Aikuistenkin ystävyys menee pilalle, kun ystävä löytää miehen

Se ärsyttää eniten että kun suhde loppuu, tullaan  keräämään empatiaa ja vinkumaan myötätuntoa ,

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Se ärsyttää eniten että kun suhde loppuu, tullaan  keräämään empatiaa ja vinkumaan myötätuntoa ,

Jep. Sitten kyllä seura kelpaa...

Mun yksi kaveri erosi ja tuli meille itkemään (ja joi kännit) ja yritti saada MUT eroamaan miehestäni :D

"Että voitais sit olla sinkkuja yhdessä".

Joo meidän suhteella oli mennyt vähän huonommin, mutta olipa ihan hiton asiaton heitto silti.

Hän löysi uuden miehen alle kuukaudessa. Ja katosi taas kun pieru sahraan.

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika on sitä, että hyvä että sen oman puolison kanssa on kahdenkeskistä aikaa. Sitä pitää raivata tietoisesti kalenteriin. Ystävyys säilyy, jos ystävä pystyy joustamaan. Eli hän voi osallistua tilanteisiin, joissa lapset on mukana (ja ehkä jopa auttaa niissä tilanteissa ystäväänsä). Näin kuluu yli 10 vuotta, koska jossain vaiheessa alkaa se taksisuhaus harrasteisiin jne. Näin se vaan ikävä kyllä menee. 

Siis ihan tosissaan olet sitä mieltä, että ystävyyden voi heittää menemään perheen tieltä, mutta jostain syystä yståvän pitäisi kuitenkin olla valmiina auttamaan ja joustamaan sun mielesi mukaan? Uskomatonta itsekkyyttä, onneksi et kuulu elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika on sitä, että hyvä että sen oman puolison kanssa on kahdenkeskistä aikaa. Sitä pitää raivata tietoisesti kalenteriin. Ystävyys säilyy, jos ystävä pystyy joustamaan. Eli hän voi osallistua tilanteisiin, joissa lapset on mukana (ja ehkä jopa auttaa niissä tilanteissa ystäväänsä). Näin kuluu yli 10 vuotta, koska jossain vaiheessa alkaa se taksisuhaus harrasteisiin jne. Näin se vaan ikävä kyllä menee. 

Miksi se on aina naisten ystävyys joka pikkulapsiaikana joustaa?

Miehet käy yhä saunailloissa, harrastuksissa, kavereilla, poikien kanssa yksillä jne. Ja naisen ystävyys-suhteet "joustaa". Yksi syy miksi en halua lapsia.

Ehkä naisten kaveruudet ei olekaan loppupeleissä niin hyviä. Poikkeuksia lukuunottamatta. Itse ainakin tajunnut että esim.opiskelukaverit oli vaan sitä, seuraa opiskeluaikana. En siis itse ole ajatellut heitä vaan hyötymielessä mutta tajunnut opintojen loputtua että ei suurinta osaa enää kiinnosta. 

Tunnistan parikin kaveria näistä ketjun tapauksista. Jos nää kaverit lukisivat ketjun, eivät tietenkään tunnistaisi itseään naista mieslandiaan katoavista kavereista 😄

Yksi ystäväni nykyisin valittaa, miten ystävillään ei löydy hänelle aikaa, ystävät eivät ota yhteyttä ja edellisestä näkemisestä on pitkä aika. Ystävä on siis taaperon kanssa kotona.

Olisiko syy vaikka se, että tämä ystävä hylkäsi itse ystävänsä alkaessaan seurustella? Meni monta vuotta, kun ystävä oli häähuumassa ja ajatukset pyörivät lapsen saamisen, raskauden, syntymän ja vauvan ympärillä. Silloin harvoin kun nähtiin ennen lapsen syntymää, halusi lähes aina ottaa miehen mukaan tapaamisiin. Ystävä oli myös rasittavaa seuraa, kun kaikki puheenaiheensa pyörivät vain häiden tai raskauden yrittämisen ympärillä.

