Lue keskustelun säännöt.
Mistä hakea keskusteluapua? Vastasyntynyt ja parisuhde
27.03.2015 |
Meillä on 3,5vko vanha vauva, ensimmäinen. Olen vielä toipilas synnytyksestä. Mies on alkanut kiukuttelemaan, koska en huomioi häntä seksuaalisesti. Eihän tästä voi puhua kenellekään! Onko jotain paikkaa jossa voisin pyytää apua anonyymisti? En jaksa miehen kiukuttelua kaiken toipumisen, vauvanhoidon ja uuden opettelun päälle. Tämä kaikki on niin paljon muutenkin. Minulla ei ole ystäviä joille puhua. Mies ei suostu keskustelemaan asiasta, paiskoo vain tavaroita jos yritän sanoa jotakin.
Minulla alkaa olla jo hätä perheemme puolesta, sydän särkyy ajatella että tähänkö tämä nyt hajoaa. Ennen raskautta mies sanoi antavansa toipumisaikaa vaikka ei edes ollut tiedossa että minulle tulisi mitään ongelmia, nyt siis isot vauriot tuli synnytyksessä. Silti pitäisi mies hoidella edes käsin. Kai sitten pitäisi. Löytyisi vain sellainen hetki että ei olisi sentään vauva tissillä tai hereillä vieressä :(
Vauva on siis hereillä ja itkuinen iltaisin kun mies on kotona joten ainoa hetki edes tehdä jotain olisi ehkä klo 4 aamulla jolloin haluan nukkua. Silloinkin tällä hetkellä koen että minut olisi painostettu (kiukuttelulla).
Mikä taho auttaa/neuvoo anonyymisti?
Kommentit (33)
Ja osittain kiukku johtuu siitä että teen kotitöitä aina jos minulla on 5min aikaa (vauva isällään) eli kokee jäävänsä kakkoseksi siivoamiselle. Siisti(mpi) koti vain auttaa pitämään minun pääni kasassa, eikä täällä todellakaan ole silti siistiä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, ap! Meidän vauva on nyt 6 kk, ei ole kauaa kun itse olin melko samanlaisessa tilanteessa. Synnytyksessä meni kaikki ihan pieleen ja paikat tohjoksi, sairastin kohtutulehdusta ja mieheni kiukutteli vain seksin puutteesta.
Ymmärsin sikäli, että meillä ei ollut ollut seksiä koko raskausaikana, koska kärsin haluttomuudesta. Käsin avitin kyllä silloin tällöin. Mutta synnytyksen jälkeen en pystynyt edes siihen, vaikka aikaa olisi ollut (vauva nukkui hyvin). Mua vaan inhotti koko miehen vehje ja ajatuskin, että siihen pitäis koskea. Inhotti, koska oma alapää oli niin rikki ja tikit tulehtuneet, etten voinut edes kävellä kolmea metriä pidemmälle. Itkin, etten halus koskaan enää seksiä, etten vaan tule raskaaksi. Meinasin koko ajan pyörtyä, koska menetin niin suuren määrän verta synnytyksessä. Kohtu ei tyhjentynyt normaalisti ja ramppasin sairaalassa. Koko ne ensimmäiset ihanat viikot meni ihan perseelleen.
Sitten vauva täytti 2,5 kk ja pim - paranin. Siis ihan yhtäkkiä antibiootit purivat, pystyin istumaan, nauramaan ja haluamaan miestäni. Kaikki se hirveys oli ohi. Sitten alkoi toki synnytyksestä toipuminen henkisesti, mutta nyt voisin sanoa olevani jo ihan onnellinen.
Mieskin on. Seksielämämme on parempaa kuin ennen synnytystä. Mies on vihdoin kiinnostunut myös vauvasta. Tulen silti varmaan ikuisesti olemaan katkera siitä, etten saanut mieheltäni mitään tukea/fyysistä apua tilanteessa, jossa omat aivot olivat ihan pellolla ja vastasyntynyttä olisi pitänyt jaksaa hoitaa yksin. Mies on pyytänyt jälkikäteen anteeksi, oli kuulemma hänelle niin kova paukku tulla isäksi/katsoa kun kärsin, ettei oikein osannut muuta kuin vinkua ja valittaa
Tän vuodatuksen tarkoitus oli tsempata sua eteenpäin, koska jossain vaiheessa se helpottaa! Mutta olet viisaampi kuin mä, ja haet apua, hyvä. Ootko jutellut sun miehen kanssa tosta isäksi tulemisesta? Meillä ongelma löytyi nimenomaan sieltä. Kun mies ei osannut käsitellä omaa epävarmuuttaan isänä, loittoni sitten vaan vauvasta ja keskittyi purnaamaan seksistä.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 09:44"]Voi ei, ap! Meidän vauva on nyt 6 kk, ei ole kauaa kun itse olin melko samanlaisessa tilanteessa. Synnytyksessä meni kaikki ihan pieleen ja paikat tohjoksi, sairastin kohtutulehdusta ja mieheni kiukutteli vain seksin puutteesta.
