Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko tällainen käytös normaalia?

Vierailija
23.03.2015 |

Olen täysi-ikäinen, mutta asun vielä toistaiseksi kotona. Isälläni on uusi avopuoliso (asunut meillä nyt vuoden) jonka kanssa tehtailevat uusia sääntöjä sitä mukaa kun keksivät. Ennen hänen taloon tuloaan, mitään vastaavaa ei ole ollut. Onko tällainen käytös normaalia, vai olenko minä ainut joka tätä pitää epänormaalina? Isäni mielestä toimii täysin oikein ja normaalisti. Kysynkin nyt ulkopuolisten, puolueettomien ihmisten mielipidettä asiaan. Aion näyttää tämän ketjun myös asianosaisille itselleen. 

-Kotiitulokielto klo 21-06 välillä, jottei heidän yöunensa kärsi. Iltavuoron jälkeen töistä tullessa joudun nukkumaan ystävilläni tai äidilläni yli 200km päässä. 
- Keittiönkäyttökielto kun ovat itse tekemässä ruokaa. Tällöin keittiö on heidän käytössään, eikä minulla sinne asiaa.
-Vieraidentuontikielto. Minun vieraillani ei asiaa talouteemme, saan luvan nähdä ystäviäni muualla.
-Saunavuoro. Tällöin puolet koko asunnosta on varattu pariksi tunniksi heidän vilvoittelu ja saunatoiminnalle, jolloin ei asiaa hakemaan esimerkiksi omia kenkiäni tai takkiani eteistiloista. Ilmoittavat tosin saunavuorostaan noin viisitoistaminuuttia etukäteen, jolloin voin päättää lähdenkö ennen sitä vai parin tunnin päästä kotoa, mikäli haluan kotoa lähteä.
- Ovivalvonta. Ulko-ovissa ovienlukulaitteet, jolloin näkee, milloin on poistunut kotoa tai tullut kotiin.
-Uusimpana päähänpistona kameravalvonta heidän huoneessaan, jotten mene käymään siellä heidän poissaollessaan. Mainittakoot, etten ole kyseiseeen huoneeseen astunut viimeiseen kolmeen vuoteen varpaallanikaan eikä minulla ole mitään mielenkiintoa siellä käydä.

Mielipiteitä? Mitä tällaisesta käytöksestä tulee mieleen, vai onko täysin tasapainoista ja normaalia?

Kommentit (109)

Vierailija
1/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

81 viestin kirjoittajalla on itsellään paha asenneongelma. Katsos kun ne säännöt on siellä koulussa ihan sen takia, että ei se homma toimisi ollenkaan, jos ei mitään sääntöjä olisi. Sinun asenteestasi paistaa oikein ylimielisyys kaikkia muita ihmisiä kohtaan. Pitää oikein tahallaan sotkea ja kiusata muita. Sinulle ei vissiin ole siellä kotona opetettu minkäänlaisia tapoja. Huomaa kyllä, että olet näitä vapaan kasvatuksen hedelmiä. En yhtään ihmettele, jos opettajalta on lopulta mennyt hermo sinuun. Ap:ta sen sijaan kohdellaan ihan selkeästi väärin.

Vierailija
2/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Saimme omat hommamme tehtyä ja kävelimme pyyhkeet olalla Beekkosten luo. Beekkoset tilittivät hirveää tuskaa ja vääryyttä tuntien kauhealla kimityksellä juhlasalissa "Miksi meille annettiin tällainen tehtävä kun täällä ei ole ede smitään siivottavaa?" Ihan jo kolmasluokkalaisena vihasin hirveää turhanpäiväistä nillitystä ja olisivat tytöt olleet onnellisia ettei siellä ole mitään tehtävää. (Nykyinen kimittäjä on muuten nykyisin poliitikko.) Otin aivan pokerina täynnä hiekkaa olevat kenkäni jaloistani, kaadoin niiden sisällön lattialle ja kuittasin: "Nyt on."

Muut tietty seurasivat esimerkkiäni ja me lähdimme nauaren pakoon. Seuraavaksi samainen mimmi meni uikuttamaan ohjaajille ja arvanette varmaan mitä..

