Miten vauvan kanssa saa tehtyä kotitöitä?

No hyvin huonosti saa tehtyä vauvan kanssa oikein muuta, kuin oltua vauvan kanssa. Yleensä vauvan kanssa ei saa käytyä oikein vessassakaan, saati suihkussa, ellei ole ketään avustajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tämä kuinka suosittu mielipide, mutta mielestäni vauvan voi ihan hyvin vain laskea lattialle, sitteriin tms. syömisen ajaksi, viihtyi tai ei. Minusta on vähän sairasta, että jos vauva "ei viihdy", niin sitten vanhempi ei saa syödä kunnolla, peseytyä tai tehdä edes välttämättömiä kotitöitä. Jotenkin siinä on minun korvaani prioriteetit ihan metsässä. Ihan kuin äidillä ei olisi ihmisarvoa yhtään vauvaan verrattuna.

Minusta taas henkensä hädässä huutava vauva saa aikaan sen, että tekee mieli saada se huuto loppumaan.

Mitä vauvan kanssa tehdään jos se on jatkuvasti henkenhädässä?

Köytetään se kantoliinalla äidin syliin. Siinä saa huutaa. Äidille korvatulpat tai vastamelukuulokkeet tai Peltorit, ihan mikä vaan toimii. 

Joskus sen jatkuvan itkun takana voi olla ihan oikea vaivakin. Refluksi, allergia tai ilmavaivat. Allergiat ja sairaudet on tietenkin hyvä poissulkea, jos vauva itkee ihan mahdottomasti. Sitten kun on varmistettu, ettei vauva itke vaikkapa korvatulehdustaan, niin pitää vauvan lähellä ja suojaa kuulonsa. Vauvan itku on hormonihuuruiselle äidille erittäin stressaavaa ja kuormittavaa. Jos ei pysty tekemään muuta kuin pitämään vauvan lähellä, niin itselle pitää olla sen verran armollinen että suojaa edes kuulonsa. Se tilanne on jo muutenkin ihan riittävän raskas sekä henkisesti että fyysisesti.

Kyllähän huudon takana on ihan oikea vaiva. Esim. kolmen kuukauden koliikki on 3 kuukautta kestävä jatkuva kirkuna. Missä on aivan oikea hirveä kipu takana, ei se lapsi huuda siksi, että se on niin kivaa, kun vanhempi on "hermoheikko". Vauva voi herätä useamman kerran tunnissa ympäri vuorokauden ja kirkua niin, että tärykalvot puhkeaa naapuriltakin. Vanhemmat eivät saa välttämättä nukuttua koko kolmeen kuukauteen, joka siis yleensä ei ala kun vauva syntyy, vaan siinä ensimmäisten kahden kuukauden jälkeen.

Mutta, vaikka vauva-aika olisi kuinka kamalaa ja jäisi kaikki asiat hoitamatta, syömättä ja nukkumatta koko sen ajan, muistakaa, että se menee ohi. Se menee kaikki ohi ja niistä lapsista tulee ne maailman kivoimmat lapset, jotka luottavat teihin ja rakastavat eniten koko maailmassa, jotka hoitavat teitä, kun olette kauhuvanhuksia, jotka juttelevat härskejä hoitajille ja paskotte housuunne. Kaikki on sen arvoista miljoonakertaisesti. Ei se vauva ikuisesti roiku teissä, eikä ole esteenä kaikelle. Kohta se on jo iso ja on jo sitä kirkuvaa nyyttiä ikävä.

Yhdellä kädellä.

Baby björnissä oli mulla, mutta hidastahan se homma oli aina. Eikä onnistu kaikkien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä te sitten teette koko päivän kun se vauva on sylissä? Istutte sohvalla ihmettelemässä tuntikausia tai kävelette vauva sylissä ympäri asuntoa? 

