Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko koulu kieltää eväät lapselta?

Vierailija
28.03.2015 |

Lapsemme käy koulua, jonka säännöissä on kielletty kaikki eväät. Lapsi on tottunut syömään puhtaista, laadukkaista raaka-aineista tehtyä kotiruokaa, joka meneekin alas hyvällä ruokahalulla. Keskuskeittiöstä tulevan einestyyppisen kouluruuan syöminen on kuitenkin tuottanut aina vaikeuksia. Aluksi syömättömyys ei ollut ongelma, kun koulupäivät oli niin lyhyitä. Nykyään lapsi kuitenkin valittaa, että päivän viimeisinä oppitunteina on vaikea keskittyä nälän takia.

Lapsi maistaa aina kouluruokaa, mutta tahtoo vain harvoin jatkaa syömistä. Valittaa ruokaa pahan makuiseksi ja sanoo, että monesta ruuasta tulee huono olo. Lasta ei voi pakottaa syömään kouluruokaa emmekä halua väkisin painostaa häntä siihen, kun normaalit kehotukset ei riitä. Antaisimme lapselle mieluusti mukaan kouluun esim. hedelmän ja muuta terveellistä ja huoneenlämmössä säilyvää syötävää. Voiko koulu todella kieltää tällaisen? Tiedän, että joissain kouluissa on kielletty esim. koulumatkojen pyöräily, vaikka tällainen kielto on lainvastainen. Sanooko laki mitään eväiden rajoittamisesta?

Kommentit (103)

Vierailija
81/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 15:06"]PÄIVÄ

LOUNAS

ILTAPÄIVÄKERHOJEN VÄLIPALA 

MA
30.3.

Makkarakastike LA, M, K
Peruna
Salaatti/raaste

Vihannespala
Kalkkuna-ruispatonki LA, M, K, S

TI
31.3.

Kalapuikko, S
Kermaviilikastike, LA, GL, K, S
Peruna
Salaatti/raaste

Punaherukkapuuro LA, M, K, S
Juusto

KE 
1.4.

 Pinaattikeitto K, S
Kananmuna
Karjalanpiirakka LA, K, S
Hedelmä

Juurespala
Marjajogurtti LA, GL, K, S

TO 
2.4.

Uunikanaa LA, M, GL, S, K
Curry-hedelmäkastike, LA, K, S
Täysjyväriisi
Salaatti/raaste
Mokkapalat, LA, S

Hedelmäpala
Mämmi, LA, M, K, S
Kermamaito
Kidesokeri
Juustoleipä, LA, K, S

[/quote]

Ruokalista ei kerro ruoan sisällöstä yhtään mitään.

Vierailija
82/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:55"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:53"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:30"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 21:50"]

Meidän koulun ruokalistalla on joka ikinen päivä perunaa (4 kertaa viikossa) tai valkoista riisiä/valkoista makaronia (jompaa kumpaa näistä 1 kerta viikossa) ja makkaraa/nakkia/jauhelihaa/seitiä. Kerran kahdessa viikossa on kanaa ja kerran valkoista puuroa, ja joskus hyvin harvoin verilettuja tai kumista tillilihaa. Lihaa on ruuassa sen verran, että lautaselle voi osua juuri ja juuri kaksi hippusta. Perunat ovat keltaisia ja kumisia, ja niitä sinkoilee jatkuvasti lattialle kun yritetään saada haarukan piikkejä pinnasta läpi. Kaikki mahdollinen ruoka on kuorrutettu juustolla tai kermalla. Salaattina on vain yhtä laatua pilkottua kasvista (esimerkiksi pelkkiä kurkkuviipaleita, pelkkää suolakurkkua, pelkkää punajuurta, pelkkää porkkanaraastetta, pelkkää puolukkahilloa) tai vihreää salaattia joka on todellakin vihreää (muutama ensimmäinen syöjä saa salaatin päälle pilkotut muutamat kurkun ja tomaatin palat) tai juuresraastetta joka maistuu voimakkaasti etikalle. Muita salaatteja en ole koskaan nähnyt, ja jos puoletkin syöjistä ottaisi salaattia sen verran kuin kuuluisi se loppuisi aina kesken. Ruoka on joko ylisuolaista (ei muita mausteita) tai täysin suolatonta. Useimmista ei ulkonäön perusteella pysty sanomaan mitä niiden pitäisi esittää ja ruokaa joutuu syömään kolme lautasellista että selviää edes seuraavan tunnin. Mitään pääsiäisruokia täällä on turha odottaa, ehkä mämmiä saattaa olla yllätysjälkkärinä. Tällaista ruokaa ei mikään näkkärinpala ja maitolasillinen pelasta. Asun paikkakunnalla, jossa kouluruokaan käytetään miminiraha ja sitä ei saa arvostella koska "se on ilmaista ja aina ollut hyvää".

