Lue keskustelun säännöt.
Samastun aina vain miehiin, en koskaan toisiin naisiin. Miksi, ja onko muita kaltaisiani?
10.12.2021 |
(Ja kyllä, nykyään kuuluu kirjoittaa "samastua", ei "samaistua", niin hassulta kuin se kuulostaakin. )
Olen 45 v nainen, ja tajusin oikeastaan vasta taannoin samastuvani aina vain miehiin. Voin pitää toisista naisista, kunnioittaa ja arvostaa heitä, mutta en vaan samastu. Todellinen "not like other girls" -syndrooma siis, samastumisessahan on kyse siitä, että kokisi olevansa sen toisen kaltainen.
Muistan kuinka tuli joku uusi Superwoman-elokuva, ja joku nainen hehkutti, miten on vihdoin supersankari johon nainenkin voi samastua. Olin aivan ihmeissäni, ei minulla ole koskaan ollut pienintäkään ongelmaa samastua Batmaniin, Wolverineen tai vaikkapa Philip Marloween. Tai Alistair McLeaniin viskiä litkiviin sankareihin. Ehkä viski on se yhteinen nimittäjä, ainoa nainen johon jotenkin samastun on Vera Stanhope. Vitsi vitsi.
Tosielämän samastumiskohteitani, ihmisiä joiden kaltaiseksi tahtoisin "isona", ovat lähinnä Lars Monsen ja Wim Hof. Tiedän kyllä paljonkin fiksuja ja kyvykkäitä naisia, mutta en vain osaa kuvitella, että minusta tulisi heidän kaltaisensa.
Lisättäköön, että olen kuitenkin umpihetero ja itse asiassa suhteellisen "naisellinenkin".
Onko ketään kohtalotoveria?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla voi olla ongelmia sisäisen naiseutesi kanssa. Kun ongelmat ovat alitajunnassa, ne kuitenkin ilmenevät käyttäytymisessä. Olet tiedostanut asian ja voit kysyä itsettäsi, mitä itsessäsi pakenet, mitä et hyväksy.
Tasapainoinen aikuinen ihminen samaIstuu ihmisen kokemukseen sukupuolesta riippumatta.
Aloituksessa sanoin olevani varsin naisellinen. Ei minun naiseuden kokemuksessani ole vikaa, tai sisäisessä naiseudessa -tosin olisi kiinnostavaa nähdä tutkimuksia, joissa osoitetaan että jonkinlainen "sisäinen naiseus" on ylipäänsä olemassa.
Epäilemättä minä samastuisin toisten naisten kokemuksiin, jos niillä olisi sellaisia kokemuksia, joihin voisin samastua. Tämähän se ongelma on. En voi samastua kokemuksiin, joihin en voi kuvitella itseäni.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla voi olla ongelmia sisäisen naiseutesi kanssa. Kun ongelmat ovat alitajunnassa, ne kuitenkin ilmenevät käyttäytymisessä. Olet tiedostanut asian ja voit kysyä itsettäsi, mitä itsessäsi pakenet, mitä et hyväksy.
Tasapainoinen aikuinen ihminen samaIstuu ihmisen kokemukseen sukupuolesta riippumatta.
Olet omaksunut sovinistisen naissukupuolen vähättelyn ja (katteettoman) miessukupuolen fanihenkilöihailun.
En varsinaisesti samaistu kehenkään oikeaan ihmiseen - minulla ei ole tainnut koskaan olla varsinaisia roolimalleja - ja fiktiivisissä henkilöissä samaistun yhtä lailla sekä nais- että mieshahmoihin.
Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, että nykypäivän väkisin väännettyihin "vahvoihin naishahmoihin" en samaistu tippaakaan.
Mä pystyn samaistumaan Bondiin leffaa katsellessani. Ihan vaivatta. Eikö se ole ihan normia?
Sinulla on androgyynit, sukupuolettomat aivot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan olla herkkä ja herttainen, mutta osaan pitää puoleni kun vastassani on hiivatulehdus.
Ei siilä, että samaistun Titaniin Roseenkin... en missään tapauksessa Caprioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos kiinnostaa, lue Anu Silfverbergin kirja Sinut on nähty. Siinä puhutaan myös tästä ilmiöstä ja pohditaan naisen asemaa ja rooleja populäärikulttuurissa ja kulttuurissamme yleisemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä pystyn samaistumaan Bondiin leffaa katsellessani. Ihan vaivatta. Eikö se ole ihan normia?
Bond on aivoituksiltaan ja käytökseltään psykopaatti, ihan millä tahansa koetulla/todellisella sukupuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap:n tai kenenkään pitäisi samastua johonkuhun toiseen?
Voisiko juontaa lapsuudesta, jos äitisuhde ei ole ollut kelvollinen samastua jolloin pitänyt ottaa isän malli. Näin olettaisin sen menevän, omalla kohdalla tiedostan androgyyniavoisuuteni mutta mitään varsinaisia esikuvia ei ole ollut sen enempää miehissä kuin naisissa, käytännön elämässä heijastuu tietynlaisena miesmäisyytenä, esimerkiksi sisustustyylissä huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla voi olla ongelmia sisäisen naiseutesi kanssa. Kun ongelmat ovat alitajunnassa, ne kuitenkin ilmenevät käyttäytymisessä. Olet tiedostanut asian ja voit kysyä itsettäsi, mitä itsessäsi pakenet, mitä et hyväksy.
