Lääkärit/hoitajat/kätilöt! Minkälaisia "ihmeitä" olette nähneet tapahtuvan?

No täällä vaan kerrotaan...onphan tämäkin ammattietiikka nyt sitten nähty -:

Potilaista saa kertoa. Onhan niitä ihan julkisiakin tapausselostuksia. Ja kliinispatologisia kokouksia ja niin pois päin. Vaikka tämä http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo94230&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=

Potilaan identiteetti ei saa paljastua. Sekään ei ole kategorisesti kiellettyä, vaikka julkaista julkisessa lääketieteellisessä lehdessä niin harvinaista tapausta, että omaiset tai potilas voisivat siitä itsensä tunnistaa. Mutta vauva.fi palstalla sellaisen tarinan kertominen olisi mielestäni jo jnkv epäeettistä varsinkin jos kerrotaan muutakin kuin lääketieteellisiä faktoja (vaikka potilaan viimeisiä sanoja tms)

Terv lekuri

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:05"][quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:44"]

kyllähän juttuja voi kertoa vaikka vaitiolovelvollisuus olisikin toki nimiä ei saa kertoa..

[/quote]

Ei voi kertoa. Riittää, että tarina on niin yksityinen ja erityinen, että sen voi paikallistaa ja edes omainen tunnistaa. On kauheata, että ammattilaiset eivät tajua tätä.

Meille aikoinaan hoitsukoulussa opetettiin, että "vaikka kuinka olisi jännää harjoittelupäivän jälkeen bussissa kaverille puhua siitä kuinka pistit ensimmäistä kertaa ja kuinka potilas siihen reagoi, niin nämä asiat EIVÄT kuulu muiden korville. Aina takanasi voi istua juuri sen potilaan tytär ja kaupan kassajonossa juuri sen potilaan äiti".

Opin sen, etten kanna työasioita kotiin enkä ystäville, en sano yksinkertaisesti mitään mistään kenellekään. Jos painetta kertyy, se on työnohjauksen asia. Sellaisella ammattietiikalla onkin mahdollista työskennellä vaativissa paikoissa.

Vastaaja 4 ja 6, jolla on monia hyviä tarinoita vain omina muistoina.
[/quote] tämäpä! Hoitoalalla työskentelevistä suurin osa potilaiden sairaskertomuksia perheellensä ja kavereilleen jakavia. Ehkä se on se syy miksi en hoitohenkilökuntaa arvostakaan. Sinä vaikutat erilaiselta! :)

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:05"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:44"]

kyllähän juttuja voi kertoa vaikka vaitiolovelvollisuus olisikin toki nimiä ei saa kertoa..

[/quote]

Ei voi kertoa. Riittää, että tarina on niin yksityinen ja erityinen, että sen voi paikallistaa ja edes omainen tunnistaa. On kauheata, että ammattilaiset eivät tajua tätä.

Meille aikoinaan hoitsukoulussa opetettiin, että "vaikka kuinka olisi jännää harjoittelupäivän jälkeen bussissa kaverille puhua siitä kuinka pistit ensimmäistä kertaa ja kuinka potilas siihen reagoi, niin nämä asiat EIVÄT kuulu muiden korville. Aina takanasi voi istua juuri sen potilaan tytär ja kaupan kassajonossa juuri sen potilaan äiti".

Opin sen, etten kanna työasioita kotiin enkä ystäville, en sano yksinkertaisesti mitään mistään kenellekään. Jos painetta kertyy, se on työnohjauksen asia. Sellaisella ammattietiikalla onkin mahdollista työskennellä vaativissa paikoissa.

Vastaaja 4 ja 6, jolla on monia hyviä tarinoita vain omina muistoina.

[/quote]

Tuo on hyvä periaate. Itse olen myös ajatellut että koska vaitiolovelvollisuuden rikkoutumisen raja on niin häilyvä, en kerro kellekään asiaan kuulumattomille mitään töistäni. T: Sosiaalityöntekijä

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:44"]kyllähän juttuja voi kertoa vaikka vaitiolovelvollisuus olisikin toki nimiä ei saa kertoa..

