Onko kellään puoliso hankkinut lapset suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa?
Meillä on tilanne, että itse en juurikaan haluaisi lapsia ja mieheni taas haluaa kovasti. Olen kyllä suostunut jättämään ehkäisyn pois, koska ajattelen että sopeudun varmasti tilanteeseen, jos sitä jälkikasvua siunaantuu - varsinkin kun heillä on todella aktiivinen ja rakastava isä. Mutta lapsia ei ole vuosien aikana kuitenkaan tullut. Nyt alkaa tulla jo hedelmällisen iän rajat vastaan.
Tiedän, että mieheni ei ole onnellinen jos ei saa lapsia. Itse en kuitenkaan halua lähteä raskaisiin hoitoihin. En halua erota miehestäni, mutta en halua myöskään rajoittaa hänen elämäänsä niin että kieltäisin häneltä vanhemmuuden. Olenkin miettinyt, voisiko sellainen järjestely toimia, jossa mies hankkisi lapsia suhteemme ulkopuolisen hyvän ystävän kanssa ja jakaisi huoltajuuden. Lapset asuisivat välillä meillä ja välillä äitinsä perheen luona.
Minä siis pidän lapsista kyllä paljonkin, en vain oikein näe itseäni olemassa lapsista vastuussa 24/7 ja 365 päivää vuodessa. Mutta kuvittelisin olevan hauskaa, jos kotonamme asuisi jonkun toisen lapsia aina silloin tällöin. Kestäisin myös vastoinkäymiset ja kiukuttelut sun muut ongelmatilanteet, kun niitä ei tarvitsisi olla setvimässä jokaisena päivänä tästä ikuisuuteen.
Onko täällä ketään, jolla olisi syystä tai toisesta tällainen tilanne? Haluaisin kuulla käytännön kokemuksia aiheesta.
Kommentit (42)
"Joo heippa rakas! Käyn nyt polkaseen tota naapurin Pirjoa. Jos se vaikka tulis tänään raskaaks". On meitä moneen junaan. Jotkut näköjään jääny asemallekin.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:53"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:42"]
Noh veikkaan että tulisi olemaan aika vaikeaa löytää nainen joka suostuisi tuohon. Jos siis olisitte rehellisiä asiasta.
Uusperhekuviotahan tuo vastaisi ja voit mm. tältä palstalta lukea miten vaikeita ne voivat olla.
Ja mitä jos miehesi lämpenisikin lastensa äitiin yhtäkkiä ja haluaisikin olla hänen kanssaan?
Mielenkiintoinen idea kyllä.
[/quote]
Ei muuten ole yhtään vaikeaa löytää naista tuohon, noitahan nykyään riittää tunkemaan toisten parisuhteisiin ihan riesaksi asti, ja aika nopeasti yleensä ovat raskaanakin, kun "ehkäisy petti". Ei muuta kuin isät pitämään kiinni omista oikeuksistaan ja lapsi joka toinen viikko isälle ja isän puolisolle.
[/quote]
Äiti voi estää tosi pitkälti isän oikeudet, jos niin tahtoo, jos lapsen isä ei ole lapsen äidiin aviomies.