[/quote]

Nyt taitaa joku mamma vähän revitellä lapsuutensa "kouluruokatraumoilla". Tilliliha on poistunut koulujen ruokalistoilta jo vuosia sitten.

[/quote]

Aijaa? Kyllä vain on edelleenkin tilliliha listoilla. Tämä "mamma" istuu joka päivä ruokalassa avustajan ominaisuudessa, että on ihan omin silmin nähtyä ja maistettua. Ei mitään vanhoja traumoja, vaikka niin toivoisinkin olevan mieluummin kuin todellisuutta.

[/quote]

Linkitäpä sellainen ruokalista, mistä löytyy tillilihaa.

[/quote]

Hieman vaikea linkittää ainakaan tämän paikkakunnan listaa, koska sitä ei ole netissä. Ruokalista jaetaan koteihin paperisena ja julkaistaan paikallislehdessä, lista on sama myös vanhuksille ja päiväkodille. Ei näy netistä löytyvän monen muunkaan pienemmän kunnan listoja. Googlella löytyy ainakin Orivesi äkkiä katsottuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/103 |

tykkäät eineksistä?valmiit lihapullat

Vierailija
84/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:31"]

[/quote] varmasti löytyy myös netistä

Vierailija
85/103 |

http://www.hs.fi/ilta/09032015/a1425874949292

"Tilliliha ja piparjuuriliha poistettiin ruokalistalta 1990-luvun alussa. Myös maksaruoat poistettiin A-vitamiinikeskustelun jälkeen 1990-luvulla. Tänä päivänä maksaruokia tarjotaan hyvin harvoin"

Vierailija
86/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 15:42"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 15:06"]PÄIVÄ

LOUNAS

ILTAPÄIVÄKERHOJEN VÄLIPALA 

MA
30.3.

Makkarakastike LA, M, K
Peruna
Salaatti/raaste

Vihannespala
Kalkkuna-ruispatonki LA, M, K, S

TI
31.3.

Kalapuikko, S
Kermaviilikastike, LA, GL, K, S
Peruna
Salaatti/raaste

Punaherukkapuuro LA, M, K, S
Juusto

KE 
1.4.

 Pinaattikeitto K, S
Kananmuna
Karjalanpiirakka LA, K, S
Hedelmä

Juurespala
Marjajogurtti LA, GL, K, S

TO 
2.4.

Uunikanaa LA, M, GL, S, K
Curry-hedelmäkastike, LA, K, S
Täysjyväriisi
Salaatti/raaste
Mokkapalat, LA, S

Hedelmäpala
Mämmi, LA, M, K, S
Kermamaito
Kidesokeri
Juustoleipä, LA, K, S

[/quote]

Ruokalista ei kerro ruoan sisällöstä yhtään mitään.

[/quote]

Aivan! K-pyöryköitäkin myytiin lihapyöryköiden nimellä, vaikkei ne sisältänyt lainkaan lihaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/103 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai soijaproteiini ei terveellistä??! :D nytpä vitsin murjaisit. Kyseisen proteiinin terveysvaikutukset ovat todella positiivisia. Vai mistähän johtuisi että kasvissyöjät ja vegaanit ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pidempään kuin sekasyöjät?

Vierailija
88/103 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Brittimamma täällä. Meillä yläasteella on kanttiini, josta saa ostaa ruokaa. Lämpimät vaihtoehdot ovat chicken wrap with chips, pasta with chips tai sausage roll. Lisäksi on voileipiä ja salaattikulhosia, plus herkkuja. 

Kaikki tulee valmiina annoksina ja lämmitetään tarpeen mukaan. 

Useimmilla nuorilla on omat eväät mukana, tai ostavat jotain ja täydentävät kotoa tuoduilla jutuilla. 

Ilmainen kaalisoppa tai uuniseiti tai lihamureke joka päivä olisi aivan ihana asia, kunnon ruokaa vaikka ei ehkä laadukkainta mahdollista tai jokaisen makuun. Oma teinini olisi innoissaan oikeasta lautaselta tarjotusta lounaasta joka päivä, ja minä vanhempana olisin innoissani paitsi kunnollisesta ruoasta, myös siitä ettei tarvitsisi joka aamu huolehtia rahasta ja lisukkeista.