[/quote]

Potilas ei saa olla tunnistettavissa.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:34"][quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:44"]kyllähän juttuja voi kertoa vaikka vaitiolovelvollisuus olisikin toki nimiä ei saa kertoa..

[/quote]

Potilas ei saa olla tunnistettavissa.
[/quote]

Ja se voi olla haastavaa. Varminta pitää suu supussa.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:57"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 22:44"]

kyllähän juttuja voi kertoa vaikka vaitiolovelvollisuus olisikin toki nimiä ei saa kertoa..

[/quote]

Entä jos joku oikeasti tunnistaa tapauksesta itsensä?

[/quote]

Ihan mielenkiinnon vuoksi. Olisiko jollakin rohkeutta vastata tähän?

Kiitos, 25. Ja kiitän erityisesti hyvää koulutustani. "Aseptinen omatunto" ja "vaitiolo" iskostuivat päähän kyllä kaiken muun ohella. Tuntuu muuten huonolta sekin, että hoitoalan ammattilaiset huokailevat tai kiroilevat vaikkapa Facebookissa paskamaista työpäivää tai sitä miten pitää vieläkin vääntäytyä kahteen yövuoroon. Ihan oikeasti, Face-kavereiden joukossa on niitä, joiden isotätiä, opettajaa tai naapurin sympaattista leskimiestä hänkin hoitaa.

Ei se tosiasia mihinkään katoa, että hoivatyö on myös raskasta, mutta onhan sitä ikävää lukea tällaisessa muodossa. Omaa rakasta hoitaa joku, jota vit**taa jokainen minuutti. - Tai yhtä kauheata olisi kuunnella oman lapsen opettajaa paapattamassa ystävättärelleen miten koko luokka oli taas ihan kauhea ja hän ei kestä "sitä poikasakkia". Ollapa itse siinä selän takana bussissa ja miettiä, että onko oma poika tässä joukossa.

Nimiähän ei mainittu kuitenkaan.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:06"]

Itsekin olen useamman saattohoitoon tulleen potilaan potilaan kotiutumista todistanut. Eräskin rouva oli ollut täysin liikkumaton, puhumaton, syömätön, juomaton jo ties kuinka kauan, ja tuli osastolle kuolemaan siltä varalta että tarvitsee kipupumpun. No eipä tarvinnut, parin kuukauden kuluttua kiipeili jo vuoteen laitojen yli itse vessaan ja puhui niin että huonekaveritkin häiriintyivät.

[/quote]

Mitä, jos tunnistaisin tästä tarinasta, että kyseessä onkin ollut minun mummi?

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:57"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:06"]

Itsekin olen useamman saattohoitoon tulleen potilaan potilaan kotiutumista todistanut. Eräskin rouva oli ollut täysin liikkumaton, puhumaton, syömätön, juomaton jo ties kuinka kauan, ja tuli osastolle kuolemaan siltä varalta että tarvitsee kipupumpun. No eipä tarvinnut, parin kuukauden kuluttua kiipeili jo vuoteen laitojen yli itse vessaan ja puhui niin että huonekaveritkin häiriintyivät.

[/quote]

Mitä, jos tunnistaisin tästä tarinasta, että kyseessä onkin ollut minun mummi?

[/quote]

Onko sulla mitään käsitystä siitä, paljonko tämmöisiä rouvia on :D Ja mistäpä tiedät, oliko kyseessä edes rouva vai oliko yksityiskohtia muunnettu?

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 00:14"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:57"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:06"]

Itsekin olen useamman saattohoitoon tulleen potilaan potilaan kotiutumista todistanut. Eräskin rouva oli ollut täysin liikkumaton, puhumaton, syömätön, juomaton jo ties kuinka kauan, ja tuli osastolle kuolemaan siltä varalta että tarvitsee kipupumpun. No eipä tarvinnut, parin kuukauden kuluttua kiipeili jo vuoteen laitojen yli itse vessaan ja puhui niin että huonekaveritkin häiriintyivät.