Ymmärsin sikäli, että meillä ei ollut ollut seksiä koko raskausaikana, koska kärsin haluttomuudesta. Käsin avitin kyllä silloin tällöin. Mutta synnytyksen jälkeen en pystynyt edes siihen, vaikka aikaa olisi ollut (vauva nukkui hyvin). Mua vaan inhotti koko miehen vehje ja ajatuskin, että siihen pitäis koskea. Inhotti, koska oma alapää oli niin rikki ja tikit tulehtuneet, etten voinut edes kävellä kolmea metriä pidemmälle. Itkin, etten halus koskaan enää seksiä, etten vaan tule raskaaksi. Meinasin koko ajan pyörtyä, koska menetin niin suuren määrän verta synnytyksessä. Kohtu ei tyhjentynyt normaalisti ja ramppasin sairaalassa. Koko ne ensimmäiset ihanat viikot meni ihan perseelleen.
Sitten vauva täytti 2,5 kk ja pim - paranin. Siis ihan yhtäkkiä antibiootit purivat, pystyin istumaan, nauramaan ja haluamaan miestäni. Kaikki se hirveys oli ohi. Sitten alkoi toki synnytyksestä toipuminen henkisesti, mutta nyt voisin sanoa olevani jo ihan onnellinen.
Mieskin on. Seksielämämme on parempaa kuin ennen synnytystä. Mies on vihdoin kiinnostunut myös vauvasta. Tulen silti varmaan ikuisesti olemaan katkera siitä, etten saanut mieheltäni mitään tukea/fyysistä apua tilanteessa, jossa omat aivot olivat ihan pellolla ja vastasyntynyttä olisi pitänyt jaksaa hoitaa yksin. Mies on pyytänyt jälkikäteen anteeksi, oli kuulemma hänelle niin kova paukku tulla isäksi/katsoa kun kärsin, ettei oikein osannut muuta kuin vinkua ja valittaa
Tän vuodatuksen tarkoitus oli tsempata sua eteenpäin, koska jossain vaiheessa se helpottaa! Mutta olet viisaampi kuin mä, ja haet apua, hyvä. Ootko jutellut sun miehen kanssa tosta isäksi tulemisesta? Meillä ongelma löytyi nimenomaan sieltä. Kun mies ei osannut käsitellä omaa epävarmuuttaan isänä, loittoni sitten vaan vauvasta ja keskittyi purnaamaan seksistä.
[/quote]
Kuulostaa tutulta, ilman tuota kohtutulehdusta. Minäkin olin siis raskausajan haluton vaikka olisin toivonut toisin.
Menetin paljon verta jne. Ja syön nyt antibiootteja tulehtuneisiin tikkeihin (syvällä) ja itseni peilillä katsominen aiheuttaa paniikkikohtauksen tai lievempänä vain ällötystä ja yökötystä. Nimenomaan en enää ikinä, ikinä halua tulla raskaaksi vaikka vauva on maailman ihanin.
Mies hoitaa vauvaa kyllä paljon, en tiedä onko tuosta kyse meillä. Ja tuntuu rakastavan vauvaa paljon. Varmaan mies ei vaan ymmärrä mitä käyn nyt läpi.
Ap
Kuvottava tuo miehesi! Käske häntä puskea vesimeloni takalistostaan ja viillellä puukolla nänninsä verille 30 kertaa vuorokaudessa, sitten imaista niitä imurilla ja kysy sitten että tekeekö vielä mieli sekstata
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 10:19"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 09:10"]
Lyö äijälle pornoleffa eteen ja sano vedä käteen. Tai anna 100 ja sano että ostaa käteen vedon muualta.
Oliko miehesi mukana synnytksessä, eikö hän nähnyt mitä sinulle tapahtui?
Sinun ei missään tapauksessa tarvitse suostua seksiin pakosta ja koska toinen kiukuttelee. Sano suorat sanat tai sitten menet sinne perheneuvolaan saamaan apua tuohon.
[/quote]
Joo o. Jos mies jättäisi naisen huomiotta ja ei antaisi niin täällä kehotettaisiin heti jättämään moinen raukka.
