Miten voi olla ystävä-/tuttavakiintiö "täysi"?

[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 03:39"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 03:11"]Ystävyyssuhteet käsitetään nykyisin lähes parisuhteeksi. Tehdään porukalla kaikkea ja sitten ei käydä muiden porukoiden kanssa missään. Ulkopuolisia ei hyväksytä porukkaan ennen kun kaikki hyväksyvät tulokkaan. Olisiko tässä kyseessä jengiytyminen. Sosiaalisuus on unohdettu ja jengit jyrää. [/quote] Ei se ole mikään uusi ilmiö. Luepa joku vanha kirja. Vaikka Raamattu, tai Hindujen pyhiä kirjoituksia ( tai katso se maharabata minisarja) tai Shakespearia tai no melkein mitä vaan. Absoluuttista lojaaliutta pitkäaikaisille ystäville on kautta kirjoitetun historian pidetty tärkeänä. Eiköhän se ole ihan biologinen ilmiö. Danten Jumalaisessa näytelmässä helvetin syvimmällä tasolla oli kolme henkilöä, kaikki sen vuoksi, että olivat puukottaneet ystäväänsä selkään. Mun mielestä ystävyys menee tietyillä tavoin parisuhteen ja jopa avioliiton edelle. Tiettyihin ystäviin voi varmasti luottaa. Vaikka avioliittovalassa vannotaankin myötä ja vastoinkäymisissä, nykyään puolet niistä päättyy eroon. Uskoisin, että ainakin useimmilla miehillö on ystävyyssuhteita jotka ei pääty ennen kuolemaa. Useimmilla ei ole avioliittoa joka ei päätyisi eroon. Ystävyyssuhteet ja ensimmäisen asteen verisuhteet on niitä ihmis- tai ainakin mieselämän pysyvimpiä ja varmimpia ihmissuhteita

[/quote]

Totta, mutta se mitä sanoit ei liity kuitenkaan tähän ilmiöön mielestäni. Lojaali voi olla, vaikka ei pitäisikään suljettuna ovia uusille ihmisille.

Kyllä olet oikeassa. Pauhasin hieman asian vierestä. Liittyisikö ihan suomalaiseen hieman inteoverttiin luonteenlaatuun. Olen itse isäni puolelta toisen polven maahanmuuttaja, mutta kulttuurisesti niin suomalainen, että uusiin ihmisiin ei ole helppo rututstua. Jauhan kyllä jostakin aiheesta töissä tai koulutuksissa tai kapakassa uusien ihmistwn tai tuttavien kanssa, mutta jotenkin ei tule luontevaa jatkoa. Miten pyytää toista miestä "treffeille". Isäni kotimaassa se on ihan normaalia kutsua uusi tuttavuus vaikka perhevierailulle illalliselle tai kupposelle kahvilaan.

No jos me nyt katsottaisiin voisiko meistä tulla ystävät. Lähde Cafe Ekbergiin kahville huhtikuun 7.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 03:53"]

Kyllä olet oikeassa. Pauhasin hieman asian vierestä. Liittyisikö ihan suomalaiseen hieman inteoverttiin luonteenlaatuun. Olen itse isäni puolelta toisen polven maahanmuuttaja, mutta kulttuurisesti niin suomalainen, että uusiin ihmisiin ei ole helppo rututstua. Jauhan kyllä jostakin aiheesta töissä tai koulutuksissa tai kapakassa uusien ihmistwn tai tuttavien kanssa, mutta jotenkin ei tule luontevaa jatkoa. Miten pyytää toista miestä "treffeille". Isäni kotimaassa se on ihan normaalia kutsua uusi tuttavuus vaikka perhevierailulle illalliselle tai kupposelle kahvilaan.

[/quote]

Totta, tässä kulttuurissa ei ole sellaista luontevaa saumaa solmia vapaamuotoisissa yhteyksissä uusia ystävyyssuhteita aikuisiällä. Ainakin yleensä ottaen kokisin asian olevan näin.