Hurraahuuto ilmaiselle säädyllisen laadukkaalle kouluruoalle!  :D 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/103 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 00:37"]

Ai soijaproteiini ei terveellistä??! :D nytpä vitsin murjaisit. Kyseisen proteiinin terveysvaikutukset ovat todella positiivisia. Vai mistähän johtuisi että kasvissyöjät ja vegaanit ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pidempään kuin sekasyöjät?

[/quote]

Soija perinteisesti valmistettuna eli esim. tofuna osana sekaruokavaliota onkin ok. Soijarouheen tai muiden vastaavien prosessoitujen soijatuotteiden terveellisyydestä ei löydy positiivisia tutkimustuloksia. Eikä varsinkaan prosessoitujen soijatuotteiden käyttämisestä pääasiallisena proteiininlähteenä. Kuten länsimaissa elävät vegaanit tekevät.

Väitteesi kasvissyöjien ja vegaanien paremmasta terveydestä ovat höpönlöpöä: http://ajcn.nutrition.org/content/70/3/516s.full

There were no significant differences between vegetarians and nonvegetarians in mortality from cerebrovascular disease, stomach cancer, colorectal cancer, lung cancer, breast cancer, prostate cancer, or all other causes combined.

Vierailija
90/103 |
29.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hah, jos aikuiset pakkaavat lapselle Domino keksejä evääksi, niin OMA MOKA. Normaaleille aikuisille riittää oma äly...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän koulun ruokalistalla on joka ikinen päivä perunaa (4 kertaa viikossa) tai valkoista riisiä/valkoista makaronia (jompaa kumpaa näistä 1 kerta viikossa) ja makkaraa/nakkia/jauhelihaa/seitiä. Kerran kahdessa viikossa on kanaa ja kerran valkoista puuroa, ja joskus hyvin harvoin verilettuja tai kumista tillilihaa. Lihaa on ruuassa sen verran, että lautaselle voi osua juuri ja juuri kaksi hippusta. Perunat ovat keltaisia ja kumisia, ja niitä sinkoilee jatkuvasti lattialle kun yritetään saada haarukan piikkejä pinnasta läpi. Kaikki mahdollinen ruoka on kuorrutettu juustolla tai kermalla. Salaattina on vain yhtä laatua pilkottua kasvista (esimerkiksi pelkkiä kurkkuviipaleita, pelkkää suolakurkkua, pelkkää punajuurta, pelkkää porkkanaraastetta, pelkkää puolukkahilloa) tai vihreää salaattia joka on todellakin vihreää (muutama ensimmäinen syöjä saa salaatin päälle pilkotut muutamat kurkun ja tomaatin palat) tai juuresraastetta joka maistuu voimakkaasti etikalle. Muita salaatteja en ole koskaan nähnyt, ja jos puoletkin syöjistä ottaisi salaattia sen verran kuin kuuluisi se loppuisi aina kesken. Ruoka on joko ylisuolaista (ei muita mausteita) tai täysin suolatonta. Useimmista ei ulkonäön perusteella pysty sanomaan mitä niiden pitäisi esittää ja ruokaa joutuu syömään kolme lautasellista että selviää edes seuraavan tunnin. Mitään pääsiäisruokia täällä on turha odottaa, ehkä mämmiä saattaa olla yllätysjälkkärinä. Tällaista ruokaa ei mikään näkkärinpala ja maitolasillinen pelasta. Asun paikkakunnalla, jossa kouluruokaan käytetään miminiraha ja sitä ei saa arvostella koska "se on ilmaista ja aina ollut hyvää".

Vierailija
92/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En voi ymmärtää, miksei ilmaista saisi arvostella! Etenkin jos on itse valmis maksamaan omasta pussistaan paremmat eväät ja tekemään ne itse. Eri asia olisi, jos vaatisi koulua tarjoamaan omalle lapselleen oman maun mukaiset sapuskat ilmaiseksi (=veronmaksajien piikkiin).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunka moni vanhemmista on edes käynyt katsomassa kouluruokaa...Meillä kävi niin, että koulutiloihin tuli uusi ulkopuolinen ruoanvalmistaja. Lapset alkoivat hehkutaan (ei kaikki, mutta muutama ja tietty sana tarttui) , että ruoka on pahaa ja melkein joka päivä  on makaroonia. Ja sana levisi...Terveydenhoitajakin tuli koululle kysyyn, että onko totta, kun perheet valittaa...Yksikään  huoltaja ei ollut käynyt ruokaa katsomassa.

