Mitä perheellisen yksinäisyys on?

Olen nuori perheellinen ja ollut hyvin aktiivinen pitämää yhteyttä ja järjestämään kavereiden kanssa tekemistä. Kumma kuitenkin kun pikkuhiljaa kaverit ovat lapsen jälkeen jääneet pois. Jos soitan, ei puheluun vastata tai soiteta takasin, jos järjestän kaveriporukalle illan, tuntuu ettei sovi eikä käy, jos kyselen onko tekemistä jos ei niin tehtäskö jotain yhdessä, niin katotaan on aina vastaus. Lapsen kummi seurusteli, kihlautui ja meni naimisiin, (mikä on hienoa) mutta seurani tai kummilapsi ei ole kiinnostanut.On vain mies ja miehen kotipaikka sekä miehen ammatti yms. Tuutte sitten sinne käymään kun muutetaan yms. Tekis mieli sanoa että en jaksa, jos ette meillekään vaivaudu vaikka samassa kaupungissa vielä asutaan. Naamatusten puhuu ku pitäs kummilasta nähä ku ei se enää haluu edes sen syliin ku nähää, mut todellisuudessa saan ite järjestää ne tapaamiset.Jos sen miehellä on vapaapäivä (joita on välillä kun se opiskelee) niin hän ei voi varata mitään muuta tekemistä, koska jos he sattuis haluamaan vaikka lähteä jonnekin..(varmaa miehen kotipaikalle??)Mulla on lääkäri mieheni työaikaan ja kysyin josko vapaalla oleva kummi vois hoitaa lasta sen hetken, kun kohta muuttavatkin eivätkä näe juuri ollenkaan. Sain vastauksen että no katotaa alustavasti, miehellä on kans vapaata kaks päivää siinä ni en voi luvata mitää. Kysyin myöhemmin tekstarilla, et voisko se nyt sanoo hoitaako vai ei, että kerkeen sitte hommata sen hoitajan ku en vaan voi viedä lasta joka paikkaan mukanani. Vastaus oli et ei lupaa ku he saattaa tehä jotain.Tuntuu niin turhalta!Miks lupautu kummiks jos se lapsi ei edes kiinnosta!!?Ei olis ollu pakko. Ja ikinä ei käy mun ehdottamat tapaamiset, vaan aina pitää siirtää päivälle jolloin hänen mies on pidempään koulussa/töissä..

Muuten, ei ole vauva estänyt mua menemästä ja olemasta lavereiden kanssa.Voi olla ärsyttävää et tenava on mukana, mutta mihis mä sen jättäsin?Mä olen usein se joka lähtee kavereiden luo, etten mätänis vaan kotona.Toki olis joskus kiva että joku muakin kaipais, mutta ei niin alkaa kyllästytää tää yksipuolisuus.Lähtisvät joskus ne sinkut kaverit käymään kahvilla kun se on sata kertaa helpompaa kun mun jolla on se muksu ja säkilliset tavaraa sekä rattaat aina raahattavana.Mut kai mä oon tällanen epäkiinnostava äiti sitten nykyään..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin katsoin? En MINÄ minnekään kadonnut. Minä kyllä soitin ja kysyin kuulumisiasi. Mutta sinulla ei ollut aikaa, koska "Janne" oli juuri tulossa, "Janne" oli juuri lähdössä, "Janne" oli juuri luonasi, olit juuri lähdössä "Jannen" kanssa jonnekin. Minä kyllä ehdotin, että tulisit kahville tai lähtisit kanssani elokuviin, mutta et voinut, koska ensin oli "Janne" ja sen jälkeen vielä "Jannen" lapset. Ei sinulla ollut aikaa eikä mielenkiintoa minulle, joten lopetin soittelemisen ja hankin uusia ystäviä. Erosit "Jannesta" ja tarvitsit jälleen minua. Minulla oli kuitenkin jo uudet ystäväni, mutta koitin löytää aikaa myös sinulle. Aluksi meni hyvin, mutta sitten tapasit "Timon". Ja sama alkoi alusta. "Timo" oli tulossa, lähdössä, luonasi tai olitte menossa jonnekin. Minä olen täällä edelleenkin, mutta minulla on elämä, johon sinä et halunnut enää kuulua. 

t. Entinen ystäväsi

Just näin. parisuhde. perhe. parisuhde. perhe. Sitten kun se rakkauden huuma katoaa, ihmetellään kun elämä on yksinäistä. Eikä ihme.

Totta. Se on jännä miten kaverit katoaa, kun alkavat seurustella. Eron sattuessa sitten muistetaan et hei tämmönenkin tyyppi on olemassa ja ihnetellään kun sitä ei enää kiinnosta.