Mies
[/quote]
Jos mies toipuisi kolarista, jossa hänen peniksensä olisi jäänyt auton renkaan väliin puristuksiin, ei täällä kukaan nainen huutelis että seksiä on siltä saatava ja heti. Hyi, mä ainakin säälisin, eikä tulis mieleenkään lisätä sen kivun määrää.
Kuvittele peniksesi lörpähtäneenä, mustelmilla ja 15 tikin vuoraamana. Kiinnostaisko lähteä tökkimään sitä jonnekin ahtaaseen aukkoon? Ei varmaan muutamaan viikkoon. Mikä vittu siinä on, että naisen ei anneta palautua synnytyksestä edes kahta kuukautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi käsittää ettei kunnioita omaa naistaan ja lastaan ja lapsivuodeaikaa. Pitäis olla tukena eikä lisätä taakkaa. Varsinkin jos toinen on fyysisesti tai henkisesti hajalla. Varmasti jää katkeruutta jos tuota asiaa ei puida miehen kanssa niin että hän ymmärtää.
Taitaa aika moni mies olla jotenkin aivan pihalla siitä, miten suuri henkinen ja fyysinen rasite raskaus ja synnytys ovat. Mun mies oli joidenkin asioiden auhteen aivan tosi törkeä synnytyksen jälkeen. Mullakin oli alakerta tikattuna ja kipeä ja olin valtavan väsynyt pitkän synnytyksen ja huonosti alkaneen imetyksen vuoksi. Silti olisi pitänyt pystyä toimimaan normaalisti.
Ap sinun ei todellakaan tarvitse välittää miehen seksuaalisista toiveista tällä haavaa yhtään. Sulla on oikeus toipua rauhassa synnytyksestä ja keskittyä uuteen perheenjäseneen ja muuttuneeseen arkeen. Sen sijaan miehesi voisi edesauttaa sinun hyvinvointiasi vaikkapa siivoamalla ja laittamalla ruokaa.
Voit sanoa sille miehellesi, että epäempaattisuus vähentää seksihalut aivan nolliin. Ei paljon tee mieli tuottaa miehelle sellaista mielihyvää, jos toinen ei edes viitsi huomioida ja arvostaa sitä, millaisen rääkin toinen on käynyt läpi yhteisen lapsen saamiseksi. Saati, että vähättelee toisen kokemaa fyysistä kipua. Miehen sairastaessa miesflunssaa muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen, olisi tehnyt mieli huomauttaa siitä valituksen ja hoidontarpeen määrästä. Sitä hoitoa ja sympatiaa kun ei itselleni juurikaan herunut synnytyksen aikoihin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mieheni siivoaa ja laittaa ruokaakin. Hän on oikein hyvä mies ja isä lapsellemme muuten, tämä yksi asia vain nyt rasittaa välillämme. Siksi minusta kai tuntuukin että olen itse se jossa on vikaa, vaikka tiedän että tuollaiset kiukkukohtaukset eivät ole oikein ja tuntuvat pahalta ja henkiseltä painostamiselta ja välillä pelottaviltakin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 09:51"]Kuvottava tuo miehesi! Käske häntä puskea vesimeloni takalistostaan ja viillellä puukolla nänninsä verille 30 kertaa vuorokaudessa, sitten imaista niitä imurilla ja kysy sitten että tekeekö vielä mieli sekstata
[/quote]
Vahingossa tuli yläpeukku. Ei hän ole kuvottava.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano miehelle että runkkaa, tai näin minä ainakin tekisin.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 09:50"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 09:44"]Voi ei, ap! Meidän vauva on nyt 6 kk, ei ole kauaa kun itse olin melko samanlaisessa tilanteessa. Synnytyksessä meni kaikki ihan pieleen ja paikat tohjoksi, sairastin kohtutulehdusta ja mieheni kiukutteli vain seksin puutteesta.
Ymmärsin sikäli, että meillä ei ollut ollut seksiä koko raskausaikana, koska kärsin haluttomuudesta. Käsin avitin kyllä silloin tällöin. Mutta synnytyksen jälkeen en pystynyt edes siihen, vaikka aikaa olisi ollut (vauva nukkui hyvin). Mua vaan inhotti koko miehen vehje ja ajatuskin, että siihen pitäis koskea. Inhotti, koska oma alapää oli niin rikki ja tikit tulehtuneet, etten voinut edes kävellä kolmea metriä pidemmälle. Itkin, etten halus koskaan enää seksiä, etten vaan tule raskaaksi. Meinasin koko ajan pyörtyä, koska menetin niin suuren määrän verta synnytyksessä. Kohtu ei tyhjentynyt normaalisti ja ramppasin sairaalassa. Koko ne ensimmäiset ihanat viikot meni ihan perseelleen.
