Vinkit vauvan nukkumiseen!
Minulla on 7kk vauva ja nyt alkaa kyllä voimat loppumaan. Hänellä oli koliikin tynkää ensimmäiset 3kk ja saman ajan ramppasimme vähän väliä sairaalassa, onneksi olivat kuitenkin kaikki vääriä hälytyksiä. Kotona on myös esikoinen joka on erityislapsi ja tietysti sekin syö voimia vielä lisää.
Vauva alkoi alun vaikeuksien jälkeen nukkumaan välillä jopa 8h putkeen, joskus 4h, 2h, 5h jne. Vaihteli siis paljon. Nyt kuitenkin koko viime kuun heräsi joka ikinen yö 30min välein. Myös päivisin on vaikea nukkua, nukkuu vain 30min hyvällä tuurilla 3 kertaa. Nyt tämän kuun alussa nukkui taas yhtäkkiä kaksi yötä 6h putkeen ja sen jälkeen kaikki yöt heräillyt 1h välein.
En vain enää jaksa! Neuvolasta vaan voivotellaan ja sanotaan että voidaan tehdä lastensuojeluilmoitus niin saadaan perhetyöntekijä meille joka voi viedä esikoista ulos tmv. En usko että tuo auttaisi ja sitä paitsi esikoinen on normaalisti eskarissa joka päivä, jos ei ole terapioita.
Lasten isällä on vaativa ja fyysinen työ, josta hänen on pakko saada palautua, mutta auttaa silti paljon minua, mutta öisin hänestä ei ole apua, kun nukkuu niin sikeästi, että joutuisin joka tapauksessa nousemaan. Ja vauva ei hyväksy isäänsä öisin, vaan jos yrittää syöttää vauvan yöllä, lopputulema on se että rauhoittelen hysteeristä vauvaa tunnin ja seuraavan tunnin nikottelevaa vauvaa.
Raskainta on tuo vaihtelu että saattaa nukkua pitkiäkin pätkiä ja sitten taas vain tunnin ja tietysti heräily alle tunnin välein, kun meneehän minulla tietty aikaa nukahtaa takaisin.
Vauva juo korviketta n.800ml päivässä, lisäksi syö 2x kasvissoseen, 1x hedelmäsoseen ja 1x lihasoseen, toisen kasvissoseen ennen nukkumaanmenoa. Mahavaivat vauvalla helpottivat kun alkoi saamaan enemmän kiinteitä. Ja puuroa ollaan maisteltu monta viikkoa, mutta vasta tänään ensimmäisen kerran sai sitä syötyä oksentamatta. Meillä kesti myös aika kauan, että vauva oppi syömään yökkimättä ja/tai oksentamatta kasvis- ja lihasoseita, niitä kaikkein sileimpiäkin. Jos tuo puuro nyt alkaa maistua, lisään tottakai vielä puuron aamuun ja iltaan.
Että jos jollakin on ollut myös vaativa vauva tai huonosti nukkuva, vinkit otan vastaan! Ja pidän vauvalle sellaista unikoulua, etten mene kitinästä katsomaan, vaan itkusta. Iltaisinkin nimittäin välillä saa pompata ihan 5min välein nukuttamaan takaisin, yleensä kuitenkin sen 1h välein.
Kommentit (23)
Hurjasti tsemppiä! Tiedän tunteen ku miettii heittäskö seinään ihtesä vai vauvan. Parhaimmillaan nukkumaan vasta aamu kuudelta. Yksinhuoltaja. Eikä se kotiapu yöllä auta.
Entäs sairaalan unikoulu? Ootko sitä vielä harkinnu?
Tsemppiä!
Miten toimit, kun vauva herää kesken yöunien? Vaatiko öisin vielä maitoa?
Lataa mll:n vauvan uni. Voisiko löytyä vinkkejä?
Nykyään ei tietääkseni tarvita lastensuojeluilmoitusta että voi saada perhetyön tukea kotiin.
