Lue keskustelun säännöt.
Lähdin ystävän avuksi kun hän oli kipeä, mutta mitäs nyt kun itse tarvitsen apua?
18.12.2021 |
Lähdin samana päivänä hänen luo ja autoin, kaupassa kävin ym.
En pitänyt sitä mitenkään erikoisena tekona.
Nyt kun itse tarvitsisin apua ja tukea, hän ei tule.
Ihan kiva juttu.
Kommentit (57)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kans aikani auttelin yhdessä jos toisessa asiassa mutta kun olisin tarvinnut yhdeksi yöksi seuralaisen toimenpiteen jälkeen niin ei ollut kenellekään mahdollista joten jäin sitten sairaalaan. Kahdeltatoista kysyin. Mutta minulta ei tarvitse enää kenenkään kysyä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa nyt vaan tilaat ruokaa kaupasta ja mahdollisesti tarvittavat lääkkeet apteekista. Älä ole yhtä avuton kuin ystäväsi.
Käyn kaupassa, sitä asiaa en tarkoita.
Kyse on muista asioista joista on vaikea selvitä - yksin.Onko ne asiat sellaisia, jotka eivät voi odottaa? Voithan pyytää ystävää kylään vastavuoroisesti ja pyytää häneltä sitten apua?
Niin juuri.
Minä pyydän apua silloin (harvoin), kun apua tarvitsen, enkä jää itkemään "miksei ystävä tule auttamaan".
Monet autavat mielellään, kun vaan saavat tiedon avun tarpeesta. Elämä on hektistä, ei aina tajua eikä ole aina voimia tiedustella muiden avuntarpeista, mutta minä ainakin autan mielelläni, jos pyydetään tai ainakin vihjataan.
Mikä on selitys, ettei hän halua auttaa?
Vierailija kirjoitti:
No minä omen laittanut välit poikkiin "ystävään", jolle kyllä kelpasi hyvinkin mun apuni, mutta kun kuuli, että jouduin yläasteikäiset lapset jättämään yhdeksi yöksi keskenään, kun lähdin auttamaan omaa miestäni, joka asuu jokatoisella viikolla toisella puolen Suomea, hän alkoi paasaamaan miten ei voi jättää. Apuaan ei kuitenkaan tarjonnut, vaan sanoi mitään asiasta tietämättömänä, että aikuinen ihminen kyllä pärjää yksin, mutta lapset eivät.
Oikea ystävä olisi tarjoutunut nuorten hoitoavuksi, olisi välillä voinut käydä meillä katsomassa että pärjäävät, koska mieheni todella tarvitsi mun apua silloin.
Minäkin tarjouduin ottamaan ystäväni lapset, jotka ovat samanikäisiä kuin minun, meille siksi aikaa, kun ystävällä oli menoa.Sen jälkeen ei olla yhteyttä pidetty.
No tuo tilanne olisi kyllä voitu välttää, jos lapsesi ovat ollenkaan ikätasolleen kasvatettuja, ei koko jutusta olisi tarvinnut tehdä mitään numeroa, ei yläasteikäiset ole enää lapsia vaan teinejä, jotka aivan taatusti selviäisivät omillaan YHDEN yön! Ei siellä kotona yöllä ole yhtään sen enempää vaaranpaikkoja kuin päivällä, vai onko teillä jälkikasvu valvonnan alla ympärivuorokautisesti? Liekö kuitenkin ihan keksitty juttu muutenkin, ei kai noin hysteerisiä holhousfanaatikkoja voi ollakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta pyyteetön auttaminen on auttamista, jossa ei odoteta vastapalvelusta eikä autettu jää millään tavalla kiitollisuudenvelkaan auttajalleen.
Näin olen aina tehnyt. Auttanut ihan mielelläni ja se sopii minun luonteelle. Tarvitsen, että minu tarvitaan. Mutta on todella ikävä huomata, ettei itse saa apua, kun sitä tarvitsee. Ja välillä joidenkin kaverien kanssa tuntuu, että olen kaveri vain silloin kun tarvitaan jotain.
Siskoni oli yh ja otin hänen kauhukakaransa välillä meille että pääsee nukkumaan tai mitä nyt milloinkin.
Sittemmin erosin. Pyysin siskoani kahdesti ottamaan omat lapseni yhdeksi yöksi. Kieltäytyi.
Olemme väleissä, emme tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tässä ole vasta palveluksesta kyse vaan siitä että aloittajan ystävät eivät ole auttavaisia. Ja jos itse on herkästi auttamassa muita, niin onhan se tavallaan loukkaus, ettei ystävät auta itseä.