Heh, me opettajat syötiin ruokaa tosi hyvällä ruokahalulla. Salaattejakin oli joka päivä useita ja vielä silleen, että eri ainesosat oli eri kulhoissa,joista pystyi vapaasti sekoittelemaan itselleen. Ja niitä makarooneja: 1 kerran ruoassa/kk ja kahtena päivänä salaatin mukana:))) Että se siitä...

T.Opettaja

Vierailija
94/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 21:50"]

Meidän koulun ruokalistalla on joka ikinen päivä perunaa (4 kertaa viikossa) tai valkoista riisiä/valkoista makaronia (jompaa kumpaa näistä 1 kerta viikossa) ja makkaraa/nakkia/jauhelihaa/seitiä. Kerran kahdessa viikossa on kanaa ja kerran valkoista puuroa, ja joskus hyvin harvoin verilettuja tai kumista tillilihaa. Lihaa on ruuassa sen verran, että lautaselle voi osua juuri ja juuri kaksi hippusta. Perunat ovat keltaisia ja kumisia, ja niitä sinkoilee jatkuvasti lattialle kun yritetään saada haarukan piikkejä pinnasta läpi. Kaikki mahdollinen ruoka on kuorrutettu juustolla tai kermalla. Salaattina on vain yhtä laatua pilkottua kasvista (esimerkiksi pelkkiä kurkkuviipaleita, pelkkää suolakurkkua, pelkkää punajuurta, pelkkää porkkanaraastetta, pelkkää puolukkahilloa) tai vihreää salaattia joka on todellakin vihreää (muutama ensimmäinen syöjä saa salaatin päälle pilkotut muutamat kurkun ja tomaatin palat) tai juuresraastetta joka maistuu voimakkaasti etikalle. Muita salaatteja en ole koskaan nähnyt, ja jos puoletkin syöjistä ottaisi salaattia sen verran kuin kuuluisi se loppuisi aina kesken. Ruoka on joko ylisuolaista (ei muita mausteita) tai täysin suolatonta. Useimmista ei ulkonäön perusteella pysty sanomaan mitä niiden pitäisi esittää ja ruokaa joutuu syömään kolme lautasellista että selviää edes seuraavan tunnin. Mitään pääsiäisruokia täällä on turha odottaa, ehkä mämmiä saattaa olla yllätysjälkkärinä. Tällaista ruokaa ei mikään näkkärinpala ja maitolasillinen pelasta. Asun paikkakunnalla, jossa kouluruokaan käytetään miminiraha ja sitä ei saa arvostella koska "se on ilmaista ja aina ollut hyvää".

[/quote]

Nyt taitaa joku mamma vähän revitellä lapsuutensa "kouluruokatraumoilla". Tilliliha on poistunut koulujen ruokalistoilta jo vuosia sitten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:30"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 21:50"]

Meidän koulun ruokalistalla on joka ikinen päivä perunaa (4 kertaa viikossa) tai valkoista riisiä/valkoista makaronia (jompaa kumpaa näistä 1 kerta viikossa) ja makkaraa/nakkia/jauhelihaa/seitiä. Kerran kahdessa viikossa on kanaa ja kerran valkoista puuroa, ja joskus hyvin harvoin verilettuja tai kumista tillilihaa. Lihaa on ruuassa sen verran, että lautaselle voi osua juuri ja juuri kaksi hippusta. Perunat ovat keltaisia ja kumisia, ja niitä sinkoilee jatkuvasti lattialle kun yritetään saada haarukan piikkejä pinnasta läpi. Kaikki mahdollinen ruoka on kuorrutettu juustolla tai kermalla. Salaattina on vain yhtä laatua pilkottua kasvista (esimerkiksi pelkkiä kurkkuviipaleita, pelkkää suolakurkkua, pelkkää punajuurta, pelkkää porkkanaraastetta, pelkkää puolukkahilloa) tai vihreää salaattia joka on todellakin vihreää (muutama ensimmäinen syöjä saa salaatin päälle pilkotut muutamat kurkun ja tomaatin palat) tai juuresraastetta joka maistuu voimakkaasti etikalle. Muita salaatteja en ole koskaan nähnyt, ja jos puoletkin syöjistä ottaisi salaattia sen verran kuin kuuluisi se loppuisi aina kesken. Ruoka on joko ylisuolaista (ei muita mausteita) tai täysin suolatonta. Useimmista ei ulkonäön perusteella pysty sanomaan mitä niiden pitäisi esittää ja ruokaa joutuu syömään kolme lautasellista että selviää edes seuraavan tunnin. Mitään pääsiäisruokia täällä on turha odottaa, ehkä mämmiä saattaa olla yllätysjälkkärinä. Tällaista ruokaa ei mikään näkkärinpala ja maitolasillinen pelasta. Asun paikkakunnalla, jossa kouluruokaan käytetään miminiraha ja sitä ei saa arvostella koska "se on ilmaista ja aina ollut hyvää".

