Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä voi selittää sen että joku suuttuu ystävänsä vakavasta diagnoosista?
12.12.2021 |
Ensin kaikki on hyvin ystävysten välillä, sitten toinen saa diagnoosin vakavasta fyysisestä sairaudesta minkä seurauksena toinen suuttuu ilman syytä, huutaa ja lyö luuria korvaan yms. käyttäytyy vihaisen oudosti koko ajan. Mitä psykologisia twistejä voi olla ilmiön taustalla?
Kommentit (23)
Minulle kävi noin, kun sairastuin syöpään. Pitkäaikainen ystäväni lopetti yhteydenpidon täysin.
Kaikki eivät kestä, kun joku läheinen sairastuu.
Hän oli onneksi ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelko!
Pelko mistä?
Ei nyt suoraan tuosta mutta ystäväni sairastui vakavasti ja yritin ymmärtää ja ymmärtää häntä jne. Joka käänteessä tuo esiin sairautensa ja kuinka se vaikuttaa joka asiaan vaikkei oikeasti vaikuttaisi. Huomauttelee kuinka on "hänen sairautensa" ja muut ja muiden sairaudet ja vaivat ovat mitättömiä "hänen sairautensa" rinnalla jne. Ja kuinka häntä pitää ymmärtää ja hänelle järjestää sitä tätä ja tuota kun on "hänen sairautensa".
En mitätöi ollenkaan sairautta tms. mutta se käpertyminen ja marttyyrisuus omasta sairaudesta jonka varjolle voi sälyttää kaiken elämässä menee naurettavuuksiin. Aika rasittavaa yrittää keskustella mistään tms kun on "hänen sairautensa" jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelko!
Pelko mistä?
Elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelko!
Pelko mistä?
Elämänhallinnan menetyksestä. Tiedostaa, että voi sattua myös omalle kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on tuollainen outo. Suuttui jos lapsena sairastuin. Yritin sitten "sairastaa salassa" ja menin kuumeisenakin kouluun.
Aikuisena kun sairastuin vakavasti, en todellakaan kertonut hänelle.
Ehkä ensireaktiosta on vaikea sanoa vielä mitään.
Toisaalta en tiedä voiko olla verrattavissa surukateuteen. Ystäväni vauva kuoli ja sen jälkeen hänellä meni välit parhaaseen ystäväänsä, jonka veli oli kuollut vuosia sitten. Hän oli jostain syystä kateellinen toisen saamasta huomiosta, vähätteli vauvan kuolemaa ja ei halunnut olla tukena. Tyylillä ethän sä ees tuntenu sun vauvaa, mun veli oli 16-vuotta mun elämässä, sä voit aina tehä uuden vauvan ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt suoraan tuosta mutta ystäväni sairastui vakavasti ja yritin ymmärtää ja ymmärtää häntä jne. Joka käänteessä tuo esiin sairautensa ja kuinka se vaikuttaa joka asiaan vaikkei oikeasti vaikuttaisi. Huomauttelee kuinka on "hänen sairautensa" ja muut ja muiden sairaudet ja vaivat ovat mitättömiä "hänen sairautensa" rinnalla jne. Ja kuinka häntä pitää ymmärtää ja hänelle järjestää sitä tätä ja tuota kun on "hänen sairautensa".
En mitätöi ollenkaan sairautta tms. mutta se käpertyminen ja marttyyrisuus omasta sairaudesta jonka varjolle voi sälyttää kaiken elämässä menee naurettavuuksiin. Aika rasittavaa yrittää keskustella mistään tms kun on "hänen sairautensa" jne.
Entä jos outo vihaisuus käynnistyy heti diagnoosin jälkeen? Sairastuneen käytös ei ole syynä. Tällainen tilanne on aloituksessa mainittu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tuo on pelkoa ja torjuntareaktio. Pelkoa siitä, että ystävä kuolee. Ja pettymys siitä, että elämä ei jatku ennallaan vaikka ystävä pysyisi hengissä.
Mutta erittäin epäkypsä ja ajattelematon reaktio. Ja itsekäs!
Vähintä mitä ystävä voisi nyt tehdä, on pyytää anteeksi, selittää tekoaan ja koittaa yrittää tukea sinua.
Kaikista ystävistä ei siihen ole.
