Lapsuuden traumoja vol#100

Tulet tekemään saman omille lapsillesi.

sama täällä. Minua kiusattiin niin kotona kuin koulussa. Oli sekä fyysistä, että henkistä. Henkinen kiusaaminen oli pahempaa. Muakin ahdistaa eniten se, ettei ongelmiini puututtu.

ps. en todella aio tehdä tota samaa omalle lapselle. toivoo kolme

Jep, en mäkään tee. Osaan keskustella ja huomioida.

Mietin vain oliko se tavallista kaikkialla että lapsille vain kiljuttiin tai ne hätyyteltiin pois jaloista pilaamasta ilmanalaa. Mietin vain et kaiken aikaa meille karjuttiin, ja vielä aikuisenakin pelkään konflikteja. Tosin tietoisella toiminnalla olen jo päässyt yli, mutta murrosiän ja varhaisaikuisuuden miesvalintoihin tämä on vaikuttanut.

Mietin juuri eilen että missä vaiheessa elämääni olen alkanut pitää äitini henkistähyvinvointia omalla vastuullani?

MInulla siis hyvä äiti, hyvä lapsuus ja läheiset suhteet kaikkin näin aikuisiällä. Äitini ei koskaan huutanut tai ollut varsinaisesti epävakaa vaan muistan hänet aina hellivänä, läsnäolevana ja ihanana äitinä.

Totuus on kuitenki se, että äidilläni on ollut itsellä surkeat lähtökohdat elämään omassa lapsuudessaan ja hänellä on valtavan huono itsetunto ja alemmuuskompleksi joissain asioissa. Hyvin varhaisesta vaiheesta muistan suojelleeni äitini tunteita ja sama tilanne jatkunut nyt aikuisiällä.

En koskaan, tai ainkain hyvin harvoin suutun äidilleni tai kohtaan häntä negatiivisesti, edes murrosiässä en riidellyt hänen kanssaan. Kaikki muut teki tätä lähipiirissäni paitsi minä. Ja tämähän ei ole normaalia. Kaikkea muuta kuin normaalia.

Siskoni taas suhtautuu äitiini normaalisti, eli tämä tarkoittaa normaalin itsekkäästi. Ei mieti tämän tunteita joka mutkassa.

Tämä rassaa minua ja minua mietityttää miksi minä olen saanut taakakseni äitini kurjan itsetunnnon, eikä kukaan muu?