Nyt pitää tietää, että samainen poliitikonalku oli itse kova päällepäsmäröijä, eikä hän ollut kovin pidetty dominoivan luonteensa takia, eli sai ihan ansionsa mukaan. Mietin hänen pulinoitaan lehdessä seuranneena että tekisi mieli käydä tekemässä uusinnat samalla tempulla sen toimistolla, ettei se kuluttaisi aikaansa niin typeriin juttuihin. - sen viestilitanian kirjoittaja"

Oi kuinka kypsää käytöstä sinulta 81. Tekstisi ei tosiaankaan anna sinusta hyvää kuvaa, vaikka sen lukisi kuinka pilkuntarkasti. Sinä taidat kuvitella olevasi joku tuomari, joka sanelee kuka toimii oikein ja kuka väärin. No se on vain SINUN näkökantasi. Myös entisen poikaystäväsi kuvaus kertoo kuinka hankala ihminen olet. Jos on aina nokikkain toisten ihmisten kanssa, niin kannattaa katsoa sinne peiliin ja miettiä onko itsessä jotain vikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 16:04"]

[/quote]

Sulla on selkeästi paha lukemisen ongelma, koska mainitsin että sääntöjä noudatin, typerää natseilua sen sijaan en. Lues uudelleen noi mun esimerkit ja mieti missä suunnalla se vika on - huumorintajuttomassa opettajassa joka laittaa kuusi lasta hinkkaamaan tuolia kurasta jota ei ole vai sitten siinä joka kieltäytyy anteeksi pyynnön jälkeen nuolemasta sitä enää puhtaaksi vain siksi ettei suostu simputukseen? Asenteissa on eroja, mä en suostu pompoteltavaksi ja kaikkien heittopussiksi mitä moni yrittää ja se on asennetta, ei asennevammaa. Rakastan muuten ärsyttää kaltaisiasi pilkunnussijoita.:)

Vierailija
4/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaiset välit sinulla on isääsi? Pystyykö noista asioista keskustelemaan järkevästi pöydän äärellä vai toteuttavatko nämä tyrannit yhteisiä pelisääntöjään myös keskusteltaessa? Tarkoitan, että ajautuuko keskustelu välittömästi epäasialliseksi ei järkiperäiseksi väittelyksi? Luultavasti kyllä, tuskin kukaan noin käyttäytyvä ihminen pystyy ajattelemaan millään tasolla inhimillisesti tai perustelemaan toimintaansa. 

Ap, suosittelen asunnon vaihtoa välittömästi. Voithan toki yrittää vielä ennen lähtöäsi keskustella asioista, mutta tuskin ymmärtävät tekojensa laatua yhtään sen enempää. Kyseessä todella törkeää savustusta. Mielestäni olisi isältäsi reilua vain sanoa suoraan, että toivoo sinun muuttavan muualle. 

Vierailija
5/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 18:04"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 16:04"]

81 viestin kirjoittajalla on itsellään paha asenneongelma. Katsos kun ne säännöt on siellä koulussa ihan sen takia, että ei se homma toimisi ollenkaan, jos ei mitään sääntöjä olisi. Sinun asenteestasi paistaa oikein ylimielisyys kaikkia muita ihmisiä kohtaan. Pitää oikein tahallaan sotkea ja kiusata muita. Sinulle ei vissiin ole siellä kotona opetettu minkäänlaisia tapoja. Huomaa kyllä, että olet näitä vapaan kasvatuksen hedelmiä. En yhtään ihmettele, jos opettajalta on lopulta mennyt hermo sinuun. Ap:ta sen sijaan kohdellaan ihan selkeästi väärin.