Nyt vuosien tauon jälkeen kun ystävällä alkaisi olla taas aikaa muille, niin kummasti muut eivät ole jääneet odottelemaan. En jäänyt minäkään.

Jep. Vaihtaisin vaan sanan mies sanaan seurustelukumppani, koska samalla tavalla katoilee lesbotkin ystävät. Olen vannonut itselleni, etten itse tee katoamistemppua jos pariudun vaan olen olemassa ystävilleni edelleen. Tiedän kyllä sen alkuhuuman kokemuksesta, muttei siihen tarvi hukkua ja rakkaat ihmiset ansaitsee huomiota ja läsnäoloa. Ystävät on arvokkaita, ei itsestäänselvyys.

Olen onneksi tutustunut kaikkiin läheisimpiin ystäviini silloin kun he ovat seurustelleet. Näin ollen olen jo tiennyt että heillä on tarve muihinkin ihmissuhteisiin kuin parisuhteeseen.

Ihmiset on sokeita omalle käytökselleen. Ei nähdä, että olisi muututtu jotenkin. Lisäksi aika moni elää siinä harhassa, että muut tykkäävät heidän uudesta kumppanista yhtä paljon kuin he itse pitävät. Noh, sanotaan näin, että harvan ystävän puolison kanssa jutut synkkaa tosi hyvin. Osa on ihan ok seuraa, joidenkin kanssa ei ole juuri mitään yhteistä. Ystävän kumppani voi myös olla aika ärsyttävä muille tai kohdella ystävää ikävästi, eikä ystävä edes huomaa asiaa.

tule kaapista ulos ja tunnusta lespoutesi halusitko ystävästäsi pimpin nuolijan ja nyt olet pettynyt kun hän onkin julki hetero.

Näin kävi jopa äidilleni. Hän jäi leskeksi vuosia sitten. Yli kuusikymppisenä löytyi uusi mies ja sen kanssa on ollut 24/7. Minä olen välillä ihan huolissani äidistä kun hänestä ei enää mitään kuulu. Ennen me kirjoiteltiin Skypen kautta pitkin päivää, enää ei kuulu mitään. Jos itse laitan viestiä, voi mennä lähes koko päivä ennen kuin hän edes lukee viestini.

Myönnän olevani vähän mustis siinä mielessä, että minulla ei ole oikein ketään jonka kanssa jutella enää, eikä ketään joka lähtisi lenkille tai kauppoihin, kun me äidin kanssa vietettiin aika paljon aikaa yhdessä vuosikaudet. Olen tietysti silti onnellinen, että hän löysi uuden miehen. Joutuuko tässä itsekin jotain miestä vielä ruveta etsimään? Ei millään kiinnostaisi. Mutta aika yksinäistä on kun ei enää äitiäkään saa lähtemään mihinkään.

Mä olin varmasti joidenkin ystävien mielestä se, jonka kanssa yhteydenpito väheni, kun tavattiin mieheni kanssa. Samaan syssyyn osui tosi kiireinen vaihe elämää: viimeistelin opintoja ja töitä oli aivan liikaa. Jo ennen miehen tapaamista oli aika ystäville kortilla, kun meinasin polttaa itseni loppuun tuossa yhdessä työpaikassa. Ystäville näyttäytyi ehkä sellaisena, että vähentynyt aika johtui miehestä, vaikka syitä oli muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuuhan sitä ja on tavallaan myös ihan luonnollista, että kumppanin löytäminen  ja parisuhteeseen asettuminen voi muuttaa rajustikin aiempia ihmissuhteita. - Itse aikanaan jouduin antamaan naiselle lopulta pakit, koska hän ei voinut sietää sitä, että minulla on lähipiirissäni sekä naisia että miehiä, joiden kanssa vaihdan viestejä ja soittelen ja tapaankin jos siihen vain sopiva aika joskus löytyy kun asutaan ja eletään osan kanssa hyvin pitkän välimatkan päässä toisistamme.

