Avokki häpeää mua kun en näytä "perusheterolta"
Mä olen androgyyni ihminen. Ihmiset ei aina tajua heti, mitä sukupuolta olen. Mulla on näin mukavaa. Mä vaan olen huomannut, että avokkia hävettää. Sen mieliksi olen pukeutunut tavallisemmin, jos tavataan sen sukulaisia tai kavereita, vaikkei se tunnu hyvältä. Viime aikoina tämä on alkanut rassaamaan mua, enkä haluaisi enää suostua sellaiseen esittämiseen. En ole käynyt avokin sukulaisten luona aikoihin, mutta eilen avokin vanhemmat kävi kylässä. Mulla oli muuta menoa samaan aikaan, mutta huomasin, miten toinen alkoi hermostua ennen vieraiden tuloa ja lopulta se patisti mut ovesta ulos paljon aikaisemmin kuin mun piti lähteä tai vanhemmat oli tulossa. Ettei ne vaan näkisi mua.
Mahtaako tällä hommalla olla mitään tulevaisuutta? Avokki on hetero. Sille on aina kova paikka, jos ihmiset luulee meidän olevan samaa sukupuolta.
Kommentit (96)
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:02"]
Minä olisin naisena kiinnostunut sinusta. En tiedä miten määrittelisin seksuaalisuuttani, heterosuhteessa mutta androgyynit ihmiset kiinnostavat, ja tällaisen naisen mukaan on tullut lähdettyä ja nautittua. Naiselliset naiset pitkine hiuksineen ja kynsineen etovat minua. Miehistä minua miellyttää kauniit ja hintelät miehet. Mihin lokeroon sitä itsensä tunkisi,
[/quote]
Etooko sua pitkahiuksiset kauniit miehetkin?
Öh, jos harrastat seksiä, olet mies/nainen. Onko puolisosi mies vai nainen? Kyllä se miehen tunnolle ottaa jos homoksi luullaan.
Kasvata edes hiukset niin päälle päin erottaa heteropariskunnaksi
Pakko sun on olla nainen.
Ei naisia ulkonäölliset seikat hävetä noin paljon.
Jos kerta ootte mies-ja-nainen pariskunta
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:11"]Friikit on friikkejä ja kehittelevät ongelmia päässään, ovat niin sukupuolettomia ja neutraaleja, voi voi kun teitä täytyisi sietää ja ymmärtää.
Tässäkin tapauksessa joku äijä pukeutuu hameeseen, käyttää rintsikoita jne. Miten se on sinun seksuaalisuuttasi, ei mitenkään, vaan erikoisuudentavoittelua. Sinä olet se mitä haaroistasi löytyy ja voit olla seksuaalisesti sellainen joka haluaa samaa kuin itselläkin on tai sitten ei, mutta sun pukeutumisesi ei muuta sitä, että sellaisia neutraaleja vartaloita joissa ei ole mulkku tai pillua tule koskaan vastaan.
Hae apua itsellesi, sairas ihminen joka pitää itseään ylivertaisena sukupuolineutraalina, jopa niin paljon, ettei paljasta edes täällä anonyyminä kummat pelit jalkovälistä löytyy, vitun idiootti!
[/quote]
Tiedätkö että luonnostaan syntyy paljon ihmisiä vuosittain joiden sukupuoli on sieltä jalkovälistäkin katsoen epäselvä? Ehkä ei kannata kommentoida jos ei tiedä asiasta yhtään mitään.
Ihmiset jotka alapeukutatte ja valitatte, kuinka luodaa n ongelmaa tyhjästä: teillä ei varmasti ole kokemusta asiasta. Jos sopii tähän perussukupuolijakoon, on helppo sanoa noin, mutta tosiasiassa että tiedä mitään siitä, miltä meistä tuntuu. Miksette voi antaa kaikkien kukkien kukkia? Ei meidän muu sukupuoli tai sukupuolettomuus teidän elämään vaikuta, mutta jos joutuisin pakottamaan itseni biologisen sukupuoleni rooliin, olisi elämäni kamalaa. Se vain en ole minä. Te ette voi tietää kokemustani identiteetistäni. Sukupuoli on aivoissa, ei genitaaleissa.
