Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja adoptiohaaveet
18.12.2021 |
Onko kellään kokemusta avun hakemisesta masennukseen ja sen vaikutuksesta adoptioon?
Ollaan 35&40-v. hedelmätön aviopari, omistusasunto, hyvät tulot. Ennen koronaa kupli kevyt masennusta lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä jutuista, nyt koronan aikana eristys, ikävän perhetrauman pinnalle tulo, kaverin itsemurha ja stressi töissä ja jatlo-opiskeluissa on vetänyt mielen tosi matalaksi.
Haluaisin hakea apua nyt kun tilanne on vielä hoidettavissa, mutta pelkään että masennus (vaikka se olisikin olosuhteellista) torppaa adoptiohaaveet täysin.
Mielipiteitä, kokemuksia.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaisi kuulla. Samoin että onko pienituloisella naisella mitään mahdollisuuksia adoptoida yksin.
Ei ole. Taloudellisen tilanteen täytyy olla hyvä ja vakaa.
Oletko harkinnut sijaisvanhemmaksi ryhtymistä?
Taloustilanteeni on vakaa, en vaan ole rikas. Moni muu on samassa tuloryhmässä eikä heitä pidetä huonoina vanhempina.
En halua sijaiseksi ja työntekijäksi muille vaan ihan oman perheen. En kestä ajatusta, että olen vaan joku "täti" lapselle, joka kutsuu sitten "äidiksi" jotain muuta, joka ei edes pysty tarjoamaan lapselleen sitä hoivaa mitä minä tarjoaisin ja merkkipäivät ja kaikki lapsi menee sitten tälle "äidille". "Äiti" roikkuu kuviossa mukana särkemässä lapsen ja minun sydäntä ja minä pidän meidän arjen kasassa..
Sit sun täytyy tulla äidiksi eli hankkia oma lapsi. Beggers can’t be choosers, jos et lasta pysty itse hankkimaan niin on tyytyminen niihin vaihtoehtoihin mitä sulle jää. Se äiti noissa sijaisperhetilanteissa ei ole mikään ”äiti”, vaan ihan äiti. Äitiyttä ei vie pois mikään, se kun on nyös ihan biologinen tosiseikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaisi kuulla. Samoin että onko pienituloisella naisella mitään mahdollisuuksia adoptoida yksin.
Ei ole. Taloudellisen tilanteen täytyy olla hyvä ja vakaa.
Oletko harkinnut sijaisvanhemmaksi ryhtymistä?
Taloustilanteeni on vakaa, en vaan ole rikas. Moni muu on samassa tuloryhmässä eikä heitä pidetä huonoina vanhempina.
En halua sijaiseksi ja työntekijäksi muille vaan ihan oman perheen. En kestä ajatusta, että olen vaan joku "täti" lapselle, joka kutsuu sitten "äidiksi" jotain muuta, joka ei edes pysty tarjoamaan lapselleen sitä hoivaa mitä minä tarjoaisin ja merkkipäivät ja kaikki lapsi menee sitten tälle "äidille". "Äiti" roikkuu kuviossa mukana särkemässä lapsen ja minun sydäntä ja minä pidän meidän arjen kasassa..
Suljetut adoptiot ovat menossa vähän pois muodista. Ei ole realistista ajatella, että lapsi voidaan ottaa jopa toisesta maasta, istuttaa uuteen perheeseen ja lapsi tuntisi kuuluvansa vain adoptioperheeseensä. Adoptiovanhemmaksi kyetäksesi sinun pitäisi pystyä tukemaan lasta hänen taustansa ymmärtämisessä, ylläitää lapsen ylpeyttä omaan kulttuuriinsa, jos lapsi on syntynyt Suomen ulkopuolella yms.
Kuulostat liian itsekkäälle ja mustasukkaiselle ollaksesi hyvä adoptiovanhempi. Kaikista ei ole ”toisten lasten” kasvattamiseen omanaan.
Mielestäni tutkimuksissa on todettu, että sijais- ja adoptiolapset voivat psyykkisesti paremmin, jos heille jää joku yhteys sukuun.
On myös tärkeää koettaa olla tuomitsematta lapsen biologista vanhempaa, olipa kyseessä adoptio tai sijoitus, jos kyseessä on esim. päihdeongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaisi kuulla. Samoin että onko pienituloisella naisella mitään mahdollisuuksia adoptoida yksin.