Mutta joo. Nyt sinkkuna minua hieman tökkii se, että kun on sinkku niin osa -onneksi vain hyvin pieni osa- kuvittelee, että minulla olisi siten paremmin aikaa ja majhdollisuutta joustaa omista menoistani ja puuhistani kun ei ole kumppania saati lapsia, joilla selittaa miksi ei pääse tai voi tai miksi esitetty ei muuten vain sovi.  Pahimillaan joku vetänyt herneet nenäänsä kun hänen ylhäisyytensä ei pitänyt siitä, että sanoin vain, että minulle ei käy ja alkoi syyttely, että mitä minulla sitten muka on, kun kas yllättäen en ollut seuraavana päivänä valmis lähtemään hänen kanssaan kaupungille kun hänellä oli silloin sopinut... 

Osa kun liukuu tai tietoisesti meneeki sinne kumppanin taakse ja selittää kumppanin menoilla ja tai vain hänellä (kun meidän pitää...) tai vastaavalla tavoin laps(i)en vetoamalla omia valintojaan ja päätöksiään.

Toisinaan tällainen on erinomaisen ymmärrettävää mutta välillä saa vähän koomisiakin piirteitä tai tunteen, että hei kyllä sä voit ihan suoraan sanoa, että ei sulle käy nyt puhelimessa puhuminen tai nähdä parin viikon päästä ei sun tarvitse selittää ja kertoa että kuinka se nyt ei käy kun samana päivänä on 18 vuotiaan lapsesi tarkoitus hankkia kengät vaikka kivahan se toki on, että yhdessä meette ostoksille.. Tai joo mukavaahan se on, että kumppanisi aikoo illalla katsoa jalkapalloa mutta kysyinkin,että voitaisko me soitella viikonloppuna mutta okei ei nyt. - Kiva nyt kuitenkin että vastasit kun kaikki ei viitsi vastata mitään, vaikka varmasti, jos puhelimensa on on ollut heillä kädessä niin ovat nähneet soittoni tai viestini

Jos ei kumppani hyväksy eri sukupuolta olevia ystäviä, se on vakava varoitusmerkki.

Mä en hyväksy. Onneksi miehellä ei ole ikinä ole ollut naisia kavereina.

Siis on hänellä esim. harrastuksen kautta naistuttavia mutta en kyllä tykkäisi jos lähtisi heidän kanssaan vaikka kaksin kahville tai syömään. Mulla ei myöskään ole miehiä kavereina. 

Asia olisi ehkä erikseen, jos miehen kaverina olisi vaikkapa lesbo tai joku, jonka ulkonäöstä heti tietäisin, että ei ole miehen makuun (vaikka 150kg painava nainen).

Mun kavereilla (naisilla) on paljon miespuolisia kavereita ja kyllä siinä aina on semmonen flirtti meininki päällä. Ehkä se sitten tuo jotain maustetta elämään tms?

Mä itse ihastun niin helposti, että jos mulla olisi kaverina kivannäköinen mies jonka kanssa olisi vieläpä mukava viettää aikaa niin aivaa 110% varmasti ihastuisin. Siksi ollaan sovittu, että kummallakaan ei ole vastakkaista sukupuolta kaverina.

Miehenä aina joskus aattelen, että miten he, jotka ovat sitä mieltä, että kumppanilla ei saisi olla lainkaan läheisiä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä ja kavereita jne mahtavat ajatella, bi-seksuaaleista. - Onko niin, että jos on bi-seksuaali, niin ei saa olla yksin tai parisuhteessa mutta ei ainakaan viettää miellyttävältä vaikuttavien muiden kuin oman oman kumppanin ja ehkä verisukulaisen tai sisaruksen kanssa, vai kuinka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuuhan sitä ja on tavallaan myös ihan luonnollista, että kumppanin löytäminen  ja parisuhteeseen asettuminen voi muuttaa rajustikin aiempia ihmissuhteita. - Itse aikanaan jouduin antamaan naiselle lopulta pakit, koska hän ei voinut sietää sitä, että minulla on lähipiirissäni sekä naisia että miehiä, joiden kanssa vaihdan viestejä ja soittelen ja tapaankin jos siihen vain sopiva aika joskus löytyy kun asutaan ja eletään osan kanssa hyvin pitkän välimatkan päässä toisistamme.