[/quote]

Sulla on selkeästi paha lukemisen ongelma, koska mainitsin että sääntöjä noudatin, typerää natseilua sen sijaan en. Lues uudelleen noi mun esimerkit ja mieti missä suunnalla se vika on - huumorintajuttomassa opettajassa joka laittaa kuusi lasta hinkkaamaan tuolia kurasta jota ei ole vai sitten siinä joka kieltäytyy anteeksi pyynnön jälkeen nuolemasta sitä enää puhtaaksi vain siksi ettei suostu simputukseen? Asenteissa on eroja, mä en suostu pompoteltavaksi ja kaikkien heittopussiksi mitä moni yrittää ja se on asennetta, ei asennevammaa. Rakastan muuten ärsyttää kaltaisiasi pilkunnussijoita.:)

[/quote]

Vastauksestasi kaiken lisäksi paistaa halu hallita muita tai ainakin saada kaikki kulkemaan kuin lampaat lieassa sekä se, että suhtautuisit minuun eri tavalla jos olisin poika. :) En ole vapaan kasvatuksen hedelmä, vaan lapsi jota on pidetty turhan kovassa nuhteessa kotona mutta saanut syntyjään kovan temperamentin - mikä yhdistelmä. Entinen poikaystäväni luonnehti minua maanpäälliseksi helvetiksi, mutta tuokin helvettiys piirre korostui aina kun jota kuta kiusattiin tai jollekin tehtiin väärin. En ole koskaan epäröinyt puuttua tilanteisiin joissa joku selkeästi hallitakseen määrittelee sääntöjä, määräilee, simputtaa tai alistaa - sen sijaan tervehenkiset pelisäännöt ovat aina niitä joiden mukaan toimin. Jos halusit nyt tehdä minusta syntipukin sen sijaan että pokkuroin vain räikeämmin vastaan lapsena, niin siinäs teet. 

Näillä jutuilla on vissi ero, my babe.

Vierailija
6/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 18:09"]

*pokkuroin räikeämmin vastaan simputukseen ja päättömiin sääntöihin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olettaen että he ovat kysyneet sopiiko, ei ole mitään outoa.  Voithan sinäkin asettaa sääntöjä heille.

Ettei saa tulla öisin kotiin siihen en sopeutuisi.

Vierailija
8/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 22:52"]

"Saimme omat hommamme tehtyä ja kävelimme pyyhkeet olalla Beekkosten luo. Beekkoset tilittivät hirveää tuskaa ja vääryyttä tuntien kauhealla kimityksellä juhlasalissa "Miksi meille annettiin tällainen tehtävä kun täällä ei ole ede smitään siivottavaa?" Ihan jo kolmasluokkalaisena vihasin hirveää turhanpäiväistä nillitystä ja olisivat tytöt olleet onnellisia ettei siellä ole mitään tehtävää. (Nykyinen kimittäjä on muuten nykyisin poliitikko.) Otin aivan pokerina täynnä hiekkaa olevat kenkäni jaloistani, kaadoin niiden sisällön lattialle ja kuittasin: "Nyt on."

Muut tietty seurasivat esimerkkiäni ja me lähdimme nauaren pakoon. Seuraavaksi samainen mimmi meni uikuttamaan ohjaajille ja arvanette varmaan mitä..

Nyt pitää tietää, että samainen poliitikonalku oli itse kova päällepäsmäröijä, eikä hän ollut kovin pidetty dominoivan luonteensa takia, eli sai ihan ansionsa mukaan. Mietin hänen pulinoitaan lehdessä seuranneena että tekisi mieli käydä tekemässä uusinnat samalla tempulla sen toimistolla, ettei se kuluttaisi aikaansa niin typeriin juttuihin. - sen viestilitanian kirjoittaja"

Oi kuinka kypsää käytöstä sinulta 81. Tekstisi ei tosiaankaan anna sinusta hyvää kuvaa, vaikka sen lukisi kuinka pilkuntarkasti. Sinä taidat kuvitella olevasi joku tuomari, joka sanelee kuka toimii oikein ja kuka väärin. No se on vain SINUN näkökantasi. Myös entisen poikaystäväsi kuvaus kertoo kuinka hankala ihminen olet. Jos on aina nokikkain toisten ihmisten kanssa, niin kannattaa katsoa sinne peiliin ja miettiä onko itsessä jotain vikaa.

