Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko koulu kieltää eväät lapselta?

Vierailija
28.03.2015 |

Lapsemme käy koulua, jonka säännöissä on kielletty kaikki eväät. Lapsi on tottunut syömään puhtaista, laadukkaista raaka-aineista tehtyä kotiruokaa, joka meneekin alas hyvällä ruokahalulla. Keskuskeittiöstä tulevan einestyyppisen kouluruuan syöminen on kuitenkin tuottanut aina vaikeuksia. Aluksi syömättömyys ei ollut ongelma, kun koulupäivät oli niin lyhyitä. Nykyään lapsi kuitenkin valittaa, että päivän viimeisinä oppitunteina on vaikea keskittyä nälän takia.

Lapsi maistaa aina kouluruokaa, mutta tahtoo vain harvoin jatkaa syömistä. Valittaa ruokaa pahan makuiseksi ja sanoo, että monesta ruuasta tulee huono olo. Lasta ei voi pakottaa syömään kouluruokaa emmekä halua väkisin painostaa häntä siihen, kun normaalit kehotukset ei riitä. Antaisimme lapselle mieluusti mukaan kouluun esim. hedelmän ja muuta terveellistä ja huoneenlämmössä säilyvää syötävää. Voiko koulu todella kieltää tällaisen? Tiedän, että joissain kouluissa on kielletty esim. koulumatkojen pyöräily, vaikka tällainen kielto on lainvastainen. Sanooko laki mitään eväiden rajoittamisesta?

Kommentit (103)

Vierailija
21/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:59"]

Olen ollut opettajana 15 vuotta yläkouluissa ja noin 5 vuotta sitten lopetin kouluruokalassa syömisen. En ole valmis maksamaan siitä moskasta. Ruuan laatu on romahtanut viimeisten vuosien aikana. Mutta meillä saa tuoda terveelliset eväät (myös alakoulun puolella), jos koulupäivä kestää yli kahteen. Alakoululaiset saavat myös käydä yläkoululaisten välipalakahviossa iltapäivällä.

[/quote]Olen tästä ihan samaa mieltä. Varmasti kouluruoan saisi paremmaksi pienellä yrityksellä. Lapseni kuitenkin sitä syö ja joutuu jatkossakin kun meillä ei ole varaa laittaa joka päivä kunnollinen ateria evääksi. Kotona saa päivän toisen lämpimän aterian joka on tehty aina alusta asti itse, ja maistuu lapsille. (Yleensä:)

Vierailija
22/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Soita koululle ja kysy, saako lounaan sijasta syödä oman ruokansa kotoa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meille reksi sano yläasteella ettei oo kiellettyä syödä lounaalla omia ruokia ruokalassa.
Tietty jos ne alkaa olemaan karkkeja yms voi olla eri asia, ja meidän koulu oli aika pieni

Vierailija
24/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:38"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:29"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:24"] Mun mielestä on ihailtavaa että lapsi osaa erottaa terveellisen ja hyvän ruuan huonosta eikä se huono maistu. Ei varmasti tule paino-ongelmia aikuisena. Koulussa kun tosiaan se ruoka ei ole nykypäivänä terveellistä kotiruokaa vaan halvalla tehtyä ja einestä! Ja varmasti eväiden laitto onnistuu kunhan selität koululle miten on asia. [/quote] Mitä einestä on esim. jauhelihakastikkeessa ja perunoissa tai kalakeitossa, joita tuntuu usein olevan listalla? [/quote] Tehty puolivalmisteista. Valmiiksi pilkotut pakastetut kalapalat ja esikeitetyt pakastetut perunat. Maistuu pahalta ja ravinneköyhää. Lisäksi eihän se jauheliha muutenkaan mikään terveellisyyden riemuvoitto ole.

[/quote]

Kuinka paljon ravinneköyhempää pakastettu kalakuutio on verrattuna tuoreeseen, itse pilkottuun kalaan?

Vierailija
25/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

12:lle

Ei liene ole vaikea rajata eväät ns. terveellisiin vaihtoehtoihin? Esim. ihan vaikka listataan että eväinä saa olla voileipiä, hedelmiä, jugurttia, tuoremehua jne. tai vaihetoehtoisesti: eväinä ei saa olla karkkia, snacks-tuotteita, limuja, leivonnaisia, keksejä.