Mutta joo. Nyt sinkkuna minua hieman tökkii se, että kun on sinkku niin osa -onneksi vain hyvin pieni osa- kuvittelee, että minulla olisi siten paremmin aikaa ja majhdollisuutta joustaa omista menoistani ja puuhistani kun ei ole kumppania saati lapsia, joilla selittaa miksi ei pääse tai voi tai miksi esitetty ei muuten vain sovi.  Pahimillaan joku vetänyt herneet nenäänsä kun hänen ylhäisyytensä ei pitänyt siitä, että sanoin vain, että minulle ei käy ja alkoi syyttely, että mitä minulla sitten muka on, kun kas yllättäen en ollut seuraavana päivänä valmis lähtemään hänen kanssaan kaupungille kun hänellä oli silloin sopinut... 

Osa kun liukuu tai tietoisesti meneeki sinne kumppanin taakse ja selittää kumppanin menoilla ja tai vain hänellä (kun meidän pitää...) tai vastaavalla tavoin laps(i)en vetoamalla omia valintojaan ja päätöksiään.

Toisinaan tällainen on erinomaisen ymmärrettävää mutta välillä saa vähän koomisiakin piirteitä tai tunteen, että hei kyllä sä voit ihan suoraan sanoa, että ei sulle käy nyt puhelimessa puhuminen tai nähdä parin viikon päästä ei sun tarvitse selittää ja kertoa että kuinka se nyt ei käy kun samana päivänä on 18 vuotiaan lapsesi tarkoitus hankkia kengät vaikka kivahan se toki on, että yhdessä meette ostoksille.. Tai joo mukavaahan se on, että kumppanisi aikoo illalla katsoa jalkapalloa mutta kysyinkin,että voitaisko me soitella viikonloppuna mutta okei ei nyt. - Kiva nyt kuitenkin että vastasit kun kaikki ei viitsi vastata mitään, vaikka varmasti, jos puhelimensa on on ollut heillä kädessä niin ovat nähneet soittoni tai viestini

Jos ei kumppani hyväksy eri sukupuolta olevia ystäviä, se on vakava varoitusmerkki.

Mä en hyväksy. Onneksi miehellä ei ole ikinä ole ollut naisia kavereina.

Siis on hänellä esim. harrastuksen kautta naistuttavia mutta en kyllä tykkäisi jos lähtisi heidän kanssaan vaikka kaksin kahville tai syömään. Mulla ei myöskään ole miehiä kavereina. 

Asia olisi ehkä erikseen, jos miehen kaverina olisi vaikkapa lesbo tai joku, jonka ulkonäöstä heti tietäisin, että ei ole miehen makuun (vaikka 150kg painava nainen).

Mun kavereilla (naisilla) on paljon miespuolisia kavereita ja kyllä siinä aina on semmonen flirtti meininki päällä. Ehkä se sitten tuo jotain maustetta elämään tms?

Mä itse ihastun niin helposti, että jos mulla olisi kaverina kivannäköinen mies jonka kanssa olisi vieläpä mukava viettää aikaa niin aivaa 110% varmasti ihastuisin. Siksi ollaan sovittu, että kummallakaan ei ole vastakkaista sukupuolta kaverina.

