joiden elämään nämä lapset eivät sopineet.

[/quote]

Ihmiset kehittää niitä traumoja vaikka mistä asioista, uskoisin että alkuperästään trauman voi kehittää jos muussa elämässä on siihen aihetta. Adoptiolapsella epäilemättä on varhaisia hylkäämis- ja turvattomuuskokemuksia, vaikka alitajuntaisiakin jos ei tietoisia muistoja, en sitäkään ihmettele että niitä aikuisena käydään läpi. Biologisten vanhempiensa kasvattama on taas vanhempiensa käytöksestä saattanut huomannut, ettei ole arvostettu lapsena ja perheenjäsenenä. Monethan eivät ole monestakin syystä, ja saattavat sen sitten johdatella siihen että raskaus on alunperinkin ollut epätoivottu yllätys. Saattaa olla tai saattaa olla olematta, ei se tarkoita että sen takia vanhemmat eivät ole pystyneet rakastamaan lastaan, vaan se rakkaudettomuuden kokemus johtuu vanhempien muista puutteista. Sillä onko raskaus toivottu vai ei, ei ole mitään merkitystä. Koeputkihedelmöitetty lapsi saattaa kärsiä vaikka siitä, että kokee ettei vastaa vanhempiensa toiveita, ja mielessään johdatella sen sinne että vanhemmat niin kovin lasta toivoivat ja yrittivät, vaikka asialla ei olisi mitään yhteyttä ja ongelmien syynä olisi vanhempien persoonallisuuspiirteet.

Ihmettelin lähinnä miten voi sanoa että perinteisin menetelmin alkunsa saanut joutuu mietimään ikänsä sitä onko ollut sittenkään toivottu. Joku tietysti saattaa murehtia vaikka sitä paistoiko aurinko silloin kun hän syntyi, voihan sitä aikansa käyttää niinkin. Minusta se ei ole mitenkään relevantti asia, enkä ole itse sitä murehtinut hetkeäkään, vaikka olen aika varma että omille vanhemmilleni tieto raskaudesta ei ollut alunperin välttämättä pelkästään iloinen uutinen. Ei sillä ole mitään merkitystä, kun sittemmin olin rakastettu lapsi.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 19:07"]

Onpa ihmeellisiä vastauksia osa. Jollekin näköjään hedelmöityshoito on valtava häpeä ja yhden mielestä muut miettii ikänsä olivatko toivottuja. Huh. Minusta hedelmöityshoito on keisarinleikkaukseen verrattava apu, josta kerrotaan ihan kiihkottomasti ikätasoisesti. Tiedolla voi olla tai sitten ei ole merkitystä lapsen omalle lisääntymiselle, mutta vähintäänkin se vaikuttaa siihen millaisena maailman ja vanhempansa näkee, mitä esimerkiksi pitää normaalina. Minusta tärkeä tieto. Ihan kuten vaikka se tieto että isällä oli lapsena r-vika. Lahjasukusolut on isompi asia joka pitäisi olla lapsen tiedossa alusta asti, ettei tieto tule järkytyksenä.

Tiedän muuten omalta kohdaltani, että olen saanut alkuni vain muutama kuukausi sen jälkeen kun vanhempani tapasivat toisensa. Ikinä eläissäni en ole pitänyt sitä tärkeänä asiana onko minua suunniteltu ja toivottu vai ei, tärkeää on että minua on rakastettu ja pidetty ihanana lapsena synnyttyäni. Ehkä hedelmöityshoidot läpikäyneellä on tarve ihannoida sitä tapaa merkkinä erityisen kovasti toivotusta lapsesta, vastaavasti voisi myös romantisoida johdatuksena sitä jos se rakastettu lapsi on tullut omia aikojaan vanhempiensa suunnitelmia muuttaen. Minusta ihan sama, joka tapauksessa siinä vaiheessa kun lapsi saa alkunsa, lapsella itsellään ei ole asiaan osaa eikä arpaa eivätkä vabhemmat ole hankkimassa tiettyä lasta, vaan ihan itsenäisistä lähtökohdistaan lisääntyvät. Se alku ei mitenkään määritä ihmistä eikä vanhempien rakkauden määrää.

[/quote]

Eikö mitenkään?

Montako IVF-alkuista lasta tiedät, joiden vanhemmat eivät ole heitä halunneet? Ja montako perinteisin menetelmin tehtyä hylättyä lasta? Jos se alku ei vaikuta vanhempien rakkauden määrään lainkaan, niin miksi lastensuojelun asiakkaina on suhteessa enemmän tavalliseen tapaan alkunsa saaneita lapsia kuin keinoalkuisia?