T. Se nimenvaihtaja
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:11"]Friikit on friikkejä ja kehittelevät ongelmia päässään, ovat niin sukupuolettomia ja neutraaleja, voi voi kun teitä täytyisi sietää ja ymmärtää. Tässäkin tapauksessa joku äijä pukeutuu hameeseen, käyttää rintsikoita jne. Miten se on sinun seksuaalisuuttasi, ei mitenkään, vaan erikoisuudentavoittelua. Sinä olet se mitä haaroistasi löytyy ja voit olla seksuaalisesti sellainen joka haluaa samaa kuin itselläkin on tai sitten ei, mutta sun pukeutumisesi ei muuta sitä, että sellaisia neutraaleja vartaloita joissa ei ole mulkku tai pillua tule koskaan vastaan. Hae apua itsellesi, sairas ihminen joka pitää itseään ylivertaisena sukupuolineutraalina, jopa niin paljon, ettei paljasta edes täällä anonyyminä kummat pelit jalkovälistä löytyy, vitun idiootti! [/quote] Tiedätkö että luonnostaan syntyy paljon ihmisiä vuosittain joiden sukupuoli on sieltä jalkovälistäkin katsoen epäselvä? Ehkä ei kannata kommentoida jos ei tiedä asiasta yhtään mitään.
[/quote]
Niin syntyy, mutta niin syntyy myös muuten paljon epämuodostuneita ja poikkeuksellisesti kehittyneitä. Meinaatko, että jos sukupuolielimet ovat kehittyneet poikkeuksellisesti, se on jotain erinomaista ja sukupuolineutraalia, ei, vaan se on yksinkertaisuudessaan kehityshäiriö siinä kuin muutkin vastaavat poikkeamat.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:10"]
Mä olen androgyyni ihminen. Ihmiset ei aina tajua heti, mitä sukupuolta olen. Mulla on näin mukavaa. Mä vaan olen huomannut, että avokkia hävettää. Sen mieliksi olen pukeutunut tavallisemmin, jos tavataan sen sukulaisia tai kavereita, vaikkei se tunnu hyvältä. Viime aikoina tämä on alkanut rassaamaan mua, enkä haluaisi enää suostua sellaiseen esittämiseen. En ole käynyt avokin sukulaisten luona aikoihin, mutta eilen avokin vanhemmat kävi kylässä. Mulla oli muuta menoa samaan aikaan, mutta huomasin, miten toinen alkoi hermostua ennen vieraiden tuloa ja lopulta se patisti mut ovesta ulos paljon aikaisemmin kuin mun piti lähteä tai vanhemmat oli tulossa. Ettei ne vaan näkisi mua.
Mahtaako tällä hommalla olla mitään tulevaisuutta? Avokki on hetero. Sille on aina kova paikka, jos ihmiset luulee meidän olevan samaa sukupuolta.
[/quote]
Aika hankala tilanne. Tietysti lähtökohtaisesti olisi hyvä, että avokkisi hyväksyisi sinut sellaisena kuin olet. Jos olet androgyyni ja koet olevasi sukupuolineutraali, tuskin tulet mahtumaan tuohon muotiin. Jostain syystä ihmisille kumppanin sukupuolella on usein väliä. Muutoin meillä ei olisi tämänkaltaista seksuaalisuutta.
Minun miehelleni oli alkuun hankalaa kävellä kanssani kaupungilla, sillä näytän lyhyttukkaisena ja androgyyneissä vaatteissa aivan teinipojalta. Olen välillä hänen mielikseen kasvattanut pitkät hiukset ja muutenkin laittautunut, mutta se ei tunnu omalta. Koen sinänsä olevani nainen, mutta haluan pääasiassa olla vain oma itseni, en muiden määriteltävissä. Ehkä se on jonkinnäköistä intersukupuolisuutta, mutta aihe ei ole koskaan kiinnostanut minua niin paljon että olisin ottanut termeistä kunnolla selvää. Nykyään tykkään itsekin välillä meikata, koska näytän silloin aivan eri tavalla kivalta, vaikka kauneus ei minulle olekaan millään tavoin tärkeää. Mieheni on nykyään tottunut ulkonäkööni, tosin vaatetyylini on vaihtunut viime vuosien aikana hitusen naisellisempaan suuntaan ja se jo vaikuttaa paljon.