Arki on niin kiireistä, ettei aikaa yksinkertaisesti ole kuin lähimmille ystäville. Inroverttina en jaksa koko ajan olla sosiaalisessa kanssakäymisesessä (kyläilyt, kaupungilla käynti jne). Eli minulle tämä on ihan oikea syy, enkä toivoisi kenenkään siitä loukkaantuvan.

[/quote]

Mutta tarvitseeko kaikkien tuttavien tai ystävienkään kanssa olla jatkuvasti tekemisissä? Eikö voi mennä virran mukana, olla tekemisissä kun on sopiva hetki? Joskus on myös kiva nähdä monia ihmisiä kerralla.

Niin tässä tulee taas introverttiyteni esille. Olen mielelläni paljonkin tekemissä "harvojen" hyvien ystävieni ja tuttava perheitten kanssa, mutta en nauti yhtään pinnallisemmasta keskustelusta (mitä keskustelu helposti voi olla uudempien tuttavuuksien kanssa). Pidän myös suurella porukalla olemisesta, jos ihmiset kuuluvat lähipiiriin. Mutta esimerkiksi häät ym. juhlat ovat paikkoja, joissa en viihdy, koska ne ovat mielestäni "pönötys" juhlia. 

Tykkään siitä että meillä käy ystäviä, jotka voivat olla kodissani oikeasti kuin kotonaan ja sosiaalinen kanssakäyminen on välitöntä. Mutta minua ei yhtään kiinnosta kutsua esimerkiksi naapureita ja työkavereita meille syömään tms. vaikka he ovatkin ihan kivoja ihmisiä. Pönötysvaara.

Minusta tuo introverttiys on tässä vähän tekosyy. Itse olen vahvasti introvertti, mutta siitä huolimatta se olen juuri minä, joka otan porukassa uuden huomioon. Ekstrovertiksi itseään mainostavat hölöttävät usein mieluummin vanhoille tutuilleen. Saman olen huomannut myös itse uuteen porukkaan mennessäni: mitä äänekkäämpi tapaus, sen vähemmän hän minua huomio, kunhan pitää omaa show'ta yllä. 

Tarvitsen paljon omaa aikaa myös, mutta se ei estä minua tutustumasta avoimesti uusiin ihmisin mm. harrastuksissa, ystävien kautta tai työympäristössä. Harvasta heistä tulee mitään sydänystäviä tietenkään, mutta en voi silti missään tilanteessa sanoa, etteikö minulla voisi olla tilaa ystävälle. Rakkaimmat ystäväni ovat joka tapauksessa tällä hetkellä hajaantuneet ympäri maailmaa, joten heidän kanssaan tulee vietettyä melko vähän aikaa.

t: 2

Kyllä minulla ainakin se introvertteys ja ylipäätään hienoiset vaikeudet sosiaalisten suhteiden muodostamiseen uusien ihmisten kanssa on syynä. Mun elämässä on paljon ihmisiä ja kavereita, mutta ne on sellasia, joiden kanssa oon tekemisissä harvakseltaan ja isossa porukassa ja joihin mulla on kynnystä ottaa yhteyttä kahdenkeskisissä merkeissä. Eli joo, koen että mulla on suhteellisen rajallinen kiintiö niille ihmisille joita pystyn käsittelemään samaan aikaan niin, että se suhde syvenee ystävyydeksi asti. Eli sellaseksi suhteeksi, jossa oikeasti viihdyn, voin olla oma itseni enkä ahdistu.

Niin minäkin otan uuden ihmisen helposti huomioon, esimerkiksi työpaikalla esimerkiksi tai muualla jos näen että jollakin ihmisellä on vaikea päästä porukkaan mukaan. Mutta se on aivan eri tilanne kuin se, että haluaisin alkaa tekemään ihmisestä itselleni ystävää.