Tässä ei nyt selviä mihin ap apua tarvitsee ja miksei ystävä auta. Minusta ystävyys ei ole suorittamista ja auttamiskertojen laskua. Ystävät auttavat kun voivat omilta kiireiltään ja taidoiltaan. Kannattaa suhtautua siten, että itse auttaa kun pystyy ja ilahtuu jos joku kerkeää puolestaan auttamaan. Eli ystävän apu on bonusta, ei oletusarvo. Ei kukaan jaksa suhdetta jossa vain vaaditaan ja kytätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kans aikani auttelin yhdessä jos toisessa asiassa mutta kun olisin tarvinnut yhdeksi yöksi seuralaisen toimenpiteen jälkeen niin ei ollut kenellekään mahdollista joten jäin sitten sairaalaan. Kahdeltatoista kysyin. Mutta minulta ei tarvitse enää kenenkään kysyä mitään.
No tuo on jo törkeää... Toisaalta, ihmiset saattavat pelätä vastuuta tuollaisessa tilanteessa, ja että sattuu jotain akuuttia ikävää kotona toimenpiteen jälkeen.
Mutta, jos noin monelta kysyit eikä kukaan tullut seuraksesi, niin ymmärrän loukkaantumisesi varsin hyvin.
Minulla on Crohnin tauti "lisukkeineen", joten onneksi olen saanut olla päivätoimenpiteenkin jälkeen yön yli sairaalassa, toistaiseksi. Saa nähdä miten jatkossa, kun henkilökuntapula vain syvenee, heittäävätkö heti kotiin, jolloin olen kanssasi samassa tilanteessa, ystäviä kerjäämässä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta pyyteetön auttaminen on auttamista, jossa ei odoteta vastapalvelusta eikä autettu jää millään tavalla kiitollisuudenvelkaan auttajalleen.
Mutta ystävät auttavat aina tai ainakin yrittävät. Pyyteetöntä se on, sillä ystävä auttaa kyllä eikä laske velkoja. Harvoin nykyää ollaan oikeita ystäviä. Jotain kavereita vain.
Ap, ei kerro miksi ystävä ei tule.
Ei siis halua tulla eikä halua nähdä tätä tilannettani täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä omen laittanut välit poikkiin "ystävään", jolle kyllä kelpasi hyvinkin mun apuni, mutta kun kuuli, että jouduin yläasteikäiset lapset jättämään yhdeksi yöksi keskenään, kun lähdin auttamaan omaa miestäni, joka asuu jokatoisella viikolla toisella puolen Suomea, hän alkoi paasaamaan miten ei voi jättää. Apuaan ei kuitenkaan tarjonnut, vaan sanoi mitään asiasta tietämättömänä, että aikuinen ihminen kyllä pärjää yksin, mutta lapset eivät.
Oikea ystävä olisi tarjoutunut nuorten hoitoavuksi, olisi välillä voinut käydä meillä katsomassa että pärjäävät, koska mieheni todella tarvitsi mun apua silloin.
Minäkin tarjouduin ottamaan ystäväni lapset, jotka ovat samanikäisiä kuin minun, meille siksi aikaa, kun ystävällä oli menoa.Sen jälkeen ei olla yhteyttä pidetty.
No tuo tilanne olisi kyllä voitu välttää, jos lapsesi ovat ollenkaan ikätasolleen kasvatettuja, ei koko jutusta olisi tarvinnut tehdä mitään numeroa, ei yläasteikäiset ole enää lapsia vaan teinejä, jotka aivan taatusti selviäisivät omillaan YHDEN yön! Ei siellä kotona yöllä ole yhtään sen enempää vaaranpaikkoja kuin päivällä, vai onko teillä jälkikasvu valvonnan alla ympärivuorokautisesti? Liekö kuitenkin ihan keksitty juttu muutenkin, ei kai noin hysteerisiä holhousfanaatikkoja voi ollakaan.
Yläasteikäiset tosiaan ovat teinejä, eivät pikkulapsia.
Provo.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole vasta palveluksesta kyse vaan siitä että aloittajan ystävät eivät ole auttavaisia. Ja jos itse on herkästi auttamassa muita, niin onhan se tavallaan loukkaus, ettei ystävät auta itseä.
Jos tekee vääriä oletuksia loukkaantumiselta harvoin voi välttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos hän ei pääse?
Pääsee kyllä.
