Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Itse suosittelen Oral B ios -sarjan sähköhammasharjaa. Vaihdoin puoli vuotta sitten tavallisen harjan tähän ja ero on aivan käsittämätön.
Hampaat tulevat niin puhtaaksi ettei lankaa juuri tarvitse käyttää. Tahnana käytän vaahtoamatonta Yotuel all in onea joka ei aiheuta aftoja ja myös valkaisee hellävaraisesti.
Byebye! Joko lähdit? vaikka Norjaan?
Miten te hoitajat suhtaudutte työkavereihin jotka ei ota rokotetta tai niihin jotka ovat ottaneet.Paljonkohan on hoitajia jotka ei ole ottaneet rokotetta? Ei olisi uskonnut pari vuotta sitten missä tilanteessa ollaan nyt.Itse olen ottannut rokotteet ja toivon,että hoitajia riittää tämän paskan koronan keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Kun jotkut tyhjäpäähoitsut ja -lääkärit eivät millään tajua, mitä tiede sanoo, eivätkä välitä potilaiden turvallisuudesta, tervemenoa vaan ja pysykääkin poissa. Mitä #### sellaiset edes tekevät hoitoalalla?
Täysin samaa mieltä. Miksi tätä ei saisi sanoa ääneen? Miksi Suomi (ja koko maailma) on näin kahtiajakautunut?
Työttömyysetuudet tulee laittaa rokotuspakon alle. ❤️
Onko kaikki lääkärit jo pakkorokotettu. Niistä ei mainita missään, entäs siivoojat ja muu
henkilökunta.
Vierailija kirjoitti:
Byebye! Joko lähdit? vaikka Norjaan?
Hello! Makaatko siellä osastolla paxxskat vaipoissasi ja oottelet, että joku tulis vaihtamaan?
Jos tulee melomispakko, poistun melalta. Ehe Ehe
Vierailija kirjoitti:
Työttömyysetuudet tulee laittaa rokotuspakon alle. ❤️
Sun kauppaostokset tulee laittaa yleiseen jakoon.❤️.
Vierailija kirjoitti:
Itse suosittelen Oral B ios -sarjan sähköhammasharjaa. Vaihdoin puoli vuotta sitten tavallisen harjan tähän ja ero on aivan käsittämätön.
Hampaat tulevat niin puhtaaksi ettei lankaa juuri tarvitse käyttää. Tahnana käytän vaahtoamatonta Yotuel all in onea joka ei aiheuta aftoja ja myös valkaisee hellävaraisesti.
Käytä silti hammanväliharjaa myös, huomaat eron jo muutamassa päivässä, yksikään hammanharja ei niitä välejä putsaa.
että nää on naurettavia....jotkut muka hoitajat tännekin kirjoittelee. Ei me läpi, samat rokotevastaiset huuhaan levittäjät kuin kaikissa ketjuissa, eikä niitä montaa ole. Yksi ja sama esiintyy monena, monariksi ristitty jo päättyneessä ketjussa, taitaa olla aktiivisin huuhaan jakelija.
Meidän yksikön ainoa rokottamaton otti eilen loparit. Ei tule ikävä niitä Qanon-juttuja. Hyvää jatkoa vaan.
Olen teho-osaston sairaanhoitaja ja ehdottomasti kannatan rokotuksia. MUTTA pakkorokotuksia en. Uskomatonta, että yhdelle ihmisryhmälle (hoitajille) saadaan väsättyä kiireesti pakkorokotuslaki. Jälleen hoitajille velvollisuuksia, muun kansan itsemääräämisoikeuteen ei saa koskea. En kertakaikkiaan enää ymmärrä tätä terveydenhuollon ammattilaisten eriarvoiseen asemaan pakottamista: jos olet erehtynyt opiskelemaan sote-ammattilaiseksi, saa sinun perusoikeuksiisi puuttua miten vaan. No, itsekin opiskelen onneksi toista alaa ja jalka on jo oven välissä tyystin toiseen työpaikkaan. Vaan eiköhän kohta säädetä joku laki, ettei näistä hommista saa irtisanoutua ikinä.
Oletkohan aikoinaan ollenkaan ajatellut alaasi kun et ymmärrä rokotusten tarkoitusta. Ei miljardeista ihmisistä puhuttaessa enään ajatella yksilöitä varsinkaan hoitoalalla. Siellä pitää olla terve eikä tartuttaa muita ja uskoa lääketieteeseen. Jos rokotuksia ei olisi lainkaa kuolisi aika paljon ihmisiä ja olisivat vammaisia. Mutta onhan sinulla hyvä ja ainakin vielä ilmainen koulutus eli ainahan alaa voi vaihtaa.
Nyt se pakko sitten tulee. Alkaa viim. 24.1.
Jäi itseltäkin sote ala pois. paniikki työpaikalla, että mistä korvaavia työntekijöitä kun moni jäämässä pois pakkorokotusten takia. Ylityöt ja saikut varmasti lisääntyy räjähdysmäisesti. Well played hallitus, well played.
Kevään yhteishaku on maaliskuussa!
Joo moido vaan kaikki hoitajat, ketkä eivät ota rokotetta!!!! Tuskin kukaan jää ikävöimään.
Kyllä mielestäni jos hoitajia täytyy pakkorokottaa, tulee se tehdä muillekin. Omaisille, siivoojille, kaikki jotka ovat talon ulkopuolisia liikkujia.
Tulee olo, että nimenomaisesti me hoitajat kannetaan ja tartutetaan virusta. Mutta etenkin omaisilla ei ole pienintäkään mielenkiintoa noudattaa meidän työnpaikan ohjeita, siivoojatkin liikkuu välillä ilman maskia.
Olen kyllä ottanut kolmannen rokotteen ja siihen jää. Pian pitäisi ottaa neljättä jo hihaan. En enää suostu vuoden aikana ottamaan tehostetta noin 3 - 4 kertaa. Kertatehoste, kuten influenssarokotteessa olisi tarpeeksi.
Opiskelua olen miettinyt ja yrittänyt mielenkiintojeni pohjalta miettiä, mitä lähtisin opiskelemaan.