AP:lle sanoisin, että ota asia puheeksi avokkisi kanssa, turha tuosta on erotakaan ennen kuin asiat on kunnolla selvillä ja päivänvalossa, sitten katsot mitä teet suhteenne suhteen.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:11"]Friikit on friikkejä ja kehittelevät ongelmia päässään, ovat niin sukupuolettomia ja neutraaleja, voi voi kun teitä täytyisi sietää ja ymmärtää. Tässäkin tapauksessa joku äijä pukeutuu hameeseen, käyttää rintsikoita jne. Miten se on sinun seksuaalisuuttasi, ei mitenkään, vaan erikoisuudentavoittelua. Sinä olet se mitä haaroistasi löytyy ja voit olla seksuaalisesti sellainen joka haluaa samaa kuin itselläkin on tai sitten ei, mutta sun pukeutumisesi ei muuta sitä, että sellaisia neutraaleja vartaloita joissa ei ole mulkku tai pillua tule koskaan vastaan. Hae apua itsellesi, sairas ihminen joka pitää itseään ylivertaisena sukupuolineutraalina, jopa niin paljon, ettei paljasta edes täällä anonyyminä kummat pelit jalkovälistä löytyy, vitun idiootti! [/quote] Tiedätkö että luonnostaan syntyy paljon ihmisiä vuosittain joiden sukupuoli on sieltä jalkovälistäkin katsoen epäselvä? Ehkä ei kannata kommentoida jos ei tiedä asiasta yhtään mitään.
[/quote]
Niin syntyy, mutta niin syntyy myös muuten paljon epämuodostuneita ja poikkeuksellisesti kehittyneitä. Meinaatko, että jos sukupuolielimet ovat kehittyneet poikkeuksellisesti, se on jotain erinomaista ja sukupuolineutraalia, ei, vaan se on yksinkertaisuudessaan kehityshäiriö siinä kuin muutkin vastaavat poikkeamat.
[/quote]
En väitä että se on hienoa. Mutta sukupuoli ja sen kokemus ei ole niin yksinkertaista, kuin keskivertoihminen sen kokee. Olen itse heteronainen jos luokittelemaan lähdetään. Miksi muiden sukupuoli on sinulle ongelma?
No suurin osa suomalaisista naisistahan on aika androgyynin näköisiä (lyhyet hiukset, tasapaksu pörkylävartalo). Ei luulisi olevan ongelma tai tottumuskysymys kenellekään.
Kyllä minusta kummankin osapuolen suhteessa pitää olla valmis tekemään asioita toisen hyväksi.
Sanotaan että sinä olet nainen. Olisiko kauhea ajatus laittaa kaupungille edes vähän naisellisempaa(et sido tissejä, joku naisellinen koru tms) asustetta päälle? tai vaikka laitat naisten kengät jalkaan?
Varmasti miehesikin on antanut sun olemuksesi takia asioita periksi, aika antaa miehellesi jotakin!
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:35"]Kyllä minusta kummankin osapuolen suhteessa pitää olla valmis tekemään asioita toisen hyväksi.
Sanotaan että sinä olet nainen. Olisiko kauhea ajatus laittaa kaupungille edes vähän naisellisempaa(et sido tissejä, joku naisellinen koru tms) asustetta päälle? tai vaikka laitat naisten kengät jalkaan?
Varmasti miehesikin on antanut sun olemuksesi takia asioita periksi, aika antaa miehellesi jotakin!
[/quote]
Miten normaalia on mielestäsi lähteä vaikuttamaan kumppanin pukeutumkstyyliin? Eli ettei kumppani kelpaa jos ei muuta tyyliään ja pukeutumistaan? Nuo ulospäin näkyvät asiat käy aika nopeaati selville, että eikö voisi kumppania valitessa katsoa sellaista joka miellyttää? Minusta on törkeää alkaa muokkaamaan kumppanista jotain muuta kuin hän on.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:11"]
Friikit on friikkejä ja kehittelevät ongelmia päässään, ovat niin sukupuolettomia ja neutraaleja, voi voi kun teitä täytyisi sietää ja ymmärtää.
Tässäkin tapauksessa joku äijä pukeutuu hameeseen, käyttää rintsikoita jne. Miten se on sinun seksuaalisuuttasi, ei mitenkään, vaan erikoisuudentavoittelua. Sinä olet se mitä haaroistasi löytyy ja voit olla seksuaalisesti sellainen joka haluaa samaa kuin itselläkin on tai sitten ei, mutta sun pukeutumisesi ei muuta sitä, että sellaisia neutraaleja vartaloita joissa ei ole mulkku tai pillua tule koskaan vastaan.
Hae apua itsellesi, sairas ihminen joka pitää itseään ylivertaisena sukupuolineutraalina, jopa niin paljon, ettei paljasta edes täällä anonyyminä kummat pelit jalkovälistä löytyy, vitun idiootti!
