Kannattaako aloittaa seurustelu "ihan kivan" miehen kanssa ?

Mannapuuroa ja mansikkaa pitää olla.....oikeenlaista kemiaa-aaa!!

No joo. mun elämäni suhde alkoi kemioilla ja hajosi siihen, että mies liian mustasukkainen ja sitten petti, joka teki taas minusta mustasukkaisen.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 19:34"]

Riippuu paljon ihmisestä (tai ihmisistä). Mä olen mielummin yksin kuin "ihan kivan" kanssa, en muutenkaan jaksa elämässäni hirveästi niitä "ihan kivoja" ihmisiä, kavereinakaan. Enkä halua ikinä "tyytyä" kehenkään, jos ei muita ole, sitten olen onnellinen ihan itsekseni.

Enkä tarkoita sitä, että siihen kumppaniin pitäisi heti rakastua 110%, alkuun voi tapailla ja katsella. Mutta kyllä kipinää pitää olla ihan alusta asti, mulle ei pelkkä kiintymys riitä vaan pitää olla sitä raakaa vetovoimaa.

Mutta monet taas eivät viihdy ollenkaan yksin ja nauttivat elämästä eniten, kun on joku jonka kanssa se jakaa. Silloin varmasti "ihan kiva" voi olla ihan sopiva, kunhan tosiaan jotain kiinnostusta löytyy.

Ikinä ei kannata ryhtyä suhteeseen vain sen takia, että toinen on todella ihastunut. Tulee vaan harmia ja sydänsuruja.

[/quote]

Noin minäkin ajattelin nuorena alta kaks kymppisenä. Ollaan yksin, jos ei kolahda enkä ala kellekkään ihan kivaksi mieheksi. Nyt ~25 v. myöhemmin sama tilanne vain jatkuu ja rinnalle on tullut uusi kysymys, osaisiko sitä enää toisen kanssa ollakaan, jos onni sattuisi vielä potkaisemaan. Sitä on tavallaan puun ja kuoren välissä kaiketi lopun ikäänsä.

Olisi kaiketi pitänyt älytä hypätä kiikkuun jo nuorena, kun tajusi ettei sitä kolauttajaa tule vastan. Nyt on liian myöhäistä sillekin, kun on kaikenlaisia sitoumuksia ympäriinsä, kummina oloa ynnä muuta.

Juuri tuollainen epärealistinen haihattelu saattaa olla yksi syy siihen, ettei ihmiset nykyään löydä toisiaan, kun aina odotetaan jotain parempaa ja "tajunnanräjättävää". Odotetaan jotain, jota ei välttämättä koskaan tule. En nyt kohdista tätä kenellekään erityisesti, mutta yhtenä ajatuksena vain. Toisten ihmisten tunnekokemuksia kun ei oikein voi verrata.

Mitä kukakin tarkoittaa "ihan kivalla"? Joku voi tarkoittaa sillä jotain josta ei ole oikeasti lainkaan kiinnostunut, vaikka ihan hyvä tyyppi muuten olisikin, toinen voi tarkoittaa jotain, joka on oikeasti todella lupaava tapaus, mutta ei ole silti ihan vielä varma, tämä voi johtua myös sitoutumiskammosta, tai epärealistisista odotuksista. Siksi kenenkään neuvoja ei voi suoraan ottaa totuutena, vaikka joku sanoisi: "Usko mua, ei kannata", se päti hänen kohdallaan, mutta jokainen tapaus on ainutlaatuinen. Toiset rakastuu hitaammin, ei ole yhtä oikeaa tietä. Ensitreffit Ollilla otti aikansa päästä selvyyteen tunteistaan. Vastauksen tähän ongelmaan löytää usein vain kokeilemalla ja olemalla rehellinen itseään ja sitä toista kohtaan. Ei aina ole valmiita vastauksia, eikä aina pidä ollakaan.

Minulle "ihan kiva" tarkoittaa, että ottaa "jonkun", jotta ei tarvitse olla yksin. Kuka tahansa kelpaa, jos täyttää tietyt kriteerit. Ei ole oikeastaan väliä, onko se matti, pertti vai jorma, vedän vain pitkää tilkua kenet otan. Jokainenhan heistä on "ihan kiva" ja tasokas yms. 

Minä kuulutan siis sitä, että kehen tarvitsee liikauttaa jotain syvällä sisimmässä. Jokin koukku siinä pitää olla.mkun tulee vaikeaa, niin muistan, että tämä mies on jo kertaalleen saanut sydämeni muljahtamaan, hänessä on siis jotain, hän ei ole "joku".