[/quote]

Oi kuinka kypsää lukutaitoa. Ihanko oikeasti jaksat nyt nillittää yhdestä tapauksesta jostain todella kaukaa lapsuudesta, jossa olen kaatanut hiekkaa eteiseen? Näemmä täällä tulin kaataneeksi sitä emättimeesi, mutta avataas nyt taustoja, Miss/Mrs Sandvagin:

.. Olin KOLMANNELLA LUOKALLA.:D En tiedä onko tuollaista kovinkaan fiksua lähteä avaamaan sen enempää, mistä on melkein kaksikymmentä vuotta aikaa, mutta olen silti ylpeä siitä että pääsin jollain lailla näpäyttämään vuotta vanhempaa päällepäsmäriä. Koska itse nyt kysyit, niin voinen varmasti valoittaa taustoja? Muistan kuin eilisen päivän, miten inhottava tuo tyttö oli jolle pimahdin lopulta. Siihen nähden että yhdestä kengästä kaadettiin hiekat lattialle oli aivan pientäjamitätöntä mitä hän itse sai aikaan. Joka paikassa on se oma pikkuinen queen bitch, joka määrää kanalan nokkimisjärjestyksen, ja tämä samainen tyttö oli juuri se miniterroristi jonka käytökseen oli äärimmäisen vaikeaa puuttua.  Vain luoja kiittää, että hänet siirrettiin tarhan jälkeen nk. parempaan kouluun kolmannelta lähtien.

koko viikon kuuntelimme määräilyä, päänaukomista, jouduimme valvomaan tavaroitamme kun tämä qb otti toisten kamoja ilmoittaen niiden kuuluvan hänelle itselleen. teimme kortteja ja tämä pikkuneiti valitsi niistä näteimmät itselleen ja väitti häikäilemättä että ne olivat hänen. Joskus hän vetäytyi jonnekin julkiseen tilaan valikoidun seurueensa kanssa ja ilmoitti että muut eivät saaneet tulla sinne (eli eristäytyi valioliigansa kanssa). Luoja kiittää, että fiksu valvoja puuttui tähän toimintaan parhaansa mukaan. Toinen ääripää tällä pikkuterroristilla oli myös lirkutella aikuisille mutta haistatella muille lapsille. Mehiläiskuningattaren tavoin hän kahmi kaiken itselleen ja jätti itseään kiinnostamattomat setit toisille. Sama naama valitti joka asiasta mahdollisimman kuuluvasti, ties mistä oli sen oppinut; ihan samaan tapaan kuin mummot lottoavat satasella ja kiukuttelevat kaupassa kun maidon litrahinta on noussut sentillä, joten vertaa siihen. Siihen oikeasti väsyy, koska tuollaisen ihmisen lähellä ei ole kovin mukavaa koska ei ikinä tiedä mitä sieltä sataako niskaan paskaa vai ruusuja.

Siinä kohtaa kun sitä märmätystä joutui kuuntelemaan kokonaisen viikon eikä se päättynyt mistään tyynnyttelyistä huolimatta, niin silloin pimahti kun neiti valitti miten joutuu siivoamaan paikan missä ei ole mitään siivottavaa. Koska tämä pikkuneiti oli kerta kaikkiaan joka asiasta nokka nyrpyllään eikä pelännyt näyttää sitä, niin aikuinenkin saattaisi kyllästyä. Kesäleiriltä kun ei noin vain lähdetäkään kotiin tai toisiin tiloihin olemaan jos ryhmä on silleen riittävän pieni. Ihan huumorillahan tuo tehtiin, joten revi siitä. Lupaan muuten varmasti tehdä sen myös sinunkin eteisessäsi jos jaksat vielä märistä että olen hankala ihminen eikä edellisessä kommentissani näkynyt tarpeeksi taustatietoja..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummasti kerännyt alapeukkuja tuo edellisin juttu, mutta kappas jos tämä julkaistaisiin jossain kiusaamisen vastaisen jutun yhteydessä otsikolla "Näin kostin kiusaajalleni", se keräisi mammoilta kaikki sympatiat. Kummaa tämä av-palstailu.:D