Kun vauvani kuoli ja soitin ystävälleni toiseen maahan, hän totesi, että joutuu lopettamaan puhelun. Kun tuli suomeen tapasimme mutta vauvasta ei paljoa puhuttu. Kun hän seuraavan kerran tuli suomeen ja menimme baariin hän totesi minun nyt näyttävän paremmalta ja jatkoi, viimeksi sinulla oli sellainen "oi, olen kärsinyt!" ryppy otsassa. Juu, kaikista ei ole tukemaan. Olemme edelleen ystäviä mutta en laske hänen tukensa varaan yhtään mitään. Hän pakenee taas, jos minule jotin sattuisi. Niin sanottu hyvien päivien ystävä
Munt joukkoraiskattiin juhannuksena joitain vuosia sitten. Olen puhunut tästä avoimesti kaikille kenet tunnen sekä mt-palveluissa. MENETIN KAIKKI YSTÄVÄT JA LÄHEISET KOSKA HE EIVÄT OSANNEET KÄSITELLÄ ASIAA...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini on tuollainen outo. Suuttui jos lapsena sairastuin. Yritin sitten "sairastaa salassa" ja menin kuumeisenakin kouluun.
Aikuisena kun sairastuin vakavasti, en todellakaan kertonut hänelle.
Onko hän muutenkin kontrolloiva? Mummoni teki samaa, ja hän yritti hallita kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on tuollainen outo. Suuttui jos lapsena sairastuin. Yritin sitten "sairastaa salassa" ja menin kuumeisenakin kouluun.
Aikuisena kun sairastuin vakavasti, en todellakaan kertonut hänelle.
Sulla on varmaan mun äiti. Lisäksi itsensä satuttaminen oli tuomittavaa, ja lisäkidutuksen arvoinen rikos...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo kuulostaa traumareaktiolta. En ehkä itse reagoisi suuttumalla, mutta todennäköisesti en jaksaisi tukea sairastunutta ystävää riittävästi. Omat vanhemmat sairastaneet vakavasti siitä asti, kun olin pikkulapsi. Oma jaksaminen tullut tiensä päähän muiden tukemisen suhteen. Jos olisin tulisempi luonne, niin kuka tietää, ehkä suuttuisikin ystävälle? Jotenkin ajaudun aina siihen tukijan rooliin, niin mistä sen tietää, milloin tulee se viimeinen korsi joka katkaisee kamelin selän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelko!
Pelko mistä?
Elämänhallinnan menetyksestä. Tiedostaa, että voi sattua myös omalle kohdalle.
Tämä. Elämän arvaamattomuus tulee lähelle, ei voi enää kieltää sitä.
Olen 33 ja oppinut vihdoin ettei minkäänlaisia heikkouksia tule paljastaa muille.
Ihmiset tykkää elää pumpulissa, jossa on koko ajan hassun hauskaa. Jos joku tulee sinne tuomaan ikävyyksiä hänet potkitaan pois.
Pelko edellä mainituista syistä varmaan useimmiten.
Joissain tapauksissa ehkä se, että haluaisi ystävyyssuhteessa itse olla se, jolla on vaikeampaa. Ei siis siten, että haluaisi vaikeuksia itselleen enemmän, vaan että voisi pysyä siinä sosiaalisessa roolissa, jossa saa enemmän ymmärrystä ja tukea kyseisessä suhteessa. Toisen vakava sairastuminen keikauttaa asetelman toisinpäin, ja muutosta vastaan kapinoi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo on pelkoa ja torjuntareaktio. Pelkoa siitä, että ystävä kuolee. Ja pettymys siitä, että elämä ei jatku ennallaan vaikka ystävä pysyisi hengissä.
Mutta erittäin epäkypsä ja ajattelematon reaktio. Ja itsekäs!
Vähintä mitä ystävä voisi nyt tehdä, on pyytää anteeksi, selittää tekoaan ja koittaa yrittää tukea sinua.
Kaikista ystävistä ei siihen ole.
Kun vauvani kuoli ja soitin ystävälleni toiseen maahan, hän totesi, että joutuu lopettamaan puhelun. Kun tuli suomeen tapasimme mutta vauvasta ei paljoa puhuttu. Kun hän seuraavan kerran tuli suomeen ja menimme baariin hän totesi minun nyt näyttävän paremmalta ja jatkoi, viimeksi sinulla oli sellainen "oi, olen kärsinyt!" ryppy otsassa. Juu, kaikista ei ole tukemaan. Olemme edelleen ystäviä mutta en laske hänen tukensa varaan yhtään mitään. Hän pakenee taas, jos minule jotin sattuisi. Niin sanottu hyvien päivien ystävä
Itse en olisi tuollaisen ihmisen ystävä enää. Mitä ystävyys on, jos ei myös tukea ja lohtua suuren tuskan hetkellä?
Alue: Aihe vapaa
Pelko!