Miehenä aina joskus aattelen, että miten he, jotka ovat sitä mieltä, että kumppanilla ei saisi olla lainkaan läheisiä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä ja kavereita jne mahtavat ajatella, bi-seksuaaleista. - Onko niin, että jos on bi-seksuaali, niin ei saa olla yksin tai parisuhteessa mutta ei ainakaan viettää miellyttävältä vaikuttavien muiden kuin oman oman kumppanin ja ehkä verisukulaisen tai sisaruksen kanssa, vai kuinka?

Hyvä kysymys! Ei ole kokemusta BI-kumppanista. Mutta usein heilläkin jompikumpi sukupuoli on se mieluisampi? Lisäksi hänen kanssaan samaa sukupuolta oleva voi "antaa jotain mitä minä en voi", joten... Enpäs tiedä. Kommentti verisukulaisista taas on typerä. Suurin osa kokee ällötystä pelkästä ajatuksestakin, niin ihminen on rakennettu. Vaikka kuinka olisi missin näköinen sisko tai serkkutyttö.

Mutta puhuin tuossa siis omasta kokemuksesta. Ihastun itse todella helposti, johtuen siitä, että koulussa mua on pojat usein haukkunut rumaksi yms. Jos joku kivannäköinen mies on mulle kohtelias (vastoin ennakko-odotuksiani) niin oon ihan sulaa vahaa saman tien.

Ja kuten sanoin, mulla on kavereita jotka flirttaa kympillä näiden kaverimiestensä kanssa, oman kumppanin selän takana. Silitellään vähä hauiksia ja toinen vähä sipaisee hiuksia ja sit vähä kuiskutellaan ja hymistellään jossain baarin nurkassa.... Joo ei oo ok.

se edellinen

Hankala se on lauma eläimenä ryhmäpaineen mukaan vihata miehiä jos elää miehen kanssa

Joo. En tykkää h.omo miehistä kavereina.

Mun ystävä erosi. Ennen eroa suunniteltiin kaikkea yhteistä tekemistä ja harrastuksia, olisimmehan sitten molemmat sinkkuja. Ystävä löysi heti uuden miehen. Ja silloin mentiin. Hän puhui vaan miehestä. Ystävä muuttui todella paljon, kiinnostui mm yhtäkkiä sellaisista jutuista mistä ei ennen ollut kiinnostunut tippaakaan. Jätti omat harrastukset ja alkoi harrastaa niitä mitä uusi mieskin. Me ei enää nähty juuri lainkaan. Sillon jos nähtiin niin ystävä viestitteli koko ajan kännykällä miehen kanssa. Teki mulle ohareita, koska aikoikin viettää aikaa miehen kanssa. Vaikka selitti mulle miten ois kiva nähdä pitkästä aikaa. Mulle tuo on enää sanahelinää. Ystävä sai uusia ystäviä miehen kautta joita jaksaa kehua. Ystävä kertoi että elää nyt elämänsä parasta aikaa. Mut vanhoille ystäville ei ole aikaa eikä tilaa joten mietityttää oliko se edes ystävyyttä.

Itse en kaipaa ystäviä juuri ollenkaan. Mies ja lapsi riittää mulle. En todellakaan jaksaisi sosiaalisesti kuormittavan työn ja perheen jälkeen tavata ketään. Ehkä joku muukin on samanlainen kuin minä. Ei vaan jaksa pitää yllä ystävyyssuhteita, kun on arki täynnä muuta. (?)

Mullakin on kaverit jääneet seurustelun myötä, mutta niin päin että minua ei enää pyydetä mihinkään kavereiden puolelta. Ennen olin 90% se joka otti yhteyttä kavereihin. Kun sitten tiputin omaa aktiivisuuttani kavereiden tapaamiseen 50%iin, niin ei mennyt kuin puolitoista vuotta että emme näe näiden kavereiden kanssa enää ollenkaan. Kaverit varmaan sanovat kysyttäesssä että ystävyys meni pilalle kun minä löysin miehen. ;)

Ystävät ovat elämässä vain tiellä.