Se lapsi ei siitä rikki mene jo hetken aikaa makoilee lattialla tai sitterissä. En tarkoita että lasta pitää huudattaa yksinään mutta hyvä se on opettaa olemaan hetkiä ilman sitä syliä. Ei sitä koko kämppää tarvitse alkaa siivoamaan kerralla. Tekee pieniä juttuja, minuutti pari. 

Ja tuo syöminen... Ihan saa itseään syyttää jos vauva jotenkin estää syömisen. 

Kyllä se estää jos itkee niin että oksentaa.

Antaa oksentaa, siihen ei tukehdu, kun on nähtävillä koko ajan. Kun on itse syönyt, voi siivota sotkut. Ei pidä opettaa lasta, että hän saa itkullaan kaiken periksi. Ja tämän ohjeen annan ihan tarkoituksella näin, koska jos lapsi muutamassa minuutissa ehtii itkemään itsensä oksennukseen asti, niin lapsella on jotain pahasti vialla. Vaativa tai suuritarpeinen lapsi on todennäköisesti synonyymi vakaville neurologisille häiriöille, sitä ei vain haluta sanoa ääneen.

Meillä oli tuollainen oksentajavauva ja täysin normaali lapsi hänestä kasvoi. Ei ole koskaan edes epäilty mitään neurologisia ongelmia. Neuvolassa vaan totesivat, että jotkut vauvat on sellaisia. Ei viihdy edelleenkään yksin, mutta onneksi on suosittu lapsi (kouluikäinen jo), joten kavereita on paljon.

Oma lapsi on helppo lapsi mutta ainakin hän rauhoittuu, kun hänelle juttelee mitä itse puuhaa. Esimerkiksi pyykkiä ripustettaessa juttelee koko ajan kenen sukkaa laitetaan narulle ja ruokaa laittaessa selostetaan miten pilkotaan porkkanoita. Sillä saa hämättyä, jos on itkuisuutta juuri silloin, kun pitäisi tehdä kotitöitä. Yleensä teen kotityöt päiväuniaikaan ellen ole lenkillä tai halua itse levätä tai sitten illalla, kun isä on lapsen kanssa. Ja jotkut kotityöt tekee lapsen isä.

Onneksi niitä pakollisia kotitöitä ei päivään osu montaa. Ruuissa pyrin tekemään isoja keittoja ja patoja, joista syö monta kertaa. Lisäksi kaapissa on aina ainekset pariin nopeaan ateriaan. Tiskikoneen tyhjentää ja täyttää illalla. Pyykit kuivuvat välillä, kunnes seuraava koneellinen pestään viikon päästä mutta sellaista se on. Kaupassa käydään kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on erittäin vauvakohtaista. Minun lapseni oli myös sellainen, että halusi olla aina mukana sylissä, ei kantorepussa, ei liinassa, ei sitterissä. Ei suostunut olemaan edes sitä viittä minuuttia ilman syliä, parku alkoi aivan heti. Sylissäkin itki, jos yritin tehdä jotain häneen liittymätöntä, esimerkiksi syödä. Tuo myös on tuttua, että lyhyet päiväunet onnistuivat vain liikkuvissa vaunuissa. Kesto unilla oli tyypillisesti 15-30 minuuttia, ja sen jälkeen vauva ei viihtynyt enää vaunuissa, vaan piti kesken lenkinkin ottaa syliin ja työntää toisella kädellä tyhjät vaunut kotiin. Yöt olivat katkonaisia ekat 12 kk. Vauvani myös söi usein ja vähän, eli elämä oli ihan pelkkää syöttämistä ja nukuttamista. Jos pääsi yliväsyneeksi tai nälkäiseksi, ei suostunut enää syömään eikä nukkumaan, eli elämästä tuli todella vaikeaa. Käytännössä ei jaksanut lähteä kotoa kovin pitkälle, kun tiesi että vauva ei kuitenkaan nuku kauan ja loppureissu menee huudon kanssa jos ei pysty pitämään sylissä. Rättiväsyneenä oli muutenkin raskasta kanniskella pientä koko ajan.