Tasapainoinen aikuinen ihminen samaIstuu ihmisen kokemukseen sukupuolesta riippumatta.
Aloituksessa sanoin olevani varsin naisellinen. Ei minun naiseuden kokemuksessani ole vikaa, tai sisäisessä naiseudessa -tosin olisi kiinnostavaa nähdä tutkimuksia, joissa osoitetaan että jonkinlainen "sisäinen naiseus" on ylipäänsä olemassa.
Epäilemättä minä samastuisin toisten naisten kokemuksiin, jos niillä olisi sellaisia kokemuksia, joihin voisin samastua. Tämähän se ongelma on. En voi samastua kokemuksiin, joihin en voi kuvitella itseäni.
-ap-
Jos tämä pätee aina ja kaikkialla, kuulostaa todella oudolta. Miten olisi mahdollista, että puolella ihmiskunnasta ei olisi ollenkaan sun kanssa yhteisiä kokemuksia? Naiset voivat olla aika erilaisia keskenään, joten en yhtään ihmettele tätä toistuvana kokemuksena, mutta täysin universaalina siinä on jotain pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aitoa, inhimillistä naisjohtajahahmoa on harvassa.
Ehkä Bondissa M, ja Star Trekissa Captain Janeway. Vasta heitä katsoessa huomaa, muuten harvassa on viihteessä nainen aidosti auktoriteettiasemassa.Ei minulla ole kyse mistään auktoriteetista. Bondeissakin samastun edelleen Bondiin, vaikka se on ihan hulttio Casino Royalessa, ja Judy Denchin M on tosi särmä ja upea tyyppi.
Kyse ei siis minun kohdaltani ole mistään sellaisesta, että "naisilla ei ole valtaa" ja siksi pitäisi samastua vallassa oleviin miehiin. Pomonikin on nainen, firmamme talousjohtaja, joten olisi sitä roolimallia ihan lähelläkin, mutta kun ei.
No siis, mikä sun ongelma sitten oikeasti on?
Nyt kun asiaa analysoin, hahmot joihin samastun ovat yleensä aina sellaisia yksinäisiä susia. Kuten juuri Philip Marlowe. Onko naiset sitten sekä kirjallisuudessa, elokuvissa että irl niin paljon sosiaalisempia, että olisi kyse siitä? Poislukien Vera Stanhope.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole samaistunut muihin kuin siihen Silta-sarjan kömpelöön naiseen.
Jaa-a. Samaistuisit muihin naisiin varmasti enemmän, jos todella tietäisit mitä heidän päässään liikkuu ja miten he asiat todella kokevat. Ei niitä syvimpiä tuntoja ja mielipiteitä asioista kaikille jaeta (jos kenellekään, mikä on tietysti surullista.) Moni vetää roolia, näyttelee sellaista kuin kokee että pitäisi olla.
Emme me kai monesti ole niin erilaisia, erikoisia ja uniikkeja mitä luulemme olevamme. Täysiä "sielunkumppaneita" varmaan on kyllä harvassa, tai ainakin niihin tulee törmättyä harvoin. Ehkä osittain juuri siksi että huonosta itsetunnosta ja naiseuteen kohdistuvista typeristä paineista ja odotuksista johtuen harva nainen uskaltaa olla täysin oma itsensä.
Ymmärrän, mitä ap tarkoittaa. Viihteellä on varmasti osansa siinä. Nykyään on paljon enemmän naisia hahmoina. Jos on paljon maskuliinista energiaa, voi olla vaikea samaistua useimpiin naisiin. Tässä yksi hyvä uusi naishahmo, onneksi niitä on nykyään enemmän, vaikka se on ollut työn takana, kun miesvaltaiset alat laittavat hanttiin.
Olenkin miettinyt olenko ainoa laatuani, mutta ilmeisesti en. En juurikaan tunne tarvetta samaistua kehenkään, mutta ne harvat kohteet ovat pääsääntöisesti miehiä.
En myöskään ymmärrä miksi pitäisi tuntea itsensä naiseksi, koska en ole koskaan kokenut olevani nainen vaan ihminen. Ulkoisesti olen naisellinen ja tykkään pukeutua mekkoihin ja meikata, mutta harrastuksissa ja kiinnostuksenkohteissa on enemmän miehisiksi miellettyjä asioita. Luonteeltani olen tavoitteellinen, suoraviivainen ja kunnianhimoinen, mitkä kai perinteisesti ovat olleet miehisiä ominaisuuksia. Hoivavietti on aika heikko, vaikka lapsiani tietysti rakastan yli kaiken.
Ihan kuten joku kirjoitti, olen usein ajatellut että minulla on miehen aivot, tai sitten joku autismikirjon häiriö.
Mulle aina tihkaisee hokemat, että vetää roolia ja näyttelee.
Joo, näin mäkin kuvittelin, mutta en oikein enää jaksa samaistua niihin miehiinkään. Ei vaan jotenkin kiinnosta. Mä oon mä ja muut on muut. On joitain ystäviä, joiden ajatuksenjuoksua tajuan, mutta en paljon perusta, ovatko naisia vai miehiä. Omia lapsiani ymmärrän ja heidän ajatuksenjuoksuihin pystyn samaistumaan melko helposti, tulee aina omat kokemukset mieleen. Opin myös uutta heiltä. Muutenkin lapsia on ehkä helpompi ymmärtää. Samoin vanhuksia, tuo kaljaa ja suklaata... okei!