[/quote]
Jäikö sinulta peruskoulu tai lukio välistä? Sivistä vähän itseäsi tällä evoluutioekologian akatemiaprofessorin pääkirjoituksella:
Ihmisen sukupuolta on vaikea määritellä ykiselitteisesti. Siksi myös avioliittolain tulisi olla sukupuolineutraali.
Keskustelu samaa sukupuolta olevien ihmisten oikeudesta avioitua on käynyt kuumana. Sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat perustelevat kantaansa sillä, että avioliitto tarkoittaa nimenomaan kahden eri sukupuolen, naisen ja miehen, välistä liittoa. Biologin ja lääkärin silmin tällainen argumentti on absurdi, jopa mahdoton.
Sukupuolen määrittely ei suinkaan ole biologisesti eikä lääketieteellisesti yksinkertainen asia. Väitämmekin, että aikojen saatossa niin kirkoissa kuin maistraateissakin on vihitty avioliittoon samaa sukupuolta edustavia ihmisiä.
Ihmisen biologisen sukupuolen voi määrittää ainakin kahdella tavalla. Mikäli määritys tehdään kromosomeista, useimmat meistä voidaan jakaa kahteen ryhmään. Jos kromosomeja on kaksi samanlaista (XX), kyse on naisesta, ja mikäli kromosomit ovat eri paria (XY), kyseessä on mies. XX-naisilla toinen X-kromosomi lakkaa yleensä toimimasta jo sikiöaikana, mutta miehen ainoa X-kromosomi pysyy aktiivisena.
Tätä on käytetty hyväksi muun muassa urheilussa: urheilijan suun limakalvolta otetaan näyte, josta tutkitaan toimimattomien X-kromosomien määrä verrattuna toimiviin. Käytännössä X-kromosomit käyttäytyvät kuitenkin hyvin eri tavalla eri kudoksissa. Kromosomeja voi myös puuttua tai olla liikaa. Esimerkiksi tyypit X0 (toinen sukupuolikromosomi puuttuu), XXY ja XYY ovat varsin yleisiä.
Sukupuolen määrittämisen kromosomien perusteella tekee vieläkin haastavammaksi se, että toimimaton X-kromosomi voi jossain elämänvaiheessa alkaa uudestaan toimia. Tavallaan sukupuoli voi siis muuttua elämän aikana.
Nykyään tiedetään myös, että XX-tyyppisellä ihmisellä, jonka siis pitäisi olla nainen, voi olla täysin toimivat miehen sukuelimet ja päinvastoin. Tästä pääsemmekin yritykseen määritellä sukupuoli ulkoisten tunnusmerkkien mukaan.
Ulkoisten piirteiden mukaan suurin osa meistä on syntyessään määritelty tytöksi tai pojaksi. Osalla sukupuolen tunnistus sukuelimistä on kuitenkin mahdotonta, sillä vauvalla voi olla tunnusomaisia piirteitä molemmista sukupuolista.
Joskus vauva voi näyttää selvästi tytöltä, mutta myöhemmin elämässä selviääkin, että hänellä on myös esimerkiksi kivekset. Joskus lapsi voi elää tyytyväisenä tyttönä tai poikana koko elämänsä, vaikka tarkempi tutkimus paljastaisi hänen olevan enemmän toista sukupuolta.
Toisinaan lapsi varttuessaan tuntee voimakkaasti kuuluvansa toiseen sukupuoleen. Joskus tutkimus osoittaakin, että hänellä on enemmän toisen sukupuolen ulkoisia piirteitä tai kromosomeja.
Voi kuitenkin olla, että sekä kromosomaaliset että ulkoiset tunnusmerkit määrittelevät henkilön pojaksi mutta hän tuntee silti olevansa tyttö (tai päinvastoin). Joskus ihminen tuntee sukupuolista vetoa samaa sukupuolta olevaa kohtaan.
Sitä, miksi näin on, ei vielä täysin tiedetä. Sekä biologian että lääketieteen asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee kuitenkin suuri yksimielisyys siitä, että homoseksuaalisuus on synnynnäinen ja ainakin osittain perinnöllinen ominaisuus.
Biologisen sukupuolen lisäksi ihmisillä puhutaankin sosiaalisesta tai psykologisesta sukupuolesta, joka viittaa yksilön ja kulttuurin tulkintaan sukupuolesta. Tunne omasta sukupuolesta on paljon laajempi käsite kuin pelkkä seksuaalisuus – ja myös kiistaton ihmisoikeus.