Sitten vauva täytti 2,5 kk ja pim - paranin. Siis ihan yhtäkkiä antibiootit purivat, pystyin istumaan, nauramaan ja haluamaan miestäni. Kaikki se hirveys oli ohi. Sitten alkoi toki synnytyksestä toipuminen henkisesti, mutta nyt voisin sanoa olevani jo ihan onnellinen.
Mieskin on. Seksielämämme on parempaa kuin ennen synnytystä. Mies on vihdoin kiinnostunut myös vauvasta. Tulen silti varmaan ikuisesti olemaan katkera siitä, etten saanut mieheltäni mitään tukea/fyysistä apua tilanteessa, jossa omat aivot olivat ihan pellolla ja vastasyntynyttä olisi pitänyt jaksaa hoitaa yksin. Mies on pyytänyt jälkikäteen anteeksi, oli kuulemma hänelle niin kova paukku tulla isäksi/katsoa kun kärsin, ettei oikein osannut muuta kuin vinkua ja valittaa
Tän vuodatuksen tarkoitus oli tsempata sua eteenpäin, koska jossain vaiheessa se helpottaa! Mutta olet viisaampi kuin mä, ja haet apua, hyvä. Ootko jutellut sun miehen kanssa tosta isäksi tulemisesta? Meillä ongelma löytyi nimenomaan sieltä. Kun mies ei osannut käsitellä omaa epävarmuuttaan isänä, loittoni sitten vaan vauvasta ja keskittyi purnaamaan seksistä.
[/quote]
Kuulostaa tutulta, ilman tuota kohtutulehdusta. Minäkin olin siis raskausajan haluton vaikka olisin toivonut toisin.
Menetin paljon verta jne. Ja syön nyt antibiootteja tulehtuneisiin tikkeihin (syvällä) ja itseni peilillä katsominen aiheuttaa paniikkikohtauksen tai lievempänä vain ällötystä ja yökötystä. Nimenomaan en enää ikinä, ikinä halua tulla raskaaksi vaikka vauva on maailman ihanin.
Mies hoitaa vauvaa kyllä paljon, en tiedä onko tuosta kyse meillä. Ja tuntuu rakastavan vauvaa paljon. Varmaan mies ei vaan ymmärrä mitä käyn nyt läpi.
Ap
[/quote]
Hyvä juttu kuitenkin, että osallistuu vauvan hoitoon! :) Mutta muuten noi miehet ei taida vaan ymmärtää. Mä kävin kyllä lopulta perheneuvolan psykologilla, ja voin suositella. Ei siellä edes tullut nolo olo puhua noista asioista, koska naiselle juttelin, ja hän tuntui aidosti ymmärtävän.
Älä kurki sinne alakertaan peilillä vielä pariin kuukauteen. Mä masennuin kun luulin, että se värkki jää oikeasti sen näköseksi. Ei jäänyt, parin kk päästä näytti jo ihan normaalilta.
(Varsinkin ekan) synnytyksen jälkeen baby blues saa aikaan sen, että pienikin ongelma (miehen malttamattomuus) tuntuu kasautuvan järjettömäksi taakaksi. Ainakin mulla tuntui. Anna sille miehelle vaikka joku päivämäärä, jota odotella. Meidän lapsi synty lokakuussa ja lupasin viimestään joulun jälkeen harkita seksuaalista kanssakäymistä. Mies rauhottui vähän, kun koki, että ainakin yritän haluta jossakin hamassa tulevaisuudessa.
Ja hei - me yritetään nyt toista lasta. Varmaan olen hullu, kun haluan kokea kaiken uudelleen, mutta nyt olen varautunut noihin maailmanlopun fiiliksiin, ja mieskin osaa jo odottaa vuoden selibaattia :D Mieli muuttuu kun aurinko taas paistaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 09:10"]
Lyö äijälle pornoleffa eteen ja sano vedä käteen. Tai anna 100 ja sano että ostaa käteen vedon muualta.
Oliko miehesi mukana synnytksessä, eikö hän nähnyt mitä sinulle tapahtui?
Sinun ei missään tapauksessa tarvitse suostua seksiin pakosta ja koska toinen kiukuttelee. Sano suorat sanat tai sitten menet sinne perheneuvolaan saamaan apua tuohon.
[/quote]
Joo o. Jos mies jättäisi naisen huomiotta ja ei antaisi niin täällä kehotettaisiin heti jättämään moinen raukka.
Mies
Ei mieheni ole hirviö. Hoitaa vauvaa todella paljon ja pyytää anteeksi pahimpia kiukkukohtauksia.
Ap