Ei ole. Taloudellisen tilanteen täytyy olla hyvä ja vakaa.
Oletko harkinnut sijaisvanhemmaksi ryhtymistä?
Taloustilanteeni on vakaa, en vaan ole rikas. Moni muu on samassa tuloryhmässä eikä heitä pidetä huonoina vanhempina.
En halua sijaiseksi ja työntekijäksi muille vaan ihan oman perheen. En kestä ajatusta, että olen vaan joku "täti" lapselle, joka kutsuu sitten "äidiksi" jotain muuta, joka ei edes pysty tarjoamaan lapselleen sitä hoivaa mitä minä tarjoaisin ja merkkipäivät ja kaikki lapsi menee sitten tälle "äidille". "Äiti" roikkuu kuviossa mukana särkemässä lapsen ja minun sydäntä ja minä pidän meidän arjen kasassa..
Suljetut adoptiot ovat menossa vähän pois muodista. Ei ole realistista ajatella, että lapsi voidaan ottaa jopa toisesta maasta, istuttaa uuteen perheeseen ja lapsi tuntisi kuuluvansa vain adoptioperheeseensä. Adoptiovanhemmaksi kyetäksesi sinun pitäisi pystyä tukemaan lasta hänen taustansa ymmärtämisessä, ylläitää lapsen ylpeyttä omaan kulttuuriinsa, jos lapsi on syntynyt Suomen ulkopuolella yms.
Kuulostat liian itsekkäälle ja mustasukkaiselle ollaksesi hyvä adoptiovanhempi. Kaikista ei ole ”toisten lasten” kasvattamiseen omanaan.
Mielestäni tutkimuksissa on todettu, että sijais- ja adoptiolapset voivat psyykkisesti paremmin, jos heille jää joku yhteys sukuun.
On myös tärkeää koettaa olla tuomitsematta lapsen biologista vanhempaa, olipa kyseessä adoptio tai sijoitus, jos kyseessä on esim. päihdeongelmat.
Kv adoptioissa ei ole avoimia adoptioita. Suomessakin niiden ihannointi on lähinnä sosiaalityöntekijöiden haave. Pitäähän hedänkin jotain voida puuhata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin hyvä että adoptiovanhemmat syynätään tarkkaan. Ihan liikaa on pentuja vähävaraisissa mielenterveys perheissä niin onhan se nyt todellakin oikein ettei adoptiolasta anneta kuin ns. täydelliseen perheeseen jossa terveys ja talousasiat kunnossa, ainakin hakuhetkellä.
Olisihan se hirveä kohtalot jollekin lapselle joutua johonkin kotiin, jossa joku on riittävän empaattinen että on surullinen kaverinsa kuolemasta, keskenmenoista, vuosien yrityksestä, epäonnistuneista lapsettomuushoidoista, sekä tarpeeksi naiivi että on hakenut siihen apua.
Kuulostaahan tuo noin kirjoitettuna epäreilulta, mutta sitten on niitäkin ihmisiä, jotka eivät täysin murru jokaisen vastoinkäymisen kohdalla. Kuoleminenkin kuuluu elämään, ja se pitää hyväksyä. Ei ole lapselle helppoa tulla vieraaseen kulttuuriin ja perheeseen, jossa vanhemmat (tai toinen heistä) masentuu vähän väliä hoitokuntoiseksi. Ei ole orvon lapsen tehtävä pelastaa ketään aikuista. Liian suuri taakka hänen kannettavakseen.
Sinä sanot jokainen vastoinkäyminen, minä sanon vuosien resilienssi ja ennaltaehkäisevä itsensä hoito. Juuri tuota viestisi asennetta (joka sinänsä oli asiallinen) pelkään, vielä pahempana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin hyvä että adoptiovanhemmat syynätään tarkkaan. Ihan liikaa on pentuja vähävaraisissa mielenterveys perheissä niin onhan se nyt todellakin oikein ettei adoptiolasta anneta kuin ns. täydelliseen perheeseen jossa terveys ja talousasiat kunnossa, ainakin hakuhetkellä.
Olisihan se hirveä kohtalot jollekin lapselle joutua johonkin kotiin, jossa joku on riittävän empaattinen että on surullinen kaverinsa kuolemasta, keskenmenoista, vuosien yrityksestä, epäonnistuneista lapsettomuushoidoista, sekä tarpeeksi naiivi että on hakenut siihen apua.