Se ei kestäisi jos sanoisin totuuden sanoja.
Itsellä myös ns.ystävä,jota aina olen auttanut,kun on tarvinnut apua.Vienyt pariin kertaan hänen koiraansa eläinlääkäriin autollani,koska hänellä ei autoa,muuttoavussa ollut,vienyt ostamaan useampaan kertaan kesäkukkia autolla,kauppaan jne.mitä vain.
Sanoi,että kun te muutatte(rempan takia muutimme 6kk ajaksi pois kotoa),niin autan myös ja hänen serkkunsa(miespuolinen,jotta siis jaksaisi kantaa),mutta eipä tullut apua,eikä soitellut tms.
Kun sitten nähtiin sattumalta ja oli mennyt jo yli puoli vuotta meidän takaisinmuutosta jo,niin leikki " tyhmää",että ai,oletteko jo muuttaneet..vaikka tiesi siis täysin selvästi,että olimme.Poikamme siis kavereita ja asutaan ihan alle 100m päässä,tosin omat pojat jo muuttaneet kotoa,kun aikuisia.
Jos joku iso asia,minkä kuulee pojaltaan,niin silloin on utelemassa heti minulta.
Nyt ei olla oltu missään tekemisissä lähes kahteen vuoteen,eikä olla onneksi törmätty vahingossakaan vaikka lähekkäin asutaan,mutta taas kuuli pojaltaan suuren uutisen(näen siis välillä tätä poikaa/aikuinen kylläkin siis jo)ja kerroin yhden asian ja niinpä seuraavana päivänä puhelin taas soi ja tämä ns.ystävä soittaa...lisätietoja..en edes viitsinyt vastata.
Ei kiitos enää,mulle riitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä omen laittanut välit poikkiin "ystävään", jolle kyllä kelpasi hyvinkin mun apuni, mutta kun kuuli, että jouduin yläasteikäiset lapset jättämään yhdeksi yöksi keskenään, kun lähdin auttamaan omaa miestäni, joka asuu jokatoisella viikolla toisella puolen Suomea, hän alkoi paasaamaan miten ei voi jättää. Apuaan ei kuitenkaan tarjonnut, vaan sanoi mitään asiasta tietämättömänä, että aikuinen ihminen kyllä pärjää yksin, mutta lapset eivät.
Oikea ystävä olisi tarjoutunut nuorten hoitoavuksi, olisi välillä voinut käydä meillä katsomassa että pärjäävät, koska mieheni todella tarvitsi mun apua silloin.
Minäkin tarjouduin ottamaan ystäväni lapset, jotka ovat samanikäisiä kuin minun, meille siksi aikaa, kun ystävällä oli menoa.Sen jälkeen ei olla yhteyttä pidetty.
No tuo tilanne olisi kyllä voitu välttää, jos lapsesi ovat ollenkaan ikätasolleen kasvatettuja, ei koko jutusta olisi tarvinnut tehdä mitään numeroa, ei yläasteikäiset ole enää lapsia vaan teinejä, jotka aivan taatusti selviäisivät omillaan YHDEN yön! Ei siellä kotona yöllä ole yhtään sen enempää vaaranpaikkoja kuin päivällä, vai onko teillä jälkikasvu valvonnan alla ympärivuorokautisesti? Liekö kuitenkin ihan keksitty juttu muutenkin, ei kai noin hysteerisiä holhousfanaatikkoja voi ollakaan.
Ystäväni mielestä tuonikäisiä ei yksin jätetä. Mulle se ei ollut ongelma, olin vain kertonut ohimennen, että lähden auttamaan miestäni ja lapset ovat keskenään yhden yön.
Ystävä alkoi syyllistämään, miten lapsia ei yksin jätetä, aikuinen pärjää kyllä.
Mutta apuaan ei tarjonnut kuitenkaan, vaikka minäkin olen tarjoutunut auttamaan, jopa ilmaiseksi kuskannut hänen lapsiaan toiseen kaupunkiin. Bensarahaa hänelle ei tullut mieleenkään antaa, vaikka hän itse aina muistutti, miten hänelle ei joku joskus maksanut bensoja kun hän kuskasi.
Jotkut vain eivät tajua, että tekevät juuri sitä samaa mistä muita syyttelevät.
No mikä on selitys, että kieltäytyy auttamasta? Mitä hän on sanonut syyksi?
Koskaan vuorovaikutus suhteissa ei kannata tehdä oletuksia. Tai ainakin on tarkistettava pitääkö se oletus minkä teen ollenkaan paikkaansa.