Vierailija
26/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turhasta valitatte. Syön kouluruokaa joka päivä. Eihän se mitään luksusrukaa ole, mutta  hintaansa nähden monipuolista ja maittavaa. Jos tästä tekee ongelman, niin kyllä maailmaan ongelmia mahtuu.

Ei taida omena tms. riittää lapsen koulupäivän  ruokaa korvaamaan...

 

Kannattaa myös opettaa, että ottaa sitä ruokaa vain sen verran lautaselle kuin aikoo syödä. Ei kovin ekologista, jos se kipataan parin lusikallisen jälkeen lautaselta roskiin. Siihenkö haluat ap lapsesi opettaa?

-ope-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:38"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:29"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:24"] Mun mielestä on ihailtavaa että lapsi osaa erottaa terveellisen ja hyvän ruuan huonosta eikä se huono maistu. Ei varmasti tule paino-ongelmia aikuisena. Koulussa kun tosiaan se ruoka ei ole nykypäivänä terveellistä kotiruokaa vaan halvalla tehtyä ja einestä! Ja varmasti eväiden laitto onnistuu kunhan selität koululle miten on asia. [/quote] Mitä einestä on esim. jauhelihakastikkeessa ja perunoissa tai kalakeitossa, joita tuntuu usein olevan listalla? [/quote] Tehty puolivalmisteista. Valmiiksi pilkotut pakastetut kalapalat ja esikeitetyt pakastetut perunat. Maistuu pahalta ja ravinneköyhää. Lisäksi eihän se jauheliha muutenkaan mikään terveellisyyden riemuvoitto ole.

[/quote]

Kuinka paljon ravinneköyhempää pakastettu kalakuutio on verrattuna tuoreeseen, itse pilkottuun kalaan?
[/quote]

En tiedä kuinka paljon pakkanen tarkalleen tuhoaa kalan ravintoaineita, itselleni ei tulisi mieleenkään pakastaa kalaa koska se tekee hirvittäviä asioita sen maulle ja rakenteelle. Sen kuitenkin tiedän että kala koulun lohikeitossa on yleensä seitiä jota ei voi verratakkaan hyvärasvaiseen terveelliseen loheen.

Vierailija
28/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:15"]Turhasta valitatte. Syön kouluruokaa joka päivä. Eihän se mitään luksusrukaa ole, mutta  hintaansa nähden monipuolista ja maittavaa. Jos tästä tekee ongelman, niin kyllä maailmaan ongelmia mahtuu.

Ei taida omena tms. riittää lapsen koulupäivän  ruokaa korvaamaan...

 

Kannattaa myös opettaa, että ottaa sitä ruokaa vain sen verran lautaselle kuin aikoo syödä. Ei kovin ekologista, jos se kipataan parin lusikallisen jälkeen lautaselta roskiin. Siihenkö haluat ap lapsesi opettaa?

-ope-
[/quote]

Ota huomioon että ruoka ei ole kaikkialla Suomessa samanlaista. Joissakin kunnissa käytetään jopa nelinkertainen summa ruokaan toisiin kuntiin verrattuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta ihmistenon syytä oppia syömään erilaisia ruokia. Ja kyllä niihin erilaisiin makuihin tottuu.
En tiedä onko sen terveellisempää, että lapsi sinnittelee koko päivän jonkun hedelmän voimilla, kun söisi reippaasti sitä koulun ruokaa.
Laatu ei ole hääppönen ruualla, mutta ei se myrkyllistäkään ole. Ja nykyisin rinnalla on myös kasvisvaihtoehto. Ruokaan kuuluu myös salaatti. Näkkäriä on.
Eli loppujenlopuksi täytyy olla hyvin nirso, jos ei kouluruokalasta mitään syötävää löydä.