Ihmisten jaottelu vain kahteen ryhmään, joissa kaikilla pitäisi olla samanlaiset ominaisuudet, voi aiheuttaa suurta ahdistusta niissä, jotka ovat synnynnäisesti hieman erilaisia. Näin ei pitäisi sivistyneessä yhteiskunnassa enää olla.
On tärkeää oivaltaa, että syitä siihen, miten sukupuoltamme ilmaisemme tai keneen rakastumme, on monia. On julmaa ja tieteellisesti täysin perusteetonta vaatia keskiarvotyypistä poikkeavaa ihmistä elämään sukupuoletonta elämää tai ylipäätään ketään elämään lain määräämän sukupuolen mukaan.
Tuntuu myös omituiselta, että oikeus solmia avioliitto perustuu siihen, kumpaan ryhmään ihminen on aikoinaan arvottu, oli "todellinen" sukupuoli mikä tahansa.
Johanna Mappes
Mikko Hurme
Mappes on evoluutioekologian akatemiaprofessori Jyväskylän yliopistossa. Hurme on lääkäri ja immunologian professori Tampereen yliopistossa.
Mä en ymmärrä tuota sukupuoliroolijuttua. Mitä sillä tarkoitetaan kun puhutaan että joku pakotetaan johonkin sukupuoliroolin? Millä tavalla pakotetaan? Ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Itse olen nainen, mutta ensisijaisesti ihminen ja oma itseni. Minusta puuttuu monet naisiin liitetyt ominaisuudet, mutta se ei ole saanut minua koskaan tuntemaan itseäni jotenkin epänaiseksi tai vieroksumaan muita naisia. Niinkuin monesti täältäkin olen saanut lukea kuinka ei kiinnosta muoti, meikit ja sisustaminen, niin sitten on jotenkin erilainen. No ei muukaan noi kiinnosta, mutta ei se saa mua tuntemaan itseäni myöskään "erilaiseksi" naisseurassa.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:10"]Öh, jos harrastat seksiä, olet mies/nainen. Onko puolisosi mies vai nainen? Kyllä se miehen tunnolle ottaa jos homoksi luullaan.
Kasvata edes hiukset niin päälle päin erottaa heteropariskunnaksi
[/quote]
Mitä seksinharrastamisella ja pukeutumisella on muka yhteistä? En ole kyllä tavannut ihmisiä jotka pukeutuvat esim. mekkoon tai miesten pukuun koska ovat yhdynnässä säännöllisesti. Ihan omituinen vastaus...
Minä koen olevani nainen, mutta naiseus ei ole minulle pitkiä hiuksia tai vartalon myötäisiä vaatteita. Hiukseni ovat kaljut ja vaatteeni rentoja ja löysiä. Se on minulle luontaista nausellisuutta.
Sanoinko että pitää muuttaa kaikkea? Edes yksi juttu joka paljastaisi ulkopuolisille että kyseessä on HETEROpariskunta, voisi jo helpottaa huomattavasti.
Nykyaikana ollaan liikaa minä-minä-minä. Onnea vaan sille elämänkumppanin löytämiselle jos ei itse ole valmis sen vertaa joustamaan.
Ihmetyttää, miten yhtäkkiä tänne eksyi alapeukuttajien lauma, vai sanoisinko pikemminkin yksittäinen alapeukuttajatrolli? Joka tapauksessa jokainen saa näyttää siltä miltä haluaa: naiselliselta, miehekkäältä, adrogyyniltä, hipsteriltä, hipiltä, konservatiiviselta, tavikselta jne. riippumatta siitä, kuka on. Miten tällaisesta saadaan minkäänlaista ongelmaa toisille aikaiseksi? Eri asia on olla sopimattoman näköinen esim. liian paljastavat vaatteet tai alipukeutuminen juhlaan, mutta silloinkin omaa identiteettiä ja tyyliä saa tuoda esille pukukoodin puitteissa.
Miksei nainen saisi käyttää kauluspaitoja, henkseleitä ja vaikka knallia tai mies kukallisia toppeja tai jopa, voi kauhistuksen kanahäkki, hametta? Miksei mies tai nainen tai itsensä sukupuolettomaksi kokeva saa pukeutua juuri niin kuin lystää.