[/quote]

Nyt taitaa joku mamma vähän revitellä lapsuutensa "kouluruokatraumoilla". Tilliliha on poistunut koulujen ruokalistoilta jo vuosia sitten.

[/quote]

Aijaa? Kyllä vain on edelleenkin tilliliha listoilla. Tämä "mamma" istuu joka päivä ruokalassa avustajan ominaisuudessa, että on ihan omin silmin nähtyä ja maistettua. Ei mitään vanhoja traumoja, vaikka niin toivoisinkin olevan mieluummin kuin todellisuutta.

Vierailija
96/103 |

97/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:55"]Meidän koulun ensi viikon ruokalista näyttää tältä:

"Ma 30.3.
Jauhelihakeittoa
Juustoista hernesosekeittoa
Tuorekurkkuviipaleita

Ti 31.3.
Tonnikala-pastavuokaa
Pinaattista kasvis-pastavuokaa
Kaali-punajuuri-purjosalaattia

Ke 1.4.
Broilerikastiketta
Juustoista sieni-kasviskastiketta
Perunoita/ Täysjyväriisiä
Vihersalaattia
Mustaherukkahilloa

To 2.4.
Pääsiäisateria
Appelsiinilohta
Kesäkurpitsapaistosta
Perunasosetta
Mämmiä ja kermamaitoa
Vihersalaattia

Ateriaan sisältyy salaatti, leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Ateriakokonaisuudet voivat olla tarjolla eri viikonpäivinä.

Tarjoamamme perunat ja leipä ovat aina lähiruokaa!

Tarjoamamme puuro on valmistettu 1.1.2015 alkaen luomupuurohiutaleista ja -suurimoista."

En kyllä keksi, mikä missään noista aterioista voisi olla niin kamalaa, että kotoa tuotu mandariini ja voileipä olisi parempi lounas.
[/quote]

Lisäaineet. Palmuöljy. Hiiva-uute (=E621) maltodekstriini. E211. Vain muutaman mainitakseni.

Vierailija
98/103 |
16.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 23:31"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:55"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:53"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 22:30"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 21:50"]

Meidän koulun ruokalistalla on joka ikinen päivä perunaa (4 kertaa viikossa) tai valkoista riisiä/valkoista makaronia (jompaa kumpaa näistä 1 kerta viikossa) ja makkaraa/nakkia/jauhelihaa/seitiä. Kerran kahdessa viikossa on kanaa ja kerran valkoista puuroa, ja joskus hyvin harvoin verilettuja tai kumista tillilihaa. Lihaa on ruuassa sen verran, että lautaselle voi osua juuri ja juuri kaksi hippusta. Perunat ovat keltaisia ja kumisia, ja niitä sinkoilee jatkuvasti lattialle kun yritetään saada haarukan piikkejä pinnasta läpi. Kaikki mahdollinen ruoka on kuorrutettu juustolla tai kermalla. Salaattina on vain yhtä laatua pilkottua kasvista (esimerkiksi pelkkiä kurkkuviipaleita, pelkkää suolakurkkua, pelkkää punajuurta, pelkkää porkkanaraastetta, pelkkää puolukkahilloa) tai vihreää salaattia joka on todellakin vihreää (muutama ensimmäinen syöjä saa salaatin päälle pilkotut muutamat kurkun ja tomaatin palat) tai juuresraastetta joka maistuu voimakkaasti etikalle. Muita salaatteja en ole koskaan nähnyt, ja jos puoletkin syöjistä ottaisi salaattia sen verran kuin kuuluisi se loppuisi aina kesken. Ruoka on joko ylisuolaista (ei muita mausteita) tai täysin suolatonta. Useimmista ei ulkonäön perusteella pysty sanomaan mitä niiden pitäisi esittää ja ruokaa joutuu syömään kolme lautasellista että selviää edes seuraavan tunnin. Mitään pääsiäisruokia täällä on turha odottaa, ehkä mämmiä saattaa olla yllätysjälkkärinä. Tällaista ruokaa ei mikään näkkärinpala ja maitolasillinen pelasta. Asun paikkakunnalla, jossa kouluruokaan käytetään miminiraha ja sitä ei saa arvostella koska "se on ilmaista ja aina ollut hyvää".