Kuulostaahan tuo noin kirjoitettuna epäreilulta, mutta sitten on niitäkin ihmisiä, jotka eivät täysin murru jokaisen vastoinkäymisen kohdalla. Kuoleminenkin kuuluu elämään, ja se pitää hyväksyä. Ei ole lapselle helppoa tulla vieraaseen kulttuuriin ja perheeseen, jossa vanhemmat (tai toinen heistä) masentuu vähän väliä hoitokuntoiseksi. Ei ole orvon lapsen tehtävä pelastaa ketään aikuista. Liian suuri taakka hänen kannettavakseen.
Sinä sanot jokainen vastoinkäyminen, minä sanon vuosien resilienssi ja ennaltaehkäisevä itsensä hoito. Juuri tuota viestisi asennetta (joka sinänsä oli asiallinen) pelkään, vielä pahempana.
Masennus katsotaan riskiksi, koska se usein uusii.
Ja vanhemmuus on rankkaa, adoptiovanhemmuus usein paljon vaativampaa kuin ns tavallinen. Ei siinä oikeasti ole aina aikaa tai voimia itsestään huolehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi varmaan laittaa prosessi pian vireille, kun toinen on jo 40. Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet kovasti viime vuosina, eikä lapsen saaminen sitä kauttakaan ole mikään itsestäänselvyys.
Minut on adoptoitu pienenä ns. normaaliin, hyvään kotiin. Äidilläni oli paljon käsittelemättömiä asioita mielessään ja ne oireilivat mm. masennuksena, läheisriippuvuutena, kontrollointina ym. Minulla oli hyvin raskas lapsuus vaikka perheeni oli päällisin puolin loistava.
Kannattaa miettiä minkä takia edes haluat lapsen. Tuleeko lapsi pelastamaan perheesi, häviääkö masennus lapsen myötä vai mitä häneltä odotat?
Se on nimittäin melkoinen taakka, kun joutuu pienestä pitäen kannattelemaan mielenterveydeltään heikkoa vanhempaa, jottei vaan tekisi mitään väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alla haastateltu pariskuntaa, joka adoptoi pojan Kiinasta. Adoptioäiti passitettiin ensiksi terapiaan, ennen kuin pariskunta sai adoptio-oikeuden. Videohaastattelussa nainen herkistyi ja koki, ettei olisi ollut hyvä äiti pojalleen ilman terapiaa:
Pariskunta kävi puolitoista vuotta aiemmin Pelastakaa lapset-yhdistyksen adoptioneuvonnassa. Niissä käytiin läpi muun muassa pariskunnan motiiveja adoptointiin, heidän sosiaalisia suhteitaan, jopa terveydentilaansa. Samassa yhteydessä nousi esiin pariskunnan epäonnistuneet hedelmöityshoidot, jotka olivat jääneet erityisesti Christeliltä käsittelemättä.
– Minulle todettiin, etten ollut valmis äityteen. Minun piti hyväksyä lopullisesti, että minusta ei tule äitiä biologiselle lapselle. Tämä tarkoitti menetyksen tunteiden työstämistä terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Alla haastateltu pariskuntaa, joka adoptoi pojan Kiinasta. Adoptioäiti passitettiin ensiksi terapiaan, ennen kuin pariskunta sai adoptio-oikeuden. Videohaastattelussa nainen herkistyi ja koki, ettei olisi ollut hyvä äiti pojalleen ilman terapiaa:
Pariskunta kävi puolitoista vuotta aiemmin Pelastakaa lapset-yhdistyksen adoptioneuvonnassa. Niissä käytiin läpi muun muassa pariskunnan motiiveja adoptointiin, heidän sosiaalisia suhteitaan, jopa terveydentilaansa. Samassa yhteydessä nousi esiin pariskunnan epäonnistuneet hedelmöityshoidot, jotka olivat jääneet erityisesti Christeliltä käsittelemättä.
– Minulle todettiin, etten ollut valmis äityteen. Minun piti hyväksyä lopullisesti, että minusta ei tule äitiä biologiselle lapselle. Tämä tarkoitti menetyksen tunteiden työstämistä terapiassa.
Noihin Pelan horinoihin ei kannata uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse 35v, minulla aiemmin diagnosoitu ahdistusta, kun olen käynyt hakemassa saikkua työuupumukseen ja epäreilun johtamisen aiheuttamaan oloon.