Vierailija
10/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä joskus kuulee äitipuolista. Yhdellä RKP-politikolla, tais olla ministeri, oli uusi missukka uuten äitipuolena. Hän oli antanut sellaisen määräyksen, ettei edellisen avioliiton lapset saaneet tulla olohuoneeseen ja uhkaili heitä. Kerra poika ,joka oli silloin koululainen uskalsi tulla olohuoneeseen, silloin tämä missi-äitipuoli kävi päälle ja repi pojan kasvot verille. En muista enää koska poika uskalsi ja kehtasi taas mennä kouluun. Nyt sinun on parasta kertoa näistä kotioloista poliisille ja käy myös siellä sosiaalitoimitossa. Meillä oli ainakin kerran vuokralaisena tyttö, joka sai vukraennakon Espoon kaupungilta. Sain siitä itse todistuksen.Toimi pian ,sinulla voi olla vaarallista siellä kotona.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan normaalia aikuisen työssäkäyvän ihmisen ulossavustusta. Luulisi että vähemmälläkin olisit tajunnut lähteä.

Vierailija
12/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeesti aikuinen ihminen asuu vanhempien kanssa.  Ei ne käyttäydy yhtään kypsästi ja tuo on ei-kypsän ihmisen tapa kertoa sinulle että sinun pitäisi hankkia jo oma koti. Ymmärrät varmaan että he saunavuorolla harrastavat seksiä ja olisi äärimmäisen noloa kun pölähtäisit hakemaan pyyhettä kaapista. Mutta joo, voisihan nuo asiat keskustella suoraankin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 10:27"]

Ihan normaalia aikuisen työssäkäyvän ihmisen ulossavustusta. Luulisi että vähemmälläkin olisit tajunnut lähteä.

[/quote]

Miksi ihmeessä pitää "savustaa" kun voisi ihan vaikka avata suunsa ja rakentavasti keskustella asiasta?

Vierailija
14/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nillä on pornokamera seinässä :) No saat varmaan kohta seuranta rannekkeen ja sähköpannan palleihin kotioloissa. Luultavasti muija on jo asentanut nuo isällesi siveysvyön lisäksi. Aika hyvin valloitettu huusholli vuodessa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan järkyttävää. Onko isäsi ennen ollut ihan normaali? Olen pahoillani puolestasi. Vaikka olet täysi-ikäinen, niin tuo ei todellakaan ole tapa ajaa pois kotoa. Normaalit vanhemmat haluavat tukea lastaan aikuistumisen kynnyksellä. 19v on vielä todella nuori! Toivottavasti isäsi ei ole sekoamassa.

Vierailija
16/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostipa omalta nuoruudeltani, sillä erotuksella että olin 12v.

Vierailija
17/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaahas, isukki on saanut sekopää avokin... Joku psykopaatti joka haluaa sinut vain ulos talosta että saa rauhassa tossuttaa isääsi. Ei ole normaaleja toimia nämä uskomattomat "uudet säännöt" joilla yrittää päästä susta, normaalia on kysyä oleko ajatellut muuttaa omaan asuntoon ja auttaa asiassa alkuun. 

Vierailija
18/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 07:39"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 02:20"]

nauhojen kertoa.

Mielipiteitä? Mitä tällaisesta käytöksestä tulee mieleen, vai onko täysin tasapainoista ja normaalia?

- Sitten se mielipide: ei todellakaan ole normaalia. Oikeastaan voisit esittää vanhusväelle vastakysymyksen, että koska he ovat valmiita palaamaan tervehenkiseen elämään?

[/quote]

Tämmönen reaktio on täysin normaali. hauskaa luettavaa. Mäkin viittaisin kintaalla moisille tyranneille.

pahoin pelkään, ettei se ole mahdollista sellaiselle, jota on alistettu omassa kodissa. Silloin ei voimia tollaseen itsenäisyyden osoitukseen ole. Eikä tavalisessa tilanteessa pysty edes kuvittelemaan kyseisten ihmisten ilkeyttä ja kodin ilmapiiriä.