Nyt taitaa joku mamma vähän revitellä lapsuutensa "kouluruokatraumoilla". Tilliliha on poistunut koulujen ruokalistoilta jo vuosia sitten.

Aijaa? Kyllä vain on edelleenkin tilliliha listoilla. Tämä "mamma" istuu joka päivä ruokalassa avustajan ominaisuudessa, että on ihan omin silmin nähtyä ja maistettua. Ei mitään vanhoja traumoja, vaikka niin toivoisinkin olevan mieluummin kuin todellisuutta.

Linkitäpä sellainen ruokalista, mistä löytyy tillilihaa.

Hieman vaikea linkittää ainakaan tämän paikkakunnan listaa, koska sitä ei ole netissä. Ruokalista jaetaan koteihin paperisena ja julkaistaan paikallislehdessä, lista on sama myös vanhuksille ja päiväkodille. Ei näy netistä löytyvän monen muunkaan pienemmän kunnan listoja. Googlella löytyy ainakin Orivesi äkkiä katsottuna.

http://www.hs.fi/ilta/09032015/a1425874949292

"Tilliliha ja piparjuuriliha poistettiin ruokalistalta 1990-luvun alussa. Myös maksaruoat poistettiin A-vitamiinikeskustelun jälkeen 1990-luvulla. Tänä päivänä maksaruokia tarjotaan hyvin harvoin"

Lainaus on peräisin Helsingin ruokapalvelupäällikkö Airi Rintamäeltä. Koskee siis Helsinkiä, ei koko Suomea.

Vierailija
99/103 |
15.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan kuinka paljon tutkittu, miten paljon ruualla on vaikutusta lapsen levottomuuteen? Meidän perheessä noudatetaan vhh-ruokavaliota, itse olen lakto-ovovegetaristi ja mies taas sekasyöjä. Itse vastaan perheessä kasvisruuan tekemisestä ja mies taas kala- tai liharuuasta. Välillä pidetään jopa viikkokin kasvisruokapäiviä riippuen miehen menoista. Lapsi maistanut edes kasvisruokia lihan ja kalan lisäksi ja näin oppinut kasviksiakin syömään vrt. salaatti rypsipohjaisella salaatinkastikkeella, joka sai mut silloin inhoamaan kasviksia kunnes aloin oppia että suolaamalla keitetty parsakaali maistuu hyvältä ja oliiviöljy on salaatin kanssa parasta.

Pojan kohdalla ollaan toki tehty poikkeus, että syö hyväkarpisti eli täysjyväriisiä tai - pastaa ja ruisleipä ostetaan leipomolta, joka on tehty taatusti siten kuten sen kuuluukin. Koulun aloitettua annoin pojan syödä samaa kouluruokaa kuin muidenkin ja sain tämän jälkeen opettajalta palautetta levottomuudesta, jota ihmettelin. Ehdottivat adhd-lääkitystä kun taas itse mietin, että voisiko omat eväät auttaa. Välillä teen pojalle vhh-ruokaa kasvisversiona ja välillä liharuokaa. Aloitettuaan omien eväiden syömisen koulussa sain aivan toisenlaista palautetta, ei enää merkkiäkään levottomuudesta. Kun vertaa poikaa luokkatovereihin, jotka syö koulun ruokaa, kärsivät levottomuudesta ja jotkut tulee jopa aggressiivisiksi.

Tässä herää kysymys, että pitäisikö katsoa sitä kouluruokaa? Pitäisikö tutkia tarkemmin, että mitä eri lisä- ja väriaineet voi tehdä lapsen aivoille?

Vierailija
100/103 |

Natriumglutamaatti ja aspartamiini ainakin aiheuttavat käytöshäiriöitä. Myös monet väriaineet. Kouluruoka ja maitopropaganda suututtavar minua niin, että pidämme lapsen kotikoulussa. Toki muitakin syitä oli.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi seitsemän