En todella tiedä, miten tuollaisen vauvan kanssa saa kotityöt tehtyä jos on yksin. Meillä niitä tehtiin oikeastaan pelkästään silloin kun isäkin paikalla.

Tuohon on helppo vierestä neuvoa, että älä stressaa ja hetken se vain on pieni, anna itsellesi armoa :)))

Mutta täytyy sanoa, että MINÄ kyllä osasin antaa itselleni armoa ja olisin ollut ihan valmis nukkumaan kuin ruumis sen ajan kun isä illalla pitää vauvaa hetken. Ympäristöllä olikin sitten toiset vaatimukset. Parisuhteeseemme jätti pysyvät arvet, miten mies kotiin tullessaan tylytti minua siitä, että miten täällä on kaikki tekemättä vaikka olet koko päivän vain lojunut kotona hänen ollessaan töissä.

Vauvoja on todella erilaisia. Jotkut nukkuvat useammat 2-3 tunnin päiväunet sängyssä, ja äiti voi sillä aikaa siivota, laittaa päivän ruuat ja vaikka opiskella tai kirjoittaa kirjan. Minun lapseni ei ole ikinä suostunut nukkumaan päivällä sängyssä hetkeäkään, paitsi kerran 2-vuotiaana oksennustaudissa. Jos pääsee tuossa asiassa helpolla, pitää kiittää onneaan, mutta ei kyllä yhtään tarvitse tuomita muiden tekemisiä sen oman tilanteen kautta. Vauva-aika on ainutkertaista, mutta käsittämättömän paljon raskaampaa kuin työelämä.

Ihana, sosiaalinen ja rakas 4-vuotias tästäkin sylivauvasta tuli.

Tämä oli niin osuva kuvaus myös meidän esikoisen äsken loppuneesta vauvavuodesta, että itkin tätä lukiessa. Vauvavuosi oli fyysisesti ja henkisesti äärimmäisen rankka. Sen lisäksi, että vauva oli päivisin vaativa tapaus, hän ei nukkunut myöskään öisin. Vauva nukkui ensimmäiset 9kk öisin 1-2 tunnin pätkissä ja väleissä todella oltiin hereillä ja itkettiin, ei vain inisty. Univelkaisena vauvan viihdyttäminen ja kantaminen oli raskasta eikä se vauvakaan voinut olla kovin levännyt ja hyväntuulinen noilla unimäärillä. Kesti kauan ymmärtää, miten muut äidit selviävät vauvojensa kanssa ja jopa hankkivat useamman lapsen. Vastaus on, että vauvoja on erilaisia ja muilla ei ehkä ollut meidän ongelmia, mutta toki jokaisella on omat haasteensa. Toivoisin kaikilta ymmärrystä, että vauvoja ja tilanteita on erilaisia eikä ole syytä vähätellä toisen ongelmia. Halusin myös kertoa, että näinkin voi olla, koska itse en osannut etukäteen kuvitella, kuinka raskasta vauva-arki voikaan olla.

Laita vauva parvekkeelle mikäli asutte kerrostalossa tai okt/ rivari niin lapsi ulos.

Annat välillä lapsen äidin hoitaa lasta tai pistät hänet tekemään kotitöitä. :)

Minkä ikäinen vauva? Ja onko ensimmäinen? Jos on ensimmäinen vauva eikä siis ole ketään muuta huolehdittavana, niin hengähdä ja tyydy siihen että se riittää kun saat tiskit koneeseen ja pyykit pestyä. Sen enempää sun ei tarvitse tehdä. Imuroida voi vaikka sitten kun mies on kotona, jompikumpi pitää sitten silloin vauvaa. Toiset vauvat vain vaativat enemmän syliä kuin toiset, pikkuhiljaa hän sitten oppii olemaan enemmän itsekseen ja saat taas kädet vapaammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti kun luen tätä ketjua. Ai, tällaista on nykyinen kasvatus, että vauvaa kannellaan koko ajan sylissä ja viihdytetään. Trauma jos hetken itkee.