Onko poissuljettu allergiat? Maitoproteiinikaan ei kaikille sovi.
Vauvasi on juuri siinä iässä, että univaikeudet ovat todella yleisiä. Se ei ehkä lohduta juuri nyt, mutta kyseessä on todennäköisesti ohimenevä vaihe.
Onko vauvalla meneillään vaihe, jossa hän opettelee liikkumaan, tai onko hampaita puhkeamassa?
Olen itse kokenut molempien lasteni kanssa parhaimmaksi nukkua lapsen vieressä, niimpä läheisyyden tuoma lohtu on heti vieressä kun vauva havahtuu hereille.
Herättääkö joku vauvan yöllä? Vaatiiko nukahtaakseen maitoa, tutin, sylittelyä tms.? Jos on syntynyt joku tällainen uniassosiaatio, unikoulu on ainoa tehokas toimi saada vauva taas nukkumaan. Eli ei enää anneta yöllä sitä asiaa, jota vauva herää vaatimaan. Muuten saa kyllä lohduttaa itkevää vauvaa.
Mutta on toki myös vain huonounisia vauvoja, joiden kanssa ei auta kuin sinnitellä ja ottaa vastaan kaikki apu mitä voi saada. Miehesi täytyy ymmärtää, että et jaksa ilman unta. Viikonloppuna tai ennen vapaapäivää hän saa siis hoitaa vauvan heräilyt. Oma mies on samanlainen sikeä nukkuja, mutta heräsi, kun laittoi äänet täysille unihälyttimessä ja sen suoraan korvan viereen. Itse laitoin korvatulpat korvaan ja patjan mahdollisimman kauas vauvasta.
Vauva siis syö aina herätessään yöllä, harvoin haluaa pelkän tutin. Joskus ottaa maitoa yhden huikan, joskus 10ml, joskus 100ml. Teki juuri hampaita ja silloin oli todella rikkonaisia öitä, helpottivat hiukan kun ien puhkesi, mutta nyt on taas tulossa lisää.
Ja opettelee kyllä liikkumaan ja muistankin esikoisen ajalta tämän vaiheen olevan hankalampi, mutta ei se ollut näin vaikeaa ensimmäisellä kerralla. Vauva ei herää ääniin, jos ei esim.yskäise juuri, kun sykli on vaihtumassa.
Syliin en ole ottanut enää kuukausiin yöllä, kun hermostui siitä ihan selkeästi, vaatii kuitenkin tuon maidon lisäksi ihan selkeästi oman rauhan öisin. Olen myös ottanut viereen nukkumaan yhdessä vaiheessa, mutta se yö valvottiin siihen asti raivoavan vauvan kanssa siihen asti, että kokeilin laittaa omaan sänkyynsä, jonne simahtikin saman tien.
Mutta tarvitsee kyllä vielä tuota yömaitoa selkeästi, alussa myös seurattiin päivittäin painoa, kun ei meinannut millään nousta ja oltiin sairaalassakin sen takia. Neuvolasta sanottiin ettei missään nimessä vielä pois. Ja vauvalla on muuten sellainenkin ongelma, että hän pidättää henkeä syödessä. On kuvattu ja tehty tähystys monta kertaa, mutta mitään syytä tälle ei löydy, vauva oli myös ihan täysiaikainen ja raskaus normaali. Aina siis ollut ongelmia syömisen kanssa.
Ap
Mutta millainen tuo sairaalan unikoulu on?
Ap
Ja niin tuo allergia asia, se on tutkittu sairaalassa jo kuukausia sitten, ei pitäisi olla allergioita. Ja kiinteiden aloituksesta ei tullut mitään oireita, joten ei pitäisi niidenkään suhteen olla allergioita. Ja vauvan mahavaivat katosivat liki kokonaan, kun alkoi saada kiinteitä, sitä ennen heräili myös koko ajan vatsanväänteisiin, vaikka koliikki olikin jo helpottanut.