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 19:06"]

Juuri tuollainen epärealistinen haihattelu saattaa olla yksi syy siihen, ettei ihmiset nykyään löydä toisiaan, kun aina odotetaan jotain parempaa ja "tajunnanräjättävää". Odotetaan jotain, jota ei välttämättä koskaan tule. En nyt kohdista tätä kenellekään erityisesti, mutta yhtenä ajatuksena vain. Toisten ihmisten tunnekokemuksia kun ei oikein voi verrata.

Mitä kukakin tarkoittaa "ihan kivalla"? Joku voi tarkoittaa sillä jotain josta ei ole oikeasti lainkaan kiinnostunut, vaikka ihan hyvä tyyppi muuten olisikin, toinen voi tarkoittaa jotain, joka on oikeasti todella lupaava tapaus, mutta ei ole silti ihan vielä varma, tämä voi johtua myös sitoutumiskammosta, tai epärealistisista odotuksista. Siksi kenenkään neuvoja ei voi suoraan ottaa totuutena, vaikka joku sanoisi: "Usko mua, ei kannata", se päti hänen kohdallaan, mutta jokainen tapaus on ainutlaatuinen. Toiset rakastuu hitaammin, ei ole yhtä oikeaa tietä. Ensitreffit Ollilla otti aikansa päästä selvyyteen tunteistaan. Vastauksen tähän ongelmaan löytää usein vain kokeilemalla ja olemalla rehellinen itseään ja sitä toista kohtaan. Ei aina ole valmiita vastauksia, eikä aina pidä ollakaan.

[/quote]

Tai sitten sen takia, että puolet ovat suhteessa heille vääränlaisen "ihan kivan" tyypin kanssa.

Täälläkin on niin nähty ja kokeiltu tuo, ja eihän niistä "ihan kivoista" miehistä sitten pysyvämpiä miesystäviä tullut. Vahingoista viisastuneena etsin, etsin kunnes jokin OIKEASTI kolahtaa:) 

N40+

Aina voi tapailla, mutta jos liekki ei leimahda, ei kannata jatkaa mihinkään vakavampaan.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 18:34"]Itse pitää tietää. Mutta esimerkki minun elämästä: Olin tullut jätetyksi ja petetyksi, ihan sirpaleina ja yritin vain saada itseäni kasaan. En etsinyt suhdetta koska edellisen käsittely niin kesken. Ystävien kautta tapasin miehen joka ihastui minuun. Minulle hän oli vain joku ihan ok tyyppi, ajatukset askarteli eksässä. Mutta niin siinä vain kävi että aloin vähän tapailla tätä ihan kivaa miestä, ajattelin että muutamat treffit jonkun kanssa olisi ehkä hyväksi itsetunnolle. Ja mitä kävikään, mies jotenkin "paransi" minut, sai nauttimaan elämästä, nauramaan. Nyt kahdeksan vuotta yhdessä, hän on ihana isä kahdelle lapsellemme, enkä voisi parempaa miestä toivoa. Mutta mitään rakastumisen huumaa ei meillä ole ollut koskaan.
[/quote]

Vähän samankaltainen tarina täällä, olin eronnut lapseni isästä ja otin nykyisen mieheni laastariksi, hän rakasti minua ja mä käytin hyväkseni, koska halusin seksiä ja läheisyyttä. Tulin puolivahingossa hänelle raskaaksi, ja kun lapsemme syntyi, rakastuin häneen, hän oli niin täydellinen isä (oli ollut myös jo täydellinen isäpuoli). Olemme onnellisempia kuin koskaan, mieheni onkin monesti todennut, että on tyytyväinen ettei luovuttanut alkuvaiheessa. Mulle se rakastumisen huuma tuli siis vuosien jälkeen, arjen keskellä. Ja on muuten paljon parempaa kuin alkuhuuma.

Meillä taas en heti ihastunut mieheen, mutta järjellä tajusin että hän olisi todella hyvä kumppani. Eihän tämä olisi riittänyt yksistään, mutta seksi oli (ja edelleen on) niin mahtavaa että kaipuu iholle on ihan kokoajan. Eli meillä kunnon ihastuminen tuli jälkijunassa.

Kuinka kauan olette tapailleet? Itse tapailin ihan kivaa pari kuukautta ja sitten vain jotenkin pikkuhiljaa rakastuin. Nyt olemme naimissa ja rakastan miestäni.

Joskus ennen tätät annoin muutamalle muullekkin mahdollisuuden, mutta tunne ei tapailusta huolimatta syntynyt, en halunnut suudella heitä, en odottanut että mies koskisi käteeni ja muuta sellaista. Silloii ilmoitin että juttu ei etene, miehet olivat samaa mieltä, paitsi yksi joka ei millään päästänyt irti ja lopuksi ihmetteli että miksei päässyt edes sänkyyn, mikä pöljä.