Mitenköhän ne äidit ennen lapsilauman kanssa pärjäsi ilman mukavuuksia yksinkertaisissa oloissa, ei edes lämmintä vettä. Siinä ei varmaan ehtinyt viihdyttämään. Silloin ilmeisesti vauvaa keinutettiin kehdossa ja nukkuivat enemmän, että pystyi työt hoitamaan. Tai ilmeisesti sitten itki aikansa.

Miten ovat voineet edelliset sukupolvet saamaan aikaiseksi tämän hyvinvointiyhteiskunnan kun ovat olleet aivan väärin kasvatettuja.

Kun katsoo noita silloin kasvatettuja yksilöitä, niin en ole ihan varma voiko hyvinvointiyhteiskunnasta puhua. On vaikka minkälaista traumaa, etääntyneitä vanhempia, kylmiä tunnehirviöitä ja jopa fyysistä kuritusta. Ennen vanhaan ehkä pärjättiin kun oli pakko, mutta ei silloin ainakaan henkisesti tasapainoisempia ihmisiä kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti kun luen tätä ketjua. Ai, tällaista on nykyinen kasvatus, että vauvaa kannellaan koko ajan sylissä ja viihdytetään. Trauma jos hetken itkee.

Mitenköhän ne äidit ennen lapsilauman kanssa pärjäsi ilman mukavuuksia yksinkertaisissa oloissa, ei edes lämmintä vettä. Siinä ei varmaan ehtinyt viihdyttämään. Silloin ilmeisesti vauvaa keinutettiin kehdossa ja nukkuivat enemmän, että pystyi työt hoitamaan. Tai ilmeisesti sitten itki aikansa.

Miten ovat voineet edelliset sukupolvet saamaan aikaiseksi tämän hyvinvointiyhteiskunnan kun ovat olleet aivan väärin kasvatettuja.

Samaa mieltä. Toisaalta ennen on saman katon alla asunut useampi sukupolvi ja yhteisöllisyys (koko kylä kasvattaa) oli silloin normaalia elämää.

Suomessa vauvat on usein kapaloitu niin tiukasti, että happi ei ole riittänyt huutamiseen. Onpa vauvoja ripustettu kapaloissa jopa naulakkoon roikkumaan että eivät ole tiellä. Suomalaiset lapset oppivat ennen kävelemäänkin vasta keskimäärin 1,5 vuoden iässä ja tietenkin lapsikuolleisuus on ollut aivan valtava kun niitä lapsia ei ole ehditty hoitamaan. Monella vanhemmalla ihmisellä kiintymyssuhteessa on valtavia ongelmia, juurikin siitä syystä että he eivät aikanaan ole saaneet tarvitsemaansa hoivaa. Ja kuten sanottu, ennen asui useampia sukupolvia yhdessä, joten äiti ei ollut vauvan kanssa yksin. Typerää vähättelyä tuollainen. Nykyäideille on ihan riittävästi paineita ilman tuollaistakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tämä kuinka suosittu mielipide, mutta mielestäni vauvan voi ihan hyvin vain laskea lattialle, sitteriin tms. syömisen ajaksi, viihtyi tai ei. Minusta on vähän sairasta, että jos vauva "ei viihdy", niin sitten vanhempi ei saa syödä kunnolla, peseytyä tai tehdä edes välttämättömiä kotitöitä. Jotenkin siinä on minun korvaani prioriteetit ihan metsässä. Ihan kuin äidillä ei olisi ihmisarvoa yhtään vauvaan verrattuna.

Minusta taas henkensä hädässä huutava vauva saa aikaan sen, että tekee mieli saada se huuto loppumaan.