Viime vuonna kasautui henk.koht. elämässä lisäksi suuria vastoinkäymisiä toisensa perään. Yllättävä ero pitkästä suhteesta, paljon fyysistä sairastelua, jälleen suuria pettymyksiä työrintamalla, huoli huonosti voivista läheisistä. Kirsikkana kakun päälle jouluna sairaalaan joutuminen ja endometrioosidiagnoosi.
Tuo endo ja sen aiheuttama huoli lapsettomuudesta oli lopulta itselle se, joka katkaisi kamelin selän. Kävin työterveydessä itkemässä saadakseni sairauslomaa ja yhden hätäisen tapaamisen perusteella minulle lätkäistiin ahdistuksen oheen keskivaikean masennuksen diagnoosi.
Adoptio ei ole mulle tällä hetkellä ajankohtainen asia, mutta kannattaako tässä vaiheessa haudata nämä ajatukset kokonaan? Entä voiko tuo masennusdiagnoosi muuttaa tilannetta radikaalisti pahemmaksi, kun ahdistuneisuutta kuitenkin on? Aion ottaa ko. lääkäriin vielä yhteyttä, sillä en itse allekirjoita tuota masisdiagnoosia kuitenkaan, mutta tässä samalla haluan henkisesti valmistautua pahimpaan...
Vierailija kirjoitti:
Itse 35v, minulla aiemmin diagnosoitu ahdistusta, kun olen käynyt hakemassa saikkua työuupumukseen ja epäreilun johtamisen aiheuttamaan oloon.
Viime vuonna kasautui henk.koht. elämässä lisäksi suuria vastoinkäymisiä toisensa perään. Yllättävä ero pitkästä suhteesta, paljon fyysistä sairastelua, jälleen suuria pettymyksiä työrintamalla, huoli huonosti voivista läheisistä. Kirsikkana kakun päälle jouluna sairaalaan joutuminen ja endometrioosidiagnoosi.
Tuo endo ja sen aiheuttama huoli lapsettomuudesta oli lopulta itselle se, joka katkaisi kamelin selän. Kävin työterveydessä itkemässä saadakseni sairauslomaa ja yhden hätäisen tapaamisen perusteella minulle lätkäistiin ahdistuksen oheen keskivaikean masennuksen diagnoosi.
Adoptio ei ole mulle tällä hetkellä ajankohtainen asia, mutta kannattaako tässä vaiheessa haudata nämä ajatukset kokonaan? Entä voiko tuo masennusdiagnoosi muuttaa tilannetta radikaalisti pahemmaks
Toisessa ketjussa onkin ollut juttua kumppanuusvanhemmuudesta. Ensiksi kuitenkin malttaisin sen verran ettei lasta tuotaisi kaaoksen keskelle, vaikka toinen vanhemmista olisikin terveiden kirjoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Edelliselle kiitos kommentista. Sanon nyt uudestaan, että lapsen hankkiminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista, vaan tulevaa varten kyselen. Myöskään kumppanuusvanhemmuus ei ole jo tämän vaikean endonikaan vuoksi vaihtoehto, josta nyt olisin kiinnostunut, vaan nimenomaan adoption vaihtoehtoa pohdin tulevaisuudessa.
Lisäksi todettakoon, että koen itsekin olevani terveiden kirjoissa, vaikka nämä vastoinkäymiset voimiani ovat syöneetkin. Sairauslomaa lepäämiseen/sairaspäiväraha kun ei vain saa ilman diagnoosia.
Endo ei haittaa adoptioon pääsyä. Tiedän kun lapseni adoptioäidillä on endo, mutta tuo masennus kyllä haittaa. Adoptiovanhemmille on tosi tarkat kriteerit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko hulluja?
Miettikää lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaisi kuulla. Samoin että onko pienituloisella naisella mitään mahdollisuuksia adoptoida yksin.
Ei ole. Taloudellisen tilanteen täytyy olla hyvä ja vakaa.
Oletko harkinnut sijaisvanhemmaksi ryhtymistä?
Toi ei todellakaan kannata. Mietippä kun tulee extra vaikee lapsi ja sit se että sun täytyy painia niitten vanhempien kanssa jos ne on hankalia.
Missä olen vetänyt sinun taloudellisen tilanteen mukaan? En missään. En puhunut sinusta yhtään mitään, vaan vastasin tuolle valittajalle.