[/quo

Mitä, jos tunnistaisin tästä tarinasta, että kyseessä onkin ollut minun mummi?

[/quote]

Onko sulla mitään käsitystä siitä, paljonko tämmöisiä rouvia on :D Ja mistäpä tiedät, oliko kyseessä edes rouva vai oliko yksityiskohtia muunnettu?

[/quo

Tämä asia olisi tietenkin hyvä varmentaa henkilöltä, joka tämän jutun kertoi, pitääkö mikäkin  asia paikkansa, oletin hänen kertoneen oikean tarinan..asia voi kuulostaa saivartelulta, mutta halusin vastauksen siihen, että, miten käy, jos potilas tunnistaa tarinasta itsensä/omaisensa, selviää,että asia pitää paikansa ja vie asian eteenpäin. Esimerkki oli hyvin huono, mutta kysymyksessä voisi olla mummini (puhutaan rouvasta).

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 01:10"]

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 00:14"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:57"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:06"]

Itsekin olen useamman saattohoitoon tulleen potilaan potilaan kotiutumista todistanut. Eräskin rouva oli ollut täysin liikkumaton, puhumaton, syömätön, juomaton jo ties kuinka kauan, ja tuli osastolle kuolemaan siltä varalta että tarvitsee kipupumpun. No eipä tarvinnut, parin kuukauden kuluttua kiipeili jo vuoteen laitojen yli itse vessaan ja puhui niin että huonekaveritkin häiriintyivät.

[/quo

Mitä, jos tunnistaisin tästä tarinasta, että kyseessä onkin ollut minun mummi?

[/quote]

Onko sulla mitään käsitystä siitä, paljonko tämmöisiä rouvia on :D Ja mistäpä tiedät, oliko kyseessä edes rouva vai oliko yksityiskohtia muunnettu?

[/quo

Tämä asia olisi tietenkin hyvä varmentaa henkilöltä, joka tämän jutun kertoi, pitääkö mikäkin  asia paikkansa, oletin hänen kertoneen oikean tarinan..asia voi kuulostaa saivartelulta, mutta halusin vastauksen siihen, että, miten käy, jos potilas tunnistaa tarinasta itsensä/omaisensa, selviää,että asia pitää paikansa ja vie asian eteenpäin. Esimerkki oli hyvin huono, mutta kysymyksessä voisi olla mummini (puhutaan rouvasta).

[/quote]

Korostan vielä, että asia on nyt periaatteellinen ja esimerkki on huono. Tuskin kukaan asiaa oikeuteen veisi tässä nimenomaisessa tapauksessa. En minä ainakaan. Ja asia voi olla minun ongelmani, mutta en pidä siitä, että joku hoitaja lörpöttelee harmittomastakaan tapuksesta täällä, vasinkin jos tarina muistuttaisi omaiseni tarinaa. Peräänkuulutan tällä ammattietiikkaa. Tämä on nyt vain minun mielipiteeni ja saanen pitää sen, hyväksyn myös itse sen asiasta ollaan erimieltä. Piste.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 01:10"]

[/quo

Tämä asia olisi tietenkin hyvä varmentaa henkilöltä, joka tämän jutun kertoi, pitääkö mikäkin  asia paikkansa, oletin hänen kertoneen oikean tarinan..asia voi kuulostaa saivartelulta, mutta halusin vastauksen siihen, että, miten käy, jos potilas tunnistaa tarinasta itsensä/omaisensa, selviää,että asia pitää paikansa ja vie asian eteenpäin. Esimerkki oli hyvin huono, mutta kysymyksessä voisi olla mummini (puhutaan rouvasta).