Niin vauvan huuto on yhtä kovaa kuin palosireeni, joten melko kuuro täytyy ihmisen olla, jos pystyy siinä lähellä muuta tekemään. On jo hieno saavutus, että pääsee käymään vessassa, kun lapsi on oikeasti huutava.

En jaksa lukea ketjua, mutta tässä yksi vaihtoehto, jota voi kokeilla: hankkikaa myös keittiöön pinnasänky tai leikkikehä. Vauva siihen köllimään tai leikkimään kun äiti touhuaa kotitöitä. Sitterissä vauva ei voi liikkua, sängyssä voi, ja samalla näkee äidin.

Ei oo itelle kyl ikinä auennu mikä siinä syömisessä on niin vaikeeta. Oon siis mies, isä, joka on ollu kahden lapsen kanssa 3kk-9kk ikäisenä kotona, ja vaikka meidän lapset onkin ollut suht helppoja, kyllä se syöminen nyt on lapsen kanssa aina onnistunut. Sen kun tekee kerralla isommat satsit ruokaa, jonka voi vain lämmittää mikrossa seuraavina päivinä. En tiedä sit kuinka hitaasti täällä kaikki syö, ite pystyn syömään lautasellisen noin parissa minuutissa jos oikeen pidän vauhtia ja vauva huutaa samalla sitterissä.

Ei se siitä rikki mene se vauva, jos kuitenkin sä oot siinä vieressä koko ajan ja vaikka toisellä kädellä silität.

Ja jos on yksi vauva, niin ei niitä kotitöitä nyt koko ajan niin hiton paljon voi olla. Pyykkikone esim. kerran päivässä riittää aivan varmasti, ellei sitten vaatteita/harsoja ole todella vähän kaapissa. Eikä niitä vaatteita kyllä ees jostain pienestä puklutahrasta tarvi heti vaihtaa.

Musta vaan tuntuu et tosta syömisestä saadaan täällä jotenkin kauheen vaikeaa. Parempi sekin on syödä vaikka joku einesmikroateria, kuin olla koko päivä syömättä jos ne on vaihtoehdot. 

Jos vauva huutaa noin paljon, hänellä on jotain hätänä. Itse olin tosi itkuinen vauvana ja myöhemmin paljastui, että mulla oli maitoallergia ja muita ruoka-aineallergioita. Myös muita sairauksia löytyy. Vie vauva lääkäriin ja vaadi vähintään allergiatutkimukset.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti kun luen tätä ketjua. Ai, tällaista on nykyinen kasvatus, että vauvaa kannellaan koko ajan sylissä ja viihdytetään. Trauma jos hetken itkee.

Mitenköhän ne äidit ennen lapsilauman kanssa pärjäsi ilman mukavuuksia yksinkertaisissa oloissa, ei edes lämmintä vettä. Siinä ei varmaan ehtinyt viihdyttämään. Silloin ilmeisesti vauvaa keinutettiin kehdossa ja nukkuivat enemmän, että pystyi työt hoitamaan. Tai ilmeisesti sitten itki aikansa.

Miten ovat voineet edelliset sukupolvet saamaan aikaiseksi tämän hyvinvointiyhteiskunnan kun ovat olleet aivan väärin kasvatettuja.

Esimerkiksi minun mummolla oli niin, että hänen äitinsä asui heidän luonaan kuolemaansa asti ja autteli lasten hoidossa. Äidillä on oikein ihania muistoja mummostaan. Toiseksi kun lapsia oli paljon, niin vanhemmat lapset autteli sitten kotitöissä ja varmasti myös lasten kaitsemisessa.

Mieheni, joka ei ole Suomesta, kertoi että heillä äiti hoisi pientä vauvaa, mutta samassa talossa asui myös mummo, joka hoisi sitten niitä isompia lapsia sillä välin. Mieheni on myös taitava lasten ja vauvojen kanssa ja se johtuu siitä, että hän on isoveljenä hoitanut pikkusisariaan. Näin se menee.