Todennäköisesti siis olisin hyvin hiljaa, ettei tapahtuisi mitään pahaa

[/quote]

Se on muuten aivan luonteesta kiinni! Varsinkin jos toinen tietää, että pääsee muuttamaan pian omilleen, niin ihan varmasti senkin piikkiin uskaltaa laittaa..Toisaalta ap on muutenkin niin nuori, joten tuskin hän on tuota noudattamassa kovin suopeasti.

Puhut ihmiselle joka noin juuri toimi. Tämä tulee ihan omasta kokemuksesta. Samasta syystä mulla oli hirveästi ongelmia peruskoulussa, koska en suostunut noudattamaan paikan armeijakuria vaan laitoin kaiken aivan lekkeriksi. En pystynyt millään sopeutumaan aivan natseihin sääntöihin joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jos leipiä oli 8, oppilaita yhdeksän ja yksi sanoi, ettei ole nälkä niin miksi niitä leipiä ei saanut jakaa?

Millekään koirallekaan ei ole karjuttu niin paljoa kuin mulle. Leipäesimerkin jälkeen yksi esim. koulusta: juostiin porukalla opettajan tuolin yli koulun ruokalassa. Se oli sellaista lasten melskaamista, missä ei edes sattunut mitään. Opettajalta paloi pinna ja huusi että me kaikki kuusi juoksentelijaa joudumme pyyhkimään hänen tuolinsa. Ensimmäinen poika pyyhkäisi sen aivan puhtaaksi jos siinä edes oli mitään. Sanoin, ettei siinä ole pyyhittävää ja olin jo menossa ottamaan ruokaa, kunnes opettaja sai massiivisen raivarin. "Miksi et pyyhi niin kuin muutkin?" En suostunut tekemään sitä, mutta sain kyllä todellisen nöyryytyksen. Muut viisi hinkkasivat tuolin vuorollaan ja mä ja opettaja seisoimme kaikkien huomion keskipisteenä "minun tuilttuiluni takia koska anteeksipyyntö ei riitä." Käsi ylös joak väittää että toi oli fiksua opettajaltakaan?

Toinen vastaava kokemus tuli kolmannelta luokalta kesäleiriltä. Meidät jaettiin päivän settien jälkeen ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle annettiin tehtäväksi siivota tietyt pisteet joissa oltiin oleskeltu päivän mittaan. Me saimme paikan A, ja toinen porukka sai paikan B siivottavakseen. Tää paikka B oli juhlasali.

Saimme omat hommamme tehtyä ja kävelimme pyyhkeet olalla Beekkosten luo. Beekkoset tilittivät hirveää tuskaa ja vääryyttä tuntien kauhealla kimityksellä juhlasalissa "Miksi meille annettiin tällainen tehtävä kun täällä ei ole ede smitään siivottavaa?" Ihan jo kolmasluokkalaisena vihasin hirveää turhanpäiväistä nillitystä ja olisivat tytöt olleet onnellisia ettei siellä ole mitään tehtävää. (Nykyinen kimittäjä on muuten nykyisin poliitikko.) Otin aivan pokerina täynnä hiekkaa olevat kenkäni jaloistani, kaadoin niiden sisällön lattialle ja kuittasin: "Nyt on."

Muut tietty seurasivat esimerkkiäni ja me lähdimme nauaren pakoon. Seuraavaksi samainen mimmi meni uikuttamaan ohjaajille ja arvanette varmaan mitä..

Nyt pitää tietää, että samainen poliitikonalku oli itse kova päällepäsmäröijä, eikä hän ollut kovin pidetty dominoivan luonteensa takia, eli sai ihan ansionsa mukaan. Mietin hänen pulinoitaan lehdessä seuranneena että tekisi mieli käydä tekemässä uusinnat samalla tempulla sen toimistolla, ettei se kuluttaisi aikaansa niin typeriin juttuihin. - sen viestilitanian kirjoittaja

Vierailija
19/109 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 15:11"]

suopeasti = MIELELLÄÄN. Ajatuslapsus.

Vierailija
20/109 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi jumaliste mikä äijä, että antaa kohdella lastaan tuolla tavalla. Munaton, aivoton surkimus! Etoo tuollaiset ihmiset..

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän seitsemän