Voisin kertoa. Teini olisi luultavasti onnellinen, sillä hän ei kuulemma ymmärrä miten on joutunut näin sekopäiseen perheeseen.

En luultavasti kerro (lapsemme ovat omista sukusoluistamme ja rakkaudella toivottuja)  Syy ei koskaan selvinnyt miksi ei onnistunut luomuna. Ehkä jos lapsemme ovat pitkään onnellisessa parisuhteessa/naimisissa ilman lapsia voin ehkä kertoa ettei lapsien hankintaa kannata kovin pitkälle lykätä ts. meilläkin oli vaikeuksia saada teidät. Mutta homma tuskin on perinnöllistä joten en halua  pelotella tyylliin 20-vuotiaita että nyt äkkiä lastentekoon.

Itse sain tyyliin 20-vuotiaana kuulla etten ollut suunniteltu mutta synnyttyäni  hyvin rakastettu, ajattelin että sen jo tiesinkin ja se että olin  "vahinko" oln minulle yhdentekevää. Luulen että meidän lapsillemmekin on yhdentekevää se että ovat ivf-lapsia ja todella toivottuja, se merkitsee että ovat yhä  rakastettuja.

Kertoisin, sopivasti, vaiheittain.

Siinä vaiheessa, kun lapsi alkaisi kyselemään muutenkin mistä lapset tulevat, voisi hyvin/luonnollisesti kertoa sen perinteisen tarinan lisäksi että äidit ja isät voivat saada vauvoja myös muilla tavoilla. Esimerkiksi siis, että  "joskus ihmiset voivat pyytää lääkäriltä apua saadakseen oman vauvan, niin mekin saimme lääkäriltä vähän apua jotta saimme sinut". Samalla voisi hyvin kertoa, että joskus ihmiset voivat ottaa omakseen lapsen, joka tarvitsee uutta kotia - Kun ihan hyvin voi olla mahdollista että kaveripiirissä on tai tulee olemaan adoptiolapsi. Ja samalla voisi kertoa siitä, että jokainen tapa on hyvä ja oikea ja jokainen lapsi on rakastettu riippumatta siitä, miten hänet on perheeseen saatu.

Uskon, että pienelle lapselle riittäisi hyvinkin yleisellä tasolla kerrottu tarina. Lapsen kasvaessa hän varmasti haluaisi itsekin kysellä lisää ja tottakai niistä asioista kerrottaisiin rehellisesti. Kysymys tavallaan koskettaa itseänikin, sillä olemme juuri nyt lapsettomuushoidoissa. En tiedä mihin asti tiemme vie, mutta toivottavasti sen lapsen jossain vaiheessa saamme.

En tajua miksi asiaa pitäisi hävetä? Musta tollaisesta on ihan hyvä kertoa ajatellen sitä aikaa, kun lapsi itse suunnittelee omia lapsia. On hyvä tietää, että vanhemmilla on ollut ongelmia lisääntymisen kanssa, että eivät ainakaan siirrä lastenhankintaa liiaksi. Myöskin musta olis kiva tietää siltäkin varalta, että jos tulee vahinkoraskaus eikä päädy sitten aborttiin vain kun nyt ei ole aika, koska se saattaakin olla ainoa mahdollisuus.

Minulle oli ainakin nuorena tarpeellista kuulla isän veljen tuhkamunaudesta. Olin itse ihan luomutekele, mutta isällä meni 20 vuotta välissä saada toinen liikkuva siittiö aikaiseksi. Onneksi sitten osoittautui, että olen kykeneväinen kantamaan lapsia, mutta teininä oli helpompaa pyöritellä sitä mahdollisuutta päässään, ettei välttämättä koskaan saa mitään biologista aikaseksi. Hoitoihin en olisi lähtenyt, kun sijaisvanhemmuus ja adoptio ovat optioita. Hirveän julmaa lasta itseään kohtaan, että pamautetaan joskus 30 v paikkeilla, että nyt muuten on kiire perheen kanssa, kun meillä on tämmöisiä pulmia hedelmällisyyden kanssa, että sitä ei oikeastaan ole. Kyllä noista pitäisi saada tietää paljon ennen asian ajankohtaiseksi tulemista. Ihan jo siksi, että osaa rakentaa elämänsä siihen suuntaan mitä tahtoo.

Isosta perheestä haaveilevalle todella kiva kuulla 30 vuotiaana, että toinen munanjohdin on tukossa tai munasarjan sisältö on erääntynyt poikkeuksellisen aikaisin. Tai ettei sperma ole edes elossa.