Vierailija
30/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:38"] [quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:29"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:24"] Mun mielestä on ihailtavaa että lapsi osaa erottaa terveellisen ja hyvän ruuan huonosta eikä se huono maistu. Ei varmasti tule paino-ongelmia aikuisena. Koulussa kun tosiaan se ruoka ei ole nykypäivänä terveellistä kotiruokaa vaan halvalla tehtyä ja einestä! Ja varmasti eväiden laitto onnistuu kunhan selität koululle miten on asia. [/quote] Mitä einestä on esim. jauhelihakastikkeessa ja perunoissa tai kalakeitossa, joita tuntuu usein olevan listalla? [/quote] Tehty puolivalmisteista. Valmiiksi pilkotut pakastetut kalapalat ja esikeitetyt pakastetut perunat. Maistuu pahalta ja ravinneköyhää. Lisäksi eihän se jauheliha muutenkaan mikään terveellisyyden riemuvoitto ole. [/quote] Kuinka paljon ravinneköyhempää pakastettu kalakuutio on verrattuna tuoreeseen, itse pilkottuun kalaan? [/quote] En tiedä kuinka paljon pakkanen tarkalleen tuhoaa kalan ravintoaineita, itselleni ei tulisi mieleenkään pakastaa kalaa koska se tekee hirvittäviä asioita sen maulle ja rakenteelle. Sen kuitenkin tiedän että kala koulun lohikeitossa on yleensä seitiä jota ei voi verratakkaan hyvärasvaiseen terveelliseen loheen.

[/quote]

Höpöhöpö :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos minun lapsiltani kiellettäisiin koulussa eväät,tämä mamma painelisi raamit kaulassa opettajainhuoneeseen. Meillä asuu kaksi aktiivista urheilija nuorukaista, joille ravintoköyhä kouluruoka ei mitenkään riitä tarjoamaan koko koulupäiväksi tarpeeksi energiaa. Meillä on eväät mukana jokapäivä ja kyllä, joskus niitä herkkujakin;) Nekin kuuluvat koululaisen elämään. Laittakaa omille lapsillenne paremmat eväät, jos noin kadehdituttaa! ;)

Vierailija
32/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:09"]

12:lle

Ei liene ole vaikea rajata eväät ns. terveellisiin vaihtoehtoihin? Esim. ihan vaikka listataan että eväinä saa olla voileipiä, hedelmiä, jugurttia, tuoremehua jne. tai vaihetoehtoisesti: eväinä ei saa olla karkkia, snacks-tuotteita, limuja, leivonnaisia, keksejä.

[/quote]

 

Entäpä suolaiset leivonnaiset, kuten pasteijat tai riisipiirakat? Entäpä välipalakeksit tai voileipäkeksit? Entä terveelliset snacks-tuotteet, kuten banaanilastut tai suolattomat maissinaksut? Jotkut mieltävät dippivihanneksetkin tähän ryhmään. Tästä syystä tällainen rajaaminen isolle porukalle on todella vaikeaa, ihmiset mieltävät terveellisen eritavoin. Entäpä jos mattipekalla on dominoja ja annamaijalla välipalakeksejä, pitääkö opettajan takavarikoida molemmat ja miten tämä selitetään äärettömän vihaisille vanhemmille jotka tulevat lankoja pitkin kotiin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:19"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:38"] [quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:29"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:24"] Mun mielestä on ihailtavaa että lapsi osaa erottaa terveellisen ja hyvän ruuan huonosta eikä se huono maistu. Ei varmasti tule paino-ongelmia aikuisena. Koulussa kun tosiaan se ruoka ei ole nykypäivänä terveellistä kotiruokaa vaan halvalla tehtyä ja einestä! Ja varmasti eväiden laitto onnistuu kunhan selität koululle miten on asia. [/quote] Mitä einestä on esim. jauhelihakastikkeessa ja perunoissa tai kalakeitossa, joita tuntuu usein olevan listalla? [/quote] Tehty puolivalmisteista. Valmiiksi pilkotut pakastetut kalapalat ja esikeitetyt pakastetut perunat. Maistuu pahalta ja ravinneköyhää. Lisäksi eihän se jauheliha muutenkaan mikään terveellisyyden riemuvoitto ole. [/quote] Kuinka paljon ravinneköyhempää pakastettu kalakuutio on verrattuna tuoreeseen, itse pilkottuun kalaan? [/quote] En tiedä kuinka paljon pakkanen tarkalleen tuhoaa kalan ravintoaineita, itselleni ei tulisi mieleenkään pakastaa kalaa koska se tekee hirvittäviä asioita sen maulle ja rakenteelle. Sen kuitenkin tiedän että kala koulun lohikeitossa on yleensä seitiä jota ei voi verratakkaan hyvärasvaiseen terveelliseen loheen.

[/quote]

Höpöhöpö :D
[/quote]

Heh, ajatus oli jo lohessa :) Kalakeittoa tarkoitin

Vierailija
34/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:09"]

12:lle

Ei liene ole vaikea rajata eväät ns. terveellisiin vaihtoehtoihin? Esim. ihan vaikka listataan että eväinä saa olla voileipiä, hedelmiä, jugurttia, tuoremehua jne. tai vaihetoehtoisesti: eväinä ei saa olla karkkia, snacks-tuotteita, limuja, leivonnaisia, keksejä.