[/quote]

Ei käy mitään. Kuten edellisellä sivulla sanoin, ihan tarkkojen tapausselostustenkin esittäminen on sallittua. Siis sellaisten joista henkilö varmasti tunnistaa itsensä jos on vähän lääketieteellistä lukutaitoa ja on lukenut oman sairaskertomuksensa. Mutta en pitäisi hyvänä sellaisen tarinan esittämistä tällä foorumilla, vaikka laitonta se ei olisi.

Eli ihan hypoteettisenä esimerkkinä:

Helmikuussa Meilahden sairaalassa oli hoidettavana Afrikasta saapunut matkailija jolla todettiin unitaudin länsiafrikkalainen muoto. Potilas oli teholla 10 päivää, sai niitä ja näitä lääkkeitä. Labrat oli sitä ja tätä. Pääsi hyväkuntoisena pois kuukauden sairaalahoidon jälkeen.

Tässä potilas voi selkeästi tunnistaa itsensä. Monet omaisetkin voivat.
Tämän esittäminen on täysin sallittua ja tälläisiä tarinoita on vaikka lääkärilehdessä ja lehti on ihan julkinen. Tulee jokaiselle liiton jäsenelle kotiin ja löytyy kirjastosta. Ja tilaajille netistä.
Tuollaisen selostuksen yhteydessä ei kyllä ole kovin kaunista esittää potilaan henkilökohtaisia aatoksia, pelkoja jne. Mutta lääketieteellisten faktojen ja tapahtumien kertominen on sallittua ja normaalia vaikka tilanteen harvinaisuuden takia potilas voi tunnistaa itsensä. Yleisistä tilanteista ei tapausselostuksia julkaistakaan. Ei mikäään lehti julkaise: " potilas oli 60v mies jolla oli 40v tupakointia taustalla, todettiin levinnyt keuhkosyöpä, potilas sai palliatiivista hoitoa ja kuoli 4kk diagnoosin jälkeen".

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 21:21"]MInullekin tuli mieleen hyvä kuolema. Rouva ei ollut mitenkään "ikivanha", muistaakseni alle seitsemänkymmentä. Häntä oli tehohoidettu äkillisen keuhko-ongelman takia mm. hengityskoneessa ja lyhyessä ajassa toivo väistyi. Näytti ettei hän selviä.

Lääkäri ja hoitajat taistelivat kovasti ja ihmeen kaupalla hän virkosi ihan toipuvaksi ja pirteäksi. Iloitisimme kovasti oikein joukolla. Mutta rouvalla itsellään olikin toinen ajatus. Hän sanoi yllättäen olevansa valmis kuolemaan ja että haluaisi kaikki jäljellä olevat hoidot pois: tiputukset, hapet, antibiootit. Lääkärille oli äärettömän vaikea päätös mukautua potilaan toiveeseen, mutta saatoimme vain kuunnella täysipäisen ihmisen tahtoa. Hän päätti kuolla ja kuolikin silmiemme alla saman päivän aikana hyvin kauniisti ja hymyilevänä.

Sinä päivänä näin myös tuon jähmeänä ja vähän kovanakin tunnetun lääkärin itkevän.
[/quote] tapahtuiko etelä-suomessa? Tarkemmin Hämeesä?

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 01:10"]

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 00:14"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:57"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:06"]

Itsekin olen useamman saattohoitoon tulleen potilaan potilaan kotiutumista todistanut. Eräskin rouva oli ollut täysin liikkumaton, puhumaton, syömätön, juomaton jo ties kuinka kauan, ja tuli osastolle kuolemaan siltä varalta että tarvitsee kipupumpun. No eipä tarvinnut, parin kuukauden kuluttua kiipeili jo vuoteen laitojen yli itse vessaan ja puhui niin että huonekaveritkin häiriintyivät.

[/quo

Mitä, jos tunnistaisin tästä tarinasta, että kyseessä onkin ollut minun mummi?