Olen huomannut myös, että oma vauvani on tyytyväisempi, jos on enemmän ihmisiä, mitä saa seurata. Tuttuja ihmisiä siis. Ihan pienenä tietysti vauvalle riittää äiti ja isä, mutta kun rupeaa vähän kiinnostumaan ympäristöstä, niin silloin auttaa, että on muutama tuttu henkilö.

Nykyään vaikka on kodinkoneet, niin vaatii todella paljon enemmän meiltä nykyäideiltä vauvan hoito, kun ei ole mitään apua useimmilla saatavilla. Muistan kun vierailtiin miehen kotimaassa, niin siellä mulla oli kissanpäivät, kun jokainen halusi oman osansa meidän vauvasta. Jokainen vuorollaan kanteli ja leikitti, lapsesta vaariin. Vauva oli tyytyväinen. Ruokakin mulle tuli puolesta, sitäkään en tehnyt itse, edes aamiaista. Aina oli sukulaisia paikalla, ei tarvinnut stressata, ehtiikö suihkuun sinä päivänä vai millä tuulella vauva on. Sellainen kulttuuri siellä on, että uusia äitejä hemmotellaan, koska äitiyttä arvostetaan paljon. Se on suuri asia, kun sukuun tulee uusi ihminen.

Vauvat on niin erilaisia. Itelläni on ollut kaksi vauvaa ja vaihtelevasti sain kotitöitä tehtyä vaikka olivat aika helppoja ja tyyntyivät helposti. Erityisesti se syöminen oli hankalaa, varsinkin aluksi kun vauva söi itse niin usein. Vähitellen sitten löytyi rytmi kaikelle.

Tätä te  ette ejkä halua kuulla, mutta minulla  oii päiväapulanen  nurimman ollessa vauva.  Hän tuli  aamulla   10.00ja  lähti   15.00. Ihan kivaa oli. laittoi ruokaa  ja  kävimme  yhdessä autola  kaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti kun luen tätä ketjua. Ai, tällaista on nykyinen kasvatus, että vauvaa kannellaan koko ajan sylissä ja viihdytetään. Trauma jos hetken itkee.

Mitenköhän ne äidit ennen lapsilauman kanssa pärjäsi ilman mukavuuksia yksinkertaisissa oloissa, ei edes lämmintä vettä. Siinä ei varmaan ehtinyt viihdyttämään. Silloin ilmeisesti vauvaa keinutettiin kehdossa ja nukkuivat enemmän, että pystyi työt hoitamaan. Tai ilmeisesti sitten itki aikansa.

Miten ovat voineet edelliset sukupolvet saamaan aikaiseksi tämän hyvinvointiyhteiskunnan kun ovat olleet aivan väärin kasvatettuja.

Kun katsoo noita silloin kasvatettuja yksilöitä, niin en ole ihan varma voiko hyvinvointiyhteiskunnasta puhua. On vaikka minkälaista traumaa, etääntyneitä vanhempia, kylmiä tunnehirviöitä ja jopa fyysistä kuritusta. Ennen vanhaan ehkä pärjättiin kun oli pakko, mutta ei silloin ainakaan henkisesti tasapainoisempia ihmisiä kasvatettu.

Älä vähääkään epäile, että sodankäyneen sukupolven lapsilla ei olisi ollut traumoja, etääntyneitä vanhempia ja fyysinen kuritus oli maan tapa. Ehkä ei kovin tasapainoisia ihmisiä kasvanut, mutta nyt mennään äärimmäisyydestä toiseen. On koko ajan taukoamatta yötä päivää vauvassa roikkuvia vanhempia ja niitä, jotka jättävät pikkuisen surutta yksin kotiin ja lähtevät bilettämään. Joku välimuoto olisi se paras, kummallekin osapuolelle.