Ap
Refluksi? Ruoka-aineallergia, esim. viljalle mitä on puurossa? Yöheräily ja syömisongelmat viittais vähän siihen suuntaan.
Kannattaa antaa tissimaitoa. Auttaa vauvaa nukkumaan. Korvikkeet tekee mahavaivoja.
Meillä aikoinaan öitä rauhoitti tuossa iässä kun otettiin käyttöön ”unipussi”. Eli vetoketjulla suljettava pussi, jonka yläosa kuin hihattomassa haalarissa. Makuupussi käsien ja pään aukolla. Ei saanut potkittua peittoa pois jaloilta eli ei tullut kylmä ja muutenkin rauhoitti levotonta liikkujaa.
Jos allergioita tutkittu verikokein, suolioireiset allergiat eivät niissä näy. Ainoastaan välttämis-altistuskoe on luotettava keino allergian tai yliherkkyyden toteamiseksi.
Ei pitäisi olla refluksia, sitä epäiltiin myös aikanaan mutta lääkäri sanoi ettei ole. Ei pitäisi olla vilja-allergiaa, jätin puuron pois pitkäksi aikaa eikä vaikuttanut mitään. Lisäksi näitä ongelmia on ollut vauvan kanssa aina, myös pelkällä maidolla ollessaan.
Allergioita tutkittiin verikokeilla mutta myös tuolla altistuksella, samalla kun oltiin sairaalassa osastolla viikon verran. Maidon osalta siis.
Kiinteiden kanssa olen aloittanut aina yhdellä maulla/ainesosalla ja hiljalleen lisännyt toisen jne. Yöt ovat silti olleet aina tällaisia. Olen myös kokeillut sitten välillä jättää jotakin pois pidemmäksi aikaa, yhden aineen kerrallaan, mutta ei ole ollut mitään vaikutusta öihin.
Ja niinä öinä kun vauva nukkuukin pidemmän pätkän, ei ole tapahtunut päivällä mitään poikkeavaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa antaa tissimaitoa. Auttaa vauvaa nukkumaan. Korvikkeet tekee mahavaivoja.
Älä viitsi sanoa tällaista äideille. Et voi tietää, miksi joku ei imetä ja monesti asia on arka, kuten minulla.
Yritin niin kovasti molempia lapsiani imettää enkä vain onnistunut. Esikoisen kohdalla vauva ei oppinut oikeaa otetta, maito ei tullut ulos rinnoista millään konsteilla ja sain rintatulehduksen, eikä imetyspolistakaan ollut hyötyä.
Uuden vauvan kanssa olisi muuten onnistunut, mutta hän ei pystynyt syömään rinnasta koska pidätti henkeään syödessä ja meni paniikkiin kun ei saanut happea. Yritin epätoivoisesti pumpata ja pitää maidontuotannon käynnissä, mutta vauva oli niin vaativa ja ravasimme sairaalassa, että maito vain tyrehtyi.
Molempien kohdalla olen tuntenut aivan valtavaa syyllisyyttä asiasta ja kokenut epäonnistuneeni äitinä, kun en pysty edes lapsiani ruokkimaan.
Että kiitos vaan tällaisesta kommentista!
Ap
Kokeile kuitenkin varoiksi refluksi läääkettä
Hmm. Saanko kysyä minkä tyyppistä erityisyyttä esikoisella on? Mietin erilaisia neurokirjon oireita, joista osa voi oireilla jo ihan pienenä, esim. Aistiyliherkkyydet. Toki tuon ikäisellä uni on usein katkonaista, mutta 30 min unipätkät kuulostavat siltä, että jotakin oireilee. Tuo refluksiasiakin kannattaa kokeilla, vaikka lääkäri ei ole sitä puoltanutkaan. Sängynpäädyn nostaminen on helppo konsti, jos sattuisikin helpottamaan.
Elämä on