[/quote]

Saako jogurtti olla sokerihöttöhedelmäpommia vai pitääkö olla maustamatonta luomujogurttia? Miksi kotoa tuotu tuoremehu olisi parempaa kuin koulun tarjoama maito tai vesi? Entäpä voileivät: takavarikoiko opettaja ranskanleivät lauantaimakkaralla, kun vain runsaskuituinen ruisleipä vähärasvaisella kalkkunaleikkeellä hyväksytään?

Entäpä hygieniapuoli: kuka ottaa vastuun, jos lapsi saa ruokamyrkytyksen kotoa tuoduista, eltaantuneista, lämpimässä säilytetyistä eväsleivistä? Missä jogurtit säilytetään? Pitäisikö joka luokkaan varata oma jääkaappi lasten eväiden säilytystä varten?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:15"]

Mun poika on samanlaine mutta ei sitä voi alkaa paapomaan. Milloin se sitten loppuu? Joskus täytyy vin mukautua. 

[/quote]

Armeijaan pakkaa mamma omat eväät laadukkaista raaka-aineista. Poterossa Lucas-Canteri syö luomuvihanneslaatikkoa muiden taistellessa.

Vierailija
36/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:27"]

Entäpä hygieniapuoli: kuka ottaa vastuun, jos lapsi saa ruokamyrkytyksen kotoa tuoduista, eltaantuneista, lämpimässä säilytetyistä eväsleivistä? Missä jogurtit säilytetään? Pitäisikö joka luokkaan varata oma jääkaappi lasten eväiden säilytystä varten?

[/quote]

Oletko kuullut kylmälaukuista? Hyvin pakattu jugurtti säilyy sellaisessa useammankin tunnin, ja jokainen syö tietysti omia ruokiaan omalla vastuulla.

Vierailija
37/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 13:20"]

Jos minun lapsiltani kiellettäisiin koulussa eväät,tämä mamma painelisi raamit kaulassa opettajainhuoneeseen. Meillä asuu kaksi aktiivista urheilija nuorukaista, joille ravintoköyhä kouluruoka ei mitenkään riitä tarjoamaan koko koulupäiväksi tarpeeksi energiaa. Meillä on eväät mukana jokapäivä ja kyllä, joskus niitä herkkujakin;) Nekin kuuluvat koululaisen elämään. Laittakaa omille lapsillenne paremmat eväät, jos noin kadehdituttaa! ;)

[/quote]

Näinhän ne nykyajan mammat tekee. Minun kouluaikana olisi luokan pojat hävenneet silmät päästä, jos heidän mammansa olisi joka pikkuasiasta tulleet raamit kaulassa kouluun. Minun kouluaikana me lapset kävimme koulun itse, ei vanhemmat.

Vierailija
38/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:24"]Mun mielestä on ihailtavaa että lapsi osaa erottaa terveellisen ja hyvän ruuan huonosta eikä se huono maistu. Ei varmasti tule paino-ongelmia aikuisena. Koulussa kun tosiaan se ruoka ei ole nykypäivänä terveellistä kotiruokaa vaan halvalla tehtyä ja einestä!

Ja varmasti eväiden laitto onnistuu kunhan selität koululle miten on asia.
[/quote]
Ja paino-ongelmat ne onkin lasten suurin ongelma tässä maassa vai?

Vierailija
39/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistakaa nämä marmatukset, mikä on hyvää ruokaa ja mikä huonoa ruokaa, kun meiltä loppuu ruoka maapallolta. Se päivä on oven takana ja tuo niin sanottu luomuilu vain lähentää sitä päivää. Herttainen ajatus, mutta luomuruoalla ei pysty enää ruokkimaan yli seitsemää miljardia ihmistä. Varsinkin, kun populaatio kasvaa koko ajan.
Se päivä tulee vielä, kun kaivamme maasta matoja nälkäämme.

Vierailija
40/103 |
28.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 12:48"]

Mä en ymmärrä, että miksi muka koulut syöttäisivät eineksiä, kun se tulee kalliimmaksi...

[/quote] koska ruoka tulee isoista keskuksista eikä siellä ole ihmisä jotka alkaa vääntää tuhat jauhelipihviä

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi kaksi