[/quote]

Onko sulla mitään käsitystä siitä, paljonko tämmöisiä rouvia on :D Ja mistäpä tiedät, oliko kyseessä edes rouva vai oliko yksityiskohtia muunnettu?

[/quo

Tämä asia olisi tietenkin hyvä varmentaa henkilöltä, joka tämän jutun kertoi, pitääkö mikäkin  asia paikkansa, oletin hänen kertoneen oikean tarinan..asia voi kuulostaa saivartelulta, mutta halusin vastauksen siihen, että, miten käy, jos potilas tunnistaa tarinasta itsensä/omaisensa, selviää,että asia pitää paikansa ja vie asian eteenpäin. Esimerkki oli hyvin huono, mutta kysymyksessä voisi olla mummini (puhutaan rouvasta).

[/quote]

Eli et tunnistanut. Et tiedä tapahtuiko tämä viime viikolla Vantaalla vai 30 vuotta sitten Kangasniemellä. Et tiedä mitään muuta, kuin että joku joka oli ehkä nainen, oli joskus saattohoidossa mutta ei kuollutkaan. Kuten käy aina välillä joka ikisessä sairaalassa ja vanhainkodissa eikä edes kovin harvoin.

For real.

En ole hoitaja ja tämä nyt ei sillä tavoin ole ihme, mutta suvun sisällä ihmettelyn kohde kuitenkin. Eräs sukulaisnainen, jolla on ollut henki lähdössä useita kertoja elää edelleen. Oli aikanaan niin pahassa onnettomuudessa (joskus nelikymppisenä), että makasi sairaalassa puolisen vuotta. Sitten iski syöpä. Ja kuusikymppisenä sai aivoinfarktin, johon luultiin kuolevan tai jäävän kasviksi. Kuntoutui takaisin. Sitten joutui uudelleen onnettomuuteen seitsemänkymppisenä, auto ajoi päälle. No, siihen onnettomuudet loppui ja rouvalla on pian 95-vuotissynttärit. Erinomaisessa kunnossa, ei tarvi edes kotiapua!

Tää oli ihana ketju.. Kunnes joku meni sitten tämänkin pätemisellään pilaamaan:'(

En ole törmännyt vielä yhteenkään ihmeparanemiseen, vaikka olen tehnyt potilastyötä lääkärinä jo 15v ajan. Ihmeparanemiset ovat harvinaisia eivätkä johdu jumalallisesta väliintulosta.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 23:05"]

Meille aikoinaan hoitsukoulussa opetettiin, että "vaikka kuinka olisi jännää harjoittelupäivän jälkeen bussissa kaverille puhua siitä kuinka pistit ensimmäistä kertaa ja kuinka potilas siihen reagoi, niin nämä asiat EIVÄT kuulu muiden korville. Aina takanasi voi istua juuri sen potilaan tytär ja kaupan kassajonossa juuri sen potilaan äiti".

Opin sen, etten kanna työasioita kotiin enkä ystäville, en sano yksinkertaisesti mitään mistään kenellekään. Jos painetta kertyy, se on työnohjauksen asia. Sellaisella ammattietiikalla onkin mahdollista työskennellä vaativissa paikoissa.

Vastaaja 4 ja 6, jolla on monia hyviä tarinoita vain omina muistoina.

[/quote]Minä olen käynyt sekä hoitajan että lääkärin koulutuksen. Hoitajakoulussa painotettiin vaitiolovelvollisuutta, lääkiksessä ei niinkään. Ja kuinka monta kertaa lääkiksessä opiskelijakaverit puhuivat ruuhkabussissa potilasasioita. Kun koitin heitä hyssytellä, ihmettelivät vain. 

Vierailija kirjoitti:

Tää oli ihana ketju.. Kunnes joku meni sitten tämänkin pätemisellään pilaamaan:'(

Kyllä on vieläkin. Itselläni omainen saattohoidossa ja nyt virkistynyt niin, että vaikuttaa siltä, että saattohoitopäätös joudutaankin perumaan.