Lue keskustelun säännöt.
Lomalta kotiinpaluu ja niinkuin ei koskaan poissa olisi ollutkaan... :(
28.03.2015 |
Olin vajaan viikon reissulla ulkomailla ystäväni luona, josta palasin eilen kotiin. Mies oli sillä aikaa kotona kouluikäisen poikien ja reilu 4-vuotiaan tytön kanssa. Tästä ajasta tyttö oli vielä lähes kaksi vuorokautta isovanhempien luona hoidossa. Pojat niin isoja jo ettei heissä oli ns. hoidettavaa, vain perustarpeista huolehdittavaa... Kun tulin eilen kotiin niin asunto oli kuin myrskyn jäljiltä; jokainen huone ihan kaaoksessa + pyykkiä vuori vastassa pyykkihuoneessa... Mitään muutakaan ei ollut osoittamassa, että minua olisi odotettu millään lailla ainakaan miehen taholta. Ei ollut ruokaa tms. Lapset tietenkin ottivat onnellisena vastaan ja ovat olleet kovasti läheisyydessä tultuani. Mies aloitti jo eilen huutamisen ja takertui sanomisiini, vaikka juteltiin han normaaleista aiheista.
Tänään olin useamman tunnin kauppareissulla kaikki lapset mukanani, jonka jälkeen tulin pizzojen kanssa kotiin. Nuorimmainen ei halunnut pizzaa vaan vaati saada nuudelia ja nälissäni en jaksanut enää alkaa asiasta sen enempää vänkäämään vaan lupasin hänelle nuudelia muiden lisukkeiden kanssa. Pyysin miestäni keittämään nuudelit, kun olin itse jo alkanut nälkäisenä syömään. Tämä sai miehen menettämään hermonsa ja alkoi huutamaan jälleen minulle. Huusi, että pitikö saada nakittaa hänelle tuokin pieni juttu... Että ettenkö nyt samalla olisi saanut itse laitettua niitä kiehumaan...?! No toki olisin, ei mikään iso juttu. Mtta oltiin oltu monta tuntia ostoksilla ja mies sillä aikaa kotona ihan rauhassa levähdellen.... Siinäpä itselläni sitten lopullisesti paloi päreet ja huusin hänelle näkemykseni reissusta palaamisestani kaikin puolin siivoineen kaikkineen, sekä myöskin sen, että tuntuu kuin ei poissa olisi ollutkaan. Kotityöt kun muutenkin minun hoidettavanani suurimmaksi osaksi AINA 3-vuorotyön ohella. Mies on kehdannut minulle välillä vielä asiasta huomautellakin, että miten en saa pyykkivuoria hoideltua tai laskosteltua, vaikka teen kaikkea tätä koko ajan minkä ehdin muulta. Samoin koitan pitää kotia edes jonkinlaisessa järjestyksessä....
Tänään tulin kyllä lopullisesti siihen tulokseen ettei mies arvosta minua tai tekemisiäni lainkaan... Olen sitä miettinyt jo pidemmän aikaa, mutta tämä päivä aukaisi lopullisesti silmäni. Ja kun arvostus toista kohtaan poissa niin eikös se niin ole, että peli on silloin menetetty?! Itse en viitsi enää ainakaan lainkaan yrittää edes selvittää, olen niin kyllästynyt tähän. Ainoa mikä minut on saanut pysymään samassa taloudessa on se, että meillä on kolme lasta ja olen ajatellut, että heille pitää tarjota ehjä perhe ja että pärjäämmetaloudellisesti näin paremmin. Mtta mitäpä hyötyä mistään tuosta on, jos henkinen ilmapiiri on koko ajan tätä luokkaa?
Kommentit (24)
Arvelisin, että ovat olleet myös ikävissään ja nyt palattuadi ikävöiminen purkautuu noin. Kurja juttu, ettei kotiinpaluusi meni noin.
Olin joskus eräsuhteessa ja monesti se odotettu tapaaminen menikin pelkäksi kiukutteluksi puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies oli lomalla teidän poikien kanssa, sä olit lomalla yksin... Ok, mies oli paska, ja siis on paska, ja sitten se teidän nuorimmainen ei pääse mihinkään ja vaatii nuudelia. Ja sä et arvosta lomaasi vaan vaadit, että mies laittaa nuudelit? Ei vittu teidän perhettä, nuudelit tulee kyllä siinä pitsaa syödessäkin :)
Akka on ollut viikon rentouttavalla lomalla ja mies hoitanut kotona lapsia sillä välin. Kyllä. Todellakin se yksikin pyyntö lapsiin liittyen voi olla liikaa siinä vaiheessa!
Keitä itse nuudelisi ja anna sille miehelle omaa aikaa. Ääliökin tajuaa, että hän on kipeästi sen tarpeessa.
Mutta miksi nuudeleita piti edes keittää, jos ruokaa oli tarjolla? Eihän siinä mitään vääntämistä olisi tarvittu, olkoon syömättä jos ei kelpaa.