Joillekin on hankalaa tajuta, miten monipuolisia ulottuvuuksia seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyy. Miten biseksuaalisuus on niin hyväksyttävää nykyään verrattuna vaikka androgyyniyyteen? Jos minä voin ihastua ja rakastua miehiin, naisiin tai androgyyneihin sukuelimistäni riippumatta, niin miten on vähemmän hyväksyttävää tai ymmärrettävää kokea itsensä vähemmän naiseksi tai mieheksi kuin mitä sukukalleudet ovat? Onhan nytkin maailma täynnä ultramaskuliinisia miehiä ja supernaisellisia naisia, mutta kaikkia naisia tai miehiä ei pakoteta tai painosteta tuomaan esille sukupuoltaan näin, vaan kaikki saavat valita oman tyylinsä. Samalla tavalla kukaan ei pakota naisellista naista pukeutumaan jätkämäisesti tai miehekästä miestä naisellisesti, jos he haluavat mielummin olla edellä mainittuja supernaisellisia ja ultramiehekkäitä.
Jos jonkun av-mamman mies valittaisi mammalleen, että kuinka tämän tulisi pukeutua verkkosukkahousuihin, paksuun meikkiin ja minihameisiin, niin tästä nousisi älämölö, vaikka mies vain haluaisi viattomasti korostaa av-mamman naisellisuutta. Miksi tässä tilassa ap:n puolison sallitaan painostamaan ap:ta pukeutumaan vastoin hänen mukavuuttaan? Niin kauan, kuin ei loukkaa toisia paljastelemalla tai vähättelemällä tilaisuuden arvokkuutta saa ihmiset pukeutua ihan miten lystää kulttuuritaustastaan, seksuaalisuudestaan tai mistään huolimatta. Menkää itseenne.
T. 39, se naisellinen bi-nainen
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 10:41"]Mä en ymmärrä tuota sukupuoliroolijuttua. Mitä sillä tarkoitetaan kun puhutaan että joku pakotetaan johonkin sukupuoliroolin? Millä tavalla pakotetaan? Ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Itse olen nainen, mutta ensisijaisesti ihminen ja oma itseni. Minusta puuttuu monet naisiin liitetyt ominaisuudet, mutta se ei ole saanut minua koskaan tuntemaan itseäni jotenkin epänaiseksi tai vieroksumaan muita naisia. Niinkuin monesti täältäkin olen saanut lukea kuinka ei kiinnosta muoti, meikit ja sisustaminen, niin sitten on jotenkin erilainen. No ei muukaan noi kiinnosta, mutta ei se saa mua tuntemaan itseäni myöskään "erilaiseksi" naisseurassa.
[/quote]
Luitko aloitusta? Aloittajan kumppani vaatii apta pukeutumaan stereotyyppisemmin ja jopa käyttämään eri nimeä vain jotta biologinen sukupuoli korostuisi? Se pakottaminen voisi olla kuule juuri tuota.
Tsemppiä ap! Ymmärrän huolesi, vaikkei minulla itselläni sellaisia ole ollut omassa elämässäni, mutta tunnen muita kaltaisiasi. Monilla on sukupuolineutraali lempinimi ja osa on vaihtanut nimeään ihan virallisestikin. Heiltä olen kuullut heidän omakohtaisia kokemuksia asiaan liittyen.
Ihmiset lokeroivat todella helposti toisia ja joskus ihan ajattelematta. Olin aikoinani ihastunut erääseen henkilöön, joka loukkaantui muiden lokeroidessa hänet toiseen sukupuoleen sellaisessa tilassa ja seurassa, jossa sen olisi voinut kuvitella olevan tarpeetonta ja yllättävääkin. Olin pahoillani hänen puolestaan, kun hän kahden kesken avautui tästä minulle, mutta silloin silmäni aukesivat asialle ensimmäistä kertaa kunnolla. Olin silloin vielä teini.
Sinun pitäisi ainakin vakavasti keskustella asiasta puolisosi kanssa. Minusta on törkeää, että toinen ohjataan ja painostetaan piilottelemaan tai peittämään omaa todellista minäänsä. Olet hyvä juuri noin ja kaikkien tulisi kunnioittaa sinun kokemusta ja tahtoa itsestäsi ja tyylistäsi. Kerro rehellisesti puolisollesi tunteesi ja kuinka koet hänen painostuksena ja kerro, ettet halua elää niin. Voi olla, että ratkaisua ei teidän tilanteeseen löydy, mutta keskustelulla sen löytäminen on paljon todennäköisempää kuin suun pitämisellä kiinni.
T. En tiedä mikä lokero tai tarkka nimike (eikä se kiinnostakaan), mutta naisellinen nainen, joka on avoin ja liberaali bi