Miksi ei saa sanoa, että joku on "heikompaa ainesta"?
Kommentit (78)
Miksi ei saisi? Ongelma on enempi se että sen jälkeen alkaakin selittelemään
Kyllä niin voi sanoa jos haluaa kertoa olevansa itsensä ylempiarvoiseksi luuleva toisia luokitteleva kusipää. Siitä vaan. Enemmän se kertoo sanojastaan kuin siitä jota väitetään heikommaksi ainekseksi.
Koska heikompi aines voisit olla myös sinä, jos olosuhteet olisivat toiset.
Koska sivistyneessä maailmassa ihminen on arvokas riippumatta ominaisuuksistaan.
No kaipa tuossa on se ongelma, kuin luokittelussa ja leimaamisessa yleensä, jos määrität jonkun jonkinlaiseksi, tämä leimautuu, eikä pääse enää pois tästä, johon hänet on leimattu.
Sit taas jos ajatellaan, että on olemassa ongelma, johon tuo koko nimitys liittyy, sitä ongelmaa ei nimittely ratkaise. Ja yleensäkin nimittely on sellaista juuri puhumaan oppineen lapsen touhua, joka möläyttelee, mitä mieleen tulee.
Totta kai saa sanoa, mutta siinä vaan häpäisee itsensä ja tulee paljastaneeksi oman kypsymättömyytensä ja kyseenalaisen arvomaailmansa, jossa ihmiset ovat resursseja, joiden arvo mitataan kieroutuneen talossysteemin perusteella. Ja se systeemi on pyramidihuijaus jossa menestyvät kusipäisimmät ja julkeimmat pyrkyrit.
Eri aikakausinahan heikompi aines on määritelty eri tavoin. Saul Schubakhan jäi tästä mauttomalla tavalla kiinni, hän halusi osoittaa, että ei itse kuulu heikompaan ainekseen ja on sen yläpuolella unohtaen samalla, että vuosikymmeniä aiemmin toisenlaisissa yhteiskunnallisissa oloissa juutalaiset - joihin hän kuuluu - määriteltiin yhteiskunnassa alempiarvoisiksi, sellaisiksi, joita on oikeus syrjiä.
Siksi koska yleensä sen sanojat eivät itse ole kuitenkaan mitään "vahvempaa ainesta".
Sekään ylivertainen kokoomusnuori jonka sanoman jälkeen tuo jäi elämään, ei liene oikeasti yhtään muita parempi. Jos jollain on mielestään varaa linjata, kuka täällä on toisia heikompi, niin sitten olisi hyvä kertoa oma mahtava panoksensa yhteiskunnalle.
Jos esimerkiksi meidän täydelliset päättäjät olisivat oikeasti täydellisiä, eihän mitään talouskriisiä olisi olemassakaan. Toinen näkökulma: jos täällä olisi vain noita ainutlaatuisia mahtavia Saul Schubakeja, kuka tekisi kaikki oikeat työt? Miten yhteiskunta toimisi, jos maa olisi täynnä näitä puku päällä ohjeita jakavia messiaita?
Sitten kun joku kykenee kertomaan miten saadaan yhteiskunnasta kaikille hyvä paikka elää ja olla, voi alkaa rauhassa arvostella muita. Tosin silloinhan heikomman aineksenkin kaikki ongelmat täytyy olla ratkaistu.
Okei. Saa sittenkin sanoa että jotkut ovat heikompaa ainesta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427803075593.html
Muutin mieleni.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:14"]
Okei. Saa sittenkin sanoa että jotkut ovat heikompaa ainesta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427803075593.html
Muutin mieleni.
[/quote]
Noissa on todennäköisesti kyseessä mielenterveydellisiä ongelmia. Miksi heitä pitäisi sanoa heikommaksi ainekseksi? Pitääkö jonkun ihan oikeasti saada ylemmyydentuntoa nauramalla vammaisille? :D
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:20"]

Suurinosa mielenterveysongelmaisista osaa käyttäytyä.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:14"]
Okei. Saa sittenkin sanoa että jotkut ovat heikompaa ainesta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427803075593.html
Muutin mieleni.
[/quote]
Tällaiset ovat kyllä sitö heikompaa ainesta, ei pääse yli eikä ympäri. Miten tuollaisia kukaan voi sietää yhteiskunnassa? Elävät toisten siivellä ja kiitollisuuden sijaan tuhoavat vielä asunnonkin jättäen hirveät korjauskustannukset jälkeensä.
No sano muuta. Ja miksi ei voi sanoa että sinä olet ruma, lihava ja tyhmä?
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:21"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:20"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:14"]
Okei. Saa sittenkin sanoa että jotkut ovat heikompaa ainesta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427803075593.html
Muutin mieleni.
[/quote]
Noissa on todennäköisesti kyseessä mielenterveydellisiä ongelmia. Miksi heitä pitäisi sanoa heikommaksi ainekseksi? Pitääkö jonkun ihan oikeasti saada ylemmyydentuntoa nauramalla vammaisille? :D
[/quote]
Suurinosa mielenterveysongelmaisista osaa käyttäytyä.
[/quote]
No se on ihan totta.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:20"]
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 00:14"]
Okei. Saa sittenkin sanoa että jotkut ovat heikompaa ainesta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1427803075593.html
Muutin mieleni.
[/quote]
Noissa on todennäköisesti kyseessä mielenterveydellisiä ongelmia. Miksi heitä pitäisi sanoa heikommaksi ainekseksi? Pitääkö jonkun ihan oikeasti saada ylemmyydentuntoa nauramalla vammaisille? :D
[/quote]
Ei mielenterveysongelmaiset tuollaista tuhoa tee. Ovat yleensä rauhallista ja arkaa porukkaa. Tuossa kyse on päihdeongelmaisista hälläväliä tyypeistä.
Missä mielessä heikompaa??? Jos tappelemalla niin köyhemmät voittaa helposti koska tahansa. Koskaan en ole akateemiseen ämmään joka osaisi tai uskaltaisi tapella törmännyt. Niistä ei ole yhtään mihinkään ja samat voi sanoa akateemisista miehistä.
Koska ne, jotka sen kieltävät, ovat heikompaa ainesta?