Että jos tunteet eivät ala kehittymään muutaman kuukauden tapailun jälkeen niin  kannattaa antaa olla. Itse olen niin onnellinen että jatkoin tapailua vaikka alkuun ei ollutkaan suuria tunteita.

Joku on sanonut, ettäneljässä kuukaudessa sen tietää. Jos ei vieläkään hetkauta niin sitten pitää viimeistään lopettaa suhde.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 19:16"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 19:06"]

Juuri tuollainen epärealistinen haihattelu saattaa olla yksi syy siihen, ettei ihmiset nykyään löydä toisiaan, kun aina odotetaan jotain parempaa ja "tajunnanräjättävää". Odotetaan jotain, jota ei välttämättä koskaan tule. En nyt kohdista tätä kenellekään erityisesti, mutta yhtenä ajatuksena vain. Toisten ihmisten tunnekokemuksia kun ei oikein voi verrata.

Mitä kukakin tarkoittaa "ihan kivalla"? Joku voi tarkoittaa sillä jotain josta ei ole oikeasti lainkaan kiinnostunut, vaikka ihan hyvä tyyppi muuten olisikin, toinen voi tarkoittaa jotain, joka on oikeasti todella lupaava tapaus, mutta ei ole silti ihan vielä varma, tämä voi johtua myös sitoutumiskammosta, tai epärealistisista odotuksista. Siksi kenenkään neuvoja ei voi suoraan ottaa totuutena, vaikka joku sanoisi: "Usko mua, ei kannata", se päti hänen kohdallaan, mutta jokainen tapaus on ainutlaatuinen. Toiset rakastuu hitaammin, ei ole yhtä oikeaa tietä. Ensitreffit Ollilla otti aikansa päästä selvyyteen tunteistaan. Vastauksen tähän ongelmaan löytää usein vain kokeilemalla ja olemalla rehellinen itseään ja sitä toista kohtaan. Ei aina ole valmiita vastauksia, eikä aina pidä ollakaan.

[/quote]

Tai sitten sen takia, että puolet ovat suhteessa heille vääränlaisen "ihan kivan" tyypin kanssa.

[/quote]

Voisitko tarkentaa, mihin tämä irrallinen lauseesi liittyy?

Älä ala seurustelemaan "virallisesti" ennen kuin olet varma tunteistasi, mutta jatkakaa ihmeessä tapailua/ystävyyttä. Joskus se kipinä voi syttyä pidemmänkin ajan päästä aivan yhtäkkiä. Omakohtaista kokemusta löytyy, pian oltu yhdessä 6 vuotta. Olen sitä mieltä että toimivan suhteen kannalta on tärkeämpää, että toinen on kaikin puolin sopiva ja hyvä, se ei riitä että "vie jalat alta". Mutta en alkaisi seurustelemaan ennen kuin olen varma.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 19:27"]

Joku on sanonut, ettäneljässä kuukaudessa sen tietää. Jos ei vieläkään hetkauta niin sitten pitää viimeistään lopettaa suhde.

[/quote]

Minulla meni vuosi.

T. 32 

Suhtaudun vähän skeptisesti joihinkin tarinoihin rakastumisesta pitkän ajan saatossa. Itsekin olen periaatteessa rakastunut niin (1-1,5 v), mutta lyhyehkön suhteen loputtua näki asian uudella tavalla, kun ero ei tuntunut missään. Oli kiintynyt ja rakastunutkin omalla tavallaan, mutta ei kuitenkaan ehkä sitten tarpeeksi romanttisesti? Jokin puuttui.

Riippuu paljon ihmisestä (tai ihmisistä). Mä olen mielummin yksin kuin "ihan kivan" kanssa, en muutenkaan jaksa elämässäni hirveästi niitä "ihan kivoja" ihmisiä, kavereinakaan. Enkä halua ikinä "tyytyä" kehenkään, jos ei muita ole, sitten olen onnellinen ihan itsekseni.

Enkä tarkoita sitä, että siihen kumppaniin pitäisi heti rakastua 110%, alkuun voi tapailla ja katsella. Mutta kyllä kipinää pitää olla ihan alusta asti, mulle ei pelkkä kiintymys riitä vaan pitää olla sitä raakaa vetovoimaa.

Mutta monet taas eivät viihdy ollenkaan yksin ja nauttivat elämästä eniten, kun on joku jonka kanssa se jakaa. Silloin varmasti "ihan kiva" voi olla ihan sopiva, kunhan tosiaan jotain kiinnostusta löytyy.

Ikinä ei kannata ryhtyä suhteeseen vain sen takia, että toinen on todella ihastunut. Tulee vaan harmia ja sydänsuruja.

.

up