Toisin sanoen, pidän ihmisistä, mutta en jaksa jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä. Olen hyvin sosiaalisessa työssä, jossa olen hyvin intensiivisessä tekemisessä ihmisten kanssa. Nautin työstäni, mutaa tarvin sen vastapainoksi myös omaa aikaa. Opintovapaalla ollessani huomasin, että halusin olla tekemisissä enemmän uusienkin ihmisten kanssa.

Miksi kaikkien pitäisi olla koko ajan mielettömän paljon sosiaalisessa kanssakäymisessä, kun se esimerkiksi minulle, käy jonkun rajan jälkeen rasittavaksi. Haluan, että minulla on jaksamista etenkin kotona kohdata lapset ja mies vielä työpäivän jälkeenkin.

t. 3

[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 06:59"]

Niin minäkin otan uuden ihmisen helposti huomioon, esimerkiksi työpaikalla esimerkiksi tai muualla jos näen että jollakin ihmisellä on vaikea päästä porukkaan mukaan. Mutta se on aivan eri tilanne kuin se, että haluaisin alkaa tekemään ihmisestä itselleni ystävää.

Toisin sanoen, pidän ihmisistä, mutta en jaksa jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä. Olen hyvin sosiaalisessa työssä, jossa olen hyvin intensiivisessä tekemisessä ihmisten kanssa. Nautin työstäni, mutaa tarvin sen vastapainoksi myös omaa aikaa. Opintovapaalla ollessani huomasin, että halusin olla tekemisissä enemmän uusienkin ihmisten kanssa.

Miksi kaikkien pitäisi olla koko ajan mielettömän paljon sosiaalisessa kanssakäymisessä, kun se esimerkiksi minulle, käy jonkun rajan jälkeen rasittavaksi. Haluan, että minulla on jaksamista etenkin kotona kohdata lapset ja mies vielä työpäivän jälkeenkin.

t. 3

[/quote]

Joo, en minäkään tekemällä alkaisi tehdä kenestäkään ystävää. Mutta jos ihminen on mukava ja meillä on riittävästi yhteistä jollain tasolla, hänestä voi sellainen tulla. Sikäli mikään kiintiö ei ole koskaan täynnä. En koe, että ystävyys edellyttäisi jatkuvaa fyysistä kontaktia. Enemmän se on henkistä yhteyttä, joka ei edes edellytä jatkuvaa vuorovaikutusta. Joskus on aktiivisempia aikoja, joskus hiljaisempaa.

Ja 27: Ei introverttiys tarkoita "vaikeuksia sosiaalisten suhteiden muodostamisessa". Introvertti tarvitsee omaa aikaa palautuakseen, mutta ei hän ole lähtökohtaisesti sen kyvyttömämpi sosiaalisissa suhteissa kuin ekstroverttikään. Ujous sen sijaan voi toki aiheuttaa vaikeuksia uusien ihmisten kanssa. Mutta se on sitten jo ihan eri asia.

t: 2

Kummallista, miten vaikeaa on hyvksyä oikeasti ihmisten erilaisuus ja erilaiset sosiaaliset tarpeet.

Ja esittää asiat ehdottomuuksina. Vaikka itsekin voisin käyttää ilmaisua,  että "ystävä kiintiö on täynnä", ei se silti tarkoita sitä, etten KOSKAAN halua uusia ystäviä. Ja entä vaikka, joku ei haluaisikaan, eikait se mikään vika ole ihmisessä jos hän on onnellinen nykyiseen tilanteeseensa.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 06:12"]

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 06:06"]

Arki on niin kiireistä, ettei aikaa yksinkertaisesti ole kuin lähimmille ystäville. Inroverttina en jaksa koko ajan olla sosiaalisessa kanssakäymisesessä (kyläilyt, kaupungilla käynti jne). Eli minulle tämä on ihan oikea syy, enkä toivoisi kenenkään siitä loukkaantuvan.

[/quote]

Mutta tarvitseeko kaikkien tuttavien tai ystävienkään kanssa olla jatkuvasti tekemisissä? Eikö voi mennä virran mukana, olla tekemisissä kun on sopiva hetki? Joskus on myös kiva nähdä monia ihmisiä kerralla.

[/quote]

Ei minusta. En ylipäätään pidä ihmisistä ja haluan vain olla rauhassa. Ulospäinsuuntautuneiden on usein vaikea käsittää sitä ahdistusta, joka seuraa liiallisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Minulla on vain muutama ystävä, mutta näen heitäkin harvemmin omasta tahdostani.

Jos ei ole aikaa useammille ystäville? Kaikki eivät halua tavata kavereita päivittäin.

Minäkin olen epäsosiaalinen introvertti ja tarvitsen omaa aikaa ja arki on kiireistä jne jne, mutta en silti voisi kuvitellakaan, että kääntäisin selän uudelle tuttavuudelle sanoen "ystäväkiintiö on täynnä". Eri asia, jos kyseessä on tyyppi, johon ei erityisesti välitä tutustua lähemmin mutta joka silti yrittää kovasti tehdä tuttavuutta. Silti musta tuo "kiintiö täynnä" on vähän tökerö ilmaus, vaikka toki kuulostaa kivemmalta kuin "en halua tutustua sinuun". Mutta ei mulla ainakaan ikinä ole mitkään kiintiöt niin täynnä, ettenkö voisi tutustua johonkuhun uuteen, kivaan, mielenkiintoiseen tyyppiin, jonka kanssa synkkaa. 

Kaikki me ollaan toki erilaisia, mutta en ihan hirveästi diggaile tuollaista sisäänpäinlämpiävää, ulossulkevaa asennetta, joka täällä on niin valitettavan yleistä. Jos on turhan jyrkkä ja vetää liian tiukat rajat ja kiintiöt, niin jossain vaiheessa saattaa huomata olevansa aika yksin.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 06:25"]

Arki on niin kiireistä, ettei aikaa yksinkertaisesti ole kuin lähimmille ystäville. Inroverttina en jaksa koko ajan olla sosiaalisessa kanssakäymisesessä (kyläilyt, kaupungilla käynti jne). Eli minulle tämä on ihan oikea syy, enkä toivoisi kenenkään siitä loukkaantuvan.

[/quote]

Mutta tarvitseeko kaikkien tuttavien tai ystävienkään kanssa olla jatkuvasti tekemisissä? Eikö voi mennä virran mukana, olla tekemisissä kun on sopiva hetki? Joskus on myös kiva nähdä monia ihmisiä kerralla.

Niin tässä tulee taas introverttiyteni esille. Olen mielelläni paljonkin tekemissä "harvojen" hyvien ystävieni ja tuttava perheitten kanssa, mutta en nauti yhtään pinnallisemmasta keskustelusta (mitä keskustelu helposti voi olla uudempien tuttavuuksien kanssa). Pidän myös suurella porukalla olemisesta, jos ihmiset kuuluvat lähipiiriin. Mutta esimerkiksi häät ym. juhlat ovat paikkoja, joissa en viihdy, koska ne ovat mielestäni "pönötys" juhlia. 

Tykkään siitä että meillä käy ystäviä, jotka voivat olla kodissani oikeasti kuin kotonaan ja sosiaalinen kanssakäyminen on välitöntä. Mutta minua ei yhtään kiinnosta kutsua esimerkiksi naapureita ja työkavereita meille syömään tms. vaikka he ovatkin ihan kivoja ihmisiä. Pönötysvaara.

[/quote]

Pönötysvaara eli mukavuudenhalu estää ottamasta kontaktia uusiin ihmisiin. Tai solmimasta läheisempiä suhteita. Hyvin sisäänpäinlämpiävää.

Siis mitä vittua?? Haluaako joku oikeasti estää jonkun mielenkiintoisen ja ihanan oloisen ihmisen liittymistä osaksi omaa elämäänsä vedoten siihen, että kaverikiintiö on täysi? Mä oon sanaton. Karmee ajatus. Kyllä niitä ystävyyssuhteita solmitaan myös vanhemmallakin iällä, ja joskus voi myös käydä niin että se vakio kaveriporukka jostain syystä hajoaa täysin, joten kenen kanssa sitten hengaat? Huhhuh...

Ei kiinnosta on ainoa realistinen syy, kuten jo mainittiinkin. Ikävä kyllä.

Nykyään on tosi vaikeaa tutustua kehenkään pintapuolisuutta paremmin. Kiirettähän moni tarjoaa tekosyyksi, mut mites ku mun yks oikea ystävä on oikeastikin tosi kiireinen ja silti löytää aikaa mulle? Jännää ;)

Ja nykyään kahvikutsukin tulkitaan treffiehdituksena, sukupuolesta riippumatta. Huohhh

Minä olen introvertti ja asperger. Otan kyllä muut huomioon; ei ole kyse mistään tekosyystä, joka antaa luvan sulkeutua omaan kuplaansa. Osaan keskustella kohteliaasti tuntemattomien kanssa (joskin tiedän, että monet pitävät minua vähän outona ja nolona, mutta ei haittaa).

Mutta olen itse asiassa vasta vähän aikaa sitten tajunnut, että minulla eivät resurssit riitä liian monen kaveruussuhteen ylläpitämiseen. Minun mielestäni kun kaveruuteen ja etenkin ystävyyteen kuuluu se, että kuunnellaan toista, ollaan säännöllisesti yhdessä tai pidetään yhteyttä (mikä se "säännöllinen" sitten onkin), pidetään yhdessä hauskaa, jutellaan asioista ja autetaan ja tuetaan toisiaan kun tarve on. Kaikkea tuollaista, mihin ainakaan minun aikani ja energiani ei riitä, ellen vedä rajaa johonkin.

Minulla oli aiemmin taipumusta "keräillä" tuttavuuksia. En varsinaisesti ajatellut mitään hyötynäkökulmaa (verkostoitumista yms.) mutta minusta oli mukava keräillä tuttuja ja kavereita, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta ihmisiltä. Sen lisäksi minusta tuntui kivalta, jos minusta pidettiin, joten hain tietyllä tavalla hyväksyntää monesta eri suunnasta. Lopputulos oli sitten se, että läheisimmät ystäväni etääntyivät minusta, koska minulla ei riittänyt aikaa niiden todellisten ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen.

Ja yllättävän pieni se minun "rajani" oli. Keräilytaipumuksesta huolimatta ei tosiaankaan ole kyse mistään sadoista tuttavista. Minulla ei yksinkertaisesti riitä henkiset resurssit monien kaveruussuhteiden ylläpitämiseen, piste. Oli jotenkin vapauttavaa tajuta tämä.

Ymmärrän toki, etteivät kaikki ole samanlaisia kuin minä. Mutta minun mielestäni kukin kerätköön ympärilleen sen määrän kavereita ja ystäviä, joka heille sopii. Mukavaahan sen on tarkoitus olla, eikä mikään yleishyödyllinen julkinen velvollisuus.

Minulla on kymmeniä läheisiä ihmisiä, joihin pidän yhteyttä päivittäin. Sen lisäksi löytyy kaverit, sukulaiset, tuttavat ja työkaverit joiden kanssa tulee oltua yhteyksissä. Ympäriltäni löytyy jo paljon ihmisiä joille ei nytkään meinaa riittää aikaa, enkä koe pienintäkään kiinnostusta laajentaa tuttavapiiriäni nyt. Koen uusiin ihmisiin tutustumisen aikaa vieväksi ja vaivalloiseksi tähän elämäntilanteeseen, mieluummin tapaan ihmisiä joita jo tunnen ja joiden